maanantai 9. huhtikuuta 2018

Ihana kamala vaunulenkkeily

Äitien somemaailma on pullollaan vaunulenkkeilyhehkutusta. Vaunulenkkeilyllä kilot karisee, kunto kohisee, äiti nauttii, vauva nauttii ja mitä kaikkea. Itsekin kuvittelin vaunulenkkeileväni päivät pitkät ympäri kaupunkia. Sen kun vaan pukaisen vauvan, joka kivasti nukkuu tunnin parin lenkin ajan vaunuissa. Sitten ehkäpä työnnän sen vaunuissa nukuvan beben jatkamaan unia parvekkeelle. Koska vaunulenkkeily. Sen kun vaan vauvan totuttaa siihen. Simsalabim. Kaikki toimii.

No. Täältä löytyy vähän toisenlainen tarina. Ekat kuukaudet menikin suunnilleen just näin. Heti, kun Ee tuli vähänkään enemmän tietoiseksi ympäröivästä maailmasta, ei häntä kiinnostanut vaunulenkkeily (tai juuri nukkuminenkaan) hevonpaskan vertaa. Se oli se 45 minaa ja hello world. Paskat unet oli taattu etenkin liikkuvissa vaunuissa. Siinä sitten, kun riittävän monta kertaa olin imetellyt milloin minkäkin kannonnokassa, vauvaa ja kanniskellut toisella kädellä vaunuja työntäen beben takaisin kotiin päätin, että varsinaista vaunulenkkeilyaktiiveja ei meistä tule. Manducasta tuli vakiovaruste vaunuihin ja varsinainen lenkkeily muuttui enemmänkin ulkoiluksi.

Toki vauvavuoden aikana vaunulenkkeilyä tuli jonkun verran harrastettua ja tulee edelleen. Ajatukseni vaunulenkkeilyn helppoudesta ja mutkattomuudesta on kuitenkin heittänyt häränpyllyä ja huolella. Sittemmin Ee kyllä hoksasi, että maailmassa ei vajaan tunnin aikana tapahdu kovin mullistavia muutoksia. Hän oppi nukkumaan pidempään, jopa liikkuvissa vaunuissa. Sillä edellytyksellä tietenkin, ettei siirrytä yhtään mihinkään sisälle kesken lenkin. Joillekin vauvoille vaunulenkki takaa hyvät päikkärit, mutta meillä homma on mennyt vähän toisinpäin. Vaunulenkkejä on harrastettu oikeastaan vain silloin, kun oon ollut valmis uhraamaan kaiken oman ajan ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös ne päikkärit, heh. Voinette kuvitella, että kynnys ei ole se kaikkein matalin. Parhaat päikkärit meillä nukutaan paikallaan olevissa rattaissa partsilla.



Ratasosaan siirtyminen toki helpotti hieman esimerkiksi kaupungilla asiointia. Ee on kuitenkin aika osallistuva vauva ja ehkä siitä syystä itselle on hieman vieras ajatus se, että oman aktiivisuuden kustannuksella passivoisin Eetä sinne rattaisiin istumaan. Ihan riittävät istumiset on siinä, kun kaikki matkat kuljetaan vain ja ainoastaan rattailla (+ pulkalla ja kantaen). Toki ollaan vasta hiljan aloitettu lähes päivittäinen puistoilu, jonka yhteyteen olisi varmasti kesän ja pukeutumiskysymysten helpottaessa helppo ujuttaa pieni juoksulenkki rattaiden kanssa. Tähän väliin on varmaan myös hyvä selventää, että vaunulenkkeilyllä tarkoitan tässä sitä, kun puetaan ne urheiluvaatteet (no okei, aika usein päälläkin on ne, hah), hikoillaan hemmetisti ja kun tullaan kotiin, on päästävä heti suihkuun. Lähdetään siis aktiivisesti tekemään "urheilusuoritus", eikä esimerkiksi ikäänkuin vahingossa kierretä useamman kilometrin mutkan kautta mummollaan vaunuillen. Sillä tokihan me jälkimmäistä ollaan tehty. Ihan aktiivisestikin.

Ehkä joku näkee nämä tekosyinä. Itse enemmänkin ajattelen, että vauvat on niin erilaisia. Ehkä meilläkin oli se vaunulenkkeily kausi, se oli vain aika lyhyt. Musta on hyvä, että toisenlaisiakin näkökulmia löytyy. Toisaalta mun on ollut taas helppokin ns. "luovuttaa" asian suhteen. Mulla on mies vauvavuoden aikana kohtalaisen paljon kotona ja olen päässyt lenkkeilemään ihan ilman vaunujakin.

Kerro hei säkin kommentteihin omia kokemuksia! Ootko sä vaunulenkkeilyaktiivi? Aiotko olla? Entä oliko tai onko sun vauva vaunuissa viihtyvää sorttia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3