perjantai 27. helmikuuta 2015

Mitä siellä hiihtoladulla harrastettiinkaan?

Heti kärkeen laitetaan kunnon avautuminen niinkin mediaseksikkäästä aiheesta, kun hiihtoladuilla käveleminen. Olenkin aika monta sataa kilometriä hiihdellyt ihmetellen otsikoita, kun ei moista käytöstä (ei hiihtäjien, eikä urpolijoiden, eli hiihtoladulla kävelijöiden osalta) ole näkynyt. Koen kuitenkin omaavani kommenttioikeuden tähän asiaan, koska olen lähes 15 vuotta vihannut hiihtoa. Tai tarkennettuna niitä lenkkipolkujen päälle kulkevia latuja. Kertaakaan en siitä huolimatta ole mennyt sinne talsimaan ja siihen löytyy aika monta syytä: se aiheuttaa lisää työtä niille ketkä latuja ylläpitää, hankaloittaa toisen harrastamista ja kaiken kukkaraksi on vielä pahimmassa tapauksessa tosi vaarallista. Sitten on vielä sellaisia pikkujuttuja, kun toisen ihmisen harrastuksen kunnioittaminen sekä se, etten halua esiintyä ihmisten silmissä idioottina.

Köhniön rannassa ulkoillaan ahkerasti muutenkin kuin suksilla.. Mutta ei sillä varsinaisia lenkkejä olekaan.
Ymmärrän kyllä, jos joku oikaisee siististi muutaman sadan metrin pätkän hiihtolatua pitkin taikka opettaa muksuaan jalkaisin hiihtämään, siististi. Pilaamatta niitä latuja. Pilaamatta (eli aiheuttamatta jäätäviä lonttoja keskelle luistelu-uraa tai rikkomalla latu-uraa) niitä koska se on h*lvetin ärsyttävää ja valitettavasti pahimmassa tapauksessa jopa hengen vaarallista. No koiran lenkittäminen hiihtoladuilla kertoo mun mielestä koiranomistajan typeryydestä. Siinä vaiheessa, kun ladulla (vieläpä alamäkipätkällä) on päästellyt ratsastaja hevosineen siirrytään jo äärimmäiseen typeryyteen. Sellaista oli tänään Killerille viettävässä alamäessä, että terveisiä vaan kyseisille ratsastajille: en kuollut enkä edes vammautunut, vaikka oivan mahdollisuuden siihen typeryydelläni tarjosittekin. Että jatkossa jos on mieli ladulle, niin kannattaisi jättää viaton heppa kotiin ja tulla... Öööö. No vaikka suksilla. Vai olisiko se kiva, jos hiihtäjät tekisi kesällä tykkilumella sellaisen oman pikku hiihtotunnelin vaikka sinne tallin käytävään?

Kohti Killeriä ja mäki käy vaan pahemmaksi. Onneksi ystävällinen vastaantulija varoitti mitä tuleman pitää.

Tällasta lonttoa oli latu täynnä. Ja pahempaakin. Hitto morjes.
Okei, nyt noiden kuvien myötä tuli vähän kerrostalokyyläjä -fiilis, joten vaihdetaanpa aihetta. Vaikka tää viikko on ollut kerta kaikkisen rankka, niin muutamat hyvät hiihtolenkit (no oon mä vähän muutakin kivaa tehnyt) on tullut hiihdettyä. Ensinnäkin ehkä nopein ikinä hiihtämäni lenkki keskiviikkoiltana ja nyt tänään pisin, 30+ km. Ensi lauantaina ollaan hiihtämässä metsoreittiä pitkin Suolahteen ja sitä ajatellen kävin tänään Camelbakin kanssa hiihtelemässä vähän pidemmän kaavan kautta. Vajaa neljä kilometriä ennen "maalia" pidin miesten hiihtoviestin mittaisen tauon anopin luona ja konsultoin sitä vähän tietokoneen käytössä (miettikää, minä, on sen oltava surkea :D). Vähän jännitin miten suksi liikkuu, koska aika väsynein jaloin (ja käsin!) tulin anopille. No hyvin liikkui loppuun asti, joten eiköhän se matka mene vähän tahmeammallakin kelillä. Kunhan ei lähde liian kovaa ja ottaa tarpeeksi sekä ajoissa energiaa, -no to yourself.

Kaameesta viikosta on edelleen silmäpussit.. :D
Lenkki olisi ollut täydellinen ja melkein unohdin nuo ladunpilaajahörhöt, mutta hitto kun jouduin palaamaan samaa reittiä takaisin Laajavuoren maastoon. Ja ylämäkeen kuokatessa pelkäämisen sijaan pystyinkin keskittymään ihan täysillä olemaan ärsyyntynyt, hah! Vaan kivaa oli silti, tupla hah!

Keljonkankaalla oli kuitenkin ratsastaminen kielletty.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Teeleidi Teeleidissä

Oon kuulkaa ensimmäistä kertaa elämässäni ihan oikeasti löytänyt teen. Minä, maailman pahin kahviaddikti. No joo, olen kyllä edelleen kahviaddikti, mutta nyt olen myös teeaddikti. Terveisiä vaan teehuone/teekauppa Teeleidiin, joka sijaitsee täällä Jyväskylän Lutakossa. Vanhassa rakennuksessa joka myös nimellä Lutakon Leidin tunnetaan.


Olen kuullut muutamalta kaveriltani suosituksia kyseisestä paikasta ja niinpä sovittiin erään ystäväni kanssa treffit kyseiseen paikkaan tässä taannoin. Oi, niin viehättävä paikka. Alakerrassa oli kauppa, jossa myytiin teetä jos johonkin lähtöön ja ylhäällä oli sitten se teehuone. Ylhäällä voi nauttia teetä yksin tai yhdessä ja tarjolla on myös pientä purtavaa. Tee oli niin herkullista, samoin kun teen kylkeen ottamani kookospallo. Ilmapiiri ja tunnelma "kahviossa" oli rento ja sisustus sympaattinen. Kaikenkaikkiaan tosi miellyttävä kokemus.



Mun teenjuonti on aiemmin ollut hyvin satunnaista ja keskittynyt lähinnä pussiteehen. Ehkäpä noissa pussiteelaaduissa on myös helmiyksilöitä, mutta täytyy sanoa että Teeladysta ostamani muutama irtotee on kyllä pessyt mennen tullen sen parhaimmankin pussiteen mitä koskaan olen juonut. Tuon käynnin jälkeen on tullut päivittäin juotua vihreää teetä ja täytyy sanoa, että esimerkiksi taannoinen yövuoro sujui huomattavan paljon paremmin teetä litkien kun pelkkää kahvia.


Missään nimessä en ole vaihtamassa kahvia teehen. Mulla sitä kahvia menee niin järjettömän paljon, ettei ehkä ole pahitteeksi osaa kahvista korvata vaikkapa sillä teellä. Kahvia tulee usein juotua myös sen hetken takia, eikä niinkään kahvin mieliteon vuoksi. On mukava istahtaa ja juoda kuppi kahvia. Joko yhdessä tai yksin. Välikahvit. Ehkä tosiaan joskus voisi olla parempi istahtaa teelle.



Mikä on teidän mielestä hyvää teetä? Entä mikä olisi paras iltatee?

Blogi on myös Facebookissa.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Puukkoa sääreen


Niin on päätetty. Kävin tuossa taannoin siellä MRI-kuvassa, joka oli muuten astetta kevyempi kokemus, kun olkapäätä kuvatessa. Ei ole mukava ahtaanpaikankammoiselle se putkilo. No siihen kuvaan. Eli mitään vauriota tuossa jalassa ei lausunnon mukaan ole. Ortopedi oli kuitenkin sitä mieltä, että hyvin todennäköisesti se kipu johtuu tuon pohjelihaksen kireydestä, joka johtaa jalkaterän virhekuormitukseen niin levossa kuin rasituksessakin. Hänen mielestään tuo operaatio (jossa siis pohjelihaksen lihaskalvoa hieman aukaistaan -> pohjelihas saa pituussuunnassa lisää tilaa -> virhekuormitus korjaantuu) kannattaa tehdä. Sataprosenttista varmuutta se ei silti ongelman täydelliseen poistumiseen tuo, mutta ainakin toivoa. Rutiinitoimenpide joka tapauksessa, vaikka ainahan leikkauksessa on riskit olemassa. Suurin riski lienee haavainfektio.

Leikkausjonoon mut nyt laitettiin. Itse toivoin, että tuo operaatio olisi vasta aikaisintaan kesäkuussa. Tässä nyt on aika lailla kaksi vuotta kärvistelty, joten miksi ei menisi vielä vaikka puoli vuotta. Siksi näin, ettei noi opinnot sen tähden kovin viivästyisi. Toisaalta ikävä ottaa vastaan kesätöitä, jos uuteen työhön joutuu heti ilmoittamaan poissaolosta. Tuo tuli vasta jälkikäteen mieleen. Siinä mielessä aikaisempi ajankohta olisi voinut ollakin parempi. Tai sitten kesän jälkeen. No, oli miten oli, edessä se on kuitenkin. (Sitä paitsi miksi aina mietin sitä, mitä työnantaja miettii? Aina. Ihan liikaa. Hitto mun terveys. Mun elämä. Joskus tuntuu, että oon ihan liian tunnollinen!)

Joo, eli 100% varmuutta tuolla ei kuitenkaan saa. Toisaalta se ortopedi sanoi, että toimenpide on sen laatuinen, että ei se tilanne sillä ainakaan huonompaan mene. Jos nyt ei ota huomioon sitä, että leikkauksessa on aina ne riskit. Sairasloma operaation jälkeen tulee olemaan 2-4 viikkoa. Omin jaloin kävellään pois sairaalasta leikkauspäivän iltana. Venyttelyt ja kuntoutus alkaa heti ja aika nopeasti voi alkaa, ensin vesijuoksua ja uintia, sitten pyöräilyä ja siinä kuukauden jälkeen pikkuhiljaa myös juoksua. Tietty tuo asia ajatteluttaa ja ehkä hieman hirvittääkin. Toisaalta, ei se ota jos se ei anna. Ja on mulla kova luotto myös lääkäreihin, aika iso suositus tuosta leikkauksesta ja sen tarpeellisuudesta tähän tilanteeseen mulle annettiin.


No sitten vielä menneen viikon liikunnat:

ma: sali 1h5min.
ti: hiihto 1h15min. + vatsat 15min.
ke: hiihto 1h55min.
to: ---
pe: sali 1h5min.
la: hiihto 1h25min. + vatsat 20min.
su: hiihto 50min.
yht: 7h50min.

Sellasta. Nyt on taas yövuorot meneillään ja vähän meinaa olla naama sillä kuuluisalla norsun värkillä (+näppylöillä+kalpeana+kuivana+silmäpusseilla etc.etc.). Kun ei vaan taas onnistunut unet. Aion kyllä tietoisesti jatkossa pyrkiä pois näistä.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Ekohöpötystä ja luonnonkaipuuta

Aloitan tämän postauksen suurinpiirtein samoin sanoin, kun facebook -päivitykseni: Vitun ilmastonmuutos! Että sellainen kevyt ja etenkin epäasiallinen kommentti tähän globaaliin ongelmaan, joka mun henkilökohtaisessa maailmassa kärjistyy tähän parhaimman talvikuukauden vesisateeseen. Ensimmäistä kertaa elämässäni, aikuisessa elämässäni, oon ollut vilpittömän onnellinen talvesta ja nyt jos se loppuu ihan liian lyhyeen, niin kyllä harmittaa.

Palataanpa tuohon ilmastonmuutokseen. Siitä lienee yhtä monta mielipidettä kun puhujaa. En ole asiantuntija, joten en sen enempää lähde pohtimaan varsinaista aihetta. Oikeastaan ilmastonmuutoksen sijasta pohdiskelen muutosta itsessäni. Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ekologinen, nuoruusvuosina todennäköisesti vähemmän. Perusjutut on kyllä hanskassa, ollut aina: minimoi sähkönkäyttö, lajittele jätteet, matkusta mahdollisimman viisaasti, mieti materiaaleja, kunnioita luontoa, suosi lähiruokaa ym. Aika usein ekologisuus ja ekologiset valinnat nähdään kauppana, ikään kuin uhraudutaan paremman maailman puolesta luopumalla jostain mukavuudesta. No eihän se homma sillä lailla mene. En todellakaan itsekään olisi valmis luopumaan kovinkaan monista mukavuuksista, mitä moderni maailma tarjoaa. Liian harvoin puhutaan siitä, kuinka ekologiset teot ja valinnat kulkevat käsikkäin oman paremman terveyden kanssa.


Kuva: freepic.com

Viime vuosina on tuo ekologisuus korostunut itsessäni ja olen pohtinut paljonkin erilaisia juttuja. Poden ehkä jonkinlaista kaipuuta luonnonläheisempään elämään. Koko ajan enenevässä määrin. Johtuuko se stressistä? Hektisyydestä? Siitä että kaikilla (ja oikeastaan itselläkin) on vähän kaikkea, liikaa kaikkea? Vai oonko vaan tullut aikuiseksi ja ajattelevaksi ihmiseksi? Vai mietinkö jo ennakoon millaista maailmaa haluan mahdolliselle jälkikasvulleni tehdä, jos sellaista joskus tulee olemaan? En tiedä, en todellakaan tiedä. Luonnonläheisyyden kaipuu on tietysti eri asia, kun arkiset ekologiset teot. Sen luonnonläheisyyden lisäksi poden varmasti myös jonkin verran huonoa omaatuntoa siitä, että voisin ehkä tehdä elämässäni vähän enemmän ekologisuuden eteen.

Viime aikoina, sanotaanko reilun vuoden ajan, ajatukset on ollut aika paljon lihan syönnissä. Ekologisuus on yksi tekijä ja toinen on, että voiko pitkälle jalostetun eläimen (joka on elänyt elämänsä kärsimyksessä ja stressissä) liha olla ihmisen terveydelle hyväksi? Jostain syystä mulla tää juttu on toistaiseksi kärjistynyt ainoastaan kanaan ja sitä en vaan halua enää syödä. Possua tulee syötyä muutenkin tosi harvoin, joten sitä ei sillä tavoin ole tullut mietittyä. Toinen juttu on erilaisten kemikaalien käyttö. Yhtä-äkkiä tuli ihan totaalinen seinä vastaan esimerkiksi hiusten värjäyksessä. Ei kiitos enää, ei mitään järkeä siinä. Hormonaaliseen ehkäisyyn tuli jo aika päiviä sitten sama fiilis. Mitä järkeä kenenkään kannalta, että sellaisia itteensä pumppaa.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa. Sateisesta helmikuun illasta. Kevyt maailmantuska taas päällä, hah! Moni on varmasti ajatustyössään ja konkreettisestikin huomattavan paljon edellä mua. Mitä sä oot mieltä ekologisuudesta? Millaisia ekotekoja teet? Laita ihmeessä jakoon kommenttiboksiin!




keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Stressinhallintaa

Eilen raahauduin umpiväsyneenä koulusta kotiin. Kello oli lähellä viittä. Vaikka tässä ei ole sitten viimeisten vapaiden montaa päivää kerinnyt kulua, päässä pyöri miljoona kysymystä, jotka sai tunteen että takana olisi pidempikin työ-/kouluputki. Huomenna yksi vapaa, saanko lomapäivän ensi viikon perjantaille, ettei tarvitse ilman vapaa päivää olla maaliskuun 7. päivään saakka? Jos en jaksakaan tätä puristusta? Anoppikin varmasti toivoo käymään, milloin sinne? Miksi poden huonoa omaatuntoa, jos perun huomisen tapaamisen? Miksi ylipäänsä stressaan jaksanko huomenna, koska todennäköisesti jaksan kuitenkin? Opinkohan kaiken mitä tänään uutta opetettiin? Miksi en nyt osaa rauhoittua? Jos ihan hetken huilaan ja sitten vois mennä vähän hiihtämään.

Ei, ei onnistunut rauhoittuminen. Jarppa latasi taas perus rauhoittavan lauseen kehiin: älä nyt etukäteen stressaa miten menee, ihan hyvin oot jaksanut ennenkin. No niimpä ja mä rupesin laittaan hiihtokamoja päälleni. Mulle on ollut selvää jo vaikka kuinka kauan, että tarviin liikuntaa muutenkin kun fyysisen hyvinvoinnin tueksi. Liikunnoista parasta mun pääkopalle on ulkoliikunta ja mitä enemmän luonnossa sen parempi. Sinne se jäi. Sekava mieli. Ladun varteen, pimeään metsään.

Valopää. Eilen.

Tänään se valo oli taivaalla.

Entäpä sitten tänään? Vapaapäivä, miksi höntyän ladulle lähes yhtämatkaa auringon kanssa? Kun muutenkin olin sopinut tälle kultaakin kalliimmalle vapaapäivälle ohjelmaa. Hommahan on aika simppeli. Tunti päivässä liikuntaa antaa kaksi tuntia energiaa, kuten pääministeri asian sanoo. Vajaan kahden tunnin hiihtelyn jälkeen päivää aloittelee sekä henkisesti että fyysisesti virkeä minä.

Joku aina joskus ihmettelee miten näinä aikoina, kun on opinnot ja työt ja vaikka sun mitä, jaksan liikkua toisinaan lähes samalla intesiteetillä kuin vapaaviikoillakin. Vain ja ainoastaan siksi, etten jaksa olla liikkumatta. Pääkoppa tarvitsee säännöllistä liikuntaa, tällaisilla viikoilla jopa kroppaa enemmän. Tavallaan kyllä ymmärränkin ihmisiä, jotka kiireiden lomassa unohtaa liikkua. Luulen, että niin käy tietämättömyyttä muusta. Ei se aina ajatuksena ole kiva. Lähteä pitkän päivän päälle vielä rämpimään pimeään metsään. Kokemus kuitenkin kertoo, että sohvalla makoilu ei tuo sitä hektiseen hetkeen toivomaani rauhaa. Ei, ei todellakaan. Ja just tuon takia sen oman liikunnan pitää olla itselle kivaa ja tilanteeseen sopivaa. Jollekin tällaisina hetkinä sopii jooga, toiselle se voi olla tanssitunti. Mulle se on kestävyysliikunta. Ulkona. Mahdollisimman kaukana autoista. Mikä se sulla on?

maanantai 16. helmikuuta 2015

Viikon liikuntakokemukset ja talven ykköskengät

Kerrankin ajattelin kirjoitella viikon liikunnoista muutakin, kuin listan. Joitain ajatuksia, hieman avattuna. Kuvituskuvina on joitain viikkoja sitten alesta bongatut Sorelin talvipopot. Lastenosasto tarjosi (tai ei nyt varsinaisesti tarjonnut, hah!) sen, mikä järjestään aikuistenosastolta oli loppu. Ehkä vähän lapsellisen väriset, mutta kelpaa mulle noihin työmatka- treenipaikkavälejen kulkuun ja muuhun talvirymyämiseen.


maanantai:

hiihto 40min. + vatsat 20min.

Aamuhiihto auringonnousun aikaan (okei pilvinen sää, mutta anyway). Aika parhautta kun on sellaiseen mahdollisuus ja vielä maanantaina. Luisto oli täydellisen paska, mutta en lähtenyt runnomaan. Matkalla sain idean hyödyntää totaalitahmean suksen hiihtelemällä Kypärämäen lenkin kautta kotiin (sisältää kauhumäen), mutta kuinka ollakaan, latua Kortemäen ja Laajavuorentien välillä ei ole olemassakaan. Hiihtämällä siis oppii mikä on teorian (eli latukarttojen) ja käytännön (eli latujen) ero. Kotipolulla vilaisin mittaria: 40min. ja 8km totaalikehnolla luistolla, what the..? Harmikseni sykevyö oli kai jotenkin huonosti, koska sykedataa ei ollut, why, oh, why? Just kun kerrankin olisin sitä ylypiänä pohojalaasena kattellu? No, tuskin kovasti menee harhaan, jos sanon että reippaasti alle VK-rajan mentiin. Päälle vielä vatsat ja keskivartaloa, kamuina voimapyörä ja uutukainen jumppapallo.

tiistai:


sali 55min.

Aamusali ennen MRI-aikaa. Kerkeää paljon enemmän päivän aikana, jos aloittaa aamulla ja herää aikasin. Arkivapaat on kivoja! Jalkatreeni. Aika perussettiä. Tai ei sittenkään, kevensin sarjapainoja sitten viimeisen kerran. Onhan tässä tullut flunssailtua ja taukoa takana. Kevyeltä tuntuikin, toivottavasti myös jälkeen päin. Pahaa jumia en vaan haluaisi just nyt.

hiihto 1h50min.

Vähän pidemmästä hiihtolenkurasta oma juttunsa täällä, klik.

keskiviikko:

hiihto 1h5min.

Kun on aamuvarhaiseen liikkeellä, kerkeää muutakin kun olemaan iltavuoron töissä. Kollegan kanssa käytiin hiihtämässä, aamukasilta jo ladulla. Keli oli, sanoisinko haastava, paikoin aivan täysi lentokeli kun taas paikoin tahmea ja pehmeä suojalumi. Maahankin otin tuntumaa peräti kahdesti. In fact olen kaatunut kahden vuorokauden sisään enemmän kuin koko Tammikuussa, eli kolme kertaa. Ja vaikka kammoan edelleen hiukan niitä mäkiä, on kaikki kaatuminen käynyt tasamaalla. Mukava oli, kun oli hiihtoseuraa ja hei, tuo parikymmentä vuotta aktiivisesti hiihtänyt kollega sanoi, että meitsillä sujuu hyvin. Jes!



torstai:

sali 1h5min.

Päivä jolloin tein melkein täydellisen leuanvetosarjan, lisää täällä! Muutoin aika perussettiä ja käsittelyssä yläkroppa. Alunperin olin kyseisen päivän suunnitellut lepopäiväksi, mutta päätin perua yhden luennon ja nukkua vähän pidempään johtuen ti-ke huonoista yöunista. Sain siis hyvät yöunet ja koska aikaa ja energiaakin oli ennen iltavuoroa, päätin lepopäivän siirtää perjantaille.

perjantai:

Lepopäivä, jonka olin suunnitellut torstaille taikka sitten perjantaille. Ihan hyvä valinta, sillä koulutuspäivä venähti ja muutenkin huvitti olla ilta ihan kotosalla. Kiva startti vapaalle viikonlopulle.

lauantai:

hiihto 1h50min. + vatsat 15min.

Hiihtoa tuli taas 20+ km mittariin ja kivaa oli, vasta huolletuilla suksilla. Se on selkeesti mun lempipuuhaa nyt ja koska hiihtokelit on rajalliset, taidan siihen panostaa. Kaikenkaikkiaan hiihtoa jokusen kilometrin yli 60, elikkä mun mittarilla ihan kivasti. Päälle vielä vatsat olkkarin lattialla.

sunnuntai:

Lauantai-iltaiset kolmekymppiset veti meikäläisen sohvanpohjalle Talvistudion seuraan. Sitäkö on kun on vanha, ettei vaan jaksa mitään ylimääräisiä valvomisia? Eikä ylimääräisiä drinkkejä? Tai ylipäänsä drinkkejä? Nuoruudessa tuollaisia kemuja ei olisi laskettu edes kemuiksi, mutta nyt vaikka otat kuinka iisisti ja olet nuoruuden mittapuulla aikaisin kotona, on olo seuraavana päivänä kun jyrän alle jäänyt. Ei vaan ehkä sovi mulle se.

Yht: 8h

Ihan hyvä liikuntaviikko. Seuraavat viikot tuleekin olemaan melkoista haipakkaa (joten mahdollinen tuleva blogihiljaisuus johtuu vain ja ainoastaan siitä. Luulen että sitä tulee väistämättä, vaikka kirjoitushaluja olisi kuinka!.) Viiiiiimeinen rutistus yhdistellen työtä, opiskelua ja ensi viikolla vielä harkkaa. Sitten on aika opintojen. Ihanaa voi keskittyä vain yhteen asiaan.



lauantai 14. helmikuuta 2015

Mitä muuta kun liikuntaa?

Neulominen ja lukeminen on liikunnan (ja kirjoittamisen) lisäksi juttuja, mitä tykkään tehdä. Valitettavasti opiskelujen ollessa päällä on sekä neulominen että lukeminen jääneet jonkin verran vähemmälle. Aloitellessa opintoja jännitin hieman miten on blogin laita, mutta joitain suvantovaiheita lukuunottamatta aika aktiivinen olen ollut. Pariin viimeiseen vuoteen ole oikeastaan edes muistanut opetelleeni neulomisen taidon. Kyllä, aikuisena, Youtubesta. Sekä virkkuu- että neulomistaidon. Lapsena ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ja ne pakolliset sukatkin todennäköisesti lahjoin jonkun taitavan kaverin tekemään loppuun. Jostain syystä koin jonkinlaisen heräämisen, sanotaanko, nelisen vuotta sitten: oli vaan pakko opetella se juttu. Oikeastaan homma lähti käyntiin kunnianhimoisesta halusta saada itse tehty viltti isoäidin neliöistä. No tuo viltti on edelleen kesken (kyllästyin niihin väreihin aika nopeasti), mutta monenmonituiset jutut olen kyllä tehnyt valmiiksi sen jälkeen, mm. rahinpäällisen, kasan sukkia, jonkin verran pipoja ja lapasia.

Ensin meinasin, että ei pinkkiä...
Pari vuotta meni, että neuloin ihan hulluna. Eniten sukkia. Kivointa on neuloa lasten juttuja: työn tuloksen näkee nopeasti. Aikuisten sukkia neuloessa saattaa monesti kyllästyä työhön ennen kuin toinen sukka on valmis. Etenkin nyt kun tatsi on vähän hakusessa ja siten neulominen hitaanpaa. Nyt hiljan pitkästä aikaa taas muistin neulomisen olemassaolon, kun mietin tuliaisia ystäväni vauvalle. Onneksi muistin, onhan itse tehty tuliainen aina jollain tapaa enemmän kuin ostettu. Jos sitä saisi kuluvan vuoden aikana neulottua edes lähimmille ihmisille joululahjat. Paino sanalla jos. Mukavaahan se neulominen on, kun siihen ryhtyy. Ei kuitenkaan sillä tavoin mukavaa, että valitsisin sen esimerkiksi hiihtolenkin sijaan.

...mutta kuitenkin oli vähän pakko.

(kukka löytyy molemmista sukista, asettelu epähuomiossa vähän hassu. Ei jaksanut enää uudestaan..)
No entäpä sitten lukeminen? Sitä olen tykännyt tehdä ihan lapsesta saakka. Eräänkin kerran olen äitiä huijannut valojen sammutuksen kanssa ja lukenut taskulampun valossa peiton alla Neiti Etsivää, kun on vaan pakko ahmia kirja loppuun. Sama efekti tapahtuu edelleen, mutta enää ei tarvitse huijata ketään. Opiskelu on tuonut tullessaan sen, että muun kirjallisuuden lukeminen jää hiukan taka-alalle. Niin on käynyt ennenkin. Lukuharrastukseen olen kyllä aina vahvasti palannut opiskelutilanteiden hellitettyä ja elämän keskityttyä lähinnä työasioihin opiskelun sijaan. Mun lempikirjallisuutta on kaikenlainen kaunokirjallisuus (painottuen kotimaiseen), omaelämänkerrat ja dekkarit, mielentilasta riippuen. Parhaita on kuitenkin ehkä kunnon itkutarinat ja sitä kautta vaikuttavat lukukokemukset.


P.S. Hyvää ystävänpäivää! Viime vuonna ystävänpäivän tienoilla oli blogissa virtuaalikahvit. Tällä kertaa tarjoan virtuaalisuklaat:

Kuva erään ystäväni luota kahvitteluhetkeltä.
Jos olet taajuuksilla, niin erityisen monta
virtuaalisuklaata sulle :).

Kas, noin. Olkaapa hyvät ja kiitos kivoista kommenteista, vertaistuesta ja vinkeistä :).

Blogi facebookissa, klikkaa sinne ja bloggari instagrammissa @tarupkk

torstai 12. helmikuuta 2015

Melkein täydellinen leuanvetosarja!

Alkuviikosta "tuskailin" sitä, ettei sali nappaisi yhtään ja mieli tekis vaan hiihtää. Tänään sitten lähdin kuiteskin sinne salille, hiihto ei ollut edes vaihtoehto suksien ollessa huollossa. Just tähän saumaan sainkin sitten plakkariin hyvän salitreeniin ja kas, taas huvittaa salikin. Hyvä salitreeni sisälsi melkein täydellisiä sarjoja. Penkkipunnerruksessa olen jo niin turkaisen lähellä neljänkympin sarjapainoja, että jo nyt jännittää miten ensi viikolla kulkee. Vielä enemmän iloiseksi teki tämänpäiväinen leuanveto. Mun leuanvetotreenithän on aika hiton yksinkertaisia: kolme sarjaa ja niin monta leukaa, kun irtoo. Ja tänään kuulkaa irtos. Melkein täydellisesti!

Mun leuanvetohistoriahan on seuraavanlainen: joskus vuonna miekka ja kivi olen saanut vedettyä kymmenen kappaletta leukoja. Silloin olin kevyempi ja voimakkaampi, sali oli ihan ykkösjuttu, enkä vielä ollut ymmärtänyt juoksemisen olevan 100x kivampaa. Leuanvedossa oli usean vuoden tauko. Seuraava kosketus leuanvetoon oli joskus reipas vuosi sitten, kun tavoitteena oli tuplata silloinen leuanveto tulos kolmesta, eli kuusi leukaa. Tuohon taisin päästäkin joskus vuoden 2013-2014 vaihteessa. No jostain syystä leuanveto jäi taas vuoden päiviksi. Lopputulemahan tietää, pari lisäkiloa ja ei niin aktiivinen salikesä. Olihan se täydellinen floppi, kun leuanvetoa loppuvuodesta virittelin!

Tässä nykyisessä ohjelmassa olen tehnyt kolme vaivaista leuanvetosarjaa, jotka on kulkenut näin:
3+3+3
4+3+2
ja tänään:
5+5+4

Tuo leuanveto on kuulunut mulla kolmanteen salipäivään, joka on muutaman kerran jäänyt välistä hiihtoinnostuksen jyllätessä. Sitten oli tuo sairastelu. Siinä on siis käytännössä tämän vuoden leanvetosarjat. Ehdottomasti tuo leukailu täytyy priorisoida toiseen salipäivään (kolmas kun saattaa olla käytännössä ajoittain hankala toteuttaa, jos hiihtomono vipattaa näin), koska siinä jos missä

haluan kehittyä!

Mahdollisuuttakin tarjoillaan ihan kultaisella tarjottimella sillä voimatasot on selkeästi kyllä kasvaneet, vaikka paino on ollut laskussuntainen. Molemmat ihan tervetulleita meikäläisen elämään.

Pikkusisko kuvasi vuodenvaihteessa meidän salitouhuja Alavudella.
Todellinen mestariotos: voi sitten miettiä, että millanen on se jakkara
millä tuossa seisotaan :D

tiistai 10. helmikuuta 2015

Maakuntauralla


Olen joitain kertoja aiemmin hiihdellyt 20+ lenkin, täällä Laajavuoren latuverkostossa. Tänään oli ekaa kertaa päivä, kun poistuin täältä. Poistuin siis hiihtäen. Jyväskyläläisenä trail runnerina täytyy varmaan tässä vaiheessa laittaa pää pensaasenn ja hävetä: en ole nimittäin koskaan käynyt maakuntauralla enkä edes Ladun majalla. No, tilanne on nyt korjattu eikä varmana jäänyt viimeiseksi kerraksi. Ei suksilla eikä ilman.



Luulin tosiaan, että eilen oli se kaikkein tahmein keli, mutta vielä mitä. Tämä päivä pesi eilisen huonossa luistossa ihan kuus-nolla. Joutui nimittäin ihan tosissaan tekemään töitä noilla suksilla, jotka jo vähän parempaa käsittelyä kaipaavat (ja onneksi sitä myös huomenna saavat!). Ehkä olisin valinnut Ladun maja -hiihdoksi toisen päivän (etenkin kun olin aamulla käynyt salilla), jos olisin tiennyt, mutta onneksi en tiennyt. Kivaa oli vaikka välillä vähän hankalaa. Olen tosiaan vielä aika kehno noiden kelien tulkitsemisessa ennakkoon.


On se hiihto kuningaslaji. Kuningaslaji ajatellen millainen määrä, etenkin iäkkäämpää väkeä, sitä harrastaa. Soidenlammen lenkin risteyksessä puhelin tovin erään vanhemman miehen kanssa. Kohta niitä oli siinä kolme vähän nuorempaa ja vanhempaa pappaa, jotka kannusti hankkimaan nano -suksia pertsan hiihtoon ja kertoilivat muutamat hiihtotarinat. Ladun majan maasto oli selkeästi yhden kotimaasto, koska herra tuntui olevan niin mielissään siitä, että Laajavuoresta oli sinne lähdetty. Kuuntelin nöyränä, heillä nimittäin hiihtokilometrejä varmaan enemmän kuin itsellä kilometrejä yhtään millään kulkupelillä tai jalkaisin. Kieltämättä mua ajatus perinteisen suksista houkuttaa ja etenkin tämän päiväisen jälkeen. Sitten puuttuisikin enää auto, suksiboksi sekä lomamökki lapista ja eläkepäivien onni olisi taattu. Terveyttä tässä yritetään parhaillaan rakentaa ja ehkä himpun verran vielä onnea elämän matkaan.




Tosiaan, siihen hiihtoon. Keli oli reippaasti plussalla ja lumi oli todella suojalunta. Nyt siellä taitaa olla todellinen lentokeli, kun/jos alkaa pakastaa. Ladun maja oli ihan hieno mesta ja ilmeisesti siellä on jonkinsortin kioskitoimintaakin viikonloppuisin. Tai ainakin majarakennus on auki. Aurinko paisteli ja se kyllä tuntui niin hyvältä, ettei siinä paljon heikko luisto harmittanut. Aika lailla tasan 20km oli matkan pituus ja hiihtoaikaa oli sellainen 1h52min. Mittarin laitoin tauolle siksi aikaa, kun kävelin Köhniöltä Kotalammelle (siinä on siis pieni pätkä, kun joutuu sukset ottamaan pois).




Sellainen lenkki oli tänään.


Haasteita riittäis varmaan loppuelämäksi!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Uusia kevään tuulia!

Flunssa -check. Yövuorot -check. Elossa edelleen. Vahvasti elossa.

Alkuviikko meni tosiaan sairastellessa, mutta loppuviikosta olen jo päässyt liikkeellekin. Punttisalivapaan viikon kyllä pidin ja sehän ei harmita yhtään. Jalkaisin liikuin, sukset jalassa ja ilman. Tällä viikolla on ollut myrskyä, mutta jo myös niin paljon kevättä ilmassa. Käytiin nioben kanssa lenkillä Jyväsjärvellä perjantaina ja koko kroppa oikein imi auringonvaloa itseensä. Ihan huippua, kun on tutustunut ihmiseen jonka kanssa voi treenailla. Niitä ei ole paljon.

On siis kevät!
ma-ke: ---
to: hiihto 1h5min.
pe: juoksu pienin kävelytauoin 1h15min.
la: hiihto 30min.
su: sauvakävely 1h15min.
yht: 4h5min.

Ensi viikolle hyvä tavoite vois olla treenata sellaiset salit, etten jumita itseäni totaalisesti. Kouluja ja töitä pitäisi yhdistellä vielä jokunen viikko, joten tiukkaa on. Maaliskuun alusta taas opintovapaalle ja harjoittelijan rooliin. Mun elämässä on nyt sellainen tilanne, että vähän kaikki on auki. Ei ole mitään käryä mitä teen työkseni puolen vuoden kuluttua. Ei ole mitään käryä mitä tapahtuu tuolle jalalle ja millaisia suunnitelmia uskaltaisin tehdä esimerkiksi kesälle. Ajatuksia on paljon. Matkakuumettakin pukkaa. Sekä retkikuumetta. Ja matkaretkikuumetta. Olenko jo kertonut, että tykkään kaikennäköisistä runoista ja sitaateista liittyen kulloinkin meneillään olevaan tilanteeseen, hetkeen tai pidempiaikaiseen olotilaan, ihmissuhteisiin. Meillä on keittiössä palanen "liitutaulutarraa", johon olen kirjoittanut jotain liikuttavia ja/tai kannustavia juttuja. Mitä milloinkin kaipaa. Jouluhommelit on siitä pyyhitty jo ajat sitten pois ja viimein sai tuo taulu taas uuden sanoman.

-Maurice Chevalier-
Aika hyvä, eikö vain?

lauantai 7. helmikuuta 2015

Yökköilyä

Valvominen, tai tarkennettuna valvottaminen, on iänikuisen vanha kidutuskeino enkä ihmettele sitä kyllä yhtään. Yövuorot menossa näet ja tässä pikakertomus siitä miten menee. Tällä kertaa. Joskus, tai oikeastaan yleensä, sujuu ainakin jonkin verran paremmin. Sellainen meitsin päivä postaus olis ollut hauska, mutta en ole muistanut kuvailla (enkä tehdä juuri mitään muutakaan) joten säästän teidät boring as hell -tilannekuvilta, mutta yksi ugly as hell -selfie on joukkoon työnnettävä, hah!


Siniset vaatteet ja peilipintaiset lasit tuo vähän turhan äijämäisen luukin...
Jännä ettei silmäpussit roiku tuolta lasien alta ja kalpea on ku kummitus...
Onneks sentään paska kamera armahtaa pahimmat valvomisen merkit ihosta...
:D
Hommahan olisi voinut mennä niin, että eilen ennen ekaa yötä nukkuisin kevyet päikkärit, yö olisi ollut rauhallinen ja tämän päivän unet olisi ollut lähemmäksi kahdeksantuntia yhtäjaksoista unta. Olisin herännyt, vähän liikkunut ja tullut kohtuu freesinä toiseen yöhön. Ei mennyt ei. En saanut nukkuttua päikkäreitä, yö oli täynnä menoa ja meininkiä kuin pahimman täyden kuun aikaan, tämän päivän unet loppui noin viiden tunnin jälkeen siinä jotakuinkin kello 13 ja raahauduin duuniin kolmen kilon puntit jaloissa (ja silmien alla). Siinä missä viime yönä aika alkoi matelemaan siinä kahden aikaan, tänä yönä se on alkanut matelemaan oikeastaan ennen kuin edes lähden työmaalle.

Päivä meni. No se meni. Ensin sängyssä, ei vaan tule uni. Sitten rötväsin sohvalla, kattelin urheilua. Ei vain tule uni. Takaisin sänkyyn, ei tule uni. Söin, join kahvia. Päätä oli pakko ulkoiluttaa pienellä hiihtolenkillä. Hiihtelin vuoren vitoselle ja kiersin sen. Kropassa oli fiilis kuin kunnon VK-lenkin aikana, mutta keskarit oli vain 137. Sitä se tekee, kun ei vain löydy kapasiteettia mistä ottaa. Päätä olisi tehnyt mieli ulkoiluttaa vielä lisää, mutta palasin kotiin. Laji missä sukset unohdetaan kotiin, eli sauvakävely, olisi voinut olla parempi valinta. Söin, vaikkei oikein ollut nälkä ja kun olin syönyt ei ollut edes vatsa täynnä. Sitä se tekee, kun elimistö on sekaisin. Joku mättää siellä(kin) aivojen osassa ja aineenvaihdunnassa, joka ilmoittaa ravinnontarpeesta.

Seuraava päivä ja aamu tulee joskus. Aina on tullut.

Huomenna koetan herätä ajoissa (eli silloin kun heräsin tänään), rötvään Jarpan riemuksi sen kainalossa ja heitän väsynyttä läppää (jolle nauran lähinnä itse). Onneksi tulee ampumahiihtoa. Olo on tunnetusti kuin krapulassa sillä erotuksella että takana ei ole hauskaa bailuiltaa. Jossain vaiheessa käyn ehkä hiihtämässä  (melkein unohdin tuon äskeisen) sauvakävelemässä ja menen ajoissa nukkumaan.



perjantai 6. helmikuuta 2015

Entä missä mennään hiihtäjä?

Edelleen olen hurahtanut tuohon hiihtoon. Luisteluhiihto on se, mitä hiihtelen. Mitä tuota lunta nyt on ollut? Reilu kuukauden päivät. Hiihtoa on tänä aikana kertynyt sellainen 160-170 kilometriä, joka meikäläisen etenkin alussa olleilla hiihtovauhdeilla on ajallisesti myös ihan hyvä määrä. Tässäpä hiihtohavaintoja sekä mietteitä ladulta:
  • edelleen olen kehittynyt huimaa tahtia: matkavauhti on noussut joulukuuhun verrattuna ihan hirveästi. Olen myös oppinut hiihtämään hiljaa. Samoin sykkeet on laskenut sitten hurjan alun.
  • tekniikka on kehittynyt: mogrenia pyrin hiihtelemään molemmille jaloille (toki toiselle puolen se on luontaisempaa), wassu on harjoittelun alla (sitä en "luonnostaan" hiihtelisi). Kuokka sen sijaan menee aina ja vain oikealle kädelle ja sen huomasin myös tuossa salilla, hups! Tekniikassa lienee harjoiteltavaa vuosiksi, mutta luulen, että olen ihan kelpo matkassa menossa asian suhteen, kiitos lapsuuden hiihtojen. Hiihto, jopa luistelusellainen, jää kuin jääkin selkäytimeen.
  • olen hiihtänyt siten etten ajattele hiihtämistä ihan ja koko ajan. Toisin sanoen asioita alkaa mennä selkäytimeen ja peruslenkillä ajatus menee itsekseen, kulkee omia reittejään.
  • olen ostanut korkeafluorista pikaluistoa, joka oli tuplahintaista muihin pikaluistoihin nähden. Olen todennut sen hyväksi lähes kelillä kun kelillä, jos pakkaslukemat on inhimillisiä.
  • olen vakuuttunut siitä, että hiihtokunnon voi erittäin näppärästi ja pienin toimenpitein siirtää juoksukunnoksi. Jos siis joskus vielä voin tituleerata itseäni aktiivijuoksijaksi, aion ehdottomasti painottaa talviurheilut hiihtoon. Turha jossitella, mutta olisiko tilanne nytkään mikä on, jos olisin hoksannut tuon asian jo vuosia sitten?
  • yhtenä tavoitteena oli oppia hiihtämään nopeampaa kun juoksen. No jos vertailupohjana on juosten tehdyt ennätykset (10 km 47min.34s. tai 21,1 km 1h42min.11s.), niin ehken ihan vielä ole tuohon päässyt, mutta jos vertailupohjana on ihan peruslenkkivauhdit suhteutettuna sykkeisiin ja lenkin jälkeisiin fiiliksiin (ainakin nyt, siihen ei toki paljoa vaadita, mutta myöskin silloin, kun juoksukunto oli nykyistä parempi), niin voisin sanoa näin olevan. Jee!
  • loppujen lopuksi kohtuu vähällä kilometrimäärällä on tapahtunut aika paljon!
Joulun tienoilla mulla oli kolme tavoitetta hiihdolle:
  1. oppia hiihtämään kovempaa kuin juoksen
  2. oppia hiihtämään siten, ettei ihan koko ajan tarvitse ajatella hiihtämistä
  3. oppia hiihtämään höntsälenkkejä
Aika hyvällä mallilla siis ja voisin vähän lisätä panoksia.
  1. hiihtää tänä talvena 50km lenkki
  2. harjoitella kuokkaa myös vasemmalle kädelle sekä oppia wassua siten, että saisin hyödynnettyä sitä lenkillä
Järjestyksessään siis neljäs ja viides tavoite, mutta rajallinen älykapasitteettini ja vielä rajallisempi kärsivällisyyteni bloggerin alustan suhteen ei saa järjestettyä noita numeroita oikein.

Ja hei jee. Oon taas terve ja vähän liikkunutkin. Tämän viikon (ja viikonlopun, mitä nyt yökköily ja päivän unet suo) liikunnoista lisää myöhemmin. Hiihtojuttuja liene myös luvassa, sillä ensi viikolle on suunnitteilla pari juttua sillä saralla. Esimerkiksi lenkki Jn kanssa ja sitten erään kollegan, joka on asteen  monta astetta kokeneempi hiihtäjä. Sitten tiedän ehkä vielä enemmän missä mennään hiihtäjä!

P.S. Jos jollakulla on hyviä kimppakyyti-ideoita kuinka päästä JKyväskylästä Kontiolahdelle ja takaisin maaliskuussa (että kaksi tyttöä pääsisi todistamaan kuinka Kaisa Mäkäräinen kahmii mitaleita kotikisoissaan), niin ottakaa yhteyttä! Näin niinkuin alustavasti olis sellainen mieli.

torstai 5. helmikuuta 2015

Treenien suunnittelusta

Sekä Karoliina että Tiina kirjoittivat omassa blogissaan tavasta suunnitella treenejä. Aihe oli sen verran mielenkiintoinen, että ajattelin sivuta sitä omassakin blogissa.

Itse en ole koskaan (maratonille osallistuessanikaan) noudattanut mitään piirun tarkkaa pitkälle tai toisen suunnittelemaa treeniohjelmaa, vaan olen suunnitellut/hahmotellut tulevan viikon treenit mielessäni huomioiden aiemmat treeniviikot (ts. olisiko aika pitää kevyempi viikko) ja työt sekä opiskelut (ts. sunnuntai ei vain voi olla vuorotyöläisen elämässä viikosta toiseen pitkiksen paikka). Tietty kilometritavoite noin niinkuin suurinpiirtein on ollut päässäni sekä vk-lenkin ja pitkän lenkin ajankohdat, jonka pohjalta viikot on rakentuneet.

Entäpä nyt kun mielessä ei ole mitään tapahtumaa tai tiettyä tavoitetta vaan tavoitteena on ympäripyöreästi kehittyä asioissa jota kykenen tekemään, saada liikunnan iloa ja pitää kuntoa yllä? Suunnittelu toimii kutakuinkin samalla periaatteella, mutta kilometrit on vaihtunut liikunta-aikaan. Myös joustovara on suurempi. Jos sali ei vaan yhtään nappaa ja mieli tekee hiihtoladuille, niin hiihtämään kyllä päädyn. Toisaalta olen kyllä huomannut, että mieli halajaa yleensä juuri sitä, mitä on ajatellut tekevänsä tiettynä päivänä. Sitä on kai treeniin orientoituminen, jota alitajuisesti tapahtuu, kun suunnittelee. Mikäli mielessä olisi jokin tietty juoksutavoite olisi orientoituminen varmasti siitäkin syystä suurta, koska tavoite on niin kirkkaana mielessä. En siis koe, että treenini kohti jotain juoksutapahtumaa olisi koskaan ollut kankeaa tai joustamatonta, vaikka ehkä lajin vaihtaminen toiseen ei yhtä helposti tulekaan mieleen.

Mikäli tekisin päivätyötä enkä opiskelisi työn ohella, voisin kuvitella tekeväni pidempiaikaisiakin suunnitelmia tai kokeilevani jotain tiettyä ohjelmaa, jonka tähtäimenä olisi esimerkiksi jokin tietty aika maratonilla. Vuorotyö tuo kuitenkin paljon haasteita suunnitteluun, kuten esimerkiksi yötyöt ja ilta-aamu -vuoroyhdistelmä. Niitä valmiiksi suunniteltuja ohjelmia joutuisi joka tapauksessa rukkaamaan toisinaan niin pitkälle, että on ihan suunnilleen sama suunnitella itse. Viikko, maksimissaan kaksi, kerrallaan etenemisen olen todennut omalla kohdallani parhaimmaksi. Palikat pysyy sillä keinoin kaikkein parhaiten hanskassa.

Tällä hetkellä mun treenisuunnittelussa otan huomioon seuraavat seikat:
  • vähintään yksi lepopäivä. Yleensä päätän kaksi vaihtoehtoista päivää, tyyliin lepopäivä joko keskiviikko tai torstai ja viikon kuluessa pidän sen levon sitten fiiliksen mukaan jompana kumpana päivänä. Joskus suunnittelen lepopäiviä useampia tai pidän suunnittelemattomia lepopäiviä.
  • vuorojen huomioiminen: ilta-aamu -vuoroyhdistelmän jälkeen ei kovan intensiteetin treeniä. Yövuorojen välipäivälle tai nukkumapäivälle sama homma. Kevyempi liikunta kyllä auttaa just yövuorojen aikaan palautumaan normaaliin olotilaan.
  • liikuntaa 6-9 tuntia / viikko. Ei haittaa yhtään, jos tulee enemmän. Lomaviikoilla tai jos on vähän töitä, niin mielellään toki enemmän. Eikä kyllä haittaa sekään, jos tulee vähemmän. Ei tämä niin vakavaa ole. Olen jotenkin mieltänyt pääministerimme ajatuksen, että tunti liikuntaa tuo kaksi tuntia energiaa. Omalla kohdallani sovellan ajatusta niin, että työpäivän verran liikuntaa viikossa on kaksi työpäivää energiaa. Oikeasti se on kyllä paljon enemmän. Jopa viisi!
Merkille laitettuja ongelmia:
  • liian usein huomaan suunnitelleeni lepopäivän päivälle, joka on muuten buukattu ihan täyteen. Käytännössä lepopäivä onkin säntäilyä sinne ja tänne.
  • riittävän peruskestävyysliikunnan huomioiminen. Jos treenit koostuu pääosin juoksusta, on se jollain tapaa helpompaa: juokset vähän hitaammin ja sitten taas vähän nopeammin. Olen harjaantumaton tässä, edelleen. Pitkät sauvakävelyt maastossa ajoi hyvin tätä asiaa syksyllä ja alkutalvesta. Pikkuhiljaa olen alkanut huomaamaan, että luisteluhiihtokin voi sitä olla.
  • oon tosi huono huomioimaan hyötyliikuntaosuudet treeneissä. Joskus kirjoittelinkin suuntaa antavasti niitä viikkojen yhteen vetoon. Liikun esimerkiksi pyörällä tai kävellen lähestulkoon kaikki mun matkat ja se ei näy tai vaikuta mihinkään. Tosiasiassa pyöräilykilometrit saattaa vaihdella ääripäästä toiseen viikkojen välillä.

Garmin Connectkin näyttää tarjoavan vaikka jos mihin ohjelmia. Koskaan ennen en ole klikannut auki,
mutta hyvin voisin joskus tutustua paremminkin.

P.S. Blogi on facebookissa ja bloggaaja instagrammissa nimimerkillä @tarupkk. Voiko sanoa, että somen aallonharjalla ollaan? Hah!

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kolmen koon keittiö

Flunssa alkaa pikkuhiljaa päästää otteestaan. Huomenna menen töihin. Jee. Tänään on ollut järjestyksessään viides päivä käytännössä neljän seinän sisällä. Ihan vähäsen tuossa meinasi jo alkaa hajottamaan. Ehkä jo pian pääsisi kevyesti liikkumaankin. Koska liikunnasta ei ole kerrottavaa, niin kerrotaampa syömisestä. Illalla oli jo sen verran parempi olo, että ihan jaksoin kokkaillakin. Pyöryköitä nimittäin.



Kasvispyörykät:
  • yksi kesäkurpitsa
  • vähän bataattia (mitä jättibataatista jäi keittoa tehdessä yli), yhden normibataatin verran
  • yksi porkkana
  • yksi sipuli
  • neljä valkosipulin kynttä
  • kaksi kananmunaa
  • vajaa herkkusienikeittopussi
Kasvikset raastoin tosi pieneksi, ehkä vähän liian vetiseksi. Vaihtoehtoisesti mukana olisi saanut olla esim. korppujauhoja. Herkkusienikeittopussi oli jostain syystä jäänyt vajaaksi, johonkin vastaavaan oon varmaan sitä käyttänyt joskus. Sopi hyvin maustamaan kasvispyöryköitä. Tuosta taikinasta väsättyjä pyöryköitä paistelin uunissa jotakuinkin puoli tuntia ja lopputulos oli ainakin maukas, vaikka vähän löysä.

Naudanlihapyörykät
  • 400g naudanlihaa
  • cevapcici -maustetta reilulla kädellä
  • yksi kananmuna
Tuollaisen mausteen ostin Wieniläiseltä torilta ja kvg-tyylillä selvittelin cevapcicin olevan Balkanilainen lihapullien tyylinen ruokalaji. Kyseessä lienee siis mausteseos, joka varsin hyviin sopii jauhelihan maustamiseen ja erityisen hyvin just lihapullien. Musta lihapullat on ihan jees, jos niihin ei juuri laita lihan lisäksi muuta.

Kanapyörykät:
  • 400g kanan jauhelihaa
  • paprikamaustetta
  • mustapippuria
  • suolaa
  • yksi kananmuna
Jarpan toive oli, etten laita muuta. Hyvänä tyttöystävänä tietty kuuntelin hänen toivettaan. Oikeastaan ihan sama mitä noihin laitan, koska en varmaan niitä kuitenkaan syö. Olin reilun vuoden oikeastaan täysin syömättä kanaa, mutta nyt vuoden vaihteen jälkeen olen sitä vähän taas ottanut mukaan syömisiini. En kyllä ymmärrä miksi. Ensinnäkään kana ei ole mun mielestä mitenkään hyvää, ainakaan enää. Toisennakin mua vaan jotenkin ällöttää se. Jostain syystä kuvittelen, että kanoja kohdellaan jotenkin erityisen huonosti, enkä usko että sellainen liha joka on elänyt huonon elämän voisi olla erityisen terveellistä. Mutta ei siitä sen enempää. Se olkoon mun ja kanan välinen kriisi.


Mun kokkailut on aina enempi vähempi sovelluksia jostain resepteistä taikka yleensä ihan vaan päästä lennossa keksittyjä juttuja. Juuri koskaan en tee ruokaa suoraan reseptistä ja reseptejä selailen lähinnä löytääkseni uusia ideoita ruoka-aineisiin liittyen. Usein myös paistoaikoja selvitellessä tulee linkki johonkin reseptiin. Kerran jos toisenkin mulle on käynyt myös niin, että olen onnistunut jossain ruoassa mielestäni hyvin, mutta en todellakaan muista mitä olin ruokaan laittanut. En käytä desimittoja, enkä kellontarkkoja paistoaikoja. Aika mutu-tuntuma sapuskaa siis. Yleensä. Meillä tekee kumpikin ruokaa ja aika samalla tyylillä toimitaan. Jarppa on ehkä vielä taitavampi, se osaa nimittäin keittää täydellisen riisin ihan vaan laittamalla silmämääräisesti vettä ja riisiä. Siinä mä joudun vähän mittojen kanssa pelaamaan.

Ruuanlaitto on musta ihan ookoo ja kivaakin, jos on inspiraatiota. En kuitenkaan pidä itseäni mitenkään superintohimoisena ruuanlaittajana, aina ei inspiraatiota ole. Silloin tulee tehtyä helppoja ja tuttuja juttuja. Eineksiä syödään aika minimalistisesti, jos ei esim. pakastekasviksia lasketa einekseksi. Aikaa ruuanlaittoon on toisinaan myös rajallisesti: vaikka inspiraatiota olisikin, on turha kuvitella laittavansa ruokaa pitkän kaavan mukaan arki-iltana työpäivän päälle. Ruuanlaittajana oon varmaan aika keskitasoa, ihan hyviä ruokia yleensä teen sekä omasta että Jarpan mielestä. Hyviä ja pääsääntöisesti terveellisiä kanssa. Monet on varmana mua taitavampia ja myös monipuolisempia, se on ihan varma!

Joskus nimettiin meidän keittiö kolmen koon keittiöki. Kokoajan kehittyvä kokeileva keittiö. Sellainen se on.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Nuhanenän bataattisosekeitto


Aamun lehdellä oli teemaan sopiva juttu. Flunssa jatkuu siis edelleen. Tämän ja huomisen päivän sairaslomailen. Jos torstaina sitten aamuvuoroon. Viikonloppuna olisi luvassa yövuoroja, joten toivottavasti tämä flunssa selättyy ennen sitä täysin, sillä yövuorot on omalla kohdalla melkoinen infektioportti. Vähän harmittaa, koska treeneissä oli hyvä buusti meneillään, mutta minkäs teet. Mulla tahtoo tuo nuha mennä silmiin aina aika pahasti ja niistämisestä aukiolevan nenänpään lisäksi ruvella on nyt myös silmäkulmat. Se on pirullinen tunne se.

Eilen keräsin kaikki voimanrippeet (sekä ruokatähteet) ja värkkäsin bataattisosekeiton. Ainoa ruoka, jota kuvittelin voivani syödä ja sillä elelinkin aamupuuron jälkeen koko päivän. Suurinpiirtein sama kadenssi jatkuu tänäänkin, keittoa tuli sen verran runsaasti. Tällä kertaa bataattisosekeitto sisälsi seuraavaa:
  • yksi jättiläisbataatti
  • kaksi sipulia
  • kolme valkosipulin kynttä
  • tilkka oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • parasta ennen päiväykset ylittänyt ranskankerma
  • yrtti-ruohosipuli koskenlaskijan jämät
Helppoo kun mikä. Senkun keittelee kasvikset kypsäksi, soseuttaa, heittelee loput jutut joukkoon ja keittelee vielä hetken. Sosekeitot on yksi niistä sapuskoista, jonne voi työntää parhaat päivänsä nähneitä juttuja ja ruoka on silti ihan superhyvää.


Nyt on selkeesti menossa bataattikausi. Siis meikäläisellä, kasvukaudesta en mene sanomaa, kun suoraansanoen en tiedä. Syön kyllä kasviksia ja vihanneksia monipuolisesti, mutta aika usein on joku suosikkikasvis meneillään, mistä tekee mieli kokkailla. Milloin kesäkurpitsa, milloin ruusukaali ja nyt se taitaa olla bataatti. Palatakseni tähän kasvukautaan, perus kurkku-tomaatithan kannattaisi jättää tällä hetkellä hyllyyn, maku ei todellakaan ole parhaimmillaan ja hinnat hipoo pilviä. Silti ihan perus salaattisalaatti kuuluu mun päivittäiseen ruokaan, enkä ole osannut siitä luopua. Yksi ihan mielenkiintoinen (ja ennen kaikkea järkevä) näkökulma ruokailuihin voisikin olla enemmän sesongin mukaan syöminen.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Viikonloppu flunssalle, huominen meitsille?


Järeästä aseistuksesta huolimatta se pirulainen selätti meitsit eikä meitsi sitä, niinkuin perjantai-iltana vielä uskoin. Viikonlopulle tehdyt suunnitelmat mahtipontisista maastavedoista ja keveistä hiihtokilometreistä sai heittää siis romukoppaan ja oon keskittynyt lähinnä makamaan vällyjen välissä, niistämään nenää ja levittämään paksua rasvaa rohtuneeseen nenän päähän ja huuliin.

Aiemmin tapahtunutta:

ma: sali 50min.
ti: hiihto 1h40min ja jumppa (steppi tai sllanen) alvarilla 55min.
ke: hiihto 40min. + vatsat 15min.
to: ---
pe: hölkkä 35min. + sali 1h
yht: 5h 55min.

Jep. Kuumetta se pirulainen ei justkaan ole nostanut, ihan hitonmoinen nuha vaan. Toivo nopeesta toipumisesta elää edelleen. Mä lähen tästä vaihtaan kalsariasun yöasuun. Mukavaa viikon alkua ja pysykäähän terveinä!