Nyt riittää rypeminen!

Blogia aktiivisesti seuranneet ehkä muistaa mun maininneen painonputoamisesta synnytyksen jälkeen. Tai oikeastaan sen putoamattomuudesta. Vastoin yleistä ajatusta tuntuu, että kilot on kumman tiukassa näin imetysaikana. Asiaa selvitettyä oon myös tullut huomannut, etten todellakaan ole yksin asian kanssa. Tää on ollut seikka joka on mua ehkä vähän ottanut aivoon ja valehtelisin, jos väittäisin etteikö se olisi myös itsetuntoa yhtään koetellut. Raskauden alkuvaiheessa olin kuitenkin kunnossa, jossa juoksin kympin helposti alle 50min. ja vedin 12 leukaa. Entä nyt? Juoksu ei varmasti ihan kamalasti jää pöljänä päivänä (kiitos pohjakunnon, ei hyvien lenkkien, heh). Leukoja menee ehkä yksi. Kiloja on edelleen kympin verran enemmän. Muuten olen palautunut hyvin, mikä tietysti tärkeintä! Vatsalihakset ja lantionpohja on ihan ammattilaisen tsekkaamana kunnossa. Fyysinen kuntokin kuulemma paljon parempi, kuin annan ymmärtää tai itsekin varmasti kuvittelen. Tämäkin ihan ammattilaisen suusta.

Suoraan sanoen en ole oikein viihtynyt kropassani ja peilikuva on miellyttänyt vaihdellen. Joku ehkä ajattelee nyt, että tee jotain. Ja toki olen tehnytkin. Tai oikeastaan tällä jo valmiiksi kohtalaisen siistillä ruokavaliolla ei ihan kauheasti ole tarvinnut. No tee kovemmin. Idiootti. Ehkä itsekin olisin ajatellut itsekin niin ennen yhdeksän kuukauden raskautta, Eetä, imetystä, katkonaisia öitä, mitä näitä nyt on. Vähänpä minä tiesin. Tähän väliin haluan huomauttaa omaavani painonpudotustaustan vuosien takaa. Voisin siis väittää, että jotain asiasta tiedän ihan empiirisestikin. Ja tiedän, että tämän pitäisi normaalitilanteessa riittää. Olen myös näiden seitsemän kuukauden aikana siistinyt vielä vähän lisää vailla minkäänlaista vastareaktiota kropalta. Antanut ihan vähän löysää ja taas vailla minkäänlaista vastareaktiota. Täysimetyksen päätyttyä olen nyt ollut huomaavinani pientä notkahdusta alaspäin, joka tietysti lämmittää mieltä.

Olen edelleen, ja varsinkin nyt, aika varma siitä, että tulen kyllä palautumaan entisiin mittoihin. Vauva kasvaa ja myös symbioosi hiljalleen hellittää(voi kyynel!). Tulee parempia öitä, pidempiä lenkkejä, kovempia treenejä. Ehkä asiat on muutenkin vähän toisenlaisessa perspektiivissä nyt. 12 leukaa ja juoksulenkki on tänä päivänä järjestyksessään aika matalalla. Aika aikaa kutakin. Olen kuitenkin myös päättänyt tehdä asennemuutoksen asian suhteen. Oon nimittäin huomannut, että oon ihan liikaa elänyt sitten kun -ajatuksella. Näytän hyvältä taas sitten kun vanhat vaatteet menevät. Ja nyt ei kannata sitä tai tätä tai tuota. Sitten kun olen taas paremmassa kunnossa. Hitot! Mulla on oikeus (ja jopa velvollisuus!) katsoa omaa peilikuvaa tyytyväisenä just nyt. Huolimatta siitä, että se se on vähän erilainen, kuin ennen. Ja mä voin pukeutua nätisti. Omistaa enemmän kuin yhden garderobin, joka tällä hetkellä näyttää hyvältä päällä. Menköön sitten hitto vie rahaa siihen. Vaatekoko on nyt enemmän L kuin S. 36-38 sijaan 40. Nyt on nyt ja  nyt on aika panostaa itseen. Ihan sama paljonko se puntari näyttää!

Uniasioita

Mennäänpä siis taas siihen jokaisen vauvaperheen lempiaiheeseen. Nimittäin nukkumiseen. Vertaistukifoorumeissa tässä keskustelussa on usein tosi ärsyttävä sävy. Aina tuntuu löytyvän äitejä, joiden vauvat herää paaaljon useammin. "Voi kun meidänkin Elmeri heräisi vain viisi kertaa!" ja sitä rataa. Sitten on niitä äitejä, jotka olevinaan omalla toiminnallaan on saaneet vauvan nukkumaan hyvin. "Meillä opetettiin Maija heti nukahtamaan itse..." ja plaa plaa. Unohdetaan, että ollaan hei kaikki erilaisia. Vauvat ja äidit. Isätkin. Toisilla vauvoilla on paremmat nukkumistaidot jo ihan pienenä. Ja niillä vanhemmillakanssa. Katkonainen uni vaikuttaa jokaiseen eri tavoin. Joku saattaa kärsiä yhdestä herätyksestä enemmän kuin toinen kahdeksasta. Toiset isät nukkua posottaa samassa sängyssä heräämättä mihinkään ja toiset herää viereisessä huoneessakin. Se, että vertaistuellisiin keskusteluihin tuodaan sävyä, jossa toisen keskustelijan kokemaa tunnetta mitätöidään suoraan tai rivien välistä, ei auta yhtään ketään.

Meidän Ee on ehkä sellainen keskivertonukkuja. Tasaisena vaiheena meillä herätään kolmesti yössä, joista viimeisen herätyksen jälkeen (klo 5-6) saatan toisinaan jopa jäädä hereille. Sitten näitä ei niin tasaisia vaiheta löytyy myös. Silloin herätään reippaasti useammin, valvotaan kauemmin ja nukahdetaan huonommin. Oon tulkinnut, että huonouniset vaiheet aika vahvasti liittyy siihen, kun opitaan paljon uusia taitoja. Mullahan uniongelmat, katkonainen uni ja vaikeudet saada unenpäästä kiinni uudelleen, oli riesana jo raskausaikana. Joskus se ongelma onkin siis mulla, kun en saakaan itse nukahdettua uudestaan. Aika perussettiä siis.

Kuinka katkonaiset unet on vaikuttanut muhun? Toisinaan tuntuu hurjalta ajatella, että en ole nukkunut yli viittä tuntia yhtäsoittoisesti, öööö, ainakaan tänä vuonna, heh.  Koen, että arjessa oon kuitenkin yllättävän pirteä. Aktiivinen niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Aamut on edelleen parasta aikaa ja väsymys iskee vasta sitten iltapuolella, jos iskee. Aina ei iske. Silti kropassa tuntee univajeen. Katkonainen uni ei varmasti samalla tavoin palauta. Olen treenannut ennenkin väsyneenä ja varmaan keikkunut jonkinlaisen ylikunnonkin rajamailla joskus ja täytyy sanoa, että joskus on vahvasti tullut nuo tuntemukset mieleen. Huomaan myös, että aika usein kroppa tuntuu jotenkin kuormittuneelta fyysisesti. Palautumattomalta jostain, mitä en koskaan ole tehnytkään, heh. Kankealta ja raihnaiselta.

Saa nähdä kuinka pitkään yöherätyksiä ja yösyöttöjä jatkuu ja loppuuko ne itsekseen vai pitääkö asialle jotain joskus tehdä. Mulla on kuusi nuorempaa sisarusta ja äidin mukaan me kuulemma ruvettiin nukkumaan kaikki täysiä öitä aikaisin ja ihan itsestään. Samoin mun siskon molemmat muksut oli nukkunut yön läpi jo hyvän aikaa tässä vaiheessa. Kaikki täysimetettyjä, kuten Eekin. Neuvolan mukaan tää ei kuitenkaan ole mitään yleistä. Saa nähdä kuinka meidän käy. Odotuksia ei oikein ole suuntaan eikä toiseen, kuten ei ollut raskausaikanakaan. Millaisia kokemuksia sulla on?

Kuva pienen elämän alkuajoilta <3. Kuvassa myös turhakkeiden turhake. Unipesä.

Elokuu on corekuu

Tässä viime aikoina oon tehnyt sellaisen muutoksen toimintatapoihini, että heitän romukoppaan kaikenlaisten liikuntojen seuraamisen. Oon nimittäin huomannut, että tässä elämäntilanteessa se ei ole hyvä juttu. Oon ihan liian tottunut siihen, että sille jumpalle on oma aika, omat vaatteet ja sykemittari viritettynä. Sitä kukaan tai mikään keskeytä ja sen jälkeen mennään kiireen vilkkaan suihkuun, koska on niin hiki. No totuus on se, että sellaista aikaa ei enää ole pilvinpimein. Niinpä sitä ei sitten tule niin helposti tehtyä siinä sivussakaan mitään. Aion toki jatkossakin ottaa sykemittarin juoksulenkeille (ja reippaammille kävely/maastolenkeillekin, jos satun muistamaan) tai salille, mutta kaikenlaista arkijumppaakin on nyt enemmän alettava tekemään. Se, mikä entisessä elämässä saattoi tsempata eteenpäin, onkin tässä uudessa elämässä osoittautunut huonoksi.

Elokuu tuleekin olemaan core-kuukausi. Järkeä tai ei, oon päättänyt tehdä elokuun jokaisena päivänä sata keskivartaloliikettä. Menee kivasti tuossa lattialla vauvan kanssa pelmutessa. Vatsoja, alaselkää, pakaroita, milloin mitäkin. Syyskuulle voi sitten keksiä uutta haastetta kehiin, mutta syksyyn on onneksi vielä aikaa, heh. Tuo keskivartalon seutu on myös se isoin ongelma tällä hetkellä. Niin fyysisesti kuin etenkin henkisesti. Kyllä siellä alla jotain lihasta tuntuu, mutta melkoinen pullataikina siinä päällä möllöttää. Joo, rasvaahan ei paikallisesti voi polttaa, mutta jos tällä tehokuurilla jotain tiiviyttä saisi aikaiseksi.

Tällaiset haasteet tuppaa vaan helposti unohtumaan. Tänään ja huomenna unohtuu, niin helposti unohtuu koko viikoksi. Toisaalta jos viikon muistaa, muistaa varmasti sen kuukaudenkin. Ja nyt on menty jo aika lähelle viikko tätä kuuta. Elokuuta! Hurjaa. Kun musta tuntuu, ettei kesä oikein kunnolla ole vielä alkanutkaan. Kai se on vaan ymmärrettävä, että tässä iässä (ja elämäntilanteessa) aika menee niin supernopeaa, että paluuta entisenlaisiin pitkiin kesiin ei enää ole. Mutta ehkä tää kesä tähän mennessä on oikeasti ollut vähän lyhyt, koska muistan Een ristiäisissä toukokuun puolivälissä sataneen vielä lunta. Toisaalta, elokuu (ja jopa syyskuu!) voi vielä todellakin yllättää.

Vielä on siis kessä jäljellä, eli nautitaan siitä!

Hiljakseen sekä postauksia että juoksua

Postaustahti se vaan pysyy verkkaisena. Tykkään käyttää tuota verkkaista sanaa, kun oon vihdoin ja viimein sisäistänyt, että se tarkoittaa hidasta eikä nopeaa. Innostusta kyllä olisi, mutta toteutus hieman ontuu. Omia harrastuksia on tullut toteutettua vaihdellen. Ehkä se sopivan välin löytäminen niille on kuitenkin jonkin verran haastavampaa, kuin ennen vauvan syntymää ajattelin olevan. Eikä tää johdu siitä, etteikö Jii hoitaisi. Hän kyllä hoitaisi, mutta itse vaan koen, etten kovin usein halua olla pois vauvan luota. Monesti myös vaikkapa aika kolmistaan menee sitten kuitenkin sen edelle, että lähtisin huitelemaan omien harrastusten pariin. Liikuttua kuitenkin tulee, joten mitäpä tuosta.

Kuitenkin vanha ajatusmaailma siitä, että viikottaisia liikuntatunteja pitää olla vaikka ja kuinka paljon, nostaa aina aika-ajoin päätään. Että salitouhut on ihan pelleilyä, kun sitä tekee vain kerran viikossa. Ja lenkkeilykin aika pientä, kun eihän "kävely ole mitään". No ihan turhaa sellainen ("vähäisten") liikuntamäärien märehtiminen. Eikä mun ehkä pikkuvauvan äitinä ole pakko heti pian pystyäkään juoksemaan kymppiä nelosella alkavaan lukuun ja samanaikaisesti kyetä vetämään toista kymmentä leukaa. Kun tähän ikään saakka on vammoista huolimatta harrastuksissa ollut pieniä notkahduksia lukuunottamatta noususuhdanne, tuntuu tällainen kokonaisvaltainen kunnonnotkahdus välillä vähän ärsyttävän. Kaikkeen kun ei vaan aika riitä ja luulen, että vähemmälläkin pääsee ihan hyvään kuntoon. Sitä paitsi, kohta kai on myös ruvettava sanomaan, että ikäisekseen hyvään kuntoon!

Juoksua oon tosiaan hiljalleen aloitellut. Toistaiseksi myös tuo pariin otteeseen leikattu jalka on raskauskiloista (olenko sanonut, että ne on jämähtänyt pirun tiukkaan???) huolimatta kestänyt, vaikka kyllä nilkat ja jalkaterät vähän eriparisilta tuntuu. Juoksu on tässä elämäntilanteessa todellakin aikaystävällinen harrastus. Pystyt viettämään harrastuksen parissa kaiken sen ajan, mitä oot kotioven ulkopuolella.  Toivottavasti siis, jalka jatkossakin kestää, kilot karisee ja kunto nousee. Kohta tehdään myös kaupat juoksurattaista, jotka otan mahdollisimman pian noiden isohkojen yhdistelmien tilalle, joten senkin puolesta lenkkeilyyn tulee hieman lisää puhtia. Ee nukkuu tällä hetkellä vähän vaihtelevasti päiväunia vaunuissa (tai missään, heh) ja hereilläollessaan hän hieman huonosti jaksaa olla kopassa. Sen sijaan käppäilyt kantorepun kanssa on tosi in, kun voi katsella maisemia kunnes väsy iskee. Se se muuten on varsinaista jerkkua reisille!

Tästä nyt ei suunta kuitenkaan voi olla kuin ylöspäin. Jos vaan jalka kestää, niin syyskuussa voisi vaikka kipaista Finlandia Marathonin yhteydessä Valon kympin.

Yhtenä sateisena aamuna Laajavuoren maastoissa

Raskaudesta palautumisen tilanne ammattilaisen silmin

Maanantaina oli kauan odotettu aika lantionpohjaan ja vatsalihasten erkaumaan paneutuneelle fysioterapeutille. Täällä Jyväskylässä toimii Hyvinvointi palvelut Anne Leikas. Olen tavannut osaavaa ja ystävällistä terveys- ja hyvinvointialan henkilöstöä vaikka ja kuinka paljon. Annen kohdalla voidaan kuitenkin puhua jo erityisen yksilöllisesti ihmisen kohtaavasta rautaisesta ammattilaisesta. Näin kokonaisvaltaisesti ihmistä katsovaa ammattilaista en ennen ole tavannut (ja olen tosiaan tavannut niitä paljon!).  Mainittakoon myös, että tämä ei ole minkäänsortin yhteistyöpostaus, vaan ihan vilpitön kiitos!

Anne siis katsoi keskilinjan, joka omalla kohdalla oli navan kohdalla hieman yli ihanteellisen. Tässä kohtaa puhuttiin milleistä, ei senteistä, eli ei lainkaan huolestuttavaa kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Alhaalla ja ylhäällä lukemat olivatkin jo todella hyviä. Keskilinja oli kauttaaltaan jämäkkä ja erittäin hyvin pitävä (myös navan kohdalta), joten tilanne siis todellakin on hyvä. Samoin lantionpohjan lihaksisto oli priimakunnossa ja osasin niitä myös hyvin aktivoida oikein. Syvät vatsalihakset aktivoituvat hyvin ja automaattisesti tueksi erilaisissa liikkeissä. Seuraavina kuukausina homman nimi on hankkia lisää voimaa syville vatsalihaksille ja näin saada lantion tuki ja hallinta vielä paremmaksi. Lantionpohjaa harjoittelen myös. Kun tovin olen harjoitellut Annen antamilla liikkeillä, voin alkaa ensiksi harjoitella vinoja vatsoja ja hiljalleen siitä sitten suoria vatsoja. Periaatteessa jo nyt voisin vinojen vatsalihasten harjoittelemisen aloittaa, mutta en häviä mitään, jos teen hommat varman päälle. Myös juoksemisen aloittamiseen sain "luvan". Hiljakseen tietysti ja aluksi enemmän kävelyä. Jee!

Keskivartaloni oli kuin olikin paremmassa kunnossa, kuin osasin odottaa. Samoin palautuminen kolmen kuukauden takaisesta synnytyksestä oli pidemmällä kuin ajattelin. Kerrankin siis uutisia näin päin! Siinä, missä niveleni on yliliikkuvaa sorttia (vamma-alttius) taitaa kudostyyppini olla taas palautumista edistävää sorttia. Tulevaisuudessa juoksujuttujen heikoin lenkki lie tämä paino, joka on totta vie jämähtänyt. Kymmenkunta kiloa olisi siis matkaa raskautta edeltävään painoon. Imetyksen tuen facebookista olen lukenut, että ilmeisesti kaikilla ei imetys olekaan mikään taikajuttu lähtöpainon saavuttamiseksi. Niinpä vähän hirvittää kuinka nämä jalat jaksaa ottaa vastaan, sillä mitään pikadieettejä en voi eikä kannata nyt (tai milloinkaan) tehdä. Toivon (ja edelleen jaksan uskoakin), että jatkamalla tätä linjaa paino kyllä hilautuu alaspäin. Jos se ei viimeistään imetyksen loputtua tapahdu, voi silloin ottaa kovempia aseita käyttöön. Ehkä se myös hilautuu tämän imetyksen aikana, sillä eihän synnytyksestä kuitenkaan ole vasta kuin kolme kuukautta. Vaikka Ee kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia, pitäisi muistaa, että mun palautuminen kaikkinensa ei varmasti ihan samaa tahtia käy. Ja siis kyllä, nyt pitäisi olla todellakin iloinen keskivartalon lihasten ja sidekudosten tilasta, eikä märehtiä siinä olevia rasvakudoksia.

Uutta käyntiä ei suoriltaan sovittu. Anne epäili, että pärjään kyllä varsin hyvin ilmankin. Elokuussa kuitenkin halutessa voidaan tilanne vielä varmistaa. Katsotaan miltä tuntuu. Mikäli vähänkään epäilyttää, niin herkästi kyllä aion olla yhteydessä Anneen. Suosittelen muitakin äitejä ja äidiksi tulevia varaamaan aikaa keskivartalon tilanteen kartoittamiseksi. Tapaaminen oli moninverroin hintansa väärti.

Iloisin ja turvallisin mielin siis kohti tulevia haasteita!

Ekaa kertaa

Synnytyksen jälkeen musta tuntu moni asia siltä, kuin sitä olisi ikäänkuin tehnyt ekaa kertaa. Ekaa kertaa kaupassa, ekaa kertaa autolla ajoa, apua kuinka sitä ajettiinkaan? Tavallaan sitä tekikin asioita ekaa kertaa. Ekaa kertaa äitinä. Pikkuhiljaa nää "ekaa kertaa -tuntemukset" on lientynyt. Lauantaina kuitenkin sellainen taas tuli. Nimittäin ekaa kertaa monnarin keltaisissa kierreportaissa.

Jarppa lähti lauantaiaamuna vauvan kanssa lenkkeilemään ja mun oli tarkoitus touhuta jotain kivaa omaa juttua. No arvatkaapa mitä tuo oli? Mä hiippailin lauantaiaamuna salille. Ekaa kertaa äitinä. Treeni oli kovin kevyt, niinkuin kuuluu ollakin. Olinhan sitäpaitsi päättänyt, etten menisi koko salille ennen jälkitarkastusta, jota ei siis vieläole ollut. Synnytyksestä oli kulunut viisi ja puoli viikkoa ja olo mitä mainioin, joten miksei kevyttä lihaskuntotreeniä voisi tehdä salilla siinä missä kotonakin. Ehkä se sinne meneminen oli nimenomaan se juttu. Kun kaikki tuntuu totaalisesti muuttuneen, mutta toisaalta taas mikään ei ole. Paitsi levypainot ja muutama laite. Niitä oli ilmestynyt lisää sitten tammikuun.

Tein aikalailla samanlaisen yläkroppatreenin, kuin viimeksi salilla käydessäni raskausviikolla 35. Puolta elämää en kuitenkaan ole ollut monnarilta pois. Lisäksi tein Liikkuvan äidin hyvinvointi -kirjasta tutuksi tulleet keskivartaloa aktivoivat liikkeet. Jotain kuitenkin tein, mistä on vähän enemmän aikaa. Nimittäin penkkipunnerrusta. 15 kg:n levypainojen sijaan päissä keikkui 2,5kg kiekot. Ihan nimen vuoksi, vaikka aluksi ajattelin tehdä pelkällä tangolla. Vuosi sitten oli vain minä, penkkipunerrus ja 50kg:n sarjapainot. Nyt on minä sekä vauva, penkkipunnerrus ja 25 kg:n sarjapainot. Juuri hyvä näin. Luulen kuitenkin, että kyllä äiti-ihminenkin voi sitä penkkipunnerusta tehdä niillä 50kg:n painoilla. Sitä en tiedä onko silloin minä ja vauva vai minä ja taapero, mutta eipä sillä niin väliäkään.

Sellainen lauantaiaamu siis tällä. Kirjoittamaankin aktivoiduin siitä jo maanantaina, hah. Mukavaa viikkoa kaikille!

Kuukausi synnytyksestä: kotijumppaa ja yksi leuka.

Lauantaina tuli täyteen tasan kuukausi synnytyksestä. Edeltävän kuukauden liikunnat on ollut vaunulenkkeilyä, jota ollaankin harrastettu lähes päivittäin, kun vaunuttelun makuun päästiin. Sen lisäksi heti synnytyksen jälkeen olen koettanut aktivoida enenevissä määrin lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia. Tätä oon tehnyt arkiaskareiden lomassa sekä vaunulenkkeillessä. Varsinaista jumpalle pyhitettyä aikaa ei vielä ollut.

Lauantaina, vauvan yksikuukautispäivän kunniaksi, asiaan tuli kuitenkin muutos. Eka kotijumppa vaunulenkin päätteeksi vauvan jatkaessa uniaan parvekkeella. Tein maltillisesti lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia aktivoivia ja harjoittavia liikkeitä puolentunnin verran. Lisäksi jumppailin vähän kyykkyjä, punnerruksia ja dippejä. Kotijumppa tulee todennäköisesti olemaan THE JUTTU tulevina kuukausina. Toki tulee kesä ja samat jutut voi tehdä myös ulkona. Ainaskin oon suunnitellut suuntaavani vaunulenkkien lomassa Tuomiojärven ja Kortepohjaan street workout telineille ja Harjun portaisiin sekä leuanvetotangoille. Lisäksi hankintalistalle on päätynyt kymppikiloisen kahvakuulan kaveriksi sekä 6 kiloinen että 16 kiloinen kahvakuula.

Kaikenkaikkiaan oma fiilis ja tuntuma lantionpohjaan on aika hyvä. Luonnollisestikaan tilanne ei kuitenkaan ole raskautta edeltävällä tasolla. Vajaan parin viikon kuluttua on jälkitarkastus, jota odotan innolla. Toivon, että lääkäri olisi aidosti perehtynyt synnytyksestä palautumiseen, mutta rohkenen kuitenkin epäillä. Vaihtelevuutta tuntuu terveydenhoitoalalla olevan todella paljon. Tämän jälkeen aion kuitenkin varailla aikaa fysioterapeutille. Yllättäen raskauden aikana koin oman kehon kuuntelun olevan paljon paremmalla tasolla, kuin nyt synnytyksen jälkeen. Suoraansanoen epäilen aika paljonkin omaa kuntoani ja omaa arviotani palautumisen tasosta ja pelkään, että mikäli antaisin itseni mennä nyt sen kuuluisan oman fiiliksen mukaan, saisin isoa vahinkoa aikaiseksi.

Mitä ja miten tulen tulevaisuudessa liikkumaan on ihan auki. Kuitenkin huomaan jo kaipaavani kuntosalille, juoksulenkille tai jopa pyöräilemään. Mieltä myös kutkuttaisi tehdä jonkinlaisia tavotteita, mutta haluan kuitenkin odottaa vielä ainakin siihen, kun ammatti-ihminen ottaa kantaa palautumisestani. Liikunta on ollut mun intohimo ennen vauvaa ja huomaan kyllä, ettei se intohimo ole mihinkään kadonnut, vaikka elämä pienen vauvan kanssa on tietenkin nyt ykkössijalla elämässä. Ihanaa on myös se, kun latupohjat sulaa ja vaunuillen pääsee kunnon maastoihin haastamaan itseään. Paljon voi siis tehdä yhdessä vauvan kanssa. Sanomattakin selvää, että liikuntamäärät tulevat ryminällä alas entisestä ja niin saa ollakin. Toisaalta, minkä lasket liikunnaksi? Kyllä se vaunuilu nimittäin sitä on, joten saattaapa olla, että tulevaisuudessa rakennetaankin entistä rautaisempaa peruskuntoa. Mulla ei todellakaan tule lähitulevaisuudessa olemaan kuntosalikertoja 3-4xvko, mutta jalkaisin taitettuja kilometrejä saattaa olla enemmän kuin vuosiin.

P.S. Lauantaina vieraillessani Jarpan veljen luona piti myös ihan piruuttain kokeilla leuanvetojuttua. Arvatkaapa menikö. Kyllä. Yksi kappale. Musta kuitenkin yksi on aika hyvin yhdeksän kiloa painavampana ja yhdeksän kuukauden tauon jälkeen. Jes. Tästä on hyvä jatkaa!

Liikaa kierroksia lepoon, liian väsynyt treeneihin?

Mikähän kumma siinä on, että toisinaan työpäivän päätteeksi sitä on ihan liian kierroksilla levätäkseen, mutta toisaalta taas ihan liian väsynyt treenaamaan? No joo, ehkä tää kyseinen tila liittyy enimmäkseen siihen, että uudet työt on alkanut ja tuonut paljon uudenlaista vastuuta ja opettelua. Se on kuulkaa yllättävän uuvuttavaa puuhaa. Pelkästään jo itse työhön perehtyminen ja uudenlaisen ammantti-identiteetin omaksuminen vie veroja. No siihen päälle on sitten vieras toimintaympäristö (missä on se ja tämä ja tuo, kuinkas tuonne mentiin ja sitä rataa..) ja uudet työkaverit, joiden nimet yrittää muistaa mahdollisimman oikein puhumattakaan kaikista ATK-skillsseistä. Noin niinkuin pääsääntöisesti työpäivän jälkeen ei ainakaan ihan vastaavilla kierroksilla tule oltua, millä viime ajat on mennyt. Vaikka tuleehan niitä päiviä tutussakin työssä ja ihan varmana jokaiselle ja sopivassa määrin se on jopa ihan jees.

Kuvituskuvina pari safkakuvaa instasta.
Silmusalaatti, suosittelen!

Mä en todellakaan ole parhaimmillani silloin, kun menen vaikkapa salille suoraan töistä. Urheilun pitäisi tapahtua joko aamulla tai sitten pienen huilin jälkeen alkuillasta. Kaikista mieluiten tietysti aamulla tai aamupäivällä. Ihan niin aamuvirkku en kuitenkaan ole, että jaksaisin ennen seiskan aamuja urheilla (noin niinkun pääsääntöisesti), niin aamuvuoropäivinä treenit on sitten töiden jälkeen. Tämän hetkinen tilanne on kuitenkin se, että kaipaan työpäivien jälkeen jotain nollausta ja mikäpä onkaan parempi keino siihen kuin liikunta.

Aika usein tuo liikunta saa myös aikaan riittävän piristeen alkuiltaan. Tai sanotaanko, että sellaisen seesteisen olon. Vaikka alku kangertaa, niin treenikin sujuu sen takkuilevan alun jälkeen. Mukaan on kuitenkin mahtunut niitäkin treenejä, kun penkkisarjojen välissä olisi tehnyt mieli ottaa päiväunet. Ehkä siis itse treenin laatu ei aina ole ollut paras mahdollinen. Toisaalta, jos menisin töistä kotiin, "lepäisin" (eli olisin kotona kierroksilla) tunnin tai pari ja menisin tämän jälkeen treeneihin, niin lopputuloksena olisi todennäköisesti laadultaan heikkenevät yöunet. Niinpä olen todennut tämän töistä suoraan salille menetelmän tällä hetkellä sopivaksi. Työasiat saa nollattua ja alkuiltaan rauhallista aikaa omassa pääkopassa.

Luulen myös, että ennen pitkää kroppa myös oppii ottamaan treeniä vastaan myös näin. Tässä puhuu kuitenkin nyt entinen iltatreenaaja ja aamutreenien vihaaja, joka sittemmin vaihtoi vuorotyöhön ja oppi ensin tykkäämään ja sitten jopa rakastamaan aamutreenejä. Jotain kokemusta siis löytyy. Vuorotyössä oppii kummasti kuuntelemaan itseään. Sitten on tietysti myös nämä jo ennakkoon kompastuskiviksi tunnetut kohdat, kuten ilta-aamu vuoroyhdistelmät, joiden jälkeen treeniltä on turha odottaa mitään kovin suurta. Lisäksi meillä tavallisilla harrastajilla liikunta on usein se, josta on helppo antaa siimaa muuten haastavaan elämän tilanteeseen. Toisaalta taas osa ei osaa antaa siimaa, vaan puskee harrastuksiaan samalla intensiteetillä eteen päin. Harrastaminen ei myöskään tavallisella työssäkäyvällä ole läheskään aina mahdollista silloin, kun se oman kropan tai mielen kannalta olisi optimaalista.

Ja wasabirucola, oijoi! Suosittelen myös!

Oppia ikä kaikki, näköjään. Oma ajatus on tällä hetkellä se, että liikunnasta en mielellään tingi. Ja se ei johdu siitä, ettäkö tulisi huono oma tunto tai jotain, vaan siitä, että koen sen oikeasti parhaaksi rentoutumiskeinoksi. Toisaalta taas en jaksa tehdä mitään kovin jäykkiä suunnitelmia (mistä taas normaalitilanteessa kyllä tykkään), vaan menen vähän enemmän fiiliksen mukaan. Tykkään tilastoida ja analysoida myös harrastamista, mutta en tee enää nykyään sitä aikoina, jolloin muussa elämässä on kuormitusta, hyvää tai huonoa sellaista.

Painetehtävä

Näihin blogihiljaisuudessa vietettyihin päiviin, korjaan viikkoihin, on mahtunut vaikka ja mitä. Elämä tuntui taannoin olevan aikamoisen levällään. Enää tilanne ei ole yhtä kaaottinen, jos nyt ei sellaista "pikkujuttua", kun työelämä, oteta lukuun. Asiaan helpotusta ei ainakaan tuo se, että mun nilkasta tehtiin leikkauspäätös ja tuo operaatio ajoittuu kutakuinkin maaliskuulle. Todennäköisesti kukaan ei varsinaisesti ole kiinnostunut tuota sairaslomaa kustantamaan ja ylirehellisenä ja -tunnollisena ihmisenä en sitä keneltäkään ole valmis salaamaankaan. Täytyy tässä joskus ajatella, kuinka olisi järkevää toimia.

Sen lisäksi olen tehnyt valmiiksi opinnäytetyön ja autokoulun. Kuumottavimmat paikat oli tietysti eilen ja tänään, kun ensin ajoin onnistuneen inssiajon ja heti seuraavana päivänä oppariesitys johtajaihmisille. Luojan kiitos se on ohi! Olen aika kova jännittämään asioita ja kieltämättä nämä pari viimeistä päivää on sitä sisältänyt jopa vähän liiankin kanssa. Näiden päivien jälkeen tuntuu, että ymmärrän todellakin ihmisiä, joilta löytyy beetasalpaajaresepti takataskusta indikaatiolla esiintymisjännitys. On kuulkaa jännä tunne, kun sekä keho että mieli alkaa pikkuhiljaa palautua tästä kuormasta, mitä on ollut. Eihän se palautuminen henkisestäkään kuormasta hetkessä tapahdu, mutta vahvasti se on käynnistynyt.

Mun alkuperäisenä ajatuksena oli nukkua päikkärit, kunhan kotiin pääsen. Kuten aika usein, en osannutkaan rauhoittua, edelleen liikaa ajatuksenvirtaa pääkopassa. Niinpä päädyin tänne blogiin kirjoittamaan sekavaakin sekavamman postauksen. Ehkä luvassa on jostain edellämainitusta hieman jäsennellyympääkin tekstiä. Justiinsa tänään ei kuitenkaan parempaa irtoa. Hattu kouraan ja nöyrin kiitos opparikollegalleni sekä kälylleni! Toisella kädellä aion taputtaa itseäni selkään. Painetehtävä on suoritettu!

Ehkä nyt oon valmis niille päikkäreille!

(Kuvat Joupiskan ulkoilualueelta Seinäjoelta. Joupiska, parasta mitä Seinäjoki tarjoaa).

Talvikisaputki ja Työputki

Näillä jaksoi painaa yövuorot...

Huhheijaa. Viime viikko on rämmitty läpi suurinpiirtein samoissa tunnelmissa kun hiihtäjämiehet eilen Mördarbackanilla neljän- ja viidenkympin välillä. Kaikkee oli ja paljon sekä ihan liian vähän lepoa. Tai oikeastaan palautumista.

Viikon liikunnat:

ma ja ti: ---
ke: hiihto 1h10min + vatsat 20min.
to: sali 1h5min.
pe: hiihto 2h45min.
la: hiihto 1h20min.
su: ---
yht: 5h40min.

Rasitusta on aiheuttanut lähinnä se, että tein viime viikolla sekä harkkaa että palkkatyötä. Nyt oon kuitenkin taas jäänyt opintovapaalle köyhäilemään, joten voin keskittyä vain ja ainoastaan harjoitteluun sekä olemiseen opiskelijana. Tietyllä tavalla alkaa uuvuttamaan olla uutena ja väliaikaisena ihmisenä jälleen kerran uusien ihmisten parissa, mutta se on nyt tällaista se niin kauan kun joskus löydän pidempiaikaisen työn sairaanhoitajana. Eiköhän tämä tästä kun taas vauhtiin pääsee, sitä en epäile yhtään.

Tää oli tällainen pikapäivitys nyt. Vielä aion kuitenkin hehkuttaa Matti Heikkistä, joka eilen miesten viidenkympin kisassa antoi kirjaimellisesti kaikkensa. Käsittämätön kaveri, että pystyy laittamaan kaiken harmituksen ja kalustokatastrofin jälkeen peliin itsensä 110% kisassa, joka ei ollut päämatka ja motiivina starttiin kunnioitus kovaa työtä tehneelle huoltoryhmälle. ISO HATUNNOSTO. Ei mulla muuta tänään.

...ja näillä pitkän hiihtotreenin.

Vähän erilainen lenkki

Lenkkeilyn ja juoksemisen ei aina tarvitse olla kovaa menoa. Jännä, että just mä sanon noin. Tänään oli vähän erilaisempi lenkki. Hölkkäsin nimittäin anopin luo kahville siinä puolenpäivän aikaan, matkaa tuli piirun verran vajaa kolme kilometriä. Siinä aikani kahviteltua jatkoin matkaa vajaat kolme kilometriä hölkäten AKn luokse, josta lähdettiin Jyväsjärven rantaan kävelemään. Käveltiin arviolta neljä viisi kilometriä ja käytiin kevään ekoilla terassikahveilla (EI siis siiderillä!). Sieltä hölkkäsin ruokakauppaan kolme kilsaa, josta kauppakamoineni kävelin vielä kilometrin takaisin himaan. Keli oli mitä mainioin ja teki vaan mieli olla ulkona.

Jyväskylän satama tänään

En kovin montaa kertaa ole käynyt tuonkaltaisilla lenkeillä, vaikka ehdottomasti pitäisi! Tuo lienee sitä palauttavaa höntsäilyä parhaimmillaan. Ylipäänsä tuli mukava fiilis siitä, että näin sitä vaan ihminen voi omin jaloin hölkkäillä paikasta toiseen. Kaikki ei välttämättä jaksaisi. Camelbakissa oli mukana tuulihousut juoksutrikoiden päälle ja välipaita, ettei tulisi kylmä. Ne heitin niskaan, vaikka ilma oli sen verta lämmin, että olisi ehkä mennyt ihan samoilla kamoillakin. Lompakon ja sen sellaiset tavarat saa myös tuohon reppuun näppärästi mukaan. Ihanaa, kun ei ole ollut nyt niin kylmä!

Laajavuoren pulkkamäki ja mun rakas kummityttö

Muutoinkin viikko mennyt ihan kivasti, tämänpäiväisen lenkin lisäksi kolme juoksulenkkiä ja ihan mukavaa alkaa olla jo vauhtikin. Lenkkeilyn lisäksi olen käynyt uimassa ja okei, vähän juhlinut. Pikkunousuissa tuli otettua sellasta punnerruskisaa jossa voiton vei ansiokkaasti pikkuveljeni look a like Zlatan Ibrahimovic. Tuosta juhlimisesta sai päänsäryn sijaan rintalihakset kipeeksi :D. Kaikenkaikkiaan nasta viikonvaihde vapaalla takana. Huomenna on suunnitelmissa lähteä Jn kanssa lenkille pitkästä aikaa, hyviä treenejä hyvässä seurassa on siis luvassa heti alkuviikosta!

Kenkätestausta ja palautumista..

Salomon Speedcoss kolmoset on niin sanotusti puhunut. Tänään kävin reilu kolmetoista kilometriä hölkkäämässä mm. Laajavuoren kuntokymppiä. Kyseisellä reitillä kulkee kyllä talvisin ladut, mutta mistään helposta latupohjajuoksusta ei kyllä ole kyse. Nousua ja laskua reitillä on.. Heinikkoista, kivikkoista, juurakkoista, mutaista ja paikoin jopa suomaastoa. Toki helpompaakin pätkää löytyy. Tämä kokolailla sateinen kesä ei reittiä kyllä ole helpompikulkuiseksi tehnyt!

Nuo Salomonin maastotossut oli kyllä kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys, miks mä en tosiaan aiemmin ole hommannut kunnon maastojuoksukenkiä?? Juoksutuntuma oli hyvä, ketterät kengät ainakin noihin maastoihin. Ihmeellisin asia oli kuitenkin kenkien pito! Jopa ihan mutalillussa askel kävi lähes kuin hiekkatiellä olisi painellut. Nuo mun kengät ei ole mitkään Gore Tex -versiot, joten jossain vaiheessa kenkä kyllä kastui. Todennäköisesti olisi kastunut Gore Texitkin, jotka sitten märkänä olisi ollut melkoisen raskaat ja epämiellyttävät juosta! Mukavasti nuo kuitenkin vettä hylki, toisin kun tavalliset juoksutossut. Ainoastaan märät pitkospuut ja pitkät kallio-osuudet tuolta lenkiltä puuttuu, joten niistä en osaa teille kertoa. Sen verran sitä kuitenkin kivien päällä tuli paineltua, että veikkaisin pidon olevan kalliolla hyvä.

Muutaman lenkuran jälkeen nää alkaa jo näyttämäänkin omilta kengiltä!

Kertoilin tuossa aiemmin, kuinka palautuminen puolimaratonilta on hyvässä vauhdissa. No nyt täytyy kyllä myöntää, että aika väsyneillä jaloilla sitä on tämän viikon lenkit tullut tehtyä. Ja tilannetta ei kyllä pätkääkään helpota se, että mulla on tällä viikolla kuusi minimissään kahdeksan tuntista työpäivää miksattuna näppärästi sekä ilta- että aamuvuoroilla! Nice. Täytyy yrittää siis pitää sekä kilometrit että vauhdit maltillisina ja satsata ensiviikkoon, jonka jälkeen voikin ruveta keventelemään. Yritän muistaa sen, että kovilla VK-vedoilla ja liian rasittavilla kilometrimäärillä palautumisen ollessa kesken voin lähinnä sössiä koko homman ennen kuin kehittyä!

Sellaisia tunnelmia tänään vapaapäivänä. Loppupäivä tuleekin olemaan sellaista peruskotisettiä; vähän siivoilua, pyykkäilyä, kaupassakäyntiä ja kokkailua. Sekä mahdollisimman pitkälle ihan vaan rötväillessä ja huilaillessa. Kirjastossakin vois kauppareissulla pyörähtää, vielä kun noita pienempiä sivukirjastoja täällä Jyväskylässä on!

Flowfiiliksiä!

Vieläkin meinaa olla suupielet korvissa lauantaisen kisan jälkeen. Palautuminen (mukaan lukien myös palautuminen puolimaratonin jälkeisestä illanvietosta :D) on hyvässä vauhdissa; aamulla kävin tosi hissukseen hölkkäilemässä 9km mun uusilla Salomoneilla, joista ei kyllä ole huonoa sanaa sanottavana. Lihaksissa (ja nivelissä) pikkasen tuntuu että juostu on, mutta ei läheskään yhtä kovaa kun Xtreme Runin jälkeen. Kuona-aineet lähti lihaksissa liikkeelle ja sai hikoiltua lauantai-illan saunaoluet sekä sunnuntain vähän vähemmän terveelliset syömiset veks!

Oon tänään mm. pohtinut kaiken suhteellisuutta. Mun yks tuttu laittoi tsemppiviestiä puolikkaasta; juoksin kuulemma yli puolituntia kovempaa kuin hän omansa. Tuolla puolikkaallahan 1.45.00:n tavoiteaikajuoksijana taisi olla JKU:n Henri Manninen (tai ainakin mun mielestä kyseessä oli sama kaveri, korjatkaa mikäli olen väärässä!), jonka puolimaraton aika tältä vuodelta on 1.04.13. Kovan luokan kaveri siis kyseessä ja pohdinkin, että tuo puolikkaan veto ei taida riittää hänelle edes minkäänsortin palauttavaksi lenkiksi :D. Sankareita silti kaikki! (No joo, Henri Manninen "ehkä vähän" enemmän :D). Keskisuomalaisen paperiversiossa olikin tapahtumasta hienosti kirjoitettu juttu otsikolla "Mä vain tykkään juosta!", joka oli maratonin voittaja Rodion Zudinin kommentti. Sen saman olisi voinut varmasti allekirjoittaa moni muukin ja pienempänä otsikkona olikin "2803 juoksijaa ja yhtä monta tarinaa"!

Mistähän lie sekin johtuu, että joku hurahtaa juoksuun ja joku toinen johonkin ihan muuhun? Hienoja uheilulajeja on maailma täynnä, mutta mulle tää juoksu on kyllä sitä kaikkein hienointa! Se on kyllä antanut enemmän, kuin mikään. Tuun sitten lukeen tätä kirjoitusta, kun oon valmis heittään lenkkareilla vesilintua ja kaikki v***ttaa :D. Ehkä just kaikki se tekeekin tästä niin siistiä. En mä tiedä voiko joskus tulla päivä, kun ei enää saa samanlaisia fiiliksiä. Kai se voi, kyllä mä tiedän sellaisia tyyppejä. Sitten täytyy ruveta puuhaamaan jotain muuta. Mutta sen mä tiedän, että sitä päivää ei tule, etten jaksaisi välittää mistään liikunnasta eikä minkäänlaiset tavoitteet kiinnosta! Mä haluan olla ja pysyä hyvässä kunnossa. Nauttia endorfiinista ja kaikista niistä tunteista mitä liikkuminen saa ihmisellä aikaan!

"Kivusta nautintoon...

...on matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään"! Vaikka mä kuinka ja paljon treenaan ja oon juossut mäkiä, oon juossut polkuja, niin siitä huolimatta mä onnistuin sunnuntaisen kisan jälkeen saamaan (tänäkin vuonna) kunnon lihassäryt. Eikä ne tule niistä hemmetin hapottavista nousuista, vaan niistä rankoista laskuista. Voin kertoa, että se on kuulkaa viime yönä näky, kun 95-vuotias mummo on liikkeiltään ketterämpi, kuin hoitajansa.

Lueskelin yöllä (ahkerana tyttönä) tietoa aiheesta DOMS, eli viivästynyt lihaskipu. Vastoin yleistä luuloa se ei johdu maitohappojen kertymisestä lihakseen eikä myöskään lihasten kireydestä/venyttämättömyydestä. Vaikka kipua on tutkittu paljon, on sen syntymekanismi edelleen epäselvä. Eniten tätä lihaskipua aiheuttaa voimakas lihasten eksentrinen kuormitus. Eli lihas siis pyrkii venymään ja supistumaan samanaikaisesti. Tälläistä kuormitusta aiheuttaa runsaasti juuri esim. alamäkijuoksu sekä painojen hidas alaslaskeminen.

Kipu on merkki lihasvaurioista, jota syntyy ääripäiden suoritusten jälkeen. Eli silloin kun lihas on työskennellyt joko tottumattomasti tai erinnomaisen kovalla teholla. Kipu on suojelumekanismi liiallisilta lihasvaurioilta. RICE-menetelmä (Rest, Ice, Compression, Elevatioin) auttaa tutkitusti lihaskipuun ja myös palauttavalla harjoittelulla kipua lieventävä ja paranemista nopeuttava vaikutus. Venyttelyllä ei ole suurta roolia lihaskivun helpottamisessa, kuten ei myöskään sen ehkäisemisessä.

DOMS on elimistön luonnollinen tapa reagoida, eikä se ole millään lailla vaaraksi. Harjoitusvaste kestää useita kuukausia, eli seuraavalla kerralla kipu ei ole läheskään yhtä suurta vaikka harjoite tehtäisiin pidemmänkin ajan kuluttua uudelleen. Palauttavaa harjoittelua tehdessä on lihasten lämmittely tärkeää! Ilmeisesti jäähdyttelyllä sekä ravinnolla on jonkinlainen (pienehkö) rooli lihaskivun ehkäisemisessä, toisin kuin venyttelyllä (josta nyt muutenkin on aika ristiriitaisia tutkimuksia olemassa!).

Että tälläinen tietopaketti sitten tälläkertaa. Muistakaahan, että mä oon koulutukselta ihan vaan hoitaja, en liikuntafysiologi. Bloggauksen harrastaja, en tietokirjailija. Wannabe Juoksija, en ammattiurheilija. Omaan siis vain ja ainoastaan empiiristä "minä itse ja mun lihaksiin sattuu -tutkimustietoa" sekä internetin ihmeellisestä maailmasta lukemaani tietoa (jonka suodattamisessa olen kyllä kohtalaisen hyvä. Tässä ja tässä muutama linkki, olkaa hyvät).

Lopuksi vielä linkkiä kuvamateriaaliin sunnuntaisesta kisasta,
Kuvaajana Touho Häkkinen
Kuvaajana Jari Järvinen

Enjoy. Mä lähden nyt hoitamaan yövuorokoomaa sekä kipeitä lihaksia. Eli liikuttamaan vasenta jalkaa oikean eteen sekä oikeaa jalkaa vasemman eteen. En ole vielä ihan varma, voiko sitä kutsua edes hölkkäämiseksi.

Huono lenkki!

Toisinaan on lenkkejä, kun juoksu ei kulje. Siihen ei välttämättä ole mitään erityistä syytä, saattaa olla vaan huono päivä. No sitten on se tunne, kun sä tajuat olevas oikeesti liian rasittunut kehittävään treeniin. Tai edes palauttavaan lenkkiin. Tänään oli sellainen lenkki. Olis oikeastaan pitänyt tajuta olla lähtemättä lenkille ollenkaan. Sen verran oli kuitenkin älliä päässä, että tein lyhyen ja kevyen lenkuran. Neljä juoksupäivää putkeen ei kyllä välttämättä aina ole järkevää. Etenkään jos on nukkunut yöllä sellasen viis tuntia pätkissä ja palannut juuri kuukauden lomalta duuniin. Toisinaan sitä vaan hämääntyy edelleen kuvittelemaan rasittuneisuutta laiskuudeksi. Onneksi ei sentään laiskuutta rasittuneisuudeksi! Sellaisilla harhoilla ei maratoneja juosta. Jos kroppa on väsynyt ja mehut täysin pois, niin lenkillä sen viimeistään huomaa.

On oikeasti taitoa kuunnella omaa vireytilaa. Sitä onko esimerkiksi lenkille lähtemisen vaikeus laiskuutta vai väsýmystä. On myös taitoa olla itselle armollinen treeneissä. Se on ollut mulle aina suuri haaste. Yritän usein viimeiseen asti vetää sellaisia lenkkejä mitä oon aiemmin suunnitellut, huomioimatta muita olosuhteita tai tuntemuksia. Siitä huolimatta, että järki kyllä kertoo, ettei tästä seuraa mitään hyvää. Jos ei huonoa, niin ei myöskään hyvää! Tänään suunnitellun lenkin keventäminen kävi yllättävän helposti. Olin jopa hieman ylpeä itsestäni. Myönnän silti, että sunnuntain skaballa on ehkä osuutta asiaan. Haluan olla iskussa silloin, vaikka se yksi treeni muiden joukossa onkin. Huomenna lepopäivä. Juoksemisesta, muttei töistä.

Back In Game

No niin, Wannabe Juoksija on nyt niinsanotusti back in game. Viimeviikon kilometrit jäi arvatenkin alle kolmeenkymmeneen :(. Hirveä stressi koko menneen viikon -> APUA, JOS TREENIT KUSEE kun ei sairastelun vuoksi pääse lenkille ja toisaalta taas sitten, että APUA, JOS TREENIT KUSEE kun lähtee liian aikaisin lenkille. No nyt ollaan jokatapauksessa pientä yskää lukuunottamatta terveiden kirjoissa.

Uusi löytö radiokanavien maailmassa, nimittäin bassoradio, on viritetty taajuuksille ja viime viikon loppuun sain muutaman ihan hyvän 10+ metsälenkin tehtyä. Tuttuun tapaan menohaluja oli jo (muistaakseni?) keskiviikkona ja kävinkin hitusen verran yrittämässä, mutta olo oli sen verran kurja, että jätin lenkin kesken. Tarkemmin sanottuna puolitin suunnitellut kilometrit. No, perjantaina ja lauantaina juoksu kulki jo ihan mukavasti.

  

Lauantaina oli sitten lähtö parhaan ystävän häihin. Juhlat oli tosi mukavat ja eilinen meni palautuessa. Tänään olisi tarkoitus n. 10km käydä laajavuoressa hölkkäämässä. Rauhallista kyytiä olisi tarkoitus vetää, sillä keli on kuin tropiikissa; lämpöasteet on jotakuinkin 30 ja ilmankosteus huitelee ties missä asteissa. Camelbakiin aion pakata uimavehjettä mukaan ja lenkin päälle aion juosta suoraan vuorilampeen! Mutta on se vaan ihanaa, kun on lämmin!

Kuka näitä otsikoita jaksaa aina keksiä?

Bloggailin tuossa kolmisen viikkoa sitten lisäravinteista. Mä siis todella olen nyt killittänyt palautusjuomaa menemään lähes jokaisen 10+ lenkin sekä vähänkään rasitustasoltaan kovemman treenin jälkeen. No myönnetään, vitamiinit on pääsääntöisesti jäänyt purkkiin! Mutta niistä palkkareista.. Ne siis todella toimii! Harvemmin mitään kunnon lihaskipuilua juoksun jäljiltä saan itselleni aikaiseksi (versus nyt esim. salitreeneihin), mutta ne jalat.. Ne on paljon kevyemmät seuraavana päivänä.

Kerrottakoon nyt myös, että mitä kuuluu leuanvedolle ja painonpudotukselle. Leuanveto on nopeasti käyty läpi; ei mitään! Elopainoa on mulla tällä hetkellä sen 67kg, toisinaan vähän päälle. Mitään ongelmaahan mulla ei siis 171cm pitkään varteen nähden ole, mutta en mä mikään höyhenen kevyt juoksija ole :D. No se paino siis on tullut jotain kilon verran alaspäin ja toivoisin sen vielä tippuvan sinne 65 kiloon. Lähinnä siksi, että silloin painaisin Kolilla Camelbakkeineni sen saman kun tuossa kuukausi takaperin. Mitään stressiä en kyllä tuosta aio ottaa!

Perehdyin tuossa myöskin Sports Trackerin tallennettuihin datoihin (ai että, mä tykkään tilastoida näitä juttuja!).. Treeni on kulkenut ihan mukavan nousujohteisesti viime kuukaudet; Huhtikuussa juoksukilometrejä 130, toukokuussa 140 ja kesäkuussa 210. Oon myös tässä vaiheessa kesää juossut huomattavasti enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan ja siitä huolimatta olen paljon "terveempänä" (lue: vasemman sääriluun rasitusvamma), kuin vuosi sitten! Viime syksyinen käynti fysiatrilla ja sieltä saadut ohjeet korottaa hieman toista kengän pohjaa on ehkä auttanut. Ihan niin suurta (5mm) korotusta, mitä neuvottiin, en ole uskaltanut tehdä. En koska se tuntui huonolta ja tuo 2-3mm tuntuu just hyvältä!

Kaikki tämä lähinnä tiedoksi itselle, että voin sitten vuoden kuluttua kelata kaikkea tätä, kun hikipäässä treenaan katumaratonia alle neljään tuntiin ja funtsin, että mikä hitto siellä Vantaalla 2011 meni pieleen.. :D.

P.S. On perjantai ja oon himassa.

Voihan vuorotyö!

Yötöiden ja kiireen (?) vuoksi kerkeän jo lähes perinteeksi muodustuneeseen viikkoraportointiin jälleen vasta maanantaina. Viime viikon kilometrit on siis 58 kappaletta edellämainittua yksikköä, peruslenkkejä ja yks pitkä. 70% mäkistä tiestöä ja 30% metsää. Lisäksi menneeseen viikkoon on kuulunut alennusmyyntejä, hitosti töitä ja vähän vapaa-aikaa, joka sekin on kulutettu työkavereiden seurassa :D.

Tuo liiallinen tuijottaminen viikkokilsoihin on kyllä huono tapa. Ammatiltahan mä olen siis hoitaja, joka tekee työtään milloin mitenkin. Tämäkin viikko on potkaistu käyntiin nukkumalla yövuoron päälle aamu seiskasta siihen kolmeen. Ja nyt on sikäli kooma olo, etten kyllä kykene yhtään mihinkään kehittävään treeniin ja viisainta on vaan malttaa huomiseen ja toipua noista kahdesta yövuorosta ihan kaikessa rauhassa. Oon kelaillut, että pitäisköhän mun jakaa tätä treenaamista perioideihin, jotka päättyy aina siihen pitkään lenkkiin. Väkisin ne perioidit tulisi kestämään, sanotaanko 6-9 päivää ja niissä tulisi olemaan eri määrä treenejä.

Toisinaan tää tuntuu olevan sellaista taistoa ja ajatustyötä, että miten saat nyt vaikka esimerkiksi sen pitkän lenkin järjestettyä järkevimmin. Sitten kelaat jo nyt maanantai-iltana, että jahas, lepopäivä, se on nyt olosuhteiden (=yövuorokooma) pakosta käytetty. Eikä tuo yövuoro nyt niin, mutta se ilta-aamu -setti on tuntuu joskus niin kuolettavalta! Mielenkiintoista olisi kuulla muiden vuorotyöläisten treenien suunnittelusta, että vinkkejä saa antaa :).

En mä silti valita (no ok, valitin vähän, äsken)! Mä diggaan ihan tosi paljon arkivapaita, ennen iltavuoroa heitetty kunnon lenkki on ihan parhautta ja töissäkin on sellainen oma tunnelmansa viikonloppuisin. Että en mä kyllä tätä vuorotyötä ainakaan nyt vaihtaisi mihinkään kasista neljään -työhön. Tämän jo alkaneen viikon suunnittelu on vielä pahasti työn alla, ensimmäisenä missiona on ainakin nukkua kunnon yöunet yöaikaan. Lenkkejä olis taas tarkoitus heittää viitisen kipaletta, mutta mihin päivään mitäkin, se on vielä vähän huomisaamua lukuunottamatta auki.

Palautusjuomista..

Oon ollut aina tosi huono pelaamaan minkään palautusjuomien taikka energiajuomien kanssa. Vitamiinienkin syönti on tosi kausiluontoista. Pitkillä lenkeillä olen kyllä aina käyttänyt energiajuomia, Tukholmaan valmistautuessa järjestäjän energiajuomalle uskollisesti Maximia. Viime kesänä sitten taas oikeastaan sämpläsin energiajuomani maltosta, siihen kylkeen ripaus merisuolaa. Hiilareiden tms. tarvetta en sen kummemmin ole koskaan aiemmin laskenut, tosin viimesyksyisestä kolealla kelillä juostusta Vantaan maratonista oppineena voin sanoa, että olisi kannattanut.

Palautusjuomia en ole käyttänyt oikeastaan koskaan. Nyt olen päättänyt, jos ei muuta, niin testi mielessä kokeilla. Protskusta ja Maltosta olen tehnyt sekoituksen, jossa on puolet kumpaakin.. Eli suhteet menee siten, että jos desin kyseistä sekoitusta lataa vaikka nyt puoleen litraan vettä, on siinä 14g proteiinia ja 29g hiilareita. Ymmärtääkseni tämä on optimaalinen suhde. Oppia on otettu niin Jltä, mun mieheltä kuin ihan omatoimisesti netistäkin! Tämä siksi, että tahdon nähdä auttaako se minua a) tietty palautumaan ja b) siten myös kehittymään. Samalla aion myös syödä magnesiumia, E-epaa sekä monivitaamiiniä. Kahden ensimmäisen hyötyvaikutukset olen kyllä todennut monta kertaa, mutta jostain syystä niiden säännöllinen nappailu tahtoo aina jäädä.

Pitkät lenkit aion toistaiseksi vetää viimevuoden tapaan maltolla, kunnes saan aikaiseksi laittaa tilaukseen tämän CamelBak Octanen. Sitten ruvetaan perehtymään geeleihin ja mahdollisiin muihin energianlähteisiin, jota Vaarojen Maratonilla tullaan tarvitsemaan. Siellähän meitä juoksijoita tullaan siunaamaan muistaakseni kahdella (?) omatoimisella vesitankkauspisteellä, jossa voi sitten jokainen valitsemansa säiliön täyttää. Maratonille tyypilliseen tapaan siellä ei ole junnuja jakamassa geelejä tai suolakurkkuja, eikä myöskään keräämässä roskia. Täysin toisenlaista suunnittelua siis tarvitaan.

Toistuvia karkkihimoja lukuunottamatta mun ruokavalio on kyllä kohtuu terveellinen. Tässä vaiheessa kesää ei kyllä muutaman kilon tippuminen painosta olisi kuitenkaan pahitteeksi. Lähinnä siksi, että juoksu kulkisi kevyemmin ja toisekseen Vaaroilla joutuu kuitenkin ylimääräistä painoa kantamaan, edellä mainituista syistä. Mutta josko se onnistuisi silläkeinoin, että hillitsisin nuo karkkihimot. Ja passaisin kahvipullat (paitsi tosi hyvät :D). Niin... Paitsi herkkupäivänä, jotka on ehdottomasti säilytettävä, kaikkien!

Jos joku tahtoo kertoa kokemuksiaan lisäravinteista tai muusta, luen kyllä mielellään!