tiistai 9. joulukuuta 2014

9. luukku: vaellus


9. luukku: vaellus



Kuten jokainen (ehkä) hoksaa, en ole käynyt vaeltamassa just nyt. Ainakaan kuvissa olevissa maisemissa. Joulukalenteri on joulukalenteri, mutta kaikkia luukkujen liikuntoja ei ole tehty just samana päivänä. Aika moni kyllä. Oikeastaan jos tarkemmin ajattelee, niin vaellan tälläkin hetkellä. Vaellan pitkin Wienin katuja etsien joulumieltä. Olen siis tehnyt blogihistorian ensimmäiset (onnistuneet) ajastetut postaukset (sikäli mikäli nämä todella ilmestyy silloin kun olin ajatellut).



Vaeltamiseen. Se on mulla sellainen uudenlainen intohimon kohde. Olen käynyt vaeltamassa (siis ihan useamman päivän) kolme kertaa elämässäni. Saariselällä (vaellusriparilla), Salamajärven kansallispuistossa (kahden ystäväni sekä toisen heistä koiran kanssa, siis missä v***ssa olet -teamin kanssa) sekä Evolla (pikkusiskoni kanssa). Kun rupesin juoksemaan (joskus vuonna 2007) hukkasin kävelyn lähes kokonaan. Hidasta, tylsää, hidasta! Kun loukkasin jalkani löysin sen kävelyn uudestaan. Okei, en ihan täysin, mutta vähän. Ainakin kävelyn luonnossa!



Jotain ihmeellistä siinä vaeltamisessa on sen itse kävelyn lisäksi. Tunti metsässä tuo rauhaa, kolme päivää tekee ihmeitä. Nukkuminen raittiissa ilmassa, retkiruoka, selviytyminen. Jonkinlainen ihmismielen palautuminen kotiin. Hetkeen. Juostessa tapahtuu oikeastaan sama juttu, mutta paljon nopeammin. Kävellen se vie päivän, kaksi. Oi karhunkierros, ensi vuonna aion sen polkuja tallata ja nuotioita polttaa!


(Kuvat Evolta sekä päivävaelluksilta Kuusamosta. Linkeistä voi tahtoessaan lukea lisää. Löytyy myös vaellus, lappi ja ehkä pyöräily -tagien alta.)

4 kommenttia:

  1. Mäkin aion vielä joskus kyetä vaeltamaan jossain tuonkaltaisissa maisemissa. Olis ihanaa! Ja hienosti onnistui tuo ajastus! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin näytti onnistuneen, heh! Joo, vaellus oli kyllä kesän must juttu, vähän erilaista hiljentymistä, kun juoksu.

      Poista
  2. Vaellus on kyllä huippua <3! Takana vasta yksi neljän päivän vaellus ah, niin upealla Karhunkierroksella, ja sitten päivävaelluksia niin Suomessa kuin Itävallassakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Itävallassa :). Mä olin just Wienissä ja ihastuin kyllä kaupunkiin, muuallakin Itävallas vois olla hieno käydä ja miksei just vaeltamassa!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3