Ihana kamala vaunulenkkeily

Äitien somemaailma on pullollaan vaunulenkkeilyhehkutusta. Vaunulenkkeilyllä kilot karisee, kunto kohisee, äiti nauttii, vauva nauttii ja mitä kaikkea. Itsekin kuvittelin vaunulenkkeileväni päivät pitkät ympäri kaupunkia. Sen kun vaan pukaisen vauvan, joka kivasti nukkuu tunnin parin lenkin ajan vaunuissa. Sitten ehkäpä työnnän sen vaunuissa nukuvan beben jatkamaan unia parvekkeelle. Koska vaunulenkkeily. Sen kun vaan vauvan totuttaa siihen. Simsalabim. Kaikki toimii.

No. Täältä löytyy vähän toisenlainen tarina. Ekat kuukaudet menikin suunnilleen just näin. Heti, kun Ee tuli vähänkään enemmän tietoiseksi ympäröivästä maailmasta, ei häntä kiinnostanut vaunulenkkeily (tai juuri nukkuminenkaan) hevonpaskan vertaa. Se oli se 45 minaa ja hello world. Paskat unet oli taattu etenkin liikkuvissa vaunuissa. Siinä sitten, kun riittävän monta kertaa olin imetellyt milloin minkäkin kannonnokassa, vauvaa ja kanniskellut toisella kädellä vaunuja työntäen beben takaisin kotiin päätin, että varsinaista vaunulenkkeilyaktiiveja ei meistä tule. Manducasta tuli vakiovaruste vaunuihin ja varsinainen lenkkeily muuttui enemmänkin ulkoiluksi.

Toki vauvavuoden aikana vaunulenkkeilyä tuli jonkun verran harrastettua ja tulee edelleen. Ajatukseni vaunulenkkeilyn helppoudesta ja mutkattomuudesta on kuitenkin heittänyt häränpyllyä ja huolella. Sittemmin Ee kyllä hoksasi, että maailmassa ei vajaan tunnin aikana tapahdu kovin mullistavia muutoksia. Hän oppi nukkumaan pidempään, jopa liikkuvissa vaunuissa. Sillä edellytyksellä tietenkin, ettei siirrytä yhtään mihinkään sisälle kesken lenkin. Joillekin vauvoille vaunulenkki takaa hyvät päikkärit, mutta meillä homma on mennyt vähän toisinpäin. Vaunulenkkejä on harrastettu oikeastaan vain silloin, kun oon ollut valmis uhraamaan kaiken oman ajan ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös ne päikkärit, heh. Voinette kuvitella, että kynnys ei ole se kaikkein matalin. Parhaat päikkärit meillä nukutaan paikallaan olevissa rattaissa partsilla.

Ratasosaan siirtyminen toki helpotti hieman esimerkiksi kaupungilla asiointia. Ee on kuitenkin aika osallistuva vauva ja ehkä siitä syystä itselle on hieman vieras ajatus se, että oman aktiivisuuden kustannuksella passivoisin Eetä sinne rattaisiin istumaan. Ihan riittävät istumiset on siinä, kun kaikki matkat kuljetaan vain ja ainoastaan rattailla (+ pulkalla ja kantaen). Toki ollaan vasta hiljan aloitettu lähes päivittäinen puistoilu, jonka yhteyteen olisi varmasti kesän ja pukeutumiskysymysten helpottaessa helppo ujuttaa pieni juoksulenkki rattaiden kanssa. Tähän väliin on varmaan myös hyvä selventää, että vaunulenkkeilyllä tarkoitan tässä sitä, kun puetaan ne urheiluvaatteet (no okei, aika usein päälläkin on ne, hah), hikoillaan hemmetisti ja kun tullaan kotiin, on päästävä heti suihkuun. Lähdetään siis aktiivisesti tekemään "urheilusuoritus", eikä esimerkiksi ikäänkuin vahingossa kierretä useamman kilometrin mutkan kautta mummollaan vaunuillen. Sillä tokihan me jälkimmäistä ollaan tehty. Ihan aktiivisestikin.

Ehkä joku näkee nämä tekosyinä. Itse enemmänkin ajattelen, että vauvat on niin erilaisia. Ehkä meilläkin oli se vaunulenkkeily kausi, se oli vain aika lyhyt. Musta on hyvä, että toisenlaisiakin näkökulmia löytyy. Toisaalta mun on ollut taas helppokin ns. "luovuttaa" asian suhteen. Mulla on mies vauvavuoden aikana kohtalaisen paljon kotona ja olen päässyt lenkkeilemään ihan ilman vaunujakin.

Kerro hei säkin kommentteihin omia kokemuksia! Ootko sä vaunulenkkeilyaktiivi? Aiotko olla? Entä oliko tai onko sun vauva vaunuissa viihtyvää sorttia?

Normipäivä, eli päivä kanssamme!

Heräilen Een aloitteesta kuudelta. Yritän vielä, että jatkettaisiin unia. Turhaan. Vartin yrityksen jälkeen noustaan sohvalle aamumaidolle. Rötväillään yhdessä mun hörppiessä kahvia olkkarissa lähes seiskaan, jolloin myös Jii nousee ylös. Seiskan jälkeen syödään porukassa puuroaamiaiset. Kaurapuuroa, puolukkaa, päärynä-Bonnea ja raejuustoa. Jii syö omaa tuorepuurosotkuaan. Aamiaisen jälkeen siistitään sekä ihmiset että kotia. Jii lähtee kasiksi töihin ja me puuhaillaan yhdessä koti suunnilleen kuntoon ja siinä sivussa vähän leikitään.

Puoli ysiltä lähdetään pulkkakyydillä kuntosalille. Lunta on tullut reilusti ja vedän hiki päässä pulkkaa jonka pohjassa on kaksi reikää ja kyydissä reilu kymppikiloinen lapsi. Nilkkoihin yltävän lumikerroksen alla on jäätä. Jalat kyllä luistaa, pulkka ei. Lumitöitä ei tietenkään olla vielä tehty. Suunnataan parin metsäpolun ja Korterinteen omakotitalo-alueen halki Killerille. Ee jää lapsi parkkiin ja itse teen puolentunnin intessiivisen HIIT-treenin. Oon nyt jonkun aikaa kertaviikkoon käynyt tekemässä puolituntisen treenin, jonka aikaan Ee on totutellut lapsiparkkiin. Edelleenkään tuo totuttelu ei kovin suurta hedelmää ole tuottanut ja paluumatkalla päätän, että jääköön se nyt pariksi kuukaudeksi. Katsotaan uudestaan sitten joskus. Kesällä vaikka. Oon sitä mieltä, että käynneistä on molemman nautittava. Sitä paitsi vauvan paha mieli kyllä pyyhkii aika tehokkaasti pois treenin tuottaman hyvän mielen, eli sikälikin se on ihan plusmiinus nolla.

Kotimatkalla Ee juttelee omiaan ja hihkuu koirille. Mä yritän vaan parhaani mukaan puskea eteen päin, hah. Kiva pulkkailu päättyy pihassa itkuun, kun kotipolulla pulkka kippaa ympäri. Kotona vähän lohtumaitoa ja niin on taas kaikki hyvin. Lounaaksi syödään eiliseltä perunamuusia ja lohta kera salaatin ja hemapan, eli herne-maissi-paprikan. Ee touhuilee juttujaan, mä siivoilen sivussa keittiön, hoidan tiskit ja saan jopa käytyä suihkussa. Joku hyöty kylpyammeesta, kun taapero ei pääse marssimaan suoraan suihkun alle. Vähän ennen puolta päivää alan pukea Eelle päälle ja hän käy partsille unille. Ei mene montaa minuuttia, kun vauva on unessa. Itse laitan kahvit tippumaan ja rötkähdän hetkeksi sohvalle. Vastailen pariin viestiin, selailen instan ja mietin, että mitä tekis tänään ruuaksi. Järkkäilen noppesti lelut ja muut kamat, haen kahvia ja tulen hetkeksi koneelle. Ee nukkuu vajaat pari tuntia. Siinä ajassa pyykkäilen, järkkäilen ja teen päivälliseksi linssikastiketta. Päikkyjen jälkeen, siinä kahden maissa, syödään välipalaa. Tunnin verran ollaan sisälle. Leikitään dubloilla, mä laitan pyykkejä, luetaan vähän kirjoja. Kolmen maissa lähdetään hetkeksi ulos. Käydään lähipuistossa pulkkaillen ja kotona ollaan takaisin neljältä.

Jii tulee kotiin puoli viiden aikaan. Saman tien syödään makaronia, linssikastiketta ja saldea päivälliseksi. Mä siivoan keittiön ja Jii leikkii Een kanssa. Vaihdetaan päivän kuulumiset. Kuuden maissa lähdetään autolla vauvauintiin. Lauantai-aamun uinti läheisessä Laajavuoren kylpylässä on vaihtunut tiistai-iltaan toisella puolen kaupunkia. Aika on vähän myöhäinen, mutta ollaan päätetty kokeilla. Vauvauinti loppuu seiskalta. Tullaan aika vauhdilla takaisin kotiin. Puoli kasin jälkeen ollaan iltapalapöydässä. Puuroa, leipää ja hedelmiä oli tämän illan kattauksessa. Mitä kellekin. Tehdään iltatoimet. Iltamaidot ja iltasatu sohvalla, jonka jälkeen Ee lähtee nukkumaan. Yleensä tää tapahtuu kasilta, mutta nyt kello on jo lähes puoli yhdeksän. Nukahtamiseen menee parisenkymmentä minuuttia. Vähän normaalia kauemmin.

Een nukahdettua mä rötväillään Jiin kanssa vielä sohvalla. Jutellaan jotain ja sometetaan. Mä tuun koneelle päivittämään tän blogin. Jii alkoi katsomaan futista ja mä menen tästä kainaloon. Pläräilen todennäköisesti kännyä, koska futis ei kiinnosta. Mä meen kohta hammaspesulle ja nukkumaan. Todennäköisesti Jiikään ei jaksa katsoa peliä loppuun. Tai eihän sitä koskaan tiedä. Tämmöinen tavallinen tiistai täällä.

Lapsi pitää liikkeessä

Tänään ajattelin kirjoittaa pari sanaa arkiaktiivisuudesta vasta taaperoituneen vauvan kanssa. Aikaa istua koneelle on rajallisesti, sillä iso osa unista vierähti jo meitsin tehdessä viikkosiivousta. Katsotaan kuinka käy. Oon aina pitänyt itseäni kohtalaisen puuhakkaana ihmisenä. Sellaisena, jonka on vaikea istua ainakaan pitkää aikaa paikallaan ja vapaa-aika kotonakin menee pitkälle puuhaillessa erinäisiä asioita. Silti jopa mun täytyy nyt myöntää, että lapsi on kyllä vienyt arkiaktiivisuuden aivan uusille leveleille.

Tammikuun alussa ostin itselleni Polarin sykemittarin mallia M430. Kyseinen mittari mittaa siis sykettä ranteesta (vaikka kuinka olin skeptikko, niin ei ole valittamista tästä) ja sisältää aktiivisuusrannekkeen. Mitään syväanalyysia en datasta ole tehnyt. Ihan siitä syystä, että jostain on pitänyt arkeen priorisoida ja omalla kohdalla se on ollut muunmuassa kaikenlainen notkuminen erilaisissa sovelluksissa oli tuo sovellus sitten Polar Flow tai sosiaalisen median kanavat. Muutaman jutun olen kuitenkin laittanut merkille.

• Ihan ensinnäkin sen, että päivittäinen askelkeskiarvo on kutakuinkin 25 000 askelta. 20 000 paukkuu kyllä järjestään rikki ilman minkäänlaista lenkkeilyä tai omaa harrastamista. Niin sanotusti "päivänä, jona ei tee mitään".
• Kello on tämän kohta kolmen kuukauden olemassaolon aikana antanut yhden kerran viestin, että tulisi nousta ylös. Tuolloin katselin illalla sohvalla jotain televisio-ohjelmaa ja ilmeisesti tein sitä sen 55 minuuttia putkeen. Että sellaista. Luonnollisestikaan yhtäkään passiivisuusleimaa ei ole tullut. Kun tätä rupesin tarkemmin miettimään, niin se varmasti pitää paikkansa.
• Yöunet on järjestään laadultaa heikkoja ja sisältävät paljon valvomista. Toisaalta taas uneen käytetty aika on lähes aina riittävän pitkä, eli yli kahdeksan tuntia. Harvoin tulee nykyään valvoskeltua paljoa yli kymmeneen. Toki tarvittaessa ja painavasta syystä se onnistuu, mutta pääsääntöisesti menen kyllä itsekin ajoissa nukkumaan. Koska tosiaan tuo uni on enemmän tai vähemmän katkonaista, on niin tehtävä.

Ulkoilua tulee myös harrastettua nykyään joka ikinen päivä. No joo, ulkoilin kyllä ennenkin päivittäin. Ehkä sellaista tähän päivään kuuluvaa "ulkona lorvimista" ei ainakaan näin talvisin mun elämään kuulunut. Ennen pelkkä oleilu tarkoitti mulle sitä, että surffailen somessa, blogeissa ja uutisissa. Katselen ehkä telkkaria. Nykyään oleilua on kun tanssitaan taikka möyritään muuten pitkin kotia. Tuota entisenlaista oleilua ei enää ole, kun ihan pieni hetki iltaisin ja joskus, kuten nyt, päätin päikkyjen ajaksi istahtaa blogin äärelle.

Varsinaista treenaamista tulee paaaljon vähemmän nykyään. Tässä arjessa voi kuitenkin helpostikin sanoa tuon otsikossa olevan lauseen. Lapsi pitää liikkeessä. Varmasti lapsia ja vanhempia on erilaisia ja elämänrytmeissäkin eroja. Silti oon aika varma, että arkiaktiivisuus on jokaisessa lapsiperheessä aika korkeaa luokkaa ja tulee ihan kuin itsestään, ilman mitään ponnisteluja. Ponnistelut saattaa huomata sitten illalla hetkeksi sohvalle rötkähtäessä.

Patikointia viisikuukautisen kanssa ja pari sanaa muutoksesta

Oltiin tosiaan tuossa taannoin mökki-/patikkalomalla koko perhe. Reissunimiltään Koskikalastaja, Lylleröpyllerö ja Retki-Roope, heh. Hossassa, siitä kirjoitinkin. Mökkimajoitus oli tosiaan aika välttävää tasoa (note to yourself: älä varaile mökkejä ilman kuvaa!), mutta koska oltiin paljon luonnossa, ei se haitannut ollenkaan. Patikointi vauvan kanssa sujui odotettua paremmin, kuten myös automatka.

Aamusta lähdettiin joka aamu pidemmälle, hieman alle kympin, lenkille. Ee kulki Manducassa välillä nukkuen ja välillä taas maisemia katsellen. 8,5 kg lisäkuorma edessä tuo toki omaa haastetta, kuten myös se, ettei jalkoihin ole ihan samaa näkyvyyttä, kuin selkärepun kanssa kulkiessa. Myöhemmin voi alkaa kantamaan myös takana ja ehkä joskus haluttaisi hankkia myös vaellustarkoitukseen tehty lapsenkantorinkka. Mukana oli tietysti perushoitoon tarvikkeet, vaippaa ym. ja alusta taukohetkellä köllimiseen. Koska reitit oli kuitenkin lyhyitä, ei tuon suhteen tarvinnut ajatustyötä tehdä. Vauvalla oli myös sapuskat mukana omasta takaa, eli tämänkin suhteen varsin iisiä. Viihtyikö Ee, on moni kysynyt. Viihtyi. Ja sen jonkun kerran, kun ei, niin sitten heitetään parkkiin. Mustikanvarvuissa riittää ihmettelemistä. Varsinkin, kun niitä pääsee ihan itse hipelöimään.

Jälkeenpäin mietin, olisiko tuo loma mennyt erilailla vuosi sitten? Kaksi vuotta sitten? Kävelykilometrejä olisi saattanut tulla reilun kymmenen sijasta lähemmäksi parikymmentä. Tai sitten ei. Autolla olisi paahdettu pidempää pätkää ja lyhyemmällä tauolla. Tai sitten ei. Jiin kalastaessa olisin saattanut vuokrata pyörän. Tai kanootin. Tai sitten en. Tarkemmin ajateltuna, jos oltaisiin oltu Hossassa pidempään, olisin varmasti vuokrannut nytkin. Ei mitään olennaista siis. Retkeily viisikuukautisen kanssa kävi varsin helposti ja mukavasti.

Hei, sä voit, edelleen, tehdä sitä taikka tuota. Sen asian huomaaminen arjessa säännöllisin väliajoin tekee ihan todella hyvää. Etenkin, kun lapsettomana ihmisenä se, että kaikki vastaava loppuu, oli kuitenkin se isoin kysymysmerkki ja huoli. Huoli, että joutuisin liikaa luopumaan itseä kiinnostavista asioista, enkä löydä tilalle uusia. Etten sopeudu sinne muskariin tai leikkipuiston laidalle. No ihan turha huoli. En ole joutunut liikoja luopumaan (olisi tietysti naivia väittää, etteikö mikään olisi muuttunut, mutta sitä nyt ei varmasti kukaan kuvittelekaan!) ja siellä muskarissakin olen käynyt ja jopa ihan viihtynyt!

Kirkkaita vesiä ja harjujen huminaa. I love Hossa!

Hossa. Hmmm? En oikein tiennyt mitä olisin kohteesta ajatellut, kun Jii ehdotti sitä kesäreissuksemme. Sinne kuitenkin päädyttiin ja majoituskin saatiin (varsin välttävä sellainen, mutta mitäpä sillä on väliä), vaikka varailut jäi ihan viime tippaan. Hossa on kasvattanut tälle kesälle suosiotaan (eikä suotta!) ja majoituksen suhteen joudutaan paljon myymään ei oota. Kyseessä on siis Suomen uusin kansallispuisto, joka 100-vuotiaan Suomen kunniaksi valittiin. Ja kyllä täytyy sanoa, että valinta osui kohdallee, todella. Tätä mieltä oli myös eräs pariskunta, joka on kolunnut kaikki (!) Suomen kansallispuistot. Kirkkaat vedet ja humisevat harjut jättivät jäljen myös meidän porukan luontokokemusmaailmaan.

Vietettiin siis kolme kokonaista päivää Hossassa patikoiden (ja kalastaen). Ekana päivänä kierrettiin Julma-Ölkyn lyhyempi versio, Ölökyn ylitys. Reitti kulki Julma-Ölkyn kanjonijärven vierustaa ylittäen järven riippusiltaa pitkin noin puolivälissä. Tää oli reiteistä haastavin ja paikoin aika kostea. Välillä sai tarkkaan katsoa mihin astuu, etenkin kun etupuolella kannossa oleva vauva vie hieman näkyvyyttä jalkoihin. Julma-Ölkyn järvelle olisi ollut myös venekuljetuksia, mutta alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jätimme sen väliin. Tiedä sitten olisiko pelastusliivejäkään ollut pikku retkeläiselle. Kaikenkaikkiaan näkemisen arvoinen paikka. Eihän tällaisia paljon Suomessa ole. Illalla tehtiin vielä lenkki kärryjen kanssa ja käytiin mm. Muikkupuron laavulla. Muikkupurolle on rakennettu esteetön reitti. Näitä esteettömiä reittejä Hossassa löytyy useampiakin. Ihanaa kyllä, että liikuntarajoitteisia on otettu huomioon näin hyvin ja me kärryttelijätkin voidaan niitä hyödyntää. Muikkupuro oli kyllä koko reissun kaunein yksittäinen paikka. Sananmukaisesti puron varrella kahden todella kirkasvetisen lammen (järven?) välissä.

Seuraavana päivänä Jii lähti perhokalastelemaan kohteenaan Hossanjoki ja mä ja Ee painuttiin taas korpeen. Värikallion kaarros oli reitin nimi tällä kertaa. Keli ja maisemat laittoi parastaan. Tiedättekö sen tunteen, kun kuljet kaikessa hiljaisuudessa yksin metsässä? Ihana tunne. Elämäntilanne on muuttunut ja vähintään yhtä ihanaa on kulkea siellä metsässä vauva sun rintaa vasten. Ihaninta. Värikallion kaarroksen huipentuma on juurikin värikallio. Muinoin maalattuja kalliomaalauksia pääsee ihastelemaan läheltä katselulavalta. Reitin lopussa oli myös varsin sympaattinen Lihapyörteen laavu. Ei ihan muikkupuron veroinen, mutta lähes. Illalla käytiin taas kärryttelemässä Hossan luontopolun esteettömiä osuuksia ristiin rastiin.

Viimeisen päivän plan oli reitti nimeltään Huosiuksen huikonen. Mitään varsinaista "huipentumaa" ei reitillä ollut, mutta kokonaisuudessaan kyseessä oli ehkä se kaikkein kaunein reitti. Otsikon mukaan kirkkaita vesiä ja harjujen huminaa. Päivä oli vielä keliltään kesän paras. Lämmin, muttei lainkaan tukala. Niin helppo hengittää. Illalla käytiin, yllätys yllätys, kärryttelemässä. Tällä kertaa Öllörijärven, sukeltajien paratiisin, rantoja. Siitä sitten Hossan poropuiston kautta viimeistä iltaa mökille. Ei voi olla huono ruokapaikka, jos vauva otetaan lämmöllä vastaan porontaljalle köllimään, hänelle tuodaan leluja ja kanssaan höpötellään. Jokaista näistä edellämainituista voin lämpimästi suositella Hossan kävijälle. Olisin kyllä voinut vielä jatkaakin, sillä reittejä jäi paljon käymättä. Myös, jos loma olisi ollut pidempi, olisin maastopyöräilly tai melonut. Tai molempaa. Liikkeellä oli paljon pyöräilijöitä ja heidätkin oli otettu huomioon reittisuunnittelussa mallikkaasti. Kirkkaat vedet tottakai kutsuivat melomaan.

Mitäpä muuta Hossasta? Tulipaikkoja, kauniita sellaisia, oli paljon. Reiteille pääsy vaivatonta. Reitit oli hyvin merkitty ja kulkua helpotettu. Päällimmäisenä jäi tunne siitä, että kansallispuisto ja sen kaunis luonto on todella haluttu saada meidän kaikkien suomalaisten saavutettavaksi kuitenkaan pilaamatta autenttisuutta. Ja sen tunteen antaa todella harva paikka.

Hyyppäänvuori, Laukaa + lista lähiluontokohteista

Maanantaina toteutettiin toinen kesän lähiluontokohteista ja kyseessä oli Hyyppäänvuori Laukaassa. Ajo-ohjeet Hyyppäänvuorelle löydät täältä, klik! Tuossa kyllä jätetään mainitsematta, että Ruoholahdentie on yksityistie, joten auton jättäminen sinne on hieman kyseenalaista. Me toteutettiin tuo nousu juurikin Ruoholahdentien puolelta, koska ohjeissa suositeltiin tätä reittiä talvella ja sateella luolareitin ollessa vaarallinen. Ihan hyvä, että toteutimmekin, sillä polku oli kyllä melkoisen jyrkkää mutkittelua ja hyppimistä jyrkänteen laidalla, kun koetimme hetken sitä laskeutua hyyppääntien puolelle. Ei muuta, mutta kannossa oli tällä kertaa se kaikkein arvokkain lasti. Mulle jäi siis arvoitukseksi, mitä toisella puolella olisi ollut. Ehkäpä kuitenkin tulen vielä paikalla toistekin vierailemaan.

Ruoholahdentieltä lähti leveä ja helppokulkuinen polku kohti Hyyppäänvuoren lakea. Noin kilometrin matka alkoi toki puuskututtamaan varsinkin, kun "masurepussa" (tämäkin termi lainattu Een neljävuotiaalta serkulta) oli lähemmäksi kahdeksan kiloa lisäpainoa. Mikään pitkä reitti ei siis ole kyseessä, eikä se sitä ole toiseltakaan puolen noustuna. Hyyppään laelta oli kyllä mahtavat maisemat Lievestuoreenjärvelle. En yhtään ihmettele, vaikka paikkaa kutsutaankin Keski-Suomen Koliksi. oon ehkä sanonut tämän sata kertaa, mutta aina ei tarvitse lähteä niin kovin kauas päästäkseen hienoihin maisemiin. Myös täältä läheltä omaa kotia löytyy paljon hienoja paikkoja. Se tuli taas todistettua.

Hyyppäänvuoren laella Eellä oli ruokatauko. On se vaan kätevää, kun sitä evästä on aina mukana. Vaikka niin sitä oli meillä aikuisillakin. Nimittäin mustikat. Ihasteltiin hetki maisemia ja lähdettiin kapuamaan alaspäin. Näissä kantojutuissa tuo laskeutuminen on myös ihan jalkatreenistä käytää hommaa, kun saa etureisillä enemmän tai vähemmän jarrutella menoa. Vaikka kyseessä oli lyhyt retki ja pieni hetki, niin kylläpä vaan luonnosta saa valtavasti voimaa!

Muita lähellä olevia luontokohteita, joista on tullut kirjoitettua:

Nyrölän luontopolku, Nyrölä
Koskikaran kierros, Rutalahti + Leivonmäen kansallispuisto
Hitonhauta, Laukaan Valkola
Tapion alttari ja Lullinvuoren luola, Muuratsalo
Vaarunvuoret, Korpilahti
(Etelä-Konneveden kansallispuisto) Lähellä ja lähellä?