Oi, syksy!

...yksi mun neljästä lempivuodenajasta! En oikeastaan enää tiedä osaisinko valita kesää mun lempparivuodenajaksi, kuten ennen oon osannut. Neljän vuodenajan rikkaus aukenee mulle vuosi vuodelta enemmän. Ehkä sitä on ihan oikeasti oppinut nauttimaan jokaisen vuodenajan parhaista puolista ja niistä fiiliksistä sekä ominaispiirteistä, mitä kyseinen vuodenaika tuo tullessaan. En mäkään kaamoksesta nauti (totta puhuen luulen sen vaikuttavan minuun keskimääräistä enemmän), mutta miksi tuhlata elämää vellomalla siinä ja elämällä sitten kun (tulee taas kesä) -moodissa?

Syksyn parhaita puolia ja niitä nautittavia ominaispiirteitä on...

• No tietysti ruska! Kaunista, kaunista, tarviiko enempää kertoa?

• Näin alkusyksyn kuulaina päivinä on myös ehdottomasti parhaat lenkkkelit. Helpoimmat.

• Erittäin hyvä fiilis ruuanlaitossa! Kaupat pursuaa satokausituotteita, joista tekee mieli kokkailla jos jonkinmoisia kokeiluja, nam!

• Syksyssä on ehkä eniten sitä "uuden aloittamisen" tuntua. Arki alkaa lomien jälkeen pyöriä ja se maistuu ihan oikeasti tosi hyvälle.

• Uuden aloittamisen tuntu saattaa näkyä myös inspiraationa aloittaa vaikkapa uutta harrastusta.

• Itsellä yksi juttu, joka on palannut kuvioihin, on uimahalli ja uimahallin jumppa kerran viikossa. On ollut ihan oikeasti tosi kivaa!

• Syksyssä on sellaista seesteistä rauhan tuntua. Kevään ja kesän sykkimisen jälkeen tuntuu kivalta käpertyä kotiin ja vähän itseensäkin.

Eilen käytiin Jarpan kanssa Nyrölän luontopolulla, josta postauksen kuvatkin on otettu. Aika mukava paikka, johon täytyy mennä vielä syksyn aikana siskon muksujen kanssa. Vetolossissa ehkä ihmettelemistä muksuille, kun aikuistakin hymyilytti. Seikkailujen saari oli niin sympaattinen ja kaunis keli oli saanut muitakin ihmisiä liikkeelle. Vitosen verran patikointia kauniissa syysillassa. Itse luontopolkuhan ei ole niin pitkä, vaan me heitettiin vähän ylimääräistä lenkkiä eksymisen (luontopolulla! Jarpan kanssa!) vuoksi. opasteissa nyt ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta aivot oli tällä kertaa jossain muualla.

Mitäpä sun syksyyn kuuluu? Nyt ja yleensä? Onko kivaa kun on syksy vai harmittaako kesän valuminen pois? Onko sulla jotain erityisiä syysjuttuja, mitä teet?

Time of my own ja kadonneen juoksuvauhdin metsästystä

(Kuvituskuvina Raatikan ranta, tuo Ähtärin riviera Myllymäen ja Rämälänkylän välillä. Lapsuuden huudeilta. Yksi upeista Suomen luonnon paikoista. Jos teillä koskaan on mitään asiaa Ähtäriin kesällä, niin menkää Raatikkaan uimaan. Ei liity postaukseen muutoin mitenkään).

Viime aikoina mulla on ollut time of my ownit vähän vähissä, sillä melkein koskaan en ole ollut yksin kotona. Jarppa on pitänyt käytännössä koko kevään ylityövapaitaan pois ja niinpä ne hetket, kun oon ollut yksin kotona, on ollut aika vähissä. Tiettykin ihan kiva, mutta nyt tänä viikonloppuna oon kieltämättä nauttinut omasta ajastani ihan olan takaa. J on nimittäin mun veljien ja siskojen poikaystävien kanssa jo kai perinteeksi muodostuneella Tallinnan reissulla. Mulla kävi hyvä tuuri, kun töissä oli eilen niin hiljaista, että oli mahdollista pitkän päivän sijasta tehdä aamuvuoro ja tänään oli sitten muutenkin vapaata tiedossa. Ihan sitten otin ilon irti ja kävin sänkyyn kasilta lauantai-iltana ja ysiltä olin jo unessa, heh! Vähän meinasi hymyilyttää, kun meitsi menee sänkyyn siinä vaiheessa, kun talon alakoululaiset leikkii vielä ulkona. Tänään sitten heräsin siinä seiskan-kasin välillä uniltani ja niin täynnä virtaa.

Tie Raatikkaan, tai oikeastaan Raatikasta

Tälle päivälle olin suunnitellut treeniksi 5x1000 metrin vedot 500 metrin palautuksilla ja kahden kilsan alku- ja loppuverralla. En tiedä missä aivosumussa olin tuon lenkin sykemittariin tehnyt, kun olin ajatellut summaksi tulevan tasan kymppi. No 11 km se yhteensä on, hölmö. Vaikka en kuna kuuna päivänä olisi suunnitellut paritonta kilometrimäärää (pakkomielteinen?) tuollaiseen treeniin, niin hyvä treeni oli silti. Mulla ei ollut mitään suunnitelmaa millä vauhdilla nuo vedot tekisin, mutta siinä ekan kahden kilsan aikana ajattelin, että jos alle 5.30min/km pystyisi nostamaan vauhtia veto kerrallaan aina 5min./km saakka. No kuten tavallista, eka veto lähti kuitenkin kovempaa ja muutin suunnitelmaa niin, että jos jokainen veto olisi siinä 5min./km molemmin puolin, niin hyvä ja jos edellistä kovempaan vähän pystyisi niin vielä parempi, kunhan ei mitään totaalihyytymistä tulisi.

2 km alkuverra keskivauhti 6.24/km keskisyke 129 (laskuvoittoinen pätkä Tuopparin rantaan)

1. veto 1km 5.13/km keskisyke 149

500 m. palautus keskivauhti 6.41/km keskisyke 134

2. veto 1km 4.59/km keskisyke 155

500m. palautus keskivauhti 6.54/km keskisyke 139

3. veto 1km 4.58/km keskisyke 158

500m. palautus 6.40/km keskisyke 141

4. veto 1km 4.56/km keskisyke 159

500m. palautus 6.34/km keskisyke 141

5. veto 1km 4.48/km keskisyke 161

2 km loppuverra 6.37 keskisyke 141 (nousu rannasta kotsaan)

Kadonneen juoksuvauhdin jäljillä siis ollaan. Mallioppimistakin oli tuolla lenkillä tarjolla yllin kyllin, kun ekan kilsan kohdalla tuli vastaan naisista maratonlupaus Alisa Vainio ja kolmen kilsan kohdalla mun suuresti sympatiseeraama Henri Manninen. Siinä on askelta, johon ihan joka jampalla ei mahdollisuuksia ole.

Treeni oli napakka, muttei missään nimessä liian napakka. Aika tyytyväinen olen. Tätä treeniä ajoin nyt sisällyttää viikkoihin. Palauttelut voisi ottaa oikeastaan vieläkin enemmän höntsäten ja vedot napakammin, mutta tää nyt oli tällainen eka kokeilu siten miten hyvältä tuntui. Kantakalvojänne (tai jalkapohja noin ylipäätään) vähän juostessa kyllä kiristelee, mutta kuuntelen tilannetta herkällä korvalla. Ei tunnu huolestuttavalta, lähinnä siltä, että siellä nilkassa/jalkaterässä nyt palaset hakevat paikkojaan viime vuosien kurimuksen jäljiltä. Mitään lepo- /aamukipua ei ole, joka on mulla ollut aika pätevä mittari. Eniten kireyttä tulee pohkeeseen joka sekin ymmärrettävää, onhan sielläkin "tavaraa" laitettu uuteen uskoon, heh.

Hierojalle ajattelin itseni lähipäivinä raahata, oliskohan kenellään hyvää ehdotusta a) hyvästä ja b) edullisesta hierojasta? Jolle vielä aikojakin saisi ilman suurta vääntämistä?

Yksi asia to do listalle vois olla tonnin vedot Raatikan rantatietä, ah! Se hiekkarantaosuus kun sen tonnin ainakin on eikä ne maisemat huonot oo silloinkaan, kun varsinainen hiekkaranta päättyy.

Retkeilyä: Tapion alttarilla ja Lullinvuoren luolassa.

(Varoituksen sanana kerrottakoon, että postaus sisältää paljon kuvia. Pääosin itseottamiani tai muiden itsestä ottamia.)

Viime viikonloppuna käytiin tosiaan parin kaverini kanssa samoilemassa pitkin Muuratsalon kivikkoisia polkuja ja jylhiä maisemia. Tämä Muuratsalo -retki on ollut työn alla vuoden jos toisenkin. Nämä kaverini nimittäin kun asuvat seudulla. Mikä kumma siinä on, että asiat, jotka olisi niin kovin helppo toteuttaa, jäävät usein vaille toteutusta hyvinkin pitkäksi aikaa.

Muuratsalo on siis saari Päijänteessä, joka kuuluu osittain Jyväskylän kaupunkiin ja osittain Muuramen kuntaan. Kaikkinensa koko seutu oli maisemineen vaikuttavaa. Muuratsalo on Säynätsalon ja Lehtisaaren jälkeen kolmas saari. Tämä saariketju on jääkauden aikaansannosta jäätikön raastaessa Päijänteen uomaa auki. Muuratsalolle tunnusomaista onkin kivikkoisuus, korkea graniittipitoisuus ja suurtakin suuremmat siirtolohkareet. Muuratsalossa on kolme lähemmäksi 200 metriä korkeaa vuorta ja neljä lampea. Pienempiä vuoria löytyy myös. Tällä kertaa retkemme suuntautui Hakolanvuorelle ja Lullinvuorelle. Paljon jäi vielä koluttavaa Muuratsaloon ja ihan varmana aion sen metsissä vierailla vielä kerran jos toisenkin.

Tapion alttari

Tapion alttari sijaitsee Hakolanvuoren päällä. Kysessä on outoakin oudompi siirtolohkaremuodostelma: Alla on jättiläiskokoinen siirtolohkare ja tämän päällä kolmen pienen kiven varassa on toinen suuri siirtolohkare. Reitille vie Ramin kuntopolku, joka on nykyään jo iäkkään paikallisen herran, Raimo Niemisen, mukaan nimetty. Täältä voi lukea reitistä lisää!

Pelkästään jo matka kohti Tapion alttaria ja Hakolanvuoren huippua oli melkoisen upea. Aika monta kertaa luulin, että nyt on oltava jo perillä, mutta polku sen kun jatkui ylemmäksi. Viimein perille päästyä tuli vastaan tuo kuvista tuttu Tapion alttari. Hakolanvuorelta oli mahtavat maisemat kohti Jyväskylää. Hyppyrimäkikin näkyi, eli melkein myös oma kotsa.

Lets go!

Heti reitin alussa tervehti komeat siirtolohkareet.

Pian polku muuttui hyvinkin kallioiseksi.

Välillä päästiin hyllymäisille tasanteille...

...josta oli melkoinen pudotus alas.

Sieltä tultiin...

...ja tuonne jatketaan.

Välillä näkyi vähän Päijännettä...

...ja erikoisen mallisia kiviä.

Kunnes vastassa oli se kaikkein erikoisin,

Tapion alttari.

Siellä taivaanrannassa näkyi myös Jyväskylä.

Vuoren päällä punaisessa postilaatikossa oli muoviin ja suojapussiin pakattu vieraskirja...

...sekä infotaulu siitä missä mennään!

Lullinvuoren luola

No entäpä Lullinvuoren luola? Lullinvuorella siis sijaitsee yksi Suomen pisimmistä tunnetuista luolista. Luolan lisäksi siirtolohkareita on siellä täällä, isoja ja pieniä. Kuin luonnon palapeli tai legolandia. Kerrassaan komea paikka. Noilla lohkareilla olisi voinut kiipeillä ja pomppia tunnin toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä komeat näkymät Päijänteelle.

Mitä luolaan tulee, niin olen aika ylpeä, että ylipäänsä uskalsin sinne. Ahtaanpaikan kammoiselle todellinen epämukavuusalueelle meneminen. Kieltämättä luolan katossa näkyvät kivenlohkareet aiheuttivat pari ylimääräistä sydämentykytystä. Luolan suuaukot oli ahtaanlaisia, mutta sisälle päästyä tilaa oli kyllä seistä ja kulkea vailla mitään kumarteluja tuon muutaman kymmenen metrin matkan. Suuaukkoja ei myöskään ollut mikään kovin helppo löytää. Lisää juttua koordinaatteineen täällä! 

Viimeinen kuva on luolan aukko, josta tulimme ulos. Luolaan on siis kolme aukkoa. Alueelta löytyy, jos jonkinmoista railoa ja pientä luolaa, joten muutama vinkki lienee paikallaan. Vinkkinä kerrottakoon , että luolaan on kolme aukkoa. Ensimmäisestä olisi pieni ihminen ryömien päässyt sisään. Toisesta aukosta ei tarvinnut, kuin vähän vetää vatsaa sisään. Tähän oli etsimisen helpottamiseksi laitettu seuraavissa esiintyvä kelopuu merkiksi. Ulostuloaukko oli taas, kuin mikä tahansa kolo nuotiopaikan vieressä. Nämä vinkit oli myös kavereillani tiedossa ja he aiemmin etsivät siitä huolimatta luolaa lähes tunnin verran. Etsintäreissusi ei siis ole pilalla, vaikka nämä vinkit luitkin! Minä sen sijaan olin viikonlopun retkellä lähinnä seuraa johtajaa -hengessä, heh.

LUOLASSA:

 Vaikuttunut olin ja pitkään. Viikonlopusta on jo aikaa, mutta edelleenkän en meinaa päästä yli hämmästyksen tunteesta. Muuratsalon polut ja vuoret on kyllä paikka, jossa kannattaa vierailla kauempaakin. Suunnitelmissa onkin pyöräretkeä saarelle. Seuraavana aion vierailla ainakin Haikan erikoisessa kahvilassa (jos se vielä on olemassa) ja vaikkapa Satasarvisella. Enkä melkein malta odottaa, kun olen taas polkujuoksukunnossa. Siellä, jos jossain, on oivat maisemat ja maastot siihen hommaan!

(Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä ei kyllä edes kuvat, saati sanat, tee oikeutta paikoille, joista kerron.)

Selviytymiskahveet tyylikkäästi slaavikyykyssä!

Punttijuntti hiihtopummi...

Aiemmin kerroinkin, että hiihtoflow on nyt huipussaan.. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin punttien kolistelu rullaa kanssa näinä aikoina ihan erityisen hyvin. Hiihtolatujen ja kuntosalien jumalat on siis puolellani ja hyvä niin.

Saliselfie eli mun kohdalla myös salaselfie.

Parina esimerkkinä kerrottakoon maastavedosta ja penkkipunnerruksesta. Maastavedon osalta viime treenin pääsarjat oli 4x6 toistoa ja sarjapainona 80kg. Olin jotenkin ihan täpinöissäni ja fiilistelin ajatuksella, josko ykköstoistomaksimissa natsaisi 100, siis s-a-t-a, kiloa. No kunhan työstän ensin ajatusta ykköstoistomaksimi ja vaikka joskus kokeilisinkin sellaisia vähän pienemmällä painolla. Minkä takia se on niin vieras juttu mulle? Siis ykköstoistot ja silleen... Kas näin, syntyi pieni tavoite vuodelle 2015.

No sitten se penkkipunnerrus. Eilen laittelin hyvällä tuntumalla menemään penkkipunnerruksen pääsarjana 35kg 3x8. Tämähän ei varmasti mikään tuulettelun arvoinen juttu olisi monelle, mutta olkapääoperoitu jo kerran penkkipunnerruksen unohtanut Wannabe Juoksija tykkää. Pitkällä pinnalla tehdyt lukemattomat kiertäjäkalvosinjumpat alkaa tuottaa tulosta. Eteen päin on siis menty, vaikka se on vienyt aikaa. Toivottavasti suunta pysyy vastedeskin samanmoisena.

Tuossa lomaviikoilla oli muutamaan otteeseen salilla melko hiljaista ja siinä olikin oiva sauma treenailla jos jonkinmoista uutta liikettä. Varsinkin, kun treenejä joutui vieraiden salien vuoksi silloin hieman modifioimaan. Muutamat muutokset teinkin ohjelmaan tässä vuoden vaihteessa, mutta aika pitkälle samalla setillä ja samalla pohjalla on tämä vuosi lähtenyt salin suhteen käyntiin. Ohjelmasta ja sen sellaisesta ehkä joskus myöhemmin lisää, jos innostun kirjoittelemaan.

Saliohjelma löytyy kalenterin välistä, joka kulkee mukana
lähes jokapaikassa. Ei siis unohdu kotsaan.

Näistä hyvistä vaiheista saa varmana ammennettua voimaa myös väistämättä eteen tuleviin ei niin hyviin -vaiheisiin. Sitten kun vielä pikkasen kattoo milloin ja mitä laittaa suustansa alas, niin kaikkien aikojen kesäkunto on taattu (no huh, huh, nyt oli leveetä.. :D)... mahdollinen.

Mites teillä on lähtenyt vuosi käyntiin?

P.S. Jyväskyläläisille vinkkinä: AaltoAlvarilla on viikonloppuna juhlavuoteen liittyvä kampanja... Luvassa on mm. kamppanjahintaisia 20- ja 50-kerran sarjakortteja seuraavanlaiseen hintaan:

20 kerran sarjaranneke aikuiset 116 € (norm.166€) ja lapset/eläkeläiset/opiskelijat 81 €(norm.116 €). 
50 kerran sarjaranneke aikuiset 277 € (norm. 395 €) ja lapset/eläkeläiset/opiskelijat 193 € (norm. 275 €)

Jaa, miksikö mainostan? No siksi, että tuo uimahalli on ihan törkyisen kallis, joten kuka ikinä siellä sattuu käymään, ansaitsisi ostaa lippunsa 9 euron kertamaksua halvempaan hintaan!!!

"Tuuppa koettaa..."

Tänään olikin varsin kiva ilta ja siitä eniten kiittäminen on nioben! Nimittäin...

tittididiididiiiii

16. luukku: boulderointi

Nimittäin olin elämäni toista (!) kertaa boulderpajalla. Sen kunniaksi piti kaivaa kirjoitus ensimmäisestä kerrasta esiin ja se löytyy TÄÄLTÄ. Nyt mulla oli kuitenkin pikkuveljeä kokeneempaa seuraa, joka kyllä avitti muakin melko paljon. Niobe ystävänsä kanssa on käynyt kiipeämässä ennenkin ja se, että toinen vähän alhaalta vinkkaa minne sitä kättä taikka jalkaa vois yrittää sijoittaa, auttaa tosi paljon. Pikkuveljen kanssa kun oltiin tuolloin yhtä pihalla molemmat. Jos jo silloin boulderoinnista jäi mukava fiilis, niin nyt tuo fiilis jäi tuplaten mukavana!

Sellainen tuntuma jäi, että yläkroppa ja etenkin käsivarret saa mukavaa ruutia kyseisestä harrastuksesta. Kehonhallinta, koordinaatio ja notkeus on myös juttuja, joita ei boulderoinnista puhuttaessa sovi unohtaa. Lajissa, tässäkin, varmasti kehittyy aluksi huimaakin vauhtia, joka on tietty palkitsevaa. Mulla ainakin tuli ihan hitsin hyvä fiilis, kun sain yhden radan suoritettua, joka ei meinannut ensin onnistua sitten millään. Toki hampaankoloonkin jäi paljon, eli on mun uudestaan vielä mentävä.

Minä itte...

...on the wall.

Ja mestari on the wall, elikkä niobe.

Lapsenmielistä liikuntaa ja tuu ulos -pohdintaa

Olin tosiaan viikonloppuna mun kummitytön kanssa Liikuntapeuhulassa, joka on paikallinen lasten liikuntatapahtuma. Tapahtuma järjestetään joitain kertoja vuodessa ja on varsin hauska. Ketä ei siellä ole käynyt, niin suosittelen kyllä käymään. Ottakaa vaikka jostain lapsi lainaan jos ei ole omaa, koska tapahtuma on ihan hauska aikuisellekin. Mun mielestä onkin ihanaa, kun se mun kummityttö kasvaa ja voidaan kaikkea touhuta yhdessä. Joskus on vaikea sanoa kumpi hyppii enemmän innoissaan trampoliinilla.

Tuon liikuntapeuhulan jälkeen mietiskelin, että milloin se lapsen into loppuu ja höntyäminen asioihin oikein loppuu? Missä iässä jotain kiinnostavaa nähtyään ei tarvitse enää juosta katsomaan, että mitä se on? Kuinka kiinnostava asian pitäisi olla, että ottaisin itse juoksuaskelia? Vai onko kysymys ainoastaan siitä, että jonain päivänä vain tajuaa, että kävellenkin kerkeää. Onhan se tietysti hyvä, että me aikuiset ja muut isommat ihmiset ei säntäillä pitkin turuja ja toreja jokaisen kiinnostavan asian perässä, mutta tietynlainen lapsenmielinen kiinnostus ja innostus olisi silti hyvä säilyttää.

Opintojen puolesta on tullut myös mietittyä paljonkin lasten ja nuorten liikunnan vähentymistä, joka on valitettavasti totta tänä päivänä. Olin taannoin yhdessä seminaarissakin aihetta koskien, jossa tutkijoilla oli esittää moniakin karmivia seikkoja ja lukuja ihan tämän päivän suomesta. Voi kumpa me aikuiset voitaisiin olla esimerkkinä aktiivisesta elämästä. Joka paikkaan ei tarvitse mennä autolla eikä muutakin tekemistä on kuin tietokone. Näissä talkoissa on oltava ihan kaikkien, myös yhteiskunnan.

Tuo FP:n biisi "tuu ulos" on kyllä mun mielestä vaan niin hyvä ja ajankohtainen. Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään ja ennen oli ennen ja nyt on nyt... Mitä näitä sanontoja nyt onkaan? Sanon silti. Kun mä olin pieni, niin pahin rankku ikinä oli se, ettei saanut mennä enää illalla ulos jos myöhästyit päivälliseltä. Tai vielä pahempaa, koko päivänä, jos oikein olit jotain kämmännyt. Ihan liian monia tietämiäni kouluikäisiä saa nykyään patistella sinne ulos!

Herkkubrunssi ja yläkropparääkki

Tämän päivä alkoi kyllä katastrofin merkeissä. Mulla oli sovittuna brunssitreffit keskustaan puoli yhdeksitoista. Sitä ennen oli meininki käydä salilla ynnä muuta. Kello oli herättämässä seiskalta (joo, vapaapäivänä). No kuinka ollakaan aamulla puhelinta vilkaistuani ja hetken äimättyäni tajusin kellon näyttävän 10.10. Nopealla unensekaisella toiminnalla sain itseni liikkeelle siten, että jo ennen yhtätoista olin fillaroinut tapaamispaikalle, heräsin ehkä jossain Voionmaankadulla. Ehkä näytin vähän puusta repäistyltä ja pyöräilykypäränkin unohdin kotiin, mutta hengissä selvittiin.

Brunssilla käytiin aamiaishuone Kansantarinassa, joka on yliopistonkadulla norssia vastapäätä. Aivan ihan paikka. Ilmeisesti se ei vielä kovin kauaa ole ollut auki, ainakin kyltti ilmestyi vasta kuukausi pari sitten. Parasta mitä Jyväskylän ruokaelämässä on tapahtunut pitkään pitkään aikaan. Brunssilla oli kaikkea, mitä ihminen brunssilla kaivata saattaa ja menee hyvin lounaastakin. Paikka on auki arki-amuisin olikohan kello 8-12 ja hintaa aamiaisella oli 7.50€. Palvelu oli ystävällistä ja tunnelma oli niin sympaattinen. Ihan varmana menen vielä uudestaan ja monta kertaa!

Hetken aikaa lasketeltiin ruokaa kaupungilla sisustusliikkeitä kierrellen. Saleilua oli luvassa kotimatkalla. Suunnitelmissa oli tehdä yläkroppatreeni. Olen nyt vähän jalostanut tätä saliohjelmajuttua ja idea olisi treenata 2+1 jakoisella ohjelmalla. Kolme kertaa viikossa siis treenit jaettuna yläkroppa, alakroppa ja kokokroppa. Näinpä lihakset tulisi viikon aikana käytyä läpi kahdesti. Tarvittaessa tuo koko kropan treeni voi olla vaikka pumppi, koska siellä olen tykännyt käydä. Katsotaan nyt miltä palautumiset tuntuu ja niin edelleen.

Tämänpäiväinen sali näytti tältä:

• Pystypunnerrus
• Vipunostot sivuille (lähinnä lämmittelypainot)
• Olkapään kiertäjät (lähinnä lämmittelypainot)
• Kulmasoutu tangolla, myötäote

• Penkkipunnerrus
• Kapea penkkipunnerrus
• Sarjojen välissä vatsat

• Ylätalja eteen

• Vinopenkki käsipainoilla

• Kulmasoutu käsipainoilla kiertäen
• Hauiskääntö

• PecDeck

Laitoin nuo tolleen ryhmiin, koska silleen niitä myös tein. Vipunostoja ja kirtäjiä pystypunnerrusten ja kulmasoutujen palautusaikoina. Vatsoja penkkisarjojen välissä ja kulmasoutua ja hauiskääntöä vuoronperään. En tiedä onko se hyvä vai huono. Enemmän ehkä huono, mutta itselle miellyttävää. PecDeckin tarpeellisuudesta olen hyvin epävarma, mutta tuntuu, että rintsikoita treenataan lähinnä olkapään ehdoilla eikä niinkään riittävän kovilla painoilla ajatellen rintalihasta. PecDeckillä pystyy jotenkin paremmin. Myöskin kapean penkin perillemenemisestä ojentajiin olin vähän kysymysmerkillä. Laitetaan vaihtoon sitten joskus, mutta mennään nyt näin. Tuollaisia ajatuksia heräsi mulla, miltäs teidän mielestä näyttää?

Oijoijoi, mikä tuuri!

Olin tänään aamu-uinnilla nioben kanssa. Ihan tosi kivaa, en yhtään tylsistynyt, niinkun uidessa yleensä. Ehkä vielä joskus saan kerättyä kärsivällisyyden hippuset ja aloitettua vaparin treenaamisen, oli se nioben meno niiiiin paljon mukavemman näköistä! Uinnin jälkeen suuntasin koululle, jossa lounastarjoilu oli alkamassa vasta puolen tunnin päästä. Kerrankin kärsimättömyydestä oli hyötyä, koska suuntasin nopeesti kaupungille ja ja ja... Forumissa oli Intersportin pitämä poistopiste. Tuo piste on erillään pääliikkeestä ja auki aina lauantaihin saakka.

Kerrankin mulla kävi ihan superiso tuuri! Löysin nimittäin kaipaamani nopeet juoksutossut. Adidaksen adizero adiokset boost -pohjamateriaalilla. Tuo adizero sarja on luottotavaraa. Näin jalkavammaisena on ollut varaa odotella sopivaa hetkeä ja kunnon alea. Ihan 25 eurolla en silti ikänä olisi uskonut noita 150 euron tossuja löytäväni. Myös pari paitaa tarttui mukaan, kuten kuvista näkyy. Vihreällä Pumalla oli hintaa vitosen ja toisella kympin. Niin lähti neljällä kympillä tavaraa noin kahdensadan euron edestä. Huh huh.

Menkää ihmeessä te Jyväskyläläiset liikkujat pyörähtämään siellä. Ja muutkin, jos mahdollisuus on. Hyllyjä he kuulemma täydentävät päivittäin ja lauantaihin asti on se piste siellä. Itelläkin on sopivasti huomenna brunssitreffit kaupungilla :). Piti tulla nopeesti kirjoittaan tää postaus, eikä missään yhteistyössä kenenkään kanssa, vaan ihan vilpittömästä tahdosta jakaa hyvä shoppailuvinkki teidän kanssa.

P.S. Miten saan facebookin tykkää -napin tuonne sivupalkkiin? Ymmärrän (kai), että se joku osoite pitää jotenkin lisätä sinne, mutta mihin gadgettiin? Haluaisin, mutta en osaa. Entä te, joilla ei ole kommentteihin varmistusta, tuleeko teille roskapostia? Mulla tulee säpoja, että on muka kommentti blogissa vaikkei olekaan. Johtuuko se siitä, että mun säpo on mainittu tuolla sivupalkissa. En haluaisin (roskapostia), mutta en ymmärrä.

Empiirinen puolentunnin soutututkimus

Tänään oli vähän normaalista poikkeava (oikeastaanhan koko viime kesä, syksy ja näköjään nyt talvikin on ollut normaalista poikkeavaa) treeni(ä). Mulla oli opiskeluita tänään aamusta kahteen saakka ja koska Jarppa pääsi töistä vasta vähän myöhemmin mulla jäi aikaa treenille jotain tunnin verran ennen kun pääsin sen kyydissä sitten kotiinkin.

Suuntasin JAMKin salille ja näköjään sinne oli aamupäiväistä jouluruokaa tullut sulattelemaan muutama muukin. Melkein teki mieli kääntää Adidakset takaisin kohti pukkaria, mitään toivoa ei kunnon treenille ollut. Kaiken lisäksi mun ego oli vasta nitistetty Ruotsin tentissä, joten en oikeastaan edes halunnut änkeä itseäni siihen ihmispaljouteen salin puolelle. Istahdin kuitenkin soutulaitteeseen (se salin ainoa cardiolaite tältä vuosituhannelta.. Ai mut saikohan ilmaisesta valittaa?) tarkkailemaan tilannetta ja hetken siinä väännettyä päätin tehdä empiiristä tutkimusta siitä, kuinka paljon 29 -vuotias wannabe juoksija soutaa concept 2:ssa levelillä 10 puolessa tunnissa.

No sehän soutaa 5618 metriä. Hah. Asiat on siis oikein mallillaan, kun oon parempi juoksemaan kun soutamaan. Luulin, että käsivarret väsyy (ei varsinaisesti oo mun vahvin puoli), mutta ensimmäinen väsynyt (tai tarkennettuna puutunut) ruumiinosa olikin perse (että tervemenoa vaan joskus sinne sulkavansoutuun). Mitään huippuhauskaa tuo homma ei ollut, mutta jos siinä nyt sitten vaikka oli tavoitteena muutaman kilokalorin polttaminen, niin se varmaankin toteutui. Vähän mua rupes houkuttamaan ajatus Kevyet kilometrit, raskaat raudat -blogin kirjoittaja, Mikan, soututestailuista, mikseipä joskus voisi testaillakin.

Päälle tein parikymmentä minuuttia vatsoja/keskivartaloa, sanoin hyvästit tämänpäiväiselle voimatreenille ja huomiselle liikuntavapaalle päivälle ja lähdin ihan autokyydillä kohti kotsaa. Voimalut siirtyi siis huomiselle, mutta oikeastaan se ei haittaa mitään, sillä kotona bongasin uutisen Aalto Alvarin kynttiläuinnista. Huomenna siis salin kautta vähän uimaan, oli yövuoro tai ei.