Sunnuntaita

Täällä sitä ollaan. Vahvasti elossa, vaikkakin jotenkin äärinmäisen väsyneenä. Paljon on tammikuun aikana mennyt ohi asioita, joista olisi ollut mielenkiintoista kirjoittaa täällä blogissakin. Muutamana esimerkkinä mainittakoon vaikkapa urheilugaala ja uudet ravintosuositukset. Kirjoittamisinto vaan on ollut yhtä vähissä kuin kaikki muukin into. Lähestulkoon. Muutamana päivänä olen jopa pohtinut, että pitäisiköhän varata verikokeita. Olen kuitenkin tullut järkiini ja muistanut, että ehkä meidän kaikkien ei tarvitse olla ympäri vuoden samassa iskussa. Ei henkisesti eikä fyysisesti. Täytyy vielä miettiä. Pahin kaamos- ja loska-aika on ohi, mutta fiilis on siitä huolimatta vähän seuraava:

Liikuntaa olen saanut jonkin verran harrastettua. Tottapuhuen silläkin saralla on ollut matalalentoa. Pienenä piristysruiskeena on ollut korkeakoululiikunnan ryhmäliikuntatunnit. Luitte oikein. Ilmeisesti siis jonkinlaisesta motivaatiopulasta tai väsymyksestä kärsivä yksilöliikkuja voi yhtä-äkkiä todeta ryhmäliikunnan olleen piristysruiske. En oikeastaan tiedä kärsinkö liikunnan suhteen varsinaisesti motivaatiopulasta, tyhjyydentunne voisi olla osuvampi sana. Kaipaan aivan jäätävästi sitä, että voisin asettaa itselleni tavoitteen, jota kohti käy matka. En vain ole vielä löytänyt tuota tavoitetta juoksun ulkopuolelta ja juoksun suhteen homma seisoo aivan täysin paikoillaan. Se on ehkä tuntunut hieman raskaalta viime viikkoina. Viimeiset pariviikkoa on mennyt kutakuinkin näin (tänään vielä sali):

Fakta on kuitenkin se, että ikuisiksi ajoiksi ei tänne kotiinkaan voi muumioitua enkä mä viihdy väsyneenä. Jotenkin mulla jäi tuo joululoma päälle, vaikka käytännössä lomasta ei ole ollut tietoa enää pitkään aikaan. Tasan kahden viikon päästä mulla alkaa työharjoittelut ja opintovapaa. Voin siis keskittyä vain yhteen asiaan. Ensi viikolla aion olla reippaampi!

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! (Kaikki mahdolliset ja mahdottomat aseet ja ehdotukset väsymyksen taltuttamiseksi otetaan mielellään vastaan tuon edellämainitun aikomuksen tueksi, kiitos!)

Oi, Koli! Oi, Vaarojen Maraton! Ilmottautuminen alkaa..

Mähän aloitin tämän blogin maaliskuussa 2012 lähinnä henkiseksi avautumiskanavaksi kohti Vaarojen Maratonia. Pikkuhiljaa blogille alkoi tulla myös lukijoita ja pikkuhiljaa aloin myös itse seurailemaan juoksuaiheisia blogeja. Tsemppiä ja kannustusta sain matkan varrella paljon, kiitos siitä. Blogin pitäminen on jatkunut myös Vaarojen Maratonin jälkeen, sen verran hienoa tämä bloggaaminen ja sen yhteisöllisyys (joka itsellä on kuitenkin verrattaen pientä) on!

Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, sanotaan. Nyt aion sitä nimittäin tehdä ja siihen on myös varsin hyvä syy. Nimittäin juurikin tuo Vaarojen Maraton. Tänään tuli bongattua facebookista, että Vaarojen Maratonin ilmottautuminen aukeaa 19.6. klo 18.00. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää (ja miksi ei pitäisi??) tapahtuma tullaan myymään loppuun aika rivakkaa tahtia. Joten jos Koli kiinnostaa (ja miksi ei kiinnostaisi??), niin olkaahan tarkkana reilun viikon päästä. Ja jos jotakuta vielä epäilyttää, niin kisaraportin a'la Wannabe Juoksija voi käydä lukemassa täältä ,jälkitunnelmia täältä ja lisää jälkitunnelmia varuste- ja muine kuvineen täältä. Tapahtuman virallisille sivuille löytyy linkki oikeasta sivupalkista.

Olen juossut kaksi katumaratonia, varsinkin sen ensimmäisen jälkeen oli todella ihmeellinen ja pirun tyytyväinen olo. Oon juossut myös kaksi sillä hetkellä hyvää, ajallisesti yllättävän kovaa puolikasta. Niidenkin jälkeen on ollut todella tyytyväinen olo. Okei, onhan ensimmäinen maraton aina se ainoa ensimmäinen maraton. Siitä huolimatta tuo Vaarojen Maraton ylittää kokemuksena jopa sen. Vielä yli kahdeksan kuukauden jälkeen saan lähestulkoon kylmiä väreitä muistellessani tuota tapahtumaa.

Mitenkään aliarvioimatta minkään muiden tapahtumien henkeä, tuon tapahtuman kuviot oli vaan kaikinpuolin ainutlaatuisia. Voisin väittää, että kyseessä on Suomen haastavin maraton maastoltaan, tuohon lisättynä vielä se käsikirjoituksessa mainitsematon järveen tippuminen, joskus tuntuu edelleen, että onkohan tuo koko tarina edes tapahtunut mulle :D. Mukaan mahtuu vain rajallinen määrä ja se yhteisöllisyys sekä toisen kannustaminen tapahtumassa oli jotain sanoinkuvaamatonta. Siellä ei juokse yksilöt, siellä juoksee Vaarojen Maratonin joukkue. Joukkue, isolla Jiillä!

Ketä tahansa, jos vain vähääkään tapahtuma kiinnostaa, suosittelen todella tarttumaan tilaisuuteen!

Terve metsä! Terve vuori!
Terve metsänruhtinas!

Vielä on munkin Kolille päästävä! Ei nyt, vaan sitten, kun tiedän mitä sieltä haluan. Tiedän vaan sen, että jotain se vielä on!

Kuvapostaus Kolilta

Näin marraskuun kunniaksi ajattelin palata hetkeksi lokakuun huippuhetkeen, nimittäin Vaarojen maratoniin. Kamera ja kirjoittaja on viimeinkin yhtäaikaa tietokoneella jolla toimii USB-liitäntä. Kirjoittaja ei kyllä ole kuvaaja ja kamerankin taso on jäänyt tuonne vuosituhannen vaihteeseen, pahoittelen siis kuvien huonohkoa laatua.

Auton nokka siis starttasi Keski-Suomesta kohti Pohjois-Karjalaa ja kohti Kolia matkatessa maisematkin kävivät aikalailla mäkisimmiksi. Mökkimme sijaitsi päijänteen rannalla reilut kymmenen kilometriä Kolilta. Kyseistä majoitusta voin kyllä suositella muillekkin Kolin matkaajille. Kyseessä oli yksi Larin Lomien mökeistä ja lisätietoa mökeistä voi katsella täältä linkistä.

 Ilta meni mökkiin sekä sen ympäristöön tutustuessa. Lisäksi kävimme Ukko-Kolilla ihastelemassa maisemia ja ottamassa vähän ennakkotunnelmia. Kalastusta harrastavan mieheni oli tietenkin päästävä muutaman kerran myös heittämään virveliä!

Illalla haettiin kisatoimistosta vermeet sekä laitettiin omia kamppeitamme valmiiksi odottamaan aamua. Kuoresta löytyi nilkkaan kiinnitettävä chip, ranneke jolla pääsi ruokailemaan (meillä jäi kyllä keitot syömättä), kilpailun kartta sekä numerolappu hakaneuloineen. Näiden lisäksi pakollisena varusteena oli puhelin vesitiivisti pakattuna. Numerolappujen kanssa sai hieman taiteilla; osa porukasta laittoi numeron reiteen, itse taittelin sitä hieman pienempään muotoon, jotta juomarepusta sekä numerolapusta ei koituisi matkan varrella ongelmia. Karttaa en joutunut vilkaisemaan kertaakaan, joten aikalailla hyvin oli reitti merkattu.

Sängylle on koottuna kaikki kisan aikana käyttämäni/mukana kantamani varusteet (lukuunottamatta alusvaatteita, urheiluun käypät alkkarit sekä liivit tietenkin!)

Päälle:

• alle lyhythihainen T-paita, Nike
• päälle pitkähihainen juoksupaita, Nike
• pitkät juoksutrikoot, SOC
• päälle lyhyet juoksutrikoot, Nike
• kompressiosukat, Zero Point + juoksusukat, Nike
• putkihuivi, Rukka
• kengät, Salomon Speedcross
• juomareppu, Camelbak Octane XCT
• hanskat, jotkut halvat!

Mukaan:

• ensimmäisessä kuvassa näkyvät pakolliset kamat
• geelejä 3 annosta x tunti x 7 tuntia, Dexal ja Maxin (maalissa taisi olla kuutisen annosta jäljellä)
• hedelmäsokeria, Dexal (muutaman söin)
• merisuolaa (Käytin! Aikalailla ennakoivastikin sen järveen tippumisen jälkeen..)
• Mars ja Snickers patukka (ensimmäinen jäi syömättä ja jälkimmäinenkin maistui ihan pahville!)
• vaihtosukat 2x (Tuskin olisin vaihtanut vaikkei ne olisi kastuneetkaan)
• känny+vesitiivis pussi, Ortlieb (Toimii, testattu :D)
• parisen litraa vettä (olisi riittänyt, vaikka vähän otinkin viimeisellä pisteellä täyttöä)

Yö tuli nukuttua just niin huonosti, kun jännittynyt ihminen nukkuu vieraassa paikassa. No siinä vaiheessa se ei enää haitannut. Aamupalaksi puuroa, rahkaa ja mustikoita. Juomaksi tuoremehua, pari kuppia kahvia ja vettä+maltoa. Aamupala tuli nautittua parisen tuntia ennen suoritusta ja aika oli just hyvä.

Yläparkkipaikat oli varattu ultrajuoksijoille ja me tavalliset maratoonarit saimme kuljetuksen hiihtohissillä kohti Ukko-Kolia, jossa sijaitsi maali. Lähtö oli tuolla alaparkkiksella, sen sekä Ukko-Kolin huipun välillä kulki toisessa kuvassa oleva maisemahissi.

Mieheni sekä Jn vaimo Katja katselivat juoksun lähdön ja rupesivat sitten viettämään päivää keskenään. Myös he kävivät lenkillä ja ihastelivat Kolin maisemia. Ihan kyllä parhaat kannustusjoukot oli meillä, eikä vähiten Katjan puuhamaan hienon kyltin takia! Maalissa he olivat tietysti vastassa ja aikalailla heti lähdettiin kohti mökkiä...

...äkkiä siis vaatteet kuivumaan, saunaa, ruokaa, juomaa ja nauttimista! Illalla oltiin hotellilla juhlimassa, siellä(kin) tunnelma oli kyllä niin mainio!

KIITOS VIELÄ KERRAN MUN MIEHELLE, JLLE, KATJALLE, JÄRJESTÄJILLE SEKÄ KANSSAKILPAILIJOILLE!

Juostako maraton?

Tämä postaus käsittelee päätöksiäni sekä motiivejani osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin ja toivonkin, että joku jotakin juoksutapahtumaa harkitseva saisi tästä kirjoituksesta jotain itselleen. Sinänsä mulla on mennyt kaikki aika "väärinpäin", sillä olen juossut ensimmäisen kokomaratonin ennen, kuin olin juossut ensimmäistäkään puolimaratonia.

Ensimmäinen juoksutapahtuma oli 12,67 km:n rantaraitin kierros vuoden 2008 Finlandia maratonin yhteydessä. Silloiset työkaverit innostivat mukaan, yhtenä heistä J. Tuolloin olin enemmänkin kuntosaliharrastaja ja juoksulenkkini tukivat enemmän sitä harrastusta. Noin vuoden verran olin juoksutossuja vetänyt jalkaan, mutta juoksumatkat olivat maltillisia; lenkkien pituus oli n. 6-10km ja juoksukertoja muutama viikossa. Toki lähellä tapahtumaa vähän enemmän yritin kunnostautua juoksemisessa! Tapahtumassa oli mahtava fiilis ja kaikenkaikkiaan suoriuduin kisasta kaikinpuolin yli odotusten. Tuolloin minulla oli kirkas tavoite juosta maraton ennenkuin täytän 30 vuotta.

Vuosi 2009 jäi juoksutapahtumien osalta väliin. Elämässä tapahtui isoja muutoksia, jotka eivät kaikki niin mieltä ylentäviä olleet. Juoksin kyllä paljon, säännöllisesti jälkeenpäin ajateltuna myös aivan liian lujaa. Työpaikanvaihdoksen myötä kuntosali jäi ja näin juoksu sai aina isompaa roolia elämässä. Tuon vuoden syksyllä J puheli Tukholman maratonista juostuaan onnistuneesti puolikkaan. Itse ajattelin, että no miksi ei, koskaan en ole puolikasta juossut, mutta mitäpä se haittaa, koska nyt ruvetaan treenaamaan maratonille.

Tukholman maratonin juoksin keväällä 2010, huomattavasti ennen alkuperäistä ajatustani. Miksi viivyttää asiaa, jonka voi hoitaa jo aiemmin. Maratonissa on paljon "mystiikkaa", henkinen valmistautuminen täytyy hoitaa! Silti ensimmäinen maraton oli huomattavasti helpompi, kuin alunperin olin ajatellut. Ensimmäisen maratonin juostuani ajattelin, että minä haluan juosta alle neljän tunnin loppuajan maratonilla. Ensimmäisen puolikkaan juoksin vuonna 2011 syksyllä, joka myös loppuajallisesti meni yli odotusten. Töiden suhteen kesä oli raskas ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani osallistuin kuitenkin syksyllä myös kokomaratonille, josta neljän tunnin alitus jäi noin neljän minuutin päähän. Puolimaraton aikaa ajatellen suoritus oli heikko. Toinen maraton, se aikatavoitteinen, oli huomattavasti vaikeampi kuin olin kuvitellut. Tämän vuoden puolikas meni hyvin, mutta muistan tuon juoksun jälkeen ajatelleeni, että 21,1 kilometriä näin kovaa vauhtia on paljon raaempaa, kuin 42,2 kilometriä vähän hitaampaa vauhtia. 

Vaarojen Maraton oli minulle osaltaan nollausta aikatavoitteisesta juoksemisesta. Onnistuin siinä täydellisesti. Reitti oli todella raskas ja suoritus vaativa. Olen kerran jos toisenkin pohdiskellut täällä blogissa reittiä, loppuaikaa ym. Vaikka se oli fyysisesti; sekä haastavilta oloiltaan, että pitkäkestoiselta suoritukseltaan rankka juoksu, niin se ei ollut yhtään sen rankempi kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti olin siis onnistunut harjoittelussa.

Olen kuntomaratoonarina todella noviisi. Ajattelen kuitenkin aikalailla niin, että maratonin juokseminen vaatii todella paljon, se on hemmetin kova juttu. Sekä henkisesti että fyysisesti. Toisilla on korkea kynnys sen takia lähteä maratonille, mutta kun tuon kaiken tiedostaa, niin sen kynnyksen pienuuden huomaa vasta jälkeenpäin. Kaikesta mystisyydestä huolimatta se on kuitenkin vain maraton, ei sen kummempaa. En tietenkään tarkoita sitä, että jokaisen maailman ihmisen tulisi juosta maraton. Tai ylipäänsä juosta alkuunkaan! Sehän on ihan hullunhommaa muutenkin :D. Mutta jos jollakulla juoksua harrastavalla ihmisellä on haaveena juosta maraton, niin asia on ihan eri! Sellaisen ihmisen täytyisi yrittää juosta maraton, sellainen ihminen pystyy siihen!

Palautumisviikon pohdintaa

Palautumisviikon liikuntamäärät on kyllä olleet todella kevyttä settiä;

• To salitreeni 1h15min
• La juoksulenkki 8km 48min

Alkuviikollahan mulla oli melkoiset viivästyneet lihaskivut muistona kuuden ja puolen tunnin suorituksesta vaaroilla. Se ei sitten vissiin riittänyt, kun loppu viikko on kärvistelty salitreeni aiheuttamissa lihaskivuissa :D. Kyllä varmaan jokainen lihas mun kropassa muistaa nyt hetken, mitä on DOMS, eli viivästynyt lihaskipu.

Mun blogi on saanut Vaarojen maratonin jälkeen muutaman uuden lukijan, kivaa :). Äsken kyllä juttelin tuossa mun miehelle, että nyt tuntuu ettei tänne blogiinkaan ole oikein mitään annettavaa. Että aikalailla tässä elellään nyt sellaista "maratontyhjiötä". Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että tuo asia tulee muuttumaan, joten olkaahan arvon lukijat kärsivällisiä :).

Mä oon ihan tavallinen kuntoilija, mutta siitä huolimatta viime kuukaudet on menty aika pitkälle juoksulenkkien ehdolla. Sitä ei välttämättä aina kaikki ole ymmärtänyt, jos oon vaikka sanonut, että en mä nyt lähde illalla kaupungille, kun huomenaamuna on ainoa mahdollisuus hoitaa pitkä lenkki. Vuorotyö on antanut omat haasteensa treenien rytmittämiselle. Se on jännä tunne, kun nyt yhtä-äkkiä ei olekaan tuota rytmiä, mitä pitäisi toteuttaa. Kuntoa on toki pidettävä yllä, mutta treenit ei tarvitse niin päivän ja kellon päälle olla. Vaikea edes kuvitella, miltä jostakusta "oikeasta juoksijasta" tuntuu sen jälkeen, kun kauden päätavoite on takana.

Uudet tavoitteet toki muhivat jo päässä, mutta niille täytyy antaa rauha kypsyä omaan tahtiin. Toiset päättävät jo heti, mikä on seuraava juttu. Monia ajatuksia minullakin on jo nyt, mutta en kirjoita niistä ennen kuin ne ajatukset ovat ns. "valmiita". Tiedän kokemuksesta, että homma tulee jatkumaan, Wannabe Juoksija ei muuksi muutu. Toisille sopii ehkä toinen tapa luoda tavoitteita, itselleni sopii sellainen hitaammanpuoleinen.

Ensi kesälle on jokatapauksessa tarkoitus taas keksiä jonkinsortin "päätapahtuma", jota kohti sitten mennään välitavotteiden kautta. Olen kirjoittanut halustani kehittyä jo aiemmin ja tuo liekki palaa edelleen, jos mahdollista, niin vieläkin vahvempana.

Laitetaanpa teille vielä YouTube -pätkää Vaarojen Maratonista. Tapahtumassahan oli sellainen hauska sivutempaus, että eniten YouTubessa peukutetun maratonvideon tekijä saa ensi vuodelle ilmaisen osallistumisoikeuden juoksuun ja hotelliyön kaupan päälle. Vielä en ole päätöstäni tehnyt, mutta täytyy ehkä peukuttaa tätä videota, jonka intro osassa itsekin vilahdan :D.

Hienoja hetkiä ja hienoja ihmisiä!

Ikimuistoisimmat hetket @ Koli 5.-7.10.2012

Vesistönylitys Kiviniemessä

Sattuneista syistä tää tilanne on yksi mieleenpainuvin kohtaus! Käytiin nimittäin niin syvissä vesissä ja pohjalla (kirjaimellisesti :D) ettei ole tosikaan. Vesi oli varmasti korkeammalla, kuin aiempina vuosina. En ollut tullut edes ajatelleeksi, että tuossa voisi tulla ongelmia. Niin nyt kuitenkin kävi ja reppuselässä sinne järveen lennettiin! Jälkeenpäin on kyllä naurattanut, varmaan oli näky kun yritin ottaa tukea siitä löysästä vetolossin hihnasta. Itse en muista, mutta Jltä kuulin, että kaksi järjestäjää mut sieltä järvestä auttoi laiturille. Kiitos siis heille, joille kiitos kuuluu! Lisäksi tuo kiitos kuuluu mua siinä tilanteessa tsempanneille. Jos siinä joku olisi ruvennut sääliä antamaan, niin matka olisi jäänyt varmaan siihen. Pelkästään jo tuon kannustuksen vuoksi oli pakko jatkaa maaliin saakka. Erityiskiitos kuuluu myös herralle, joka kaivoi repustaan oman takkinsa mulle. Ilman sitä tuskin myöskään olisin maaliin asti selvinnyt. Vaarojen maraton kerää ympärilleen hienoja ihmisiä!

Lasku Ryläykseltä

Se oli vaan jotenkin niin siistiä. Niin sekä voimaa, että keskittymistä vaativaa hommaa! Tuolla liittyi juoksuseuraan myös Kuopiolainen. Ihminen voi juosta tuntemattoman tyypin seurassa ja kun tilanne on kummallakin suurinpiirtein sama, sitä ei vain voi olla muuta kuin samalla aaltopituudella. Vaikea selittää tuota asiaa. Siinä sitten mennään ja kun toinen jatkaa matkaa kovempaa, ei sen jälkeen varmasti nähdä enää! Tuollaisia kohtaamisia tuli toki muitakin. Kuten eräs Tamperelainen. Kohtaamisia ikimuistoisessa tilanteessa täysin tuntemattomien ihmisten kanssa ja näin myös näistä kohtaamisista muodostuu ikimuistoisia. Uskomatonta!

Se viimeinen mäki

Osasin odottaan jotain todella hapottavaa settiä. Ja sitä se oli. Ehkä suurin työosuus, mitä mun lihakset on koskaan tehnyt! Ihmiset, jotka tuossa mäessä kannusti. Koko kolme kilometriä oli yhtä mäkeä pienin välein, ihmiset kannusti tyyliin "jaksaa, jaksaa, viimeinen nousu..." Ton huudon kuulin kyllä kolmesti ja aina oli kuitenkin uusi jyrkennys edessä, muistan että sanoin sen viimeisessä nousussa olevalle jätkälle, joka vannoi nyt olevan sen viimeisen rutistuksen. Vaikka jalat ja koko kroppa oli kyllä niin hapoilla, että tajusinkohan edes mikä on mäki!

Maaliin tulo

Jotenkin sekava tunnevyöry. Tuntui jotenkin erityisen hienolta, sillä mulla kai katosi Kiviniemessä/sen jälkeisillä kilometreillä jossain määrin usko siihen, että välttämättä pystyn tuota maaliviivaa ylittämään.

Viimeisten ultrajuoksijoiden saapuminen maaliin 

Se oli kanssa melkoinen hetki. Ihmiset oli jo juhlatuulella (minä mukaan lukien) ja kerääntyivät sisätiloista ulos ottamaan kannustaen vastaan maaliin tulevat ultrajuoksijat n. klo 22.40. Mitähän näillä juoksijoilla liikkui mielessä? Itse näin väkijoukosta vain, kun kolme otsalamppua nousee ylös mäkeä pimeydestä, ihan kylmät väreet menee vieläkin!

Lisäksi haluaisin erityisesti mainita myös sen, että en olisi arvannutkaan kuinka paljon merkitsi se, että mun mies oli reissussa mukana ja maalissa vastassa. Se oli nyt ekaa kertaa mukana mun juoksureissulla, eikä sekään varmaan olisi voinut kuvitella herkistyvänsä :D. Yksi merkittävä ihminen tässä projektissa on tietysti ollut myös J. Aikamoista tietä ollaan taivallettu ja siitä palkintomme saatu. Mahtava tsemppari oli myös Jn vaimo. Meillä oli kyllä paras porukka, mitä vaan voi pieni ihminen kuvitella :). Tänään vein myös töihin ison kasan pähkinöitä naposteltavaksi, siellä on muutamia samanhenkisiä kavereita, jotka on kyllä jaksanut tsempata... Ja kuunnella mun juttuja, vaikkei samanhenkisiä olisikaan!

Suuren suuret kiitokset myös jokaiselle blogin lukijalle ja kommentoijalle! Jos joku olisi sanonut mulle vuosi sitten, että tulet saamaan blogin kirjoittamisesta ja sitä kautta sen lukijoilta ihan mielettömästi lämmintä mieltä sekä hyvää energiaa, en olisi koskaan uskonut. Nyt tuo ei ole enää uskon asia, se on tosi juttu! Ootte ihan parhaita :). Blogi tulee jatkumaan edelleen. Ylätunniste varmaan pitäisi vaihtaa, sillä enää ei olla matkalla kohti Vaarojen maratonia. Nyt ollaan perillä.

Vaarojen maraton on ehdottomasti hienoimpia kokemuksia tässä mun tähänastisessa elämässä.

Vaarojen Maraton

Kolilta on palattu kotiin, vaarat on selätetty ja sen "vapauttava tuska" koettu kaikissa muodoissaan. Tän postauksen kuvaajana on toiminut Jn vaimo Katja. Omia kuvia laitan blogiin myöhemmin, kun meidän perheen tietokoneet tunteva saa windowsin taas kunnolla toimimaan. En nimittäin saa niitä nyt siirrettyä koneelle. Tämä postaus käsitelköön oikeastaan vain tuota juoksumatkaa, muusta ehkä sitten myöhemmin.

Lähtö
Lähdettiin Jn kanssa liikkeelle klo 09.20, tuon lähtöryhmän loppuaikatavoitteena  oli 6-7 tuntia. Tunnelma oli jännittynyt ja odottava, niinkuin nyt kuvitella saattaa.

0-10 km
Ensimmäiset viisi kilometriä oli kohtalaisen helppoa juostavaa, pääosin leveää polkua ja laskuvoittoista. Pätkä mentiin jopa hiekkatietä. Tunnelma oli passaileva. Tuon jälkeen siirryttiinkin metsään ja juoksualusta muuttui kokoajan teknisemmäksi, sai todella keskittyä katselemaan jalkoihin. Ensimmäiset jyrkemmät nousutkin koettiin, kun noustiin kohti Jauholanvaaraa, josta oli komeat näkymät vasemmalle Pieliselle sekä oikealla puolella näkyvälle Herajärvelle. Porukassa mentiin, J juoksi edellä, perässä tuli pari tyyppiä Keski-Suomesta. Juttua riitti ja juoksu tuntui hyvälle. Ajoittain polulle muodostui pientä ruuhkaa, jota sitten tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan ohiteltiin. Geelien ottamiseen täytyi myös keskittyä.

10-17 km
Jauholanvaaralta laskeutuessa alkoi olla jo kunnon lämmötkin päällä. Maasto oli edelleen todella teknistä ja kaikenlisäksi kokoajan haastavampaa myös liukkauden vuoksi. Mutaisia paikkoja oli paljon ja lahkeet oli kyllä polvia myöten siinä kurassa. Alkumatkassa samassa porukassa juossut Jyväskyläläistyyppi jäi toviksi jonnekkin, mutta ilmestyi kantaan ennen Kiviniemen vesistön ylitystä. Tämän sekä toisen jätkän kanssa tuli jutusteltua ja taitettua matkaa kohti Kiviniemeä. J meni siinä ehkä sata metriä edellä. Fiilis oli mitä parhain.


Kiviniemen vesistön ylitys
17 km kohdassa oli pieni vesistön ylitys, joka tapahtui joko vetolossilla tai soutuveneellä. Kumminkin puolin lossia oli soutajat, jotka soutivat kolmea henkeä vastarannalle, lossiin taisi mahtua kymmenisen tyyppiä. Itse pääsin heti vasemman puoleiseen veneeseen Jyväskyläläisjätkän ja sen toisen kaverin kanssa, J oli lossissa puolivälissä. No tässäpä sitten sattui tilanne, johon en todellakaan ollut varautunut; Veneestä noustessa tipuin nimittäin laiturilta järveen! Sinne niin, reppuselässä selkä edellä ihan uppeluksiin! Ilmeisesti järjestäjätkään eivät tätä olleet huomioineet, vesi oli korkeammalla kuin aiempina vuosina ja jälkeenpäin kuulin, että olin kolmas tyyppi joka tuosta kohdalta lensi järveen. Niin kuulemma puhuttiin, itse en muista. Kuulemma myös kaksi järjestäjää auttoivat minut ylös laiturille, itselläni on sukelluksen jälkeinen muistikuva vain siitä kun seison märissä kamppeissa laiturilla. Tyypit kannusti mielettömästi, itseä harmitti niin paljon, että olin itkeä. Puhelin jotain, että jos tän takia joutuu keskeyttään ja sitä rataa. Siirryttiin juomapisteelle, jossa ihmiset tsemppaili ja kannusti. Taisin olla jonkinlaisessa hädässä, kun neuvottiin puristamaan paidat kuivaksi. Siinä sitten rintsikat päällä puristelin kamoja kuivaksi, joku antoi repustaan takkinsa ja J työnsi mun märän pitkähihasen reppuuni. Sanoin Jlle, että jatkaa matkaa, tuun kyllä perässä. Kaikilta noilta sai voimia ihan mielettömästi!

17-25km
Kisan vaikeimmat kilometrit, itketti ja suututti vuoronperään. Energiaa ei vaan voinut tuhlata itkemiseen. Yritin pitää lippua korkealla, housut oli märät ja jalat todella kylmät! Ei ollut juuri juttukaveriakaan, koska itsellä oli niin kurja olla enkä jaksanut olla se aktiivisempi osapuoli juttelussa. Muutaman eka kilometri tuosta pätkästä oli todella hidas. Jostain sitä vain sai sitä voimaa kuitenkin koko ajan enenevässä määrin. Ja uskoa, en tiedä. Vaikeaa oli, vaikka maastoltaan tuo kohta ei lainkaan ollut vaikein. Lähdettiin kohti ryläystä ja ohitinkin aikalailla tyyppejä, sekin antoi energiaa. Pelotti kyllä ja lujaa, että tilanne menee sellaiseksi että joutuu keskeyttämään. Kokoajan oli kuitenkin vahva ajatus, että periksi en anna. Miehelle naputtelin viestin tuosta tapahtumasta ja tunteista. Se ei kuulemma tiennyt olisiko sen pitänyt kannustaa mua jatkamaan vai keskeyttämään, laittoi sitten sellaisen välimallin tsemppiviestin tyyliin; taistele, mutta elämä ei keskeyttämiseen lopu! Jossain vaiheessa tajusin, että pitkien trikoiden päällä olevat lyhyet trikoot ei tule kuivumaan koskaan, sillä ne ei ole ihoa vasten. Tajusin vasta n. 25 km kohdalla heittää ne reppuun!

25-29km
Rankkaa nousua kohti Ryläystä. Edellä tehty toimenpide housuosastoon helpotti kylmettymistilannetta ja aloin saada pikkuhiljaa lämpöä takaisin lihaksiin. Kuulostaa hassulta, mutta aika hyvällä energialla vetelin ryläystä ylös. Lasku oli myös jyrkkä ja tekninen. En tiedä kuinka krampissa kaikki kanssajuoksijat olivat, mutta ohittelin aika paljon ihmisiä sekä nousussa että laskussa. Siitä tuli hyvä fiilis; Laajavuori on koulinut reisiä, tunsin itseni oikeastaan aika voimakkaaksi ja ketteräksi. Just sellaista treeniä on vedetty, kun pitää. Ryläyksen laskussa kantaan iskeytyi Kuopiolainen jätkä, jonka kanssa laskun jälkeen vuorovedoin jatkettiin matkaa.

29-40km
Kuopiolaisen kanssa taitettiin matkaa kohti maalia, vaihdettiin juoksukokemuksia ja höpöteltiin sen mitä nyt jaksoi! Tuon osan alkukilometrit sujui aika hyvinkin ja vedettiin Kuopiolaisen kanssa ihan hyvää vauhtia. Loppu pätkässä joutui välillä juoksemaan hiekkatietä, joka oli alustaltaan todella kova. Oli oikein myrkkyä, kun lihakset täräji joka askeleella. Askel alkoi tuntumaan kyllä jo melkoisen raskaalta!

40-43km
Jäätävä loppunousu. Kolme kilometriä pelkkää nousua Kolin satamasta Ukko-Kolin huipulle. Jalat hapoilla, aivot pehmeinä päässä takoi yks, kaks, yks, kaks... Tai vaihtoehtoisesti jaksa, jaksa, jaksa...
Se oli kuulkaa hieno tunne, kun alkoi kuulua ihmisten ääniä. Että kohta tää loppuu. Viimeisissä mäissä oli paljon kannustajia ja mikä parasta, myös mun mies ja Katja!

Maali
Maaliin päästyä sai tunteet vallan, tärisin puolittain väsymyksestä, ilosta, mistä lie. Hoin vaan, että mua itkettää ja mä en ikinä olisi uskonut siellä laiturilla märissä kamppeissa, että mä pääsen tänne asti! Ehkä tuli kyynel, ehkä ei. En tiedä. Valtavien tunteiden vallassa kuitenkin olin, jopa niin että mun mieskin kuulemma herkistyi! J oli tullut maaliin jo 18 min. aiemmin, hienoa! Järjestäjät otti maalissa vastaan jotenkin hirveän huolehtivaisesti.

Loppuaika 6.33.35. Sinänsä sivuseikka, mutta että kaiken tuon jälkeen pääsin vielä tavoiteltuun aikaankin. Mäkijuoksun loppuaika 23min 45s. Palailen varmasti vielä Kolin tunnelmiin myöhemmissä postauksissani, mutta halusin tulla tänne pikapuoliin kertomaan näin pääpiirteittäin miten juoksuni kulki.

USKOMATON KOKEMUS!

Monta kilsaa on takana!

Viime viikon juoksukilometrit yhteensä 28, sisältäen neljä lyhyttä lenkkiä; 9+5+6+8. Huomenna viimeinen lenkki ennen vaaroja, kevyttä höntsää työkaverin kanssa tiedossa, kivaa :). Syyskuun kilometrit yhteensä 181 ja tänä vuonna on tullut juostua yli Suomen maan pituuden verran, 1171 km. Hassua. Nyt kun treenit kohti Vaaroja alkaa olla ohi, ajattelin tehdä pientä koontia ajanjaksolta kesäkuu-tämä päivä.

Kesäkuun... (209km)
...pitkät lenkit: 3 kpl
...peruslenkit: 12 kpl
...lyhyemmät lenkit: 4kpl
Keskivauhti 6.13/km ja tätä vauhtia selkeästi reippaampia lenkkejä 8kpl.

Heinäkuun... (201)
...pitkät lenkit: 2 kpl
...peruslenkit: 13 kpl
...lyhyemmät lenkit: 5 kpl
Keskivauhti 6.16/km ja tätä vauhtia selkeästi reippaampia lenkkejä 10 kpl.

Elokuun... (232km)
...pitkät lenkit: 4 kpl
...peruslenkit: 11 kpl
...lyhyemmät lenkit: 5kpl
...kisat: 1kpl
Keskivauhti 6.18/km ja tätä vauhtia selkeästi reippaampia lenkkejä 11kpl.

Syyskuun... (181km)
...pitkät lenkit: 2kpl
...peruslenkit: 11 kpl
...lyhyemmät lenkit: 4 kpl
...kisat: 1kpl
keskivauhti 6.23/km ja tätä vauhtia selkeästi reippaampia lenkkejä 7 kpl.

Voipi olla, että tuosta jotain uupuu.. Ihan kaikilta lenkeiltä ei dataa ole ja kun tässä silmät ristissä niitä katselee, niin on voinut joku "lyhyt", mutta pitkäkestoinen pitkis eksyä väärään kategoriaan jne. Keskivauhti on kyllä tippunut alkukesästä, mutta se lienee selvää kun maasto on vaikeutunut! Kisoista ei myös mitään vauhtidataa ole, niistä on sitten ne tulokset.

Viimeinen treeniviikko, kevyt sellainen, on saatu nyt jokatapauksessa pakettiin! Kaikenkaikkiaan on kohtalaisen varma olo, ainakin pääsääntöisesti. Tulevaa juoksua en ole viime päivinä miettinyt juuri lainkaan.. Johtuen ehkä siitä, että mun perheessä on sattunut hieman ikäviä, joskaan ei ylitsepääsemättömiä (tai no mikä olisi? sanotaan sittenkin kuolemanvakavia!) juttuja. Ne on kuitenkin saanut olon tuntumaan jotenkin uupuuneeksi.. Tilauksessa olisi iloisempia hetkiä ja juttuja!

Ensi viikko on ihan varmasti valoisampi taas :).

Jaarittelua

Lähtöryhmä ja -ajat ovat Vaarojen maratonilla seuraavanlaiset:

• Klo 09.00 tavoitteena viiden tunnin alitus.
• Klo 09.10 tavoite 5-6h
• Klo 09.20 tavoite 6-7h
• Ja klo 09.30 tavoite seitsemän tuntia ja siitä eteenpäin.

Minä ja J ajateltiin lähteä liikkeelle siinä n. klo 09.20. Ennen ohjeena oli, että liikkeelle voi lähteä omaan tahtiiin, esim. klo 09.15 tms. Karkea arvio loppuajasta oli 1,5xsileän maratonin loppuaika. Väittäisin olevani alle neljän tunnin maratonkunnossa, joten kuusi tuntia vaaroilla olisi aika optimi suoritus.

Varsinaista tavoiteaikaa en kuitenkaan itselleni ole tehnyt verrattuna esimerkiksi viime syksyiseen katumaratoniin. Tietämättömänä tulevasta voi matkalla sattua vaikka ja mitä, mutta jos sinne yli kuuden ja puolen tunnin mennään niin...... Niin sitten on kyllä tapahtunut jossain paha kanttaus! Ei "sen kummempaa". Siitäkään stressiä ota, tää on nyt tällänen kisa jossa voi sattua mitä vaan. Mutta mikäli onnistun (tuurilla :D) jakamaan voimani oikein, sinne kuuden tunnin pintaan on mahdollisuudet.

Yks jännättävä (ja tietysti myös loppuaikaan jossainmäärin vaikuttava) asia on myös tuo reitin kunto, joka on nyt huonompi kuin aiempina vuosina. Etenkin reitin eteläpäässä n. viiden kilometrin pätkä on todella sateessa uinutta. Vähän on ruvennut ajatteluttamaan hiertymät sun muut.. Jos (vai kun?) lähtee sukat vaihtoon, niin mitenhän se kenkien takaisinlaitto tulee onnistumaan... Sen sijaan hiilareiden loppuminen ei oo mun kauhuskenaarioissa ollut lainkaan mukana, krampit kylläkin on.

Oon aika kova jännittelemään ja sitä myöten rupeaa ajatuksetkin pyörimään paljon tapahtumassa. Että tää oli taas tällänen jaarittelupostaus, saan purettua tuntojani :D.

Alustavaa listausta Kolille

Käytiin eilen mun miehen kanssa Jn ja Koon luona iltakahvilla, tekemässä vähän plania edessä olevaan Kolin reissua varten. Illalla taas kotona jännitteli mukavasta.. Huhheijaa! Lähdetään siis ensi viikon perjantai-aamuna ajelemaan kohti mökkeröistä. Sunnuntaina saadaan olla mökillä kaikessa rauhassa, ts. kaikki neljä voi juhlia kaikessa rauhassa, kivaa :). Väsäiltiin vähän kauppalistaa ja sen sellasta, tuota samaa listaamista jatkoin sitten kotona, kun en muutakaan osannut touhuta!

• Safkat pääosin yhteiskauppareissulta matkan varrelta. Sellanen peruskauppasetti, lauantai aamuun saakka kaikkee terveellistä ja sunnuntaiaamuna saakin syödä kunnon kananmunat pekonilla aamiaiseksi, omnom.
• Omat ostokset jäänee sitten aikalailla saunaolut-irtokarkki akselille..
• Kotoa täytyy muistaa ottaa mukaan suola, suodatinpussejä, kahvi ja veskipaperia.
• Kaikkein tärkeimmät on tietysti geelit, snickersit, karkea merisuola, hedelmäsokeri ja malto!

 Siinäpä statistiikkaa energiasta. Vaatepolitiikka on iisi listata: Juoksuvaatteet, bilevaatteet, yövaatteet, olovaatteet ja normivaatteet. Laukkuineen, kenkineen ja alus- ja päällysvaatteineen. Normaalireissusta poiketen juoksuvaatteet vaatii huomattavasti enemmän suunnittelua kun nuo bilevaatteet :D. Osioon muut menee sitten kaikki loput;

• Hygieniakamat pesuvehkeineen,hammasharjoineen, rasvoineen ja tuoksuineen.
• Meikit
• Tena suojavoide!!!
• Puhelimen laturi sekä vesitiivis pussi (Järjestäjä vaatii osallistujilla olevan mukana täyteen ladattu puhelin vesitiiviisti pakattuna. Järjestäjien puhelinnumerot on tallennettava puhelimeen ja mikäli siltä taholta soitetaan juoksun aikana on puheluun vastattava.)
• Kello juoksun aikaisen ajankulun seuraamiseksi. Pitäisköhän kaivaa tuo Garminin gps kello esiin.. Sykevyötä ei siinä kapistuksessa ole.
• Lääkearsenaali.. Tietty Burana huiviin lauantai aamuna. Ja migreenilääkkeet!
• Piilolinssit, silmälasit ja silmätipat
• Pitäisköhän ottaa Mp3-soitin.. Koskaan en oo kyllä kisassa sellasta käyttänyt.
• Pakastepusseja
• Järjestäjän vaatimissa juoksuvarusteissa on myös listattuna ensiside.
• Kynää ja paperia. Tietysti siks, että voi pyytää Mikko "Peltsi" Peltoselta nimmarin, kun painelee sen ohi siinä kolmenkympin hujakoilla :D. No ei vaan, ei varmasti ohitus eikä myöskään nimmari.
• Petivaatteet ja pyyhkeet

Yksi projekti tulee olemaan lahjakori, joka jätetään mökin omistajille siitä hyvästä, että mökkerönsä meille puoli-ilmaiseksi vuokrasivat; kahvi, suklaata, teetä, hedelmiä jne. härpäkettä koriin ja sellofaaniin. Mukaan tietty kiitoskortti. Aikaa on se puolitoista viikkoa, joten jos tuosta listasta nyt jotain unohtui, niin varsin hyvin sen kerkeää siihen lisätä..

Maanantai on mulle melkein perjantai!

Viime viikon juoksulenkit meni seuraavanlaisesti; 13+23+13+7=56km. Ensimmäinen hölkkä arvioltaan tuota luokkaa, sillä menin hölmö laittamaan tärkeään puheluun vastatessa mittarit tauolle ja siihen tilaan ne sitten unohdinkin. Viimeiseen lenkkiin sisältyy cooperin testi, muuten aika peruskamaa. Tässä muutaman viikon kuluttua aionkin keksiä jonkun muunlaisen tavan seurata viikon treenejä. Talvella varmaan tulee tehtyä paljon muutakin, kun juostua ja tää on ehkä muutenkin tylsä tapa! Aika sisällötön, etten sanoisi. Tämäntapaiset raportit jääkööt siis kolille, mutta älkää pelätkö, en mä teille jokaista työmatkakilometriä tule raportoimaan :D.

Tänään Vaarojen Maratonin facebooksivuilta kantautui tietoa, että sateisten viime kuukausien vuoksi reitti tulee olemaan huomattavasti haastavammassa kunnossa kuin aiemmin. Että voiskohan tässä nyt sitten toivoa edes sitä, että silloin ei sada? Täällä Jyväskylässä on tosiaan jälleen kerran tullut vettä kuin Esterin sieltä. Ja monta päivää. Ja edes vesi ei ole ollut riittävä, sillä viikonloppuna satoi niin hurjasti rakeita, ettei edes omaa ajatusta kuullut työpaikan peltikaton ryminältä!

Aika moni on tänään käynnistellyt työviikkoaan, mutta minäpä se olen aloittanut iltapäivällä vapaan vieton! Tosin edessä on taas vain yksi päivä sitä sorttia, vaikka myönnettävä on, että kaksikin vapaata tekisi nyt kyllä oikeasti terää. En anna sen ajatuksen kuitenkaan häiritä. Tää ilta on vapaata myös juoksemisesta ja kokonaisuudessaankin edessä tulee nyt olemaan asteittaista keventelyä. On se jännä, miten mieli halajaa punttisalille, spinningiin ja sulkapalloa pelaamaan. Taidan kuitenkin malttaa pidättäytyä noista edellämainituista sen vajaan kaksi viikkoa. Kun en nyt hirveästi ole noihin asioihin panostanut muutenkaan koko kesänä!

Tällaista maanantailöpinää tällä kertaa. Päivä jatkuu niinkin mukavan puuhan parissa, kun pyykkäys. Sitä nimittäin riittää, vaikkei ole edes lapsia!

Perjantaipostaus

Eilen: Pitkä lenkki, muuttujien vuoksi yksin. 23 km, 7:04 km, tosi metsässä. Vuoroin ylämäkeä vuoroin alamäkeä. Reilu kolmen kilon camelbak selässä. Aika pitkät oli kilometrit ja montaa asiaa tuli ajateltua. Myös sitä mitähän ajattelisi. Sinne en palaa ennen seuraavaa kevättä. Tänään: PK-lätkytystä n. 13 km. Uupunut olo. Kovia viikkoja takana. Töitäkin aika paljon ykkösvapailla. Maraton osui kolmen viikon työvuorolistan viimeiseen viikonloppuun ja siihen meni kolme vapaata. Niillä jäljellä olevalla kolmella ei paljon pelivaraa ole. Onneksi sentään maratonviikosta sain rakennettua kevyen; ti, ke ja to töitä. Ja tuo torstaikin koulutuspäivä koskien diabetespotilaan haavahoitoa. Uupumus johtunee osittain varmaan myös siitä, että nyt siihen on lupa. Ollaan loppusuoralla ja on jollain tapaa huojentunut olo.

Sunnuntaille on tiedossa Cooperin testi porukalla; minä, J, mun työkaveri sekä joku sen kaveri. Ihan hauskaa. Mulla on tietysti joukon ainoana tyttönä tarkoitus kyykyttää jätkiä :D. Ensi viikon kilometrit aion laskea varmaan sinne kolmenkymmenen hujakoille. Pelkkä ajattelukin siitä tuntuu jotenkin helpolle! Vasemman puolen piriformis (suomeksi perse, noin niinkuin suurinpiirtein) on jumitellut tässä jo aika tovin. Lihashuoltoa olen kyllä laiminlyönyt.. Aika pahastikin, myönnän. Pitäisköhän tänäiltana ihan ottaa ja venytellä? Oon varannut hieroja-ajan, tosin sain sen vasta ensi viikon perjantaille. Tiedossa on mulle hierojana tuntematon tyyppi. Nimittäin mun ystävän sisko, joka on koulutukseltaan urheiluhieroja. Tähän saakka oon aina (tosin tänä kesänä todella laiskasti!) käynyt yhdellä toisella tyypillä. Moitetta ei siitä kyllä ole, joten sillä en todellakaan hierojaa vaihtanut!

Eilisellä pitkällä testailin myös noita geelejä. Kahdenkymmenen minuutin välein yksi geeli naamaan ja vettä päälle. Mitään vatsaoireita ei ollut, mutta olo oli.. sanotaanko jotenkin ehkä täyteläinen. Armahtaisinkohan itseäni ja laittaisin geelien ottovälit 20-30 min.? Vai tuleeko se armahdus käymään niin sanotusti omaan nilkkaan? No sitten tein myös sellaisen päätöksen, että sen veden tarpeen kyllä lasken! Että se mitä juomapisteelle vettä kuluu, siellä täyttö jne. Nestehukka tuskin näillä keleillä uhkaa ja kantamukset oli alkumatkasta senverran heavya sorttia, etten yhtään ylimääräistä mielellään mukana pitäisi!

Hyvää viikonloppua kaikille teille, joilla sellainen alkaa! Tämän tytön yksi vapaa on historiaa ja iltavuoro kutsuu!

P.S. Tosi mielikuvituksellinen tuo otsikko... Jälleen kerran :D.

Energiaa Energiaa..

Tänään tämä tyttö kävi täydentämässä energiavarastojaan Budged Sportin hyllystä ja pohti vähän Vaarojen Maratonin energiahuoltoa. Tapahtuma itsessäänhän tarjoaa ne kaikki kaksi vesipistettä, että suunniteltavaa on! Oon sen verran tutkiskellut Vaarojen Maratoniin liittyviä keskusteluja, tuloslistoja yms., että arviolta sen 1,5-3 tuntia voi katumaratonin tulokseen verrattuna laittaa lisää aikaa eteen (jos jollakulla on toisenlaista tietoa tai varsinkin kokemusta, niin jakakaa se mielellään kanssani :)). Tämä sitten riippunee erinäisistä tekijöistä, joista itse pidän tärkeimpänä takana olevia treenejä (ts. riittävästi pitkiä ja kokemusta haastavasta maastosta) sekä "taktiikkaa" itse juoksun aikana (ts. hapotatko itsesi heti ensimmäiseen tai toiseen nousuun). Ja miten tämä energiaan liittyy? No siten, että kai tässä nyt vähän pitää sitten miettiä monelleko tunnille tuota roinaa otat mukaasi..

Juomareppunahan mulla on Camelbak Octane XCT jonka vesisäiliö vetää sen reilu kolme litraa. Reppu on testattu monilla pitkiksillä ja hyväksi havaittu. Vielä on vähän harkinnassa tuleeko tuo vesisäiliö olemaan täynnä lähtöviivalla ja tankkaus sitten tarpeen mukaan vesipisteellä vai laskeskelenko paljonko tuota vettä kannattaa reppuun ladata ennen vesipistettä ja paljonko sitten pitää täyttää jne. McMillanin mukaan puolimaratonin loppuaikani ennustaisi minulle 3.35.xx loppuaikaa maratonille (joskin vuoden takaisiin laskelmiin sai sitten lyödä vähän reilu kymmnen minuuttia lisää todelliseen maran loppuaikaan, aina ei ole oikeassa McMillankaan! Ja tuskimpa olisi tuonkaan ennusteen kanssa, se nyt vaan jää selvittämättä tänä vuonna.). Jokatapauksessa uskon kyllä olevani alle neljän tunnin kunnossa nyt. (no joo, joo. Niin uskoin viime vuonnakin.. Huomaatteko, että mua edelleen sillen sopivasti kaivaa se neljä minuuttia :D). Vielä toistaiseksi tulevasta maastosta tietämättömänä voi myös kuvitella treenanneeni sitä maastojuoksua. Toivottavasti myös pitkiksiä on riittävästi tullut juostua.

Aion kuitenkin pelata varman päälle (vai voiko mistään olla varma, jos kyseessä on Vaarojen Maraton?) tuon energian suhteen ja suunnitelmissa on ottaa geeliä mukaan seitsemälle tunnille ja oppikirjan mukaan kolme annosta per tunti. Ensi perjantaina juostavalla viimeisellä pitkiksellä on tarkoitus ihan tosissaan harjoitella tuotakin asiaa; alusta asti siis parinkymmenen minsan välein tollanen ällöttävä geeli naamariin ja sitä rataa. Lisäksi suunnitelmissa on ottaa völjyyn joku energiapatukka/snickers tms., vähän glukoosipastilleja sekä merisuolaa/suolatabletteja. Maratonia edeltävän tankkauksen aion varmasti suorittaa samaan tyyliin kuin aiemminkin. Siitä ehkä sitten lisää, kun aika on.

Vastakohtamaratonit!

Tuon hienosti menneen puolimaratonin jälkeen kieltämättä rupesi taas kutkuttamaan ajatus ihan tuikitavallisesta katumaratonista kolmosella alkavaan aikaan! Se nyt ei tämän syksyn ohjelmaan mahdu, että niin on maltettava odottaa Juoksijalehden uutta kalenteria.

Mä oon juossut kokomaratonin kaksi kertaa; vuonna 2010 Tukholmassa ja vuonna 2011 Vantaalla. Kaksi aivan täysin erilaista maratonia. Tukholman päätavoite oli päästä maaliin tasaisella juoksulla, loppuaikoja en tällöin suuremmin pohtinut. Tavoite täyttyi täydellisesti ja olo aikalailla euforinen, kun maali viiva olympiastadionilla ylittyi ajassa 4.28.34. Juoksu kulki kuin unelma ja mielessäni ajattelin, että näinkö "helppoa" se on ohitella yli kolmenkymmenen kylttejä? Mistä ihmeen seinästä ne puhuu? Viimeinen vitonen kulki reilun minuutin kovempaa kilometrivauhtia, muutoin väliajat oli jälkeenpäin katsottuna oikeastaan identtisiä!

Vuonna 2011 keväällä kaikki juoksusuunnitelmat oli syyskyyn puolimaratonia lukuunottamatta auki. Jouduin tämän kesän olemaan työpaikan vaihdon vuoksi täysin ilman kesälomia ja epäilin, että näinkö energiaa riittää kokomatkaan treenaamiseen. J treenasi tällöin kohti Kolia, lähdin kaveriksi pitkille lenkeille ja kuinka ollakkaan omakin kesä meni ilman väsymyksen häivää. Alitajuisesti lenkkeilin kokoajan kuin olisin maratonille osallistumassa, mutta lopullisen osallistumispäätöksen tein vasta loppukesästä/alkusyksystä. Tavoitteeksi muodostui Vantaan Maraton joka juostiin samana viikonloppuna kuin J olisi juossut Kolilla.

Kuinka kävi Vantaalla? Syyskuussa 2011 hienosti 1.48 juostu puolimaraton antoi odottaa neljän tunnin alitusta ja se olikin selkeä aikatavoitteeni koko ajan. Vaikka juoksu tuntui alusta asti hieman tukkoiselta, olin noin kolmeenkymppiin asti siinä 3.50 vauhdissa. Kolmenkympin jälkeen alkoi sitten ongelmat; krampit ja energiavajeet! Kyllä tuolla viimeisellä kympillä kävi mielessä jos jonkinlaista ajatusta. Maaliviiva ylittyi aikaan 4.04. Loppufiilikset oli vitutuksen ja euforian sekoitusta, joka näin jälkeenpäin ajateltuna oli täydellinen oppikoulu a) parhaaseen pyrkimisestä kaikesta huolimatta ja b) siitä että maraton alkaa kolmenkymmenen kilometrin jälkeen.

J joutui perumaan sairastumisen vuoksi viime vuotisen Vaarojen Maratonin ja siinä euforian sekä vitutuksen sekaisissa tunteissa mä ilmoitin lähteväni seuraavana vuonna mukaan. Ajattelin, että nyt joku extremeprojekti tekee hyvää. Nyt ollaan tässä; muutaman viikon kuluttua lähtöviivalla Kolilla. Tää extremeprojekti on tehnyt mulle kaikin puolin hyvää! Vantaan maratonista on otettu opiksi (niin treeneihin ja maratonin aikaiseen tankkaamiseen liittyen) ja nyt tuntuu, että tekee mieli ruveta suunnittelemaan jotain katumaratoniakin. Neljän tunnin selkeää alitusta! Hyviä katumaratonkokemuksia meillä ja maailmalla siis otetaan erittäin mielellään vastaan kommenttiboksiin :).

P.S. Ketään tuskin enää keskiviikkona kiinnostaa viime viikko, mutta ihan jos nyt joskus itseäni sattuu tulevaisuudessa kiinnostamaan miten on hölkätty niin mainittakoon, että viimeviikon lenkit oli 13km+8km+puolimaraton=42km. Kiitti moi.

Ei siellä varmaan Ukko-Kolin päälle juosta?

Kävin duunissa keskustelua muutaman tyypin kanssa Vaarojen Maratonista. P on aiemmin asunut Kolin liepeillä ja tuntee maastot.. Tapahtumasta hän ei juurikaan tiedä.

P: "Siellä Kolin maastossako se Maraton on?"
minä: "Joo, siellä. Aika rankka maasto vissiin.."
P: "No on. Mutta on siellä upeet maisemat. Ei siellä varmaan ihan sinne Ukko-Kolin päälle juosta..?"
minä: "Kyllä siellä juostaan..."
P: "Jaa. No tota, se on kyllä korkee..."

Ja An, joka tietää kyllä tapahtumasta ja on itsekin kova liikkumaan.

A: "On se kyllä varmaan rankka juoksu.."
minä: "Joo. Saa nähdä.."
A: "Sitä mä vaan mietin, että kun se on niin rankka maasto, niin kyllähän siinä menee kauan aikaa.."
minä: "Niin. Paljon kauemmin kun tavan maratonilla. Ei osaa yhtään ajatella, et paljonko.."
A: "On kyllä tosi rankkaa olla ylipäänsä liikkeessä niin pitkään. Vaikka seittemän. Tai kuuskin tuntia. Koko ajan vaan liikkua..."

Että sellasta.. :).

Päivän muuttuja

Tänään on sitten laitettu Kolin majoitus uuteen uskoon. Meillähän on ollut hotellihuoneet varattuna jo hyvän aikaa. Tämän päivän pitkällä lenkillä tuli sitten Jn kanssa puheeksi hotellien hinnat, jotka oli hyvinkin erilaiset niillä, kuin meillä. Sokos hotellien varausjärjestelmään tulee hotellihuoneet mahdolliseksi varata n. vuotta ennen saapumispäivää. Jllä Vaarojen maraton oli ohjelmassa jo viime syksynä, mutta sairastumisen vuoksi se peruuntui.

No, J vaimoineen varasi hotellihuoneen puhelimitse tämän vuoden tapahtumaan samalla, kun peruutti viimevuotisen varauksen. Siis silloin, kun huoneet eivät vielä olleet varausjärjestelmässä. Hinta jäi avoimeksi, kerrottiin että ilmoitetaan sitten kun se määritellään. No minä varasin hotellihuoneen varausjärjelmässä muutama viikko tuon puhelun JÄLKEEN ja hinta oli 238€/vkonloppu. Kaikesta päätellen hinta OLI TÄLLÖIN määritelty ja OLISI VOINUT KUVITELLA, että myös Jn JO varattu huone olisi myös tämän hintainen.

EIPÄS OLLUTKAAN. Tässä kuluneen talven ja kevään aikana hintoja oli ilmeisesti nostettu ja Jlle oli ilmoitettu taannoin hotellihuoneen hinnaksi 318€/vkonloppu. Että ne avoimet hinnat voi siis näköjään määritellä MILLON ja MITEN tahansa. Korkeat hinnat tapahtuman ajaksi mä kyllä ymmärrän, siitä ei ole kyse. Mutta tuo hinnoittelusysteemi on kyllä VÄHÄN kierohko. Se on mun mielipide, en tiedä mitä mieltä muut on?

Päätettiin sitten kehitellä jotain mökkimajoitusta. Tää osoittautuikin varsin hyväksi ratkaisuksi, sillä kävi ilmi, että mun anopin ystävättärellä on Kolilla mökki. Niimpä me yövytään viikonloppu kohtalaisen matkan päässä kisakeskuksesta mökillä, tarkemmin sanottuna viiden tähden lomahuvilalla. Ja vielä huomattavan paljon edullisemmin :).

P.S. Oon boikotoinut tänään myös Sokoksen kalatiskiä sekä vihannesosastoa.. Ollaan syöty päivälliseksi mun miehen Tuomiojärvestä kalastamaa kirjolohta ja anopin mailta tänään nostettuja perunoita sekä salaattia. Omnom. Tunnen itseni lähes omavaraiseksi.

Missä on mun kengät??

Tänään mä tajusin, että Vaarojen maratoniin on vajaa kaksi kuukautta aikaa ja mä en ole vieläkään hommannut niitä kenkiä! Helvatan helvata. Tajusin myös, etten muistanut ilmottautua LetsRuniin, joten se on sunnuntaina oltava ajoissa paikalla ja laitettava jälki-ilmottautuminen vetämään. Tää aika vaan kulkee niin hitonmoista vauhtia ja mä (kuvittelen) olevani niin hurjan kiireinen! Noiden kenkien suhteen mun on nyt ensitöikseni mentävä kattoon myykö Intersport jotain muuta, kun ei oota. Ja jos ei, niin ulkoilukauppa.comissa näyttäis olevan (toimitusajalla 5-10 pvää) sitä mallia, mitä aion hankkia.

(Kuva: running.competitor.com)

Salomonin Speedcrossit siis olisi hankintalistalla. Joskin mielellään ihan minkä tahansa muun väriset kuin mustat! Pahoin kyllä pelkään, että mulla ei välttämättä ole enää aikaa olla kovin ronkeli jonkun värin suhteen. On mulla nyt jokatapauksessa vielä aikaa "ajaa kengät sisään", mutta vetkuttamiseen ei kyllä enää aikaa ole! No tästä kaikesta (hetkellisesti) viisastuneena laitoin kuitenkin tänään ilmottautumisen Finlandia Maratonin puolikkaalle. Huimat kahdeksan päivää ennen kuin hinta olisi taas pompannut joku 14 euroa ylöspäin. Hyvä minä!

Sinänsä tää tilanne on kyllä mulle aika uus; Tähän päivään saakkaa olen ollut mestari motivoimaan itseäni kaikilla enemmän ja vähemmän tarpeellisilla hankinnoilla. Tänä kesänä en ole shoppaillut yhtään ainoaa juoksuvaatetta! Siihen on varmaan kaksi selitystä, a) mun varusteissa on ylitarjontaa ja alennusmyynneissä alitarjontaa ja b) mun shoppailuhimot on tyydyttynyt kaikenmaailman iloisen värisillä housuilla ja höpöhöpötennarihankinnoilla (lue: oon siis kaivannut piristystä johonkin ihan muuhun, kuin harrastuselämään :D)

P.S. Oon ollut nyt töissä kaksi iltavuoroa, enkä oikein vieläkään tiedä mitä mieltä oon tästä työhönpaluusta. Mutta kerron kun tiedän.

Pitkä pätkä

Ennen mun ekaa maratonia juoksin yksikseen viimeisenä pitkänä lenkkinä yhden mun Laajavuoren peruslenkeistä kolme kertaa. Se on sellanen kasin muotoinen lenkki, jonka alempi ympyrä on 3,5km ja ylempi 5km. Nousua ja laskua on huomattavasti, mutta maastoltaan kyllä helposti juostavaa pururataa. No tää lenkki täytyi juosta tietysti jossain vaiheessa ennen toistakin maraa, yksin. No se Hanna pyörineen ei sitten joutanut mun völjyyn, joten päätin juosta tän reilu n. 25km mittaisen maastolenkin, jonka suorittamisesta ennen maraa on tulossa mulle jonkinlainen henkinen pakkomielle (niiden kaikkien muiden pakkomielteiden ja rituaalien joukkoon, joista voin kertoa joskus!). Selkään  siis camelbak täynnä vettä, pusikkoon piiloon banaani (yäk!) ja...

...pari energiageeliä (yäk!yäk!yäk!) mukaan. Noita jälkimmäisenä mainittuja on nyt vaan pakko opetella käyttämään, koska se taitaa olla järkevin energianlähde vaaroilla. Ja jos tässä jollekkin tulee muita ehdotuksia mieleen, niin kuulkaa saa kertoa! Mutta on se niin vastenmielistä.. Enkä mä mahda sille, että se geeli jää jotenkin lillumaan mun suuhun, enkä saa nielastuksi sitä alas. Oon kyllä jostain joskus saanut sellaisen "energiamötikän", joka oli siis vähän niinkuin jotain geeliä, mutta "kiinteämmässä" muodossa. Sitä piti vähän niinku haukata tai jotain. Täytyy vähän nyt perehtyä.. Ja eiköhän noita opi käyttämään, kauheesti ei kokemusta geelien kanssa pelaamisesta siis ole. Sitten ajattelin myös testata varustuksen suhteen yhtä juttua...

...nimittäin kompressiosukkia, jotka on vuoden päivät lojunut lähes käyttämättöminä. Jostain syystä pidin niitäkin jotenkin vastenmielisenä. Tämän päivän lenkillä kyseiset sukat kuitenkin yllätti positiivisesti, enkä oikein tiedä miksi ihmeessä en niitä aktiivisempaan käyttöön ole koskaan ottanut. Vielä täytyy vähän tuumailla, mutta saattaa olla, että kyseiset sukat mun jalasta löytyy Vaarojen Maratonilla. Sitten siihen lenkkiin...

Ilmahan oli just ihanteellinen juoksulenkille. Joku 15 astetta lämmintä, tyyntä ja silleen (aina mä jaksan näistä keleistä!). Ihan ajatuksella lähdin verkkaista tahtia ja fiilis oli kaikinpuolin hyvä. Siinä about 15km:n kohdalla erehdyin katsomaan kelloa ja huomasin, että vauhti oli ollut siis todella verkkainen (eikös se nyt tarkoita hidasta??). Siitä innostuneena päätin ns. "lyödä puita pesään" viimeiselle kympille. Tottapuhuen mietin myös, että tätä vauhtia mulla menee ikuisuus ennen kuin pääsen kotiin syömään sitä lohta, mitä mun mies jäi sinne kokkaamaan. No vika kymppi vedettiinkin sitten ihan erilaisella askelluksella, mutta en mä mihinnkään kuolema tulee just nyt -tuntemuksiin tuota lenkkiä päättänyt. Summasummarum, hyvä treeni siis ja ihka ensimmäinen tollanen kiihtyvävauhtinen pitkis.

Hyvää vkonloppua!

Blues

Vastustaa. Vastustaa niin pirusti. Pahimmassa tapauksessa tää voi jatkua pidempään, mutta toistaiseksi tämä vastenmielisyys juoksuharrastustani kohtaan on jatkunut vain eilisen sekä tämän päivän. Eilisen kympin paskamaiset oltavat voi laittaa helteen piikkiin (tai no ei kyllä mun tapauksessa oikeasti voi!), mutta tämänpäiväisessä kelissä ei ollut sitten mitään vikaa!

Orastavaa juoksijan bluesta on siis nyt ilmassa. Tänään ehkä noin yhdeksän kilometrin kohdalla juoksin noin 500 metriä ihan vaan hyvällä fiiliksellä. Plaah. On näitä aikoja eletty ennenkin, tottapuhuen jokaisella maratonia edeltävällä treeniajalla. On siitä joka kerta myös noustu.

No anyway, nyt on fiilikset sen sorttiset, että tekis mieli heittää Adidaksilla vesilintua ja käydä ostamassa Intersportista vaikka rullaluistimet. Kaikesta tästä huolimatta huomiselle on suunniteltu pitkä lenkki Jn kanssa ja se tulee just hyvään saumaan nyt. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin saan siitä taas tsemppiä jatkaa tätä matkaa kohti vaaroja.

Elämän pituinen maraton

Wannabe Juoksijalla on kaukainen haave; nimittäin triathlon! Täytyy myöntää, että olen kokoajan lisääntyvässä määrin triathlonkärpäsen purema. Ehkä sitten joskus... Toisinsanoen heti, kun Vaarojen maraton on paketissa ja kolmosella alkava loppuaika jollain katumaratonilla on plakkarissa. Tuon jälkimmäisen tavoitteen täyttyessä aion palkita itseni maantiepyörällä ja suunnata katseeni kohti uudenlaisia haasteita. Joroisten puolimatka (1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä ja puolimaraton) voisi olla ihan realistinen tulevaisuuden projekti.

Mulla kun on tapana fiilistellä asioilla, niin tokihan sitä fiilistelee Iron Man -kisoillakin. Eli siis täyden matkan triathlonilla (tuplaten nuo edelliset lukemat). Alex Stubbin edesottamuksia kun seurailee, niin se ei edes tunnu mahdottomalta! Vaikka en ole pätkääkään Kokoomuslainen, niin tuota kaveria kyllä fanitan. Niin jäätävä jamppa ja hienojen asioiden puolesta tekee näyttävästi ja tervehenkisesti duunia. Siitä saisi moni suomalainen mahaansa kasvattava ja sohvalla nyhjöttävä mies sekä nainen ottaa mallia.

Triathlonin suhteen olen siis vasta siinä asteella, että seurailen aiheeseen liittyviä blogeja, keskusteluja ja artikkeleita sekä lueskelen joskus taannoin Jltä lainattuja Trithlon -lehtiä suurella mielenkiinnolla. En omista pyörää enkä osaa kovinkaan hyvin uida vapaauintia. Projekti olisi siis kaiken kaikkiaan haastava ja varmasti myös antoisa.

En ole kovinkaan haihattalevaa tyyppiä unelmieni suhteen. En haaveile järvenrantatalosta, kesämökistä, veneestä tai lottovoitosta. Toki voisin nuo kaikki ottaa. En juurikaan haihattele rakkaudella tai muulla läärynlääryn -jutuilla. Toki toivon, että voidaan mun miehen kanssa elää yhdessä onnellisena ja terveenä hyvä elämä. Joku toinen voi haihatella noilla asioilla, minä haluan nyt haihatella triathlonilla ja jopa Iron Man -kisalla. Aikanani haihattelin myös maratonilla. Haaveenani oli juosta maraton ennen kuin täytän kolmekymmentä vuotta. Juoksin sen 25 -vuotiaana. Toisen kerran 27 -vuotiaana.

Tää elämä... Tää on kyllä niin jännä matka!