Oi Kipisjärvi, vielä mä sinne palaan!

Viime viikko oli siis kauan odotettu aktiiviloma käsivarren Lapissa ja Pohjois-Norjassa. Tämä postaus kuvineen kertoo Kilpisjärven päivistä, jotka jäi hamaan tulevaisuuteen asti muistoihin. Voisi siis sanoa, että Kilpisjärvi teki meihin molempiin, minuun ja pikkusisko-Helgaan, lähtemättömän vaikutuksen. Saavuttiin Kilpparille joskus myöhäisiltapäivällä lauantaina. Takana oli jo yksi (heikosti nukuttu) yö teltassa jossain Tornion yläpuolella. Lauantai ilta meni "basecampia" perustaessa, Kilpisjärven kylään tutustuessa ja kokkaillessa. Siinä about kuuden maissa alkoi tihkuttamaan vettä ja niimpä oltiin yöpuulla jo joskus iltaseiskalta! Teltta pystytettiin Mallan luonnonpuiston parkkipaikan lähellä olevaan niemeen, joka työntyy Kilpisjärveen. "Ikkunasta" olis siis suora näkymä järvelle ja Pikku-Mallalle.

Näkymä ikkunasta. Joillekin tämä on arkipäivää.

Sunnuntain haikki oli vaellus Mallan luonnonpuistossa ja kolmen valtakunnan rajapyykillä. Rajapyykille seilattiin Malla-laivalla, joka pysähtyy Ruotsin puolelle Koltalahteen. Tästä on noin kolmen kilometrin matka rajapyykille. Mukana oli myös hyvinkin ikääntyneitä ihmisiä ja pieniä muksuja, sillä reitti laivalta rajapyykille oli helposti kuljettavissa ja laivalla oli myös mahdollisuus palata takaisin Kilpparille. Meitsit päätti kuitenkin kävellä tuon matkan halki Mallan luonnonpuiston, josta matkaa tuli ehkä noin 13 kilometriä. Tiesiirtymisineen päivän vaellus taisi olla hintsusti vajaa parikymmentä kilometriä. Reitti kolmen valtakunnan rajalta Kilpisjärvelle oli aivan uskomattoman kaunis. Joka kerta, kun käännyin taakse katsomaan Helgaa, hämmästyin maisemaa aina uudelleen.

Kolmen valtakunnan rajapyykillä. Takana ja oikealla, edessä kotimaa Suomi ja kuvaajan vasemmalle kädelle jää Ruotsi.

"Hei 'Helga', kato sun taakse!!!"

Hiljalleen noustaan ylöspäin. Taustalla sekä Norjan että Ruotsin huippuja sekä Kolttajärvi kavereineen.

Mallan luonnonpuisto ja näkymä kohti Suomea. Saana ja edessä Iso-Malla.

Tunturipuron ylitystä

Mallan luonnonpuistossa ollaan edelleen.

Ah, niin kaunista. Liikkuminen täällä on sallittu vain merkityillä poluilla.

Palanen Kitsiputousta. Kuva ei tee oikeutta, yllättäesn. Täältä voi käydä katsomassa tietoja ja enemmän kuvia vesiputoussarjasta.

Hellou Kilpisjärvi <3

Maanantain plan oli Saanan valloitus. Tälle vaellukselle matkaa tuli vajaa kymppi. Varsinaiselta lähtöpaikalta Saanan huipulle matka on neljä kilometria suunta. Keli helli edelleenkin ja vaikka pitkähihaisissa vaelsimme koko matkan, onnistuimme molemmat käräyttämään naaman. Niinkuin arvata saattaa, reitistä puolet on nousua ja puolet laskua. Alun vajaa 800 porrasta on se iisein osuus, mielestäni. Reitillä oli arvatenkin paljon sakkia, eikä oikeastaan hetkeäkään tullut käveltyä siten, etteikö muita ihmisiä olisi ollut näköpiirissä. Monentasoista kävelijää näytti olevan liikenteessä. Näkymät oli, jälleen kerran, aivan huikeat.

Lähtökuopissa kohti Saanan huippua.

Nousukulmaa.

Aika lailla huipulla ollaan ja tällaista näkymää aukeaa kohti Kilpisjärveä.

Tämä sitten oli näkymä kohti käsivarren erämaa-aluetta.

Saana valloitettu!

Hypellen takaisin Kilpisjärvelle. Tottapuhuen polku Saanan huipulle on paikoin melko kivikkoinen ja jalkoihin on syytä katsoa.

Portaiden yläpäässä tasanteella. Onneksi AINA voi pysähtyä ihailemaan maisemaa!

Kelit oli tosiaan ihan parhaita. Kilpisjärvi näytti paikallisen herran mukaan liian hyvää turisteille. Vaikka päivät oli lämpöisiä, niin yöt oli kylmiä ja tiistai-aamuna teltan peitti kevyt valkoinen huurrekerros. Maanantaina takana oli omalla kohdalla kolme erittäin huonoa yöunta. Note to your self -älä ota telttailuloman alle yövuoroja. Älä ota niitä yhtään minkään loman alle. Kylmyys ei ollut ongelma, vaan joku ihme unihäiriö, joka näköjään korostuu ahtaassa makuupussissa kovalla alustalla, hah. Helga nukkui makeasti, mutta onnistui saamaan yön aikana niskaansa torticollis acuta -ongelman. Tiedättekö, kun pää ei käänny yhtään sitten mihinkään? Anyway, päätettiin nukkua yksi yö makoisasti sängyssä ennen siirtymistä Norjan puolelle.

Hei hei "basecamp"!

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä yksi retkeilykeskukseen, mutta onneksemme bongattiin Retkulta Norjaan päin tienvarresta kyltti, jossa mainostettiin saunallisen pihamökin vuokrausta. Tarinat, joita kuultiin mökin omistajalta, kruunasi komeat maisemat. Todennäköisesti retkeilykeskuksella en olisi kuullut, millaista elämä oli, kun koulu aloitettiin kahdeksanvuotiaana ja koulumatka oli yki 100 kilometriä. Myöhemmin yläkoulussa lähes 200 kilometriä. Kuinka terveydenhoitaja käy kylällä noin kerran kahdessa viikossa ja ammattitaidon on oltava kova, sillä lääkäri käy hyvä jos kerran kuukaudessa. Millaista elämä on, kun diabeteskontrolleissa käydään noin 200 kilometrin päässä ja hammaslääkäriin lähdetään Ouluun (n. 650km), puhumattakaan, jos tarvitsee erikoislääkäritasoista hoitoa, niinkuin monessa sairaudessa tarve on. En olisi kuullut, millaista elämä oli 70-lukua, jolloin avattiin kauppa tai silloin, kun Jäämereltä myrskyää. Kaikkeen kuulemma tottuu, hetkittäin jopa maisemiin.

Sairaanhoitajana mua etenkin kiinnosti kertomukset terveydenhuollosta. Että terveisiä vaan niille ihmisille, joiden first world problem on odottaa muutama tunti päivystyksessä! Ajassa, jossa etelän malttamaton olisi repinyt hiukset päästään ja soittanut pariin iltapäivälehteen, ei Kilpisjärveläinen välttämättä ole vielä edes päässyt lähelle sairaalaa! Eikä kysymys ole siitä, ettäkö pohjoisen ihmisellä asiat olisi jotenkin huonommin. Päinvastoin! Ehkä täällä etelän hektisyydessä ja kaiken keskellä on vaan niin paljon helpompi unohtaa se, millä on oikeasti elämässä merkitystä!

Loman odotusta ja lappihaaveita!

Aika moni taitaa olla kesälomansa viettänyt ja siinä missä toiset laskee aamuja vielä edessä häämöttävään lomaan, mä lasken iltoja ja öitä. Ensimmäistä sorttia on jäljellä yksi ja toista kaksi. Perjantai-aamuna lopetan valvomisen ja vaikka kyseessä on vain viikon mittainen lomapätkä, tuntuu se samanlaiselta tauolta, kuin mikä tahansa loma on koskaan tuntunut.

Perjantai-iltana lähdetään Seinäjoen pikkusiskon kanssa ajelemaan kohti Kilpisjärveä ja Pohjois-Norjaa. Aaah, oon unissani herännyt Saanatunturin juurelta jo monen monituista kertaa. Millon lie käytiin keskustelua siitä, että tänä kesänä toteutetaan viime kesänä väliin jäänyt haikkaus jossain. Karhunkierroksella, oli alkuperäinen suunnitelma. Kunnes Helka tais ehdottaa, että lähdetäänkö kuitenkin ihan oikeasti pohjoiseen. Karttoja, googlailua ja suunnittelua rakastavana luonnostelin sille kuvan, jonka tsättäsin menemään:

Ajankohdaksi valikoitu elokuun puoliväli mun työsopimuksen ollessa silloin katkolla. Työt jatkuu ja kiitos joustavan työnantajan, sain myös viikon lomani! Kuva on suuntaa antava ja kertoo lähinnä vain siitä, missä kohteissa meidän on ajatus käydä. Ja sekin vain ajatus, sillä matkassa saattaa olla monta muuttujaa, kuten sää, teiden kunto tai vaikkapa omien voimavarojen ja kykyjen yliarviointi, hah! Lisäksi jotain on tullut mieleen kuvan ulkopuolellakin. Ei aiota suorittaa ylläolevaa kuvaa, vaan jos haluttaakin olla viikko Saanan juurella, ollaan viikko Saanan juurella.

Aikataulu ajateltiin pitää erittäinkin joustavana ja siksipä ei olla esimerkiksi varattu yhden yhtä majoitusta matkan varrelle. Autoon lähtee mukaan teltta, makuupussi patjoineen ja keittovälineet. Viime kerrasta oppineina ollaan ihan sijoitettu kyseisiin vermeisiin. Ehkä saatetaan ottaa jostain mökki tai huone, ehkä ei.  Jokamiehenoikeudella oli suunnitelma yöpyä ja toki saatetaan leirintäaluepaikkaakin ottaa, jos on vaikka jonkinlainen palveluntarve. Päiväretkiä ajateltiin kävellä ja olla luonnossa. Sitä todella tarviin tähän hetkeen!

Muutamia juttuja on tässä googlailtavana ja samat kysymykset voisi heittää tänne blogiinkin!

Voikohan Kilpisjärvellä vaihtaa valuuttaa?

Missäköhän kunnossa Guolasjärventie on just nyt?

Onkohan siellä satanut paljon viime viikkoina?

Mihinköhän olis hyvä lyödä teltta pystyyn Kemi-Tornio akselilla joko ennen tai jälkeen motaripätkän?

Kaikenlaisia vinkkejä otan mielelläni vastaan, ihan mitä tahansa! Kokemuksia myös! Ootko sä käynyt Lyngenissä? Entä huiputtanut Haltin? Guolasjärveltä? Missä hyvät telttapaikat Kilpparilla?

Flunssassa

Reilu viikko töissä ja flunssaperkele. Pyöreästi vuoden sisällä kolmas flunssa ja jokainen on mennyt saman kaavan mukaan: paluu opintovapaalta "kotityöpaikkaan" ja viikon sisällä flunssa. Tiedä sitten onko sattumaa vai löytyykö asialle ihan selityskin. Yleensä mua ei jaksa just harmittaa eteen tulevat flunssat, mutta nyt tällä kertaa on kyllä ottanut pattiin ja huolella. Oon ollut tämän viikon itekseen kotona ja ajatuksena oli nauttia "yksinäisestä" viikosta, liikkua paljon, käydä melomassa sekä pyöräilemässä ja viettää kaverin 25v. -juhlia. No joka ikisen asian oon joutunut skippaamaan ja illat oon nyhjännyt kotona kohtuu ikävin fiiliksin. Tiistai-iltana alkoi kurkkukipu ja siitä eteenpäin torstaina ihan karmea nuha ja nyt tappoyskä. Töihin olen kuitenkin kyennyt (vaikkei ehkä olisi pitänyt, koska nyt nämä kolme vapaapäivää taitaakin mennä painiessa tämän kanssa). Kuumetta ei edelleenkään ole noussut, mutta olo on karmeampi, kuin monessakaan kuumeisessa flunssassa on ollut.

Eihän se sairastaminen koskaan mukavaa ole, mutta erityisen paskaa se on silloin, kun a) on yksin, b) on kesä ja c) olisi jotain normaalia spesiaalimpaa ohjelmaa. Nyt on siis ollut kaikki komponentit erityisen paskaan sairastamiseen kohdallaan ja viimeistä sorttiakin olisi ollut useammanlaista! Onneksi Jarppa palaa pian Lapin reissultaan ja luulen, että mieltäkin piristää kuulla kalastustarinoita ja katsella lapin kuvia enemmänkin, kuin muutaman postauksessakin olevan kuvaterveisen verran. Omat terveiset kuleneelta viikolta on tosiaan melko vaisut. Liikuntaakin tuli harrastettua tasan 55min. lenkin ja 30min. core-treenin verran, jotka alkuviikolla ennen räkätautia höntsäilin. Mutta ehkä tämä tästä!

P.S. Onneksi nuo 25v. -juhlat on TAAS ensi vuonna, hah!

Wannabe Juoksijan Ruka-adventure, viimeinen osa

Juuman reissulla Jara kävi hakemassa itselleen kalastusluvan. Ilmeisesti alamittaiset kalat olivat jääneet yöuniin ja oli lähdettävä sitä mörssäritaimenta narraamaan taas sinne samaiselle Kuusinkijoelle. Omat pyöräilyt starttasi ihan eri suuntaan, nimittäin kohti Pyhävaaran juurta. Vettä jaksoi sataa, onneksi sentään ei ihan tauokoamatta. Kieltämättä mieleen hiipi (etenkin paluumatkalla asfalttipätkällä), että jumankauta millaista tämä olis hiukka paremmassa kelissä. No, ehkä se sitten olisi ollut liian hienoa, enkä olisi lähtenyt kotiin sieltä kulumallakaan.

Näissä maisemissa

Parkkipaikka Pyhävaaran juurella

Pyörällä ajelin niin pitkälle kuin mahdollista, mutta eika nopeasti oli pyörä hyljättävä lähelle Pyhäjärveä. Patikka oli siitä kiva, että ilmeisesti Pyhävaara ei ole mikään suosittu kohde, koska, no, se ei näyttänyt siltä. Siis polku ei ollut juuri tallattu taikka nuotiopaikkoja ei ollut. Ilmeisesti viereiseltä pienemmältä huipulta sellainen kuitenkin löytyy ja sitäkin kautta tuonne korkeimmalle kohtaa pääsee, mutta itse kapusin niin sanotusti jyrkimmän kautta.

Kohti Pyhävaaran lakea

Perillä. Evästaukopaikka.

Perjantai olikin sitten viimeinen kokonainen päivä Kuusamossa. Aamupäivällä palautettiin mun fillari, jonka jälkeen käppäiltiin vajaa tunteroinen Rukalla. Mä olisin halunnut patikoida Valtavaaralle, mutta Jara oli vähän toista mieltä. Taivuin maitohappoisten jalkojeni kanssa ehdotukseen Kuusamon Suurpetokeskuksesta aika helposti. Ja hyvä niin, sillä se oli nasta paikka (kuvien seassa myö yksi paikan julkaisema Youtube -pätkä). Eläimiä näki ihan eri tavoin, kuin jossain eläinpuistossa. Monestikin eläinpuistossa mulla tulee sellainen fiilis, että onkohan tää hyvä juttu. Tällä kertaa ei tullut. Paikka oli saanut alkunsa siten, kun paikan omistaja oli ottanut hoitoonsa orvon karhunpoikasen, jota ihmiset olivat tulleet katsomaan. Yritys syntyi ikäänkuin ilman ideaa.

Pyörää palauttamaan.

Paluumatkalla mökkeröiselle kiepattiin Lahtela-Vanttaja salpalinjan kautta. Vaikuttava paikka. Noin viiden kilometrin mittainen lenkki kierteli taisteluhautojen ja räjäytettyjen korsujen laitamilla. Ei pieni ihminen voinut välttyä ajattelemasta, että millaistakohan se on ollut. Ja ajattelemasta, että onneksi ei tarvitse tämän paremmin tietää.

Juoksuhaudassa.

Lauantaiaamuna keula kohti kotia, jonne kieltämättä on aina mukava palata. Ihan parhaita lomia on kyllä liikuntalomat. Sellaiset, jolla tehdään muutakin kun vaan ollamöllötetään saati lipitellään siideriä taikka jotain muuta drinkkejä.

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, osa 3

Pientä taukoa on päässyt näihin reissurapsoihin pukkaamaan. Olen nimittäin tässä välissä lomaillut  Ruottin risteelyyllä, kuten etelä-pohjalaisittain sanotaan ja i Södra Österbotten, kuten ruotsalaisittain sanotaan.

No, asiaan. Päivä 3.

Aamupuuroloita

Tänäkin aamuna syötiin normi aamupalat, taikka mä söin, Jara ei puuroja harrasta. Mä syön yleensä aina, poikkeuksena viikonloput. Suunnitelmissa oli liikkua yhdessä, kun Jaralla ei ollut kalastussuunnitelmia tälle päivälle. Aamupäivällä startattiin auto kohti Juumaa, joka on kuulemma kaunista patikointimaastoa. Tieto osottautuikin paikkansapitäväksi.

Myllykosken mylly. Rakennettu vuonna 1926. Niin sympaattinen.

Mylly kuvattuna kosken ylittävältä riippusillalta. Toiminta loppunut joskus 40-luvulla.

Lähdettiin kirtämään kahdentoista kilometrin mittainen pieni karhunkierros. Reitillä oli paikoin nousua, mutta kohtalaisen helppo silti. Mun mielestä. Polut oli hyvässä kunnossa, melkein kuin ulkoilureittiä olisi kävellyt. Maisemat oli toinen toistaan komeampia. Aina, kun kuvittelin, että tämän hienompaa kohtaa ei varmasti reitillä enää tule, niin kohta taas tuli.

Aallokkokoski. Siinä on koskella mittaa useampi sata metriä.

Edelleen aallokkokoskea. Koskikalastajana Jara on tietty superkiinnostunut näistä.

Monestikaan kuvat (ainakin, kun kyseessä on heikko kuvaaja ja heikko kamera) ei kerro koko totuutta ja niin ei myöskään tässä tapauksessa. Mutta kai se heikko kuvakin kertoo kuitenkin enemmän kun tuhat sanaa. Sanoinko jo, että maisemat olivat komeita?

Jyrävä. Pudotus n. 10 metriä. Evästettiin täällä.

Jyrävän siilastuvalta. Jara jutskailee
karhubkierrosta kiertävän
pariskunnan kanssa.

Mä katselin taukopaikkoja ja maastoja myös silmälläpitäen ensi vuotta. Aiotaan nimittäin tulla mun siskon kanssa vaeltamaan iso karhunkierros, jolla mittaa on 82 kilometriä. Jyrävällä tavattiin myös pariskunta, joka oli juurikin tuota vaellusta patikoimassa. Heidän kanssaan juteltiin, kuinka matka on sujunut ja kyselin hieman käytännön vinkkejä. Ulkoilijoita oli muutenkin kohtalaisen paljon, mikä ei ole ihme, sillä kaikenkaikkiaan pieni karhunkierros sopii mun mielestä melkein jokaiselle, joka jaksaa vähän kävellä. Sen voipi sitten kulkea joko hiljaa taikka kovaa.

Kalliosaaresta. Saari keskellä Kitkajokea.

Riippusilta yli kitkajoen. Näitä oli useampia. Jykevämpiä, kuin aiemmin Venäjän rajalla
Kuusinkijoen ylittäväs silta. Aina silti vähän jännitti.

Jostain Rukan lehtisestä luin haastattelun Oulangan kansallispuiston "huoltomiehestä", joka siis on tavallaan karhunkierroksen talkkari. Haastattelussaan hän kertoi, että nuotion äärellä jokainen ihminen on tasavertainen, oli sitten liikemies tai työtön. Niin varmasti onkin, enkä usko, että paljon missään muualla, kuin luonnossa voisi tuon lähemmäksi tasavertaisuutta päästä.

Kallioportin päältä. Reitin raskain kohta, vajaa 300 rappusta ylöspäin.

Täällä siis oltiin.

Iltasella kävin vielä pyöräilemässä 18 kilometrin verran maastopyöräilyä. Kartasta olin katsellut rengasreitin, mutta jälleen kerran aliarvioin maaston, joten jouduin palailemaan samaa reittiä takaisin. Ihan edellispäivään verrattavaa uhkarohkeutta ei löytynyt, johtuen siitä, että aurinko oli laskemaan päin.

Teemaan sopivia paikkoja iltapyöräilyllä.

Edelleen teemaan sopivaa.

Päivän saldo: 12km patikointia ja 18km maastopyöräilyä. Nolla kalaa. Paljon kuraa.

Päivän pohdinnat: Tiet ja kartat. Niiden tutkiminen. Täällä pohjoisessa karttaan merkitty tie saattaa monesti muistuttaa polkua. Oppia ikä kaikki.

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, osa 2

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, päivä 2

Matkalla kohti Kuusinkia.

Toisena päivänä laitettiin herätyskello soimaan jotain seiskan ja kasin välille. Ilma oli muuttunut sateisen harmaaksi, sitä oli luvassa koko viikon. Vaikka olenkin auringonrakastaja ja keleistä kitisijä, on sellaisessa paikassa, kun loma, turha valittaa niistä saati jättää asioita tekemättä sen tähden. Ainakaan, jos haluaa. Jara lähti aamupalailun jälkeen Kuusinkijoelle kalaan. Se on tietääkseni jokaisen perhokalan THE JOKI. Yksi niistä. Minä lähdin vähän perään ajelemaan fillarilla kohti samaista jokea. Tällä kertaa oli kartat mukana, mutta unohdin vesipullon. Höh.

Vuotunkijärven rannalla. Vähän lähempänä Kuusinkia.

Evästelytreffit pidettiin jollain notskipaikalla Kuusinkijoen varrella. Mä jatkoin siitä matkaa kohti susirajaa ja Jara jäi vielä kalastelemaan. Toiset treffit oli tarkoitus pitää myöhemmin. Juomista mun oli tarkoitus ostaa Camping-Kuusingista. Ja ostinkin, kolme trippiä. Ihan vain siksi, koska toinen vaihtis olisi ollut 0,33l lasipullot. Oo, mikä paikka se oli. Camping-kioski keskellä ei mitään. Campingin pitäjä oli ihmeissään, kun joku tuli sinne pyörällä. Kerran tänä vuonna aiemminkin oli tullut, vilkas pyöräilyvuosi siis siellä.

Evästauko joentörmällä.

Matka jatkui kohti Venäjän rajaa, josta palailin hieman takaisin päin ja lähdin poikkitietä kohti lohipyörteeksi nimettyä joenmutkaa. Siellä oli tarkoitus lounastaa. No kilsan kahden päästä tajusin kyllä, että tuonne tielle ei autolla todellakaan kannata lähteä. Ei, vaikka kartan ja paikallisten mukaan voisikin. Tosi myös sade oli tuota tietä laittanut heikompaan kulkuun. No, mulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa: nousta sen kolmisen kilometriä takaisin paremmalle tielle, kohdata uudelleen tiellä riekkunut koira ja lounastaa muualla. Toinen vaihtoehto oli seurata jokea lähellä susirajaa kulkevalle riippusillalle, ylittää joki japolkea toista rantaa takaisin. Vähin energioin. Valitsin jälkimmäisen, en ole takaisinpalaaja -tyyppiä. Valinnasta muodostuikin seikkailua kerrakseen.

Rajavyöhyke alkaa Paljakantiellä. Venäjä 400 metrin päässä.

Komiahan siellä oli mennä.

Tarvoin ikuisuudelta tuntuvan ajan välillä taluttaen ja välillä pyörää kantaen, mutta hyvin vähän tehden sitä, mitä pyörällä on tarkoitus, eli pyöräillen. Täytyy myöntää, että muutaman kerran olin kyllä aika kauhusta kankeana, että ei hemmetti, jos täältä kuitenkin kaiken vaivannäön jälkeen joutuu palaamaan takaisin. Toinen jännittävä juttu oli syömis- ja juomishommelit ja päädyinkin ripulin uhalla (ei tullut) juomaan joesta vettä. Maastokartat mobiilisovellus loi uskoa, että riippusilta lähestyy, vaikkakin hiljaa. Ja tuon sillan jälkeen olisi tiedossa ajettavaa maastoa. Mitään varsinaisia suunnistustaitoja tuo pätkä ei vaatinut, kunhan joki ei päässyt liian kauaksi.

Välillä matalalla...

...ja välillä vähän korkeammalla.

Vihdoin ja viimein saavuin lähellä Venäjän rajaa keikkuvalle riippusillalle. Sen ylitys se jännää oli myöskin, kun jotain puolivälissä tajusin, että en ollut laittanut puhelinta vesisuojapussiin. No, pääsin kuitenkin vastarannalle ja edelleen saunavaaralle, metsäteille ja kohti mökkeröä, jonne oli matkaa tuossa vaiheessa jotain 30 kilometriä. Saunavaaralla oli myös kaivo, josta tankkasin vettä sisuksiin.

Riippusilta. Check!

Jossain korkealla. Lähellä Venäjää.

Toki olisin saanut tarvittaessa apua Jaralta, joskaan auton kanssa ei lähimainkaan noita mestoja olisi päässyt. Tykkään kuitenkin, että mä saan ihan rauhassa selviytyä omista paikoista ja se saa ihan rauhassa tehdä sitä, mistä se tykkää. Eli perhokalastaa. Mökkeröiselle saavuttiin melkolailla yhtäaikaa. Loppupäivä ja ilta sujui kokkaillen, syöden, saunoen ja sens sellaista. Saunaa edeltävästi käytiin vielä ihan pikkiriikkisen polkaisemassa lähimaastoja fillarilla sekä iltakalassa lammella.

Möksän lähellä oli tällainen oikea (?) kota.

Päivän saldo: yht. 74 km pyöräilyä, paljon alamittaisia taimenia sekä harjuksia, väsynyt ja onnellinen mieli.

Päivän pohdinnat: Maailman kontrollin ihmeellisyys ja Venäjän läheisyys. Jotenkin jännä asia, että maailmankontrolli ihan yhtä-äkkiä kieltää sua jatkamasta matkaa, vaikka en varmana tekisi kenellekään mitään pahaa, jos vähän pyöräilisin Venäjällä. Ihan hyvä, että sellainen kontrolli on, sillä aika moni tekee pahaa. Nytkin. Onni on myös se, että sentään täällä Suomessa sitä saa tehdä ihan vapaasti ja kaikessa rauhassa. Siis vaikka nyt esimerkiksi pyöräilyä. Kaikkialla maailmassa ei niin ole. Läheskään.