Ystävyydestä ja yhteisöllisyydestä

Vuosi sitten ystävänpäivänä kirjoitin ystävistä näin, klik! Ajatukset ovat edelleen yhtä ajankohtaisia. Tänään, ystävänpäivänä, ajattelin kirjoitella ystävyydestä vähän toisesta näkökulmasta. Tämän postauksen aiheet on pyörinyt päässä, sillä elämäntilanne äitiyslomalla on todella uusi.

Mulla on ikää nyt 32 vuotta ja käytännössä läpi koko elämäni olen joko opiskellut tai tehnyt työtä, aika usein molempia yhtäaikaa. Näin ollen oon aina kuulunut johonkin yhteisöön. Työelämä on viime vuodet ollut kovin rikkonaista ja vaihtelevaa, joten yhteisöön kuulumisen on usein tajunnut vasta luovuttua kyseisestä yhteisöstä. Aiemmista työpaikoista on jäänyt ihan pysyviä ystävyyssuhteita, viimeaikaisista ei taas ole. Mutta yhteisöllisyys silti on vahva osa työelämää, tiimityötä kun tehdään. Lisäksi työni on kovin sosiaalista. Annan itsestäni paljon potilaskohtaamisiin ja heidän kanssaan tulee sopivalla tavalla sosialisoitua. Välillä käsittelyn alla on kovinkin henkilökohtaisia asioita, toki hoitaja-potilas -suhteeseen sopivalla tavalla! Joka tapauksessa  työpäivän päätteeksi usein tuntuu, että puhuttua on tullut ja aika ihan yksin on kultaakin kalliimpaa vapaa-ajalla. Asian huomaa jo pelkästään siinä, että television keskusteluohjelmat tai musiikki taustalla tulee vähäisissä määrin mukaan elämään heti, kun työelämästä on riittävän kauan pois.

En oo enää muutamiin vuosiin ollut kovin aktiivinen vapaa-ajan sosiaalisen elämän suhteen. Kahvittelut, lounastamiset ja puhelut, saati sitten yöhön asti juhlimiset, on aika harvinaista herkkua. Toki tapaan ystäviäni, varmasti enemmän kuin joku toinen. Mikään täydellinen kotihiiri en todellakaan ole, mutta sinne ehkä kuitenkin kallistun, jos vaihtoehtona on sitten se kyläluuta. Eikä tämä todellakaan johdu siitä, etteikö ystäväni olisi tärkeitä. Ei todellakaan! Päivät kuluvat vaan niin kovaa kyytiä. On työ, harrastukset ja arki. Vieläpä kolmivuorotyö. Parisuhteessa elävänä tietyt sosiaaliset tarpeet tulee myös tyydytetyksi ilman mitään ponnisteluja. Kotona kun on joku, jolle voi puhua ja joka kuuntelee. Vastavuoroisesti tietenkin. Joku, joka juttelee ja jota saa kuunnella. Eikä mikään joku, vaan se koko elämän peruskivi.

Nyt, kun olen ollut jonkinaikaa pois työstä, huomaan olleeni aktiivisempi myös ystävyyssuhteissa. Paljon sosialisointia kun yhtä-äkkiä katoaa, on itse nähtävä enemmän vaivaa. Tavallaan se on harmillista huomata, kuinka paljon työ ottaakaan elämän tärkeiltä ihmissuhteilta, ystävyyssuhteilta. Toisaalta se lienee luonnollista. Huomaan, kuinka vaikeaa on välillä saada sopimaan tapaamista edes pikkusiskon kanssa, jonka luokse voi kuitenkin mennä lähes mihin aikaan vaan ja rättiväsyneenäkin. Yhtä-äkkiä se onkin hän, joka lähettele elää kolmen viikon periodeissa (työvuorolistat) ja minä oon se kotona oleva. Vielä ihan hetki sitten kaikki oli toisin päin.

Uuden elämäntilanteen edessä, ollessani kaikesta välillä aika pihalla, oon huomannut ajattelevani monenlaisia asioita liittyen juuri ystävyyteen ja yhteisöllisyyteen. Entä, jos musta tuleekin yksinäinen? Entä jos lapsettomat kaverit eivät jaksa kuunnella vauvajuttujani? Luulevat, etteivät voi sanoa mielipiteitään, niinkuin itsekin olen joskus ajatellut. Tai pahempaa, entä jos eivät edes halua sanoa. Entä, jos he luulevat, etten enää osaa puhua muusta kun vauvasta? Tai entä, jos he eivät osaa? Koska on ihan kiva, jos joku on edelleen kiinnostunut myös minusta! Mihin sitä sitten kuuluu? Voisiko sitä mennä johonkin kerhoon? Ei, ensisijaisesti ainakin haluan viettää aikaani ihmisten kanssa, jotka olen jo päästänyt lähelle! Heistä en ainakaan halua etääntyä. Kai muistan, kuinka hektistä se työarki on (pikkuvauva-arki varmasti myös, mutta rytmi on vain erilainen!)? Kai jaksan olla se aktiivisempi osapuoli? Niinkuin moni ystävä on ollut mun kanssa silloin, kun oon ite ollut pahimmassa oravanpyörässä töiden, opiskelujen, harrastusten ja muiden kanssa. Ymmärränkö mennä sinne kerhoon, jos vertaistuen tarve on suuri? Ehkä tutustun johonkin ihmiseen, jonka kanssa kemiat synkkaa, eikä aina tarvi vaunukävellä itekseen. Tällaisia ajatuksia täällä on pyörinyt. Kokemuksia asian tiimoilta saa kertoa. Ja hei, mielipiteensä kanssa, vaikkei asiasta kokemuksia olisikaan. Luulen kuitenkin, että aika monilla on, sillä samoja ajatuksia on varmasti myös monenlaisten muiden elämäntilanteiden edessä.

Ja kuten viime vuonna, myös tänä vuonna, aion lähettä teille virtuaalisen tulppaanikimpun kiitosten kera! Hyvää ystävänpäivää siis juuri sulle!

Neljän koon viikonloppu: Kirkkoveneilyä, kuoharia, Konnevettä ja komeita maisemia!

Viikonloppu sisälsi kaikkea otsikossa mainittua. Mun pikkusisko on piakkoin menossa naimisiin ja vietettiin hänen polttareitaan viime viikonloppuna. Ajankohta ei hänen uteliaasta ja organisoivasta luonteesta johtuen pysynyt salassa, vaikka vielä perjantainakin väitin kivenkovaa meneväni Lappeenrantaan ja Jukolan viestiin. Polttareiden sisältö sen sijaan pysyi ja hyvä niin.

Oltiin tosiaan mun toisen pikkusiskon kanssa järkkäilty lauantaisa sunnuntaihin mökki Konnevedeltä Liesjärven rannalta. Matkalla oli pieni liftaukseen liittyvä nolaustehtävä, mutta kaikenlainen perus polttarinolailu jäi sitten siihen. Ohjelma numerona oli kirkkovenesoutua ja piknik saaressa. Porukka valitettavasti typistyi kohtalaisen pieneksi, mutta hyvin saatiin kuuden hengen tyttöporukalla ja yhdellä miesvahvistuksella (eräyrittäjä, jolta vuokrattiin mökki sekä vene ja tilattiin myös illan sapuskat) neljäntoista hengen kirkkovene liikkeelle. Se täytyy kyllä myöntää, että tuskin oikeaan suuntaan olis selvitty ilman sitä miesvahvistusta! Pari kaveria olisi vielä mahtunut joukkoon, niin soutaminen olisi edelleen ollut helppoa. Jokaisella paikalla jos olisi ollut soutajat, olisi hommaan ihan oikeasti saanut keskittyä ettei soutaminen olisi mennyt airojen yhteen kolisteluksi.

Sää oli perinteinen Suomalainen kesäsää. Sateinen. Menomatka saatiin soutaa hyvässä (!, tuulisessa, pilvisessä, kosteassa) kelissä, joka piti aina piknikinkin ajan. Paluumatkalla sen sijaan tuli vettä ja täysiä. Jokainen likka ajatteli asian positiivisesti ja hämmästeltiin sitä, että olipa kiva, kun sade taukosi just menosoudun ja piknikin ajaksi. Energiaahan olisi voinut käyttää myös negatiiviseen ajatteluun, mutta onneksi joukosta ei löytynyt yhtään sellaista tyyppiä. Miksi vatvoa asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa? Sää nyt on hyvin pitkälle sellainen juttu. Tuli kunnolla testattua myös viime kuukausina hankitut corevaatteet, jotka sai yhdeksä pojoa. Takin pituus takaosastaan ei ehkä ihan riittävä ole soutu-urheiluun, koska persusta hörppi vähän vettä. Sauna ja safka maistui soudun päätteeksi ja tulipahan heitettyä myös talviturkki. Illanvietto jatkui aina yöhön saakka, muttei kuitenkaan niin myöhään, etteikö seuraavana päivänä olisi keritty brunssittelemaan ja viettämään yhteistä aikaa ennen kotiinlähtöä.

Kirkkovenesoutu oli kyllä kokemus, jota en halua jättää ainoaksi. Sulkavan soutu, täältä tullaan! Ihanaa oli viettää viikonloppua huippujen naisten seurassa. Luulen, että myös itse polttarisankari tykkäsi kyseisenlaisesta ohjelmasta perinteistä remuamista enemmän. Aika on tainnut ajaa sellaisen ohitse ihan koko porukan suhteen.

Ystävänpäivää

Vaikka vähän vierastan sitä, että kaikille maailman asioille on olemassa oma päivänsä, niin ajattelin silti kirjoittaa sanasen ystävyydestä. Asiasta, jota kohtaan tulisi tuntea kiitollisuutta vuoden jokaisena päivänä. Kiitollisuus lienet se syvin tunne, jota ystävyydestä kumpuaa. Kaikista hienoimmillaan ystävyys on sitä, että välimatkasta tai hiljaisista ajoista huolimatta tuntee korvaamatonta yhteyttä toiseen ihmiseen ja yhdessä ollessa tunne on ihan samanlainen oli edellinen tapaaminen ollut eilen tai vuosi sitten. Toisaalta taas uskon, että toinen ihminen voi olla siinä hetkessä sun ystävä, vaikka te ette koskaan ennen, tai koskaan jälkeenkään tulisi enää toisianne tapaamaan.

Joskus nuorempana mulla oli tarve määritellä mitä ystävyys on?  Kuinka monta tosi ystävää voi olla? Kuka on ystävä ja kuka on kaveri? Kantaako ystävyys läpi elämän? Sittemmin tuo määrittely ei ole enää niin olennaista ja jollain lailla sitä on ajatellut, että mun elämässä on erilaisia todella läheisiä ja vähemmän läheisiä ihmisiä, joiden kanssa syntyneillä ihmissuhteilla on oma merkityksensä tässä hetkessä ja myös tulevaisuudessa. Näitä ihmissuhteita on elämän varrella myös sammunut, mutta he ovat olleet arvokasta ja merkityksellistä silloin ja siten myöskin tässä hetkessä. Osana mun omaa elettyä elämää, josta olen hyvin kiitollinen. Joidenkin sattumien summana osa ihmissuhteista hiipuu ja osa taas ei. Elämä muovaa meitä jatkuvasti johonkin suuntaan ja joskus se muovaa ihmisiä erilleen toisesta, mutta ei sen silti tarvitse tarkoittaa etteikö todellista ystävyyttä olisi ollut. Toiset suhteet sitten kantaa läpi muutosten.

Jos minulta joku kysyisi, että onko mulla paljon ystäviä, olisi siihen hyvin vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta. Öö, on. Toisaalta taas suurimman osan ajastani vietän joko Jarpan kanssa tai meidän perheen sisarrussymbioosissa, jotka ystäviä toki hekin. Mun ystävät kaikenkaikkiaan on aika laaja kirjo erilaisia ja ihmisiä, joihin olen tutustunut erilaisissa elämän käänteissä ja se on ehdottomasti rikkaus! Pitkäaikaisimmat ystävät asuu lähestulkoon kaikki jossain muualla kuin täällä Jyväskylässä (terkkuja vaan Seinäjoelle, Ouluun ja Tampereelle!), muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Enemmistö mun ystävistä on ihan jotain muuta, kuin urheiluhulluja. Aika erilaisia siis, kun minä. Osalla on lapsia, osalla ei. Osa on naisia, osa miehiä. Osaan (tai oikeastaan vain yhteen) olen tutustunut jo pienenä lapsena, enemmistöön tänne Jyväskylään muuton jälkeen ja joihinkin ihan hiljattain. Osa on mun ystäviä, osa taas meidän ystäviä. Jokatapauksessa, tärkeitä kaikki!

Omanlaistaan ystävyyttä on myös tämä blogimaailma, vaikka se on enemmän tai vähemmän vain tietyn osa-alueen jakamista. Toisaalta, niin hän se on oikeassakin elämässä, eikä se silti tarkoita sitä ettetkö olisi ns. oma itsesi. Niin paljon iloa olen täältä saanut, kuten myös vastutusten hetkellä kannustustusta ja sitä, jos jotain, voi mielestäni ystävyydeksi kutsua.

Aforismifriikkinä (kyllä, voisi olla oman postauksen paikka) on myös pakko jakaa Dalai Laman ajatus:

"Ole ystävällinen aina kun se on mahdollista. Se on aina mahdollista."

Ihan kelpo ajatus tähän päivään, kuten myös jokaiseen muuhunkin. Ja erityisen hyvä tähän aikaan, mitä nyt eletään.

Kiitos että kuljit hetken, pitkän tai lyhyen, kanssani tätä matkaa, tapahtui se sitten ihan oikeassa elämässä tai täällä blogimaailmassa. Se matka ylä- ja alamäkineen jatkukoon pitkään! Tässä sulle, just sulle, ystävänpäivätoivotus kukkien kera:

Jos istuttaisiin tänään kahvilla...

Sain idean postaukseen muualta blogimaailmasta. Ainakin Parempia polkuja -Tiina ja Sporttaillaan -Hanna ovat kirjoittaneet siitä, mitä he juuri nyt kertoisivat, mikäli istuttaisiin kahvilla juuri näinä päivinä. Sinänsä todella yksinkertainen postaus, mutta laittoi silti miettimään sitä, kuinka pienistä asioista elämä koostuukaan. Yksi bloggauksen antoisimpia puolia onkin se, että tulee kiinnitettyä huomio pieniin asioihin. Sekä toisessa että myös itsessään.

Jos istuttaisiin tänään kahvilla...

...kysyisin ensinnäkin sinulta että mitä kuuluu? Todennäköisesti vastaisin, että eipä tässä ihmeempiä. Opparia ja aika löysä aikataulu, mikä tekee hyvää. Luulatavasti säkin sanoisit niin. Ei ihmeempiä. Ehkä töitä, ehkä koulua. Vasta sen jälkeen mentäisiin asiaan.

...kertoisin, että mullahan on meneillään se autokouluprojekti. Se sujuu ihan hyvin. Kehuisin mun kälyä. Kuinka hän on pitkäpinnainen ja hyvä opettaja. Kertoisin, että ollaan aika tiiviisti oltu hänen kanssaan yhdessä ja yhtenä päivänä, kun ei ollut yhteistä ohjelmaa, tuntui ihan kummalliselle.

...kertoisin, että opinnäytetyö alkaa olla loppusuoralla. Sitä oli kaikinpuolin mukava tehdä. Ihmettelisin, miksi niin kovin moni pitää niitä töitä vastenmielisinä. Toteaisin, kuinka nopeaa vauhtia se on valmistunut, kun sen tekemiselle otti oikeasti aikaa. Antaisin tunnustusta myös opparikaverilleni, jonka kanssa yhteistyö on ollut täysin saumatonta. Naureskilisin myös itselleni. Kuinka suoritin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana lähes kolme neljäsosaa opinnoista ja viimeinen neljännes vei toiset puolitoista vuotta.

...kysyisin, että oletko törmännyt Facebookissa tai jossain #vainkuhajutut -sivuun? Naureskilisin sille ja ihmettelisin, kuinka niin tyhmä huumori on naurattanut itseäni muutaman viimeisen päivän ajan ihan kamalasti. Miettisin, että kuinkakohan sen sivun ylläpitäjät voi liikkua missään ilman, etteikö kuhajutut pyörisi päässä, kun omassakin päässä on hyvää vauhtia kehkeytymässä pakkomielle niihin.

...saattaisin pohtia näitä aurinkoisia kelejä sekä mainita jotain pimeydestä. Kertoisin kuitenkin, ettei talventulo haittaa ollenkaan, koska hiihto. Miettisin myös, onko autolla ajaminen ihan kamalaa, jos on liukasta. Pohtisin sitä, etten tiedä onko pelottavampi ajatus se, että liukkaat tulee ennen inssiajoa vai se, että liukkaat tulee, kun mulla on ajokortti.

...niistäisin välillä nenääni ja toteaisin, että oikeaa poskionteloa juilii ja saattaa olla pientä poskiontelontulehdusta ilmoilla. Toteaisin kuitenkin oireen olevan niin lievä, että varmana menee itsestään ohi, kuten aina ennenkin.

...kertoisin, että tänä syksynä onkin kahdet kolmekymppiset. Ensi lauantaina työkaverini (välissä pohtisin pitäisikö näitä työkavereita kutsua entisiksi työkavereiksi vai nykyisiksi) viettää kolmekymppisiään ja reilun kahden viikon päästä pikkusiskoni. Siskoni synttäreiden teemana on 80-luku. Saattaisin myös sanoa sanasen menneistä yllärijuhlista mun täysi-ikäistyneelle pikkuveljelle.

...saattaisin miettiä ääneen tulevaisuuttani. Kuinka opintovapaani jatkuu aina joulukuun puoleen väliin ja kuinka sen jälkeen tulevaisuus on auki. Kertoisin, että aion rauhassa etsiä työtä. Kertoisin myös, että marraskuun puolivälissä menen taas ortopedin vastaanotolle, jolloin päätetään se, otetaanko faksaatiokamat pois nilkastani ja samalla myös peroneusjännettä voisi hieman putsailla sekä tehdä sen faskiotomian pohjelihakseen. Kertoisin, että puhelinkeskustelussamme kävimme näitä asioita läpi ja näin voisi kuulemma kohdallani toimia. Työnhaun suhteen tämä aiheuttaa hieman harmaita hiuksia.

...kysyisin todennäköisesti myös, että näitkö maanantaisen MOT-ohjelman kidu ensin, kuole sitten? Kertoisin kuinka se järkytti minua. Eikö ihmisen, joka hyötyy jostain eläimestä, tulisi kohdella tätä eläintä erityisellä kunnioituksella? Kertoisin myös, kuinka ajatukseni hankkia meidän perheen lihat suoraan tilalliselta, jonka toimintaan voin perehtyä, on taas saanut vauhtia. Päivittelisin sitä, kuinka vaikeaa tavallisen kuluttajan on tietää, mitä jonkin tuotteen (oli se tuote mikä tahansa) valmistusketjussa todella tapahtuu?

...kertoisin käyneeni uimahallilla ohjatulla rullaustunnilla. Sieltä sain paljon ideoita myös kotona tapahtuvaan kehonhuoltoon. Pitäisi enemmän käydä kehonhuoltotunneilla ja ylipäänsä harrastaa sitä enemmän, vaikka erityisesti punttailu kulkee tällä hetkellä hyvin.

...kertoisin, että hyväähän mulle kuuluu. Tasaista siis! Mitä sulle???

Aina aika-ajoin tulee mieleen, että monikohan kavereistani tai tutuista lukee tätä blogia (tunnusta!). No sehän nyt on sinänsä sivuseikka, mutta joskus mietin, että sieltä joku saattaa lukea mun kuulumisia enkä mä tiedä yhtään mitä sen elämässä on viime aikoina tapahtunut. Tavallaan se on jopa surullinen ajatus. Toisaalta on hyvä muistaa että mikään blogi, myöskään tämä, ei ole koko totuus. Tai sanotaanko, että se on vaihdellen koko totuus. Se tulee muistaa oli kyse kenen hyvänsä blogista. Tällä hetkellä kirjoittaminen on helppoa, koska elämä on aika tasaista ja seesteistä. Jokaisen elämään mahtuu kuitenkin myös alamäkiä ja seesteiseenkin elämään asioita, hyviä ja huonoja, joita keskustellaan vain ja ainoastaan sen ihan oikean kahvikupin äärellä. Ja silloinkin se saattaa olla vaikeaa!

Tytöt jotka pyöräilee: Pohjois-Päijänteen kierros

Lauantai oli taas pyöräilypäivä ja hyvä päivä olikin. Kierrettiin kaverini Pn kanssa niin sanottu Pohjois-Päijänteen kierros. P oli mun ohjaajanani ekassa työharkassani ja siellä tutustuttiin. Onneksi tutustuttiin, sillä aikuisena on musta tosi hankalaa tutustua ihmisiin ja olenkin enempi kuin onnellinen siitä, että oon löytänyt niin samanhenkisen (ja muutenkin mukavan!) tyypin tähän elämään.

Idea tähänkin lenkkiin on JYPSin sivuilta. Hauska olisi kahlailla kaikki reitit läpi. Startattiin taas vanhasta tutusta paikasta, eli satamasta ja suuntana oli Kanavuori. Kanavuoresta suunnattiin pyörät kohti Toivakkaa. Koskaan aiemmin tuolla vanhalla tiellä kohti etelää en ole pyöräillyt. Moni kyllä sitä kehuu, enkä ihmettele ollenkaan: todella vähäinen liikenne ja maisematkin tosi miellyttävät. Tien varrelle jää Laajarannan ja Oravasaaren kylät. Toivakan keskustaan johtavan tien ristey tuli vastaan noin 37km:n kohdassa.

Vanhan Toivakan tien maisemaa. Taustalla Leppävettä.

E75:n pääsi näppärästi ylittämään (tai itseasiassa alittamaan) kevyen liikenteen väyliä pitkin. Matka jatkui kohti Rutalahtea, joka on kahteen otteeseen valittu vuoden kyläksi Keski-Suomessa ja myös valtakunnallista tunnustusta on pokkailtu. Yhtään en tuota kunniaa ihmettele, olipahan se aika idyllinen paikka. Kahvitaukoilua pidettiin Rutalahden Letkaliiterillä. Mainio paikka, jopa laastaria löytyi. Sille oli tarvetta, koska aiemmin ihmetellessämme taukopaikan sijaintia sattui tällä kertaa Plle pikku könähdys. Onneksi sen kummempaa vammaa ei kuitenkaan sattunut! Rutalahdesta suunta kohti Leivonmäen kansallispuiston maisemia. Kuten arvata saattaa, maisemat senkun parani ja tie oli edelleen todella hiljainen. Reitti kulki Leivonmäen kansallispuiston viertä ja tie jatkui aina Hollan ohi seututi 610 risteykseen.

Ei varmaan tarvitse mainita mistä.

Nää maitolaiturit on vaan niin hienoja!

Rutalahti-Seututie 610 -väliltä. Tautalla Leivonmäen kansallispuiston maisemia sekä Rutajärveä.

Mäkeä oli hyvänlaisesti jo aiemmin, mutta tästä alkoi varsinainen koetinosuus, joka vain paheni Päijänteen läntisen rannan lähestyessä. Seututie 610 on toinen Päijänteen ylittävistä teistä, jolla on kaksi erityistä ominaisuutta: tieltä löytyy Suomen oloihin erityisen jyrkkä mäki (ja monta muuta jyrkkää mäkeä) ja Suomen kolmanneksi pisin silta. Lisää voi lukea täältä. Tien varrella oli Keski-Suomalaisia kyliä, joista erityisesti jäi mieleen Putkilahti ja sen, sanotaanko mielenkiintoinen, kyläkauppa. Putkilahdesta lähti hiljalleen kiipeäminen kohti Vaarunvuorta. Nimen omaan tuo Vaarunvuoren mäki on tunnettu jyrkkyydestään. Korkeimmillaan tie on 120 metriä päijänteen pintaa ylempänä ja joissain kohdissa nousumetrejä kertyy 70 puolen kilometrin matkalla. Onneksi ylhäältä pääsee kuitenkin alaskin. Jotain tiestä kertoo sekin, että korkein vauhti alamäessä oli 61,4km/h jarrutellen ja varovaisesti. Kovasti ei uskaltanut tuohon mäkeen ajaa, sillä näkymä Vaarunvuorella oli yksi kysymysmerkki.

Putkilahti ja Ylisjärvi, josta eteläiselle Päijänteellekin pääsee.

Vaarunvuoret.

Vaarunvuoren jälkeen normaalit mäet tuntuikin pikkumäiltä, mutta jaloissa silti. Laskuvoittoisesti edettiin kuitenkin kohti Kärkisten salmea, jossa on tuo Suomen kolmanneksi pisin siltä. Komea silta, mutta en kiellä etteikö mukava olisi ollut salmea lossillakin ylittää. Kärkisten sillalla mietittiin, että vieläkö olisi tauon paikka ja onneksi päätettiin pysähtyä kahville Korpilahden nesteelle, sillä mitään aakeeta laakeeta tuo Korpilahti-Jyväskylä välikään ei ollut. Vähän jouduttiin sompailemaan hiekkatiellä ja taluttelemaan pyöriä, koska päällystetyksi tieksi luulemamme Punamäentie olikin hiekkatietä ja työmaasellaista. Pian pääsimme kuitenkin ysitieltä koukkaamaan Punakankaantielle, josta matka jatkui Muuramen teollisuuskylän ja keskustan läpi kohti Jyväskylää.

Kärkisten silta

Reitti oli siis todellakin mahtava, eikä juurikaan tarvinnut ajella tiellä, missä oli vähääkään enempää liikennettä. Se on aika paljon se, kun lenkin kokonaismitaksi kertyi 130km. Sykemittari irtisanoi itsensä 120km kohdalla, mutta Googlemaps (ja aiempi pyörälenkkeily) kertoi loppumatkan pituudeksi 10km. Ajoaika oli 4h55min. + viimeisen kympin 20min, eli lopputulema oli 130km ja 5h15min. Keskivauhti tuonne 120km kohdille oli se reilu 24km/h ja vika kymppi alamäkineen tuli reippaammin tuota keskaria. Vartti kotiinpääsyn jälkeen alkoi sataa vettä. Tällä kertaa siis ilmojen haltiakin oli puolella, koska vettä ei tullut yhtään, vaikka loppumatkalla alkoi pilviä kerääntyäkin.

P.S. Vaarunvuoret ja Päijänne sai valtoihin niin, että tänään käytiin Jarpan ja pikkuveljen kanssa kulkemassa vespuolenvaellus, eli patikoimassa tuolla luonnonsuojelualueella. Siitä lisää myöhemmin.

P.P.S. Mainittakoon vielä, että samaanaikaan, kun mä fiilistelin pyöräilyä, mun opiskelukaveri fiilisteli Facebookissa seututien varrella olevaa Mäkitupalaismuseota. Hän suositteli vierailemaan kyseisessä paikassa, eli varmaan on lenkki uudemman kerran ajettava ja evästettävä siellä. Sen verran kuulosti mielenkiintoiselta!

Stepperipyörällä steppailua.... Ehkä oudoin pyöräkokemus koskaan.

Kun nyt ei vaan....

Viime viikko ei liikuntojen suhteen mennyt ihan originallin suunnitelman mukaan, mutta sellaista se on aina välillä. Oppari sen sijaan valmistuu originallia suunnitelmaa nopeampaa vauhtia, enkä tässä vaiheessa keksi yhtään syytä miksi se stressaisi tai muutenkaan ärsyttäisi mua. Päin vastoin, kovin on mukavaa ollut sen puuhastelu ja oon jo nyt vähän ylpeä meidän raakileesta. Vielä on kuitenkin jobia edessä silläkin saralla.

.....mitään sattuisi!

Lauantai ja sunnuntai meni Tampereella kaveripariskunnan luona ja hauskaa oli. Maistoin pitkästä aikaa mustaa makkaraa (oli pahaa!) ja ajoin ensimmäistä kertaa stepperipyörällä (oli hauskaa!). Kyseinen pyörä on myöskin postauksen kuvissa ja halutessaan sen voi jopa ostaa omaksi. Allekirjoittaneelta voi kysellä asiasta lisää, mikäli kiinnostus heräsi. Itse en kauppoihin ruvennut, koska en ihan täysin ole toipunut Focuksen (jolle en toistaiseksi ole keksinyt järkevämpää nimeä) aiheuttamasta lovesta opiskelijabudjetissani. Lisäksi sitä mukaa kun toipumista tapahtuu, on uusia menoja. Mutta on se vaan sen rahansa väärti, jos joku sitä vielä epäilee! (Toki kauppamiehenä olisin tuon stepperin lunastanut omakseni ja myynyt pienellä voitolla eteenpäin, mutta kun en ole niitä kauppamiehiä..)

Kun vielä ilman kypärääkin tätä testailee..!

Viime viikon liikunnat:

ma: sali 50min.
ti: sali 55min.
ke: ---
to: pyöräily 1h45min.
pe: sali 40min.
la: pyöräily 1h50min.

su: ---
yht: 6h

Steppipyörällä siis poljetaan kuten stepperillä, whaaat???

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että jokaisen liikuntasuorituksen oon tehnyt ennen aamu yhdeksää. toistan, aamu yhdeksää! Opparin tekemisen hyvä puoli on ehdottomasti joustava aikataulu: me ollaan aloitettu hommat joka arkiaamu klo 8.30-9.00. Ihan päällikköaika aamuihmiselle, joka tykkää treenata ja mennä sitten muihin hommiin.

Jarppakin koklaili...

Ja nyt sitten kaikki peukut ja varpaat ainakin pystyyn juhannuskelien suhteen. Ihan sama montako astetta, mutta kun nyt edes ei niin kovin sataisi. Aion nimittäin polkea sinne Etelä-Pohjanmaalle, jos suinkin suunnilleen olisi sellaista keliä. Luulen myös, että aika moni tulee polkemaan myös Ratareisi -pyöräilytapahtumassa. Jos et tiedä mistä puhun tai vielä harkitset juhannustekemisien kanssa, niin tsekkaa edellinen linkki!

...ja handlas homman ku paraski pyöräilijä!

Jos tuo stepperi vielä vuoden päästä olisi myytävänä, niin tiedä vaikka sillä iskisi just Ratareiteen!

Pyöräilyä ja muuta liikuntaa

(kuvat viikon varrelta)

Eka satamapatsastelu

Viime vuosina on tosiaan juoksijapoloa, eli mua, koeteltu välillä enemmän välillä vähemmän. Kaksi vuotta sitkasta plantaarifaskiitti/jalkateräongelmaa, jonka jälkeen nilkkamurtuma ja -operaatio. Kaikissa jutuissa on aina jotain positiivista ja ilman näitä vastutuksia tuskin olisin ainakaan näin intessiivisesti löytänyt uusia harrastuksia. Etenkin viime talven hiihto ja nyt tämä pyöräily on kyllä juttuja, mistä olen ihan todella onnellinen. Oikeastaan tunnen itseni multisporttaajaksi. Heiveröisesti, mutta tunnen. Enkä ole siitä ollenkaan pahoillaan!

Viikonloppuna otettiin pikkusiskon kanssa parit lasit viiniä

Oon kyllä kertakaikkisen rakastunut pyöräilyyn. Alkuviikosta kiersin tuttua ja turvallista Ruokkeen lenkkiä, jota on lenkkareilla kulutettu kerran jos toisenkin. Keskellä viikkoa uskalsin Ruokkeen lenkiltä ihan ison tien varteen, nimittäin Keuruun tielle. Eikä se ollut paha ollenkaan. Leveä baana ja hyvä alusta, mitä polkea. Jarpan tuella virittelin edeltävästi juomapullotelineen, pumpun, lukon ja satulanaluspussukan pyörään. Oon harjoitellut juomaan ajaessa ja kerran yksi kippurasarvisella ajava nosti mulle kättäkin. Ihan tuli hei mä pyöräilen -fiilis! Tänään kävin osittain uusissa maisemissa, Säynätsalon ja Muuramen suunnalla. Lisäksi lauantaina höntsäpyöräilin Jyväsjärvellä Yläkaupungin yön kautta kotiin ja tänään lähdin Jn mukaan vielä sen juoksulenkille just Ruokkeelle. Lenkin päätteeksi katottiin vähän juttuja tuosta pyörästä ja kokeiltiin myös lukkopolkimia. Täytyy ruuvailla sitä löysemmäksi, nimittäin tuota kipeää jalkaa ei saanut mitenkään siihen lukkoon saatika pois.

Yläkaupungilla

Maantien laidassa ajaminen ei tunnu musta ollenkaan pahalta. Olenhan koko pienen lapsuuteni ajanut pitkin kyliä ja mantuja, jossa kevyen liikenteen väyliä oli hyvin hintsusti tai ei ollenkaan. Sen sijaan alamäet tahtoo vähän jännittää. Etenkin silloin, jos pohja on heikkoa asfalttia, kuten tänään vanhalla nelostiellä Muuramesta kotia kohti ajellessa. Sen lisäksi, että olen lapsuudessa ajanut paljon maantiellä, olen myös lentänyt kohtuu pahasti alamäessä pyörän selästä yli sarvien pöpelikköön. (Jep. mulle tapahtui näitä jo lapsena).

Säynätsalossa

Yhtään en ole jaksanut tai kerinnytkään tutustua tuohon pyörän mukana tulleeseen opukseen. Pikkuhiljaa tulee kuitenkin asioita selville ja J on infonnut aika paljon. Onneksi se on olemassa, tässäkin asiassa! Jarppakin handlaa ainakin ruuvimeisselin käytön, etten mä nyt ihan oman onneni nojassa ole. Perjantaina aiotaan porukalla mä ja Jarppa sekä J vaimoineen istua iltaa. Menen sinne pyörällä ja opiskellaan lisää noita juttuja. Ainakin se kumin vaihto ja kutjujen laitto täytyy treenata. Ettei heti ensimmäisen ongelman eteen tullessa tarvitsis soittaa Jarppaa hakemaan. Etenkin, jos se sattuu olemaan veneellä jossain huitsin nevadassa.

Aikaisen aamun salitreeni

Viikon kaikki liikunnat:

ma: pyöräily 45min. + core 20min.
ti: sali 50min.
ke: ---
to: pyöräily 1h35min. + core 25min.
pe: sali 1h + vesijuoksu 20min.
la: ---
su: pyöräily 1h50min.
yht: 7h5min.

Sellainen oli mennyt viikko. Pieniä haasteita pukkaa, että mihinkä näitä harrastamisia oikein asettais. Ennen töitä vai töiden jälkeen? Suoraan töistä vai vasta illalla? 8-16 olen joka päivä työharkassani ja äkkiseltään tuntuu, että päivät menee tosi nopsaan. Ilta on lyhyt ja aamu tulee äkkiä. Tästä ehkä pohdintaa seuraavissa postauksissa.

Mukavaa viikkoa!

Viikonloppu ja -liikunnat..

Ompahan rennon letkeä viikonloppu takana. Tyttöjen viikonloppu, koska Jarppa on ollut risteilemässä Tallinnassa ja mulla oli ystävä Oulusta kylässä viikonlopun. Mitään aktiivisuuden ilotulitusta viikonloppu ei pitänyt sisällään, vaan ihan just vaan olemista, höpöttelyä, syöpöttelyä ja juopottelua. Sen verran oltiin reippaita, että tänä aamuna oltiin Aalto Alvarin ovenkahvassa kiinni jo ennen kymppiä ja eilispäivänä käytiin kapungilla, jossa oli pyöräilyviikon avajaistapahtuma. Uuden pyörän kunniaksi liityin Jypsiin saadakseni kauan himoitsemani T-paidan. Varmaan saan jotain muita etuja kanssa. Eikä tuohon liittymiseen olisi tarvinnut olla uutta pyörää, ei todellakaan! Ihan kaikenlaisten pyöräilijöiden etuja ajavat!

Päätön pyöräilijä. Musta tää I cycle JKL brändäys on kyllä niin huippu!

Perjantaina ja tänään kävin myös ajamassa ekat pyörälenkkini. Voi olihan se mukavaa. Ja kyllä mä sanon, että opettelua tulee kyllä olemaan kanssa. Mutta just kivaa se. Ihan pikkasilla lenkeillä kävin, mutta varmaan aika nopeella tahdilla niitä tulee pidennettyäkin. Kovasti myös odotan, että voin ihan oikeilla pyöräilykengillä ja lukkopolkimilla aloittaa sen harjoittelun, mutta vielä en tuon nilkan vuoksi siihen rupea. Luulen, etten kärsi edes irroittaa sitä jalkaa lukosta vielä. Mutta ajan kanssa sekin. Lauantaina hommasin loputkin tarpeelliset jutut tähän alkuun, eli pikkupumpun tien päälle, vaihtokumin, satulanaluslaukun, rengasraudan, juomapullotelineen ja uuden hienon kypärän. Samaisesta Tourulan Intersportista nuo ostin ja ihan hyvät kaupat taas saatiin aikaiseksi. Rengaspaineet näyttävä pumppu sekä pyöräilyhousut mulla oli jo ennestään. Toukokuun lopulla me mennään Jarpan kanssa Jn ja hänen vaimonsa luokse istumaan iltaa ja samalla J aikoi näyttää mulle vähän juttuja, mitä tulevaisuudessa tarvii osata.

Ekalta pyörälenkiltä kotiuduttu. Ilman vahinkoja, vaikka kalusto on suksiin verrattuna himpun verran järeämpi..

Viikon muut liikunnat kaikkinensa: 

ma: sali 1h

ti: wattbike 30min. + uinti 15min. + vesijuoksu 30min.

ke: vatsajumppa 30min.

to: sali 1h20min.

pe: pyöräily 50min.

la: ---

su: sali 50min. + vesijuoksu 20min. + pyöräily 40min.

yht: 6h45min.

Nyt alkais taas harkka viikko ja ihan tuon jalan takia on tosi jees, että se on nelipäiväinen, koska torstai on pyhäpäivä. Monenlaisia juttuja pystyy kyllä tekemään jo, mutta valehtelisin, jos väittäisin etteikö kahdeksan tuntia jalka alaspäin olisi menneellä viikolla ollut jonkin sortin rasite niinä päivinä kun sitä oli. Huomenna menen aamu kasiksi ekalle fysioterapiakäynnille, joten eiköhän tästä hyvä tule. Kerron näistä kuntoutusjutuista sitten enemmän sen jälkeen. Nyt rupeen laittaan Jarpalle jotain syömistä, kun se kotiutuu reissultansa. Tällaisen viikonlopun jälkeen on kyllä sellainen fiilis, ettei melkein meinaa muistaa arjen taas pikkuhiljaa alkavan.

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille. Ja etenkin hyvää äitienpäivää äiti-ihmisille ja miksei muillekin!

Sunnuntai-iltaa!

Ompa mukava viikko takana. Mukava treeniviikko, mukava työviikko. Paluu arkeen, joka sisälsi myös vähäsen juhlaakin. Tosiaan olen taas hetken siinä omassa työssäni, jossa mulla on vakkaritoimi. Aika onnellisessa asemassa siis olen: saan tehdä työtä josta pidän ja sitä työtä riittää! Ensi viikolla on kyllä heti lomaviikko, joka on mulla kouluviikko, joten kunhan tuo koulu on saatu käyntiin, niin arki on täällä taas. Ei haittaa, koska arki on parasta.

No sitten siihen viikon juhlaan. Eilen pidettiin mun siskon tissiäisiä. Kyllä. Tissiäisiä. Aika raju nimi kekkereille, mutta hauska. Oon viihdyttänyt itseäni kertomalla noiden bileiden nimeä kavereille ja muille ja etenkin miespuolisten ihmisten reaktiot on kyllä niin huvittavia. Ei, ei se ole käynyt hakemassa silareita tallinnassa eikä myöskään penkkipunnertanut suomenmestaruuksia, mutta lapsensa imettämisen se lopetti. Tissiäiset on siis tytöille vähän kuin varpajaiset jätkille. Niin sitä voi arkea ja arkisia asioita höystää juhlalla ja ennen kaikkea huumorilla. Hauskaa oli ja vaikka en ollut baarissa, niin tänään on väsyttänyt niin vietävästi.

Viikon liikunnat:

ma: sali 55min. + uinti 30min.
ti: ---
ke: sali 1h10min. + hiihto 40min. + juoksu 20min.
to: hiihto 55min. + vatsalihasjumppa 30min.
pe: sali 1h10min.
la: hiihto 55min.
su:---
yht: 7h10min.

Lopuksi vielä erittäin kuvat asiaankuuluvista (muttei asiallisista) tarjoilusta ailisissä kemuissa:

Mukavaa sunnuntai iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille?

Toinen puolivuotta 2014

Toisen puolen vuoden koonti jäi viimeisteltäväksi ihan sinne viime tinkaan. Kuvastaa hyvin tätä vuotta. Kerkesimpä silti:

Heinäkuussa...

• ...olin onnellinen, että tein töiden suhteen haastavan ratkaisun, vaikka ratkaisu ei ollut helppo siinä kevään jälkeisessä uupumuksessa.
• ...olin vähän virkeämpi.
• ...tein pitkän lenkin, jota jalkani ei todellakaan kestänyt ja hautasin maratonhaaveet tältä(kin) vuodelta.
• ...kävin Jarpan kanssa Suomipop -festareilla.
• ...olin paljon pikkusiskoni kanssa, joka vietti suuren osan kesälomastaan Jyväskylässä.
• ...meillä oli lapsuuden ystävä miehensä kanssa jälleen, käytiin mm. asuntomessuilla.
• ...vietin kolmekymppisiä, mutta en saanut aikaiseksi järjestää juhlia.

Festariheilat

Elokuussa...

• ...nautin kesästä ja helteestä.
• ...touhusin paljon ulkona erinäisiä juttuja. Käytiin mm. seikkailuradalla kiipeilemässä, uin paljon, meloin, pelasin frisbeetä ym.
• ...urheilin systemaattisesti ihmeellisen vähän kesäksi, mutta olin kuitenkin aktiivinen.
• ...vietettiin Jarpan äidin pyöreitä synttäreitä.
• ...jäin vihdoin ja viimein ihan oikealle lomalle.
• ...vietin viikon Kuusamossa Rukalla Jarpan kanssa.

Päijänne <3

Syyskuussa...

• ...kävin pikkusiskoni kanssa Tukhomassa ja olin edelleen paljon hänen kanssaan, hän nimittäin joutui lomansa jälkeen pitkälle sairaslomalle rantalentiksessä sattuneen sormimurtuman vuoksi.
• ...treenasin taas ahkerasti.
• ...tein päiväreissun Kuopioon erään ystäväni kanssa.
• ...kävin katsomassa StandUppia, jonka jälkeen vietettiin Jarpan sekä sisarusten kesken lautapeli-iltama.
• ...juhlittiin siskoni pojan ristiäisiä.
• ...palasin vakkarityöhöni pitkän tauon jälkeen.
• ...käytiin viikonloppua Etelä-Pohjanmaalla. Oltiin sekä Seinäjoella (taikka oikeastaan Ilmajoella) ystäväpariskunnan luona ja sitten tietty mamalla Alavudella.

Kuninkaallisia hevosia ja niiden ratsastajia.

Lokakuussa...

• ...sekä oman että muiden loman jälkeinen arki vakiintui ja se tuntui hyvältä.
• ...olin edelleenkin kevääseen nähden virkeä, joskin hieman podin sitä "epänormaalia" väsymystä.
• ...tapasin jonkin verran ystäviäni, mutta palattuani vuorotyöhön, huomasin, että siinä tosiaan on omat haasteensa.
• ...liikuin reippaasti.
• ...sisustettiin kotia.
• ...kävin pikkuveljeni kanssa Jypin pelissä.

#kuudespelaaja

Marraskuussa...

• ...harrastuksissa jatkui sama suhdanne: uintia, salia, sauvailua, hieman jopa hölkkää.
• ...jalka oli edelleen kipeä, samaan malliin, kuin jo pitkään.
• ...opiskelin, mutta opintoja oli vain vähän koko syksylle.
• ...jäin taas opintovapaalle ja aloitin harjoittelun uudessa paikassa: jo kuudes "työyhteisön" vaihto tälle vuodelle. Kieltämättä uuvuttavaa, mutta tavallaan siihen turtuu.
• ...vietin pikkujouluja vakkaripaikan työkamujen kanssa.
• ...ystäväni sai vauvan, niin kävi kyllä useampana kuukautena tänä vuonna, että joku kohtalaisen läheinen sai vauvan. Iloisia uutisia siis, koska edeltävänä vuonna hyvin moni erosi.

Yksi aamulenkki.

Joulukuussa...

• ...jäin lomalle, joka taisi tällä kertaa tulla riittävän ajoissa.
• ...sain perusopintoni (170+2op) suoritettua. Siihen meni kaksi vuotta ja minulla on edelleen mies.
• ...jalkavammaani alettiin vihdoin hoitamaan spesialistin johdolla.
• ...olin neljä ihanaa päivää niin ihanassa Wienissä.
• ...vietin viikonlopun myös ystäväni luona Oulussa.
• ...olin joulun kotona Jarpan ja osin hänen äitinsä kanssa. Vuodenvaihdetta lähdemme juhlistamaan Etelä-Pohjanmaalle.

Schönbrunnin puistossa.

Toisen puolenvuoden bonuskuva:

Summasummarum:

Mun elämässä on kohtalaisen paljon se, jos juhlamekon vetää päällensä kaksi kertaa puoleen vuoteen ja tekee kaksi reissua jonnekin kauaksi kotoa. Sitten vielä lisäksi jokunen reissu vähän lähemmäksi, vain joidenkin satojen kilometrien päähän. Kuvia katsellessa tajusin, että olen aika paljon viettänyt aikaa läheisteni, elikkä sisarusten kanssa. Myös Jarpan kanssa ollaan tehty kaikkea mukavaa. Olen myös tullut vähän enemmän ulos kaapista tämän blogin kanssa ja tavannut ihan livenäkin ihmisiä, kuten suunnitellusti nioben ja sattumalta Kauramoottorin.

Liikunnallisesti vuosi ei ollut mikään kovin helppo. Jalkavammaisena koko vuosi. Liikuttua on kuitenkin tullut, enemmän ja vähemmän, yleensä enemmän tai ainakin riittävästi. Haastaviakin aikoja on ollut. Kiitollinen olen kuitenkin monesta.

Ja nyt, ihan kohta, kohti uutta ja parempaa vuotta... Jolloin toivottavasti Wammabe Juoksija olisi taas vähän enemmän Wannabe Juoksija. Toiveista, haasteista ja ennen kaikkea lupauksista, sitten myöhemmin, ehkä.

Nyt, hyvää seuraavaakin vuotta!

Ensimmäinen puolivuotta 2014

Tammikuussa...

• ...vuosi vaihtui rakkaimpien kanssa. Kokoonpanona oli ensin minä, Jarppa, kaksi veljeäni ja loppujen lopuksi myös äiti ja siskoni mies liittyi seuraan. Harvoin on kaikki koossa ja tällä kertaa oli tälläinen porukka.
• ...jatkoin opintojani sekä töitäni.
• ...olin melko väsynyt.
• ...kävin ahkerasti korkeakoululiikunnan ryhmäliikuntatunneilla sekä salilla.
• ...kykenin juoksemaan 15-30/min kerrallansa ja tuskailin rasitusvamman kanssa.

Tammikuun kuvatkin oli aika vähissä. Ilmeisesti rötväsin myös paljon kotona ja join vihreää teetä.

Helmikuussa...

• ...liikuntojen suhteen oli sama mood.
• ...hankin luistelusukset, mutta hiihtämään en juuri päässyt, sillä lumitilanne oli erittäin huono.
• ...vietin paljon aikaa siskojen (sekä muiden perheenjäsenten) kanssa.
• ...jäin opintovapaalle palkkatyöstä ja aloitin sisätautien harkan.
• ...seurasin ahkerasti olympialaisia.

Vas. ylhäältä: minä, kummityttö, jääkiekkoilija ja Enni (Rukajärvi). Kuukauden tsemppihuuto oli "hyppikää olympialaiset!"

Maaliskuussa...

• ...olin kai edelleen aika väsynyt.
• ...sain ensimmäisen harkan päätökseen ja vaihdoin toiseen harkkaan, poliklinikalle.
• ...juoksin himpun verran pidempiä lenkkejä, jumppasin ja saleilin. Ja uin.
• ...tuskailin vammaa ja sain (taas) lähetteen fysioterapiaan, jossa kävin.
• ...meillä oli parina viikonloppuna vieraita, eräs ystäväpariskunta ja Jarpan kavereita Helsingistä. Oli hauskoja viikonloppuja. Kävin myös seuraamassa SM-hiihtoja.
• ...puhelimeni pimeni yllättäen ja ostin hätäisesti uuden.

Vanhan puhelimeni vihonviimeinen valokuva.

Huhtikuussa...

• ...hoitelin tuota vammaa, edelleen, ja väsymystäkin podin. Sairastin myös flunssan.
• ...vaihdoin taas työharjoittelupaikkaa. Neljäs työyhteisö tälle vuodelle. Ajattelin paljon kaikkea oppimaani ja kokemaani.
• ...kykenin juoksemaan jopa lähemmäksi tuntia ja kerran ylikin. Muutoin liikunnat jatkuivat samaan malliin.
• ...kävin pikalomalla Peurungassa, viikonloppua Pohjanmaalla lapsuuden kodissa, lenkkeilin veljeni kanssa ja olin paljon kotona.

Lapsuuden kotsani seinältä. Onhan meitä.

Toukokuussa...

• ...olin jälleen kerran flunssassa. Pohdin myös mahdollisuutta kilpparin vajaatoimintaan (pohdin sitä edelleen, mutta seurantalinja), paino oli noussut, väsymystä ym. Olo oli toisinaan tosi kamala.
• ...sain päätökseen kolmannen harkan ja tein tehtäviä ja projekteja ihan hirveellä hönnyllä. Lopulta koitti parin viikon mittainen lomantapainen aika.
• ...vietin viikonloppua Tampereella.
• ...hengasin paljon pikkuveljen kanssa, mm. heiteltiin frisbeetä ja lenkkeiltiin.
• ...juhlin Jarpan suvusta kahdet ylppärit. Oli hauskat juhlat.

Frisbeegolf. Niin mukavaa!

Kesäkuussa...

• ...mun piti palata omaan työhön, mutta sain kesätyötarjouksen polilta. Otin tuon työn vastaan (sain siis virkavapaata heti opintovapaan perään). Uudet kuviot jännitti ihan sikana ja vastoin odotuksia en päässyt "rentoutumaan" tuttuun ja turvalliseen työhöni.
• ...vietin viikonlopun yhden pikkuveljen luona Espoossa.
• ...seurasin futiksen MM-kisoja.
• ...kävin vaeltamassa Evolla.
• ...minusta tuli kolmannen kerran täti toisen siskoni toiselle lapselle.
• ...kävin juhannusaattona juoksemassa kympin kisassa enkat, vaikka en ollut kymppiä kyennyt juoksemaan viimeiseen vuoteen kun kerran taikka pari. Olin superonnellinen osallistumisesta. Tuolloin olin toivoa täynnä, että syksystä saattaisi vielä kehkeytyä maraton syksy. Jalka oireili todella kevyesti.
• ...vietettiin perinteinen kaupunkijuhannus kera kavereiden.

Valjenpoika ihmettelee fasaania Korkeasaaressa.

Ensimmäisen puolenvuoden bonuskuva:

Mää ja Jii juhannuksena. Maailmankaikkeuden paras lenkkikaveri :).

Summasummarum:

Elän ilmeisesti vain valoisampina kuukausina, sillä muistellessani alkuvuotta, ei juuri mitään ole mielessä. Tai sitten siitä on liian kauan aikaa. Vaikka uupumus oli aika-ajoin hyvinkin kovasti päällä, paljon mukaviakin sattumuksia ja juttuja kyseiseen aikaan liittyy. Jälkeenpäin ajateltuna olen hyvinkin saattanut olla jonkinasteisen burn outin ovilla tuolloin alkuvuonna. Vakaasti uskon, että sekin on saattanut olla viemässä kilppariarvoja sinne lähelle rajaa. 

Ookko nää Oulusta...?

Ja pelkääkkö nää polliisia?

No en mää oo, mut en myöskään pelekää polliisia kuten kuvastakin näkyy. Viikonloppu meni tosiaan Oulussa erään vanhan ystäväni luona. S on opiskellut Jyväskylässä ja oltiin aikanaan samassa siivousfirmassa töissä ja siten tutustuttiin. Viisi vuotta on hän asunut Oulussa, enkä ole kertaakaan (!!!) käynyt siellä. Tapaamiset on ollut lähinnä täällä Jyväskylässä ja täälläkin ihan liian harvoin. S on niitä ystäviä, joiden kanssa ei pitkäkään tapaamattomuus haittaa ja kun tavataan, tunnelma on sama kuin silloin aikanaan kun tavattiin lähes päivittäin. Juuri se kai ystävyyden erottaa kaveruudesta.

Oulu oli kiva kaupunki. Olen käynyt siellä joskus lapsena ja ainoa mitä mieleen tulee, on Oulun Eden. En ole tuntenut mitään uteliaisuutta Oulua kohtaan ja kaupunkina se olikin sitten positiivisesti virkistävä kokemus. Oulu näyttäytyi mun silmissä sopivan kokoisena ja virkeänä kaupunkina. Viikonloppuun sisältyi kaupunginteatteria, ravintoloita, hyvää ruokaa, leffaa, leikkiä petseillä, paljuilua ja, ja, ja...

21. luukku: keilaus

Kolmen vuoden tauon jälkeen mun keilaus sujui vähän sinne päin. S:n kuuden vuoden tauko lienee sopivampi koska, hän yllätti itsensäkin. Meillä siis kyseessä lienee ihan täysin tuuripeli S:n miehen V:n tahkoessa täyskaatoja lähes joka kierroksella. Pelissä oli mukana myös heidän viisvee -tytär. Tosi kätevää, kun lapsen vuorolla radalta nousi "aidat", joten pienempikin pelaaja sai onnistumisen kokemuksia. Ja ihan hyvin sen ikäinen jaksoi keilata, vaikka pallothan on kohtuu raskaita, ne kevyetkin. Vinkkinä vaan kaikille, kenellä on lapsia. Mä en ainakaan ole tiennyt, että keilauksesta on noin monipuoliseen juttuun.

Keilaus on kyllä ihan hauskaa ja aina kun siellä tulee käytyä, mietin että miksi näin harvoin? Sopii tosi moniin tilanteisiin ja näköjään jo tosi pienestä pitäen. Miltään varsinaiselta liikunnaltahan tuo keilaus ei tunnu (eikä toki sitä ainakaan tälläiselle amatöörille olekaan), mutta kylläpä vaan on käsivarren lihakset napakkana nytten!

Tyhmä pää ja vatsalihakset

Jep, mä lähdin taas viime aamuyönä vähän reissuun, jotenka tämä postaus tulee (jos tulee) ajastettuna sitten illalla. Lähden lähdin tosiaan aamuyöllä klo 04.00 Onnibussilla kohti Oulua erään ystävän luokse. Kun on ne liput siihen bussiin niin halpoja ja silleen, niin kai sitä voi vähän matkustusajoista tinkiä. No bussilippu sekä taksi matkakeskukselle maksaa sen 30 euroa ja klo 06.15 olisi lähtenyt bussi, johon opiskelijalippu maksoi... Ööö, no 30 euroa. Että näin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Toivottavasti saan sain nukuttua.

Tyhmä pää karvahatussa.

19. luukku: vatsalihakset

En ole kyllä varsinainen vatsalihasjumpan rakastaja. Onko joku? Jostain syystä mun päässä on myös vahvana harhakuva, jonka mukaan vatsalihaksia pitäisi olla joka käänteessä treenamassa, vaikka eihän ne sen kummempia lihaksia ole, kun mitkään muutkaan lihakset.

Vaikka en varsinaisesti pidä corejumpasta, se on suunnilleen ainoa juttu, mitä saan itseni tekemään täällä omassa kodissa. Olkkarin lattialla. Sikäli voimapyörä on ollut itsensä takaisin maksanut hankinta. Treenaan vatsat 1-2 kertaa viikossa salilla ja 1-2 kertaa viikossa kotona. Vatsat on mun mielestä ihan pätevä tehdä lenkinkin päätteeksi, nimittäin joskus treenin loppupuolella alkaa puhti olla sen verran pois, ettei vatsoja saa tehtyä samalla intensiteetillä, kuin joku toinen päivä.

kidutusvälineiden kidutusväline!

Niin keski-ikäistä, niin keskiluokkaista!

Ihmisiä riitti asuntomessuilla. Daaliankadulla ja mitä niitä nyt oli.

Viikonloppu oli ja meni. Taas. Viikot menee hurjalla vauhdilla, kun on kiva ja mielenkiintoinen työ. Oikeastaan mulla on kyllä aina ollut kiva työ. Tämä kesä on ollut kuitenkin spesiaali, koska oon tehnyt niin erilaista työtä, kun koskaan aiemmin.

Komeat maisemat maailmanpylväästä.

Aika moni talo oli tällainen. Laatikon mallinen kivitalo. Mulle tulee vähän mieleen seurakuntatalo.

Raparperipiirakkaa, lauantai-aamun pitkis, ystäväpariskunnan vierailu, asuntomessuja, hyvää ruokaa, pyörähdys terassilla, lautapelejä ja muutama kuiva omenasiideri. Siinä oli mun viikonloppu. Niin keskiluokkaista, niin keski-ikäistä ja niin mukavaa. Postauksen kuvat käsitteleekin tuota viikonloppua.

Ihan leipasin piirakkaa.

Sunnuntaibrunssi viikonlopun jämistä. Salaattiloita ja kirjolohipatonkiloita.

Viikon juoksukilometrit oli 50+. Lauantaina juostiin Janin kanssa hellepitkis ja sunnuntain sekä tämän päivän olenkin kinkkaillut tuon jalkaterän kanssa. Koko jalkaterä ja nilkka on aikalailla turta, enkä edes osaa paikallistaa missä tuo kipu on. Ehkä se on hyvä? Positiivista tässä jalkateräshitissä on se, että olen kohta itseoppinut jalkaterän 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Jossain siellä mättää. Jaksan kuitenkin uskoa, että kyse on jostain kireyksistä taikka sensellaisista, eikä varsinaisesta vammasta. to do -listalla onkin hieroja.

Kuka on fiksuin?

Vaikka maratonit ja muut on hyvin hyvin kyseenalaisia, en kuitenkaan jaksa olla pahoillani. En kiukkunen, enkä masentunut. Nämä takaiskut tuntuvat kertakerralta pienemmiltä. En jaksa enkä halua päästää niitä ihon alle. En enää.

Katteet kohdillaan? (paikassa asuntomessut!)

Palattakoon vielä asuntomessuihin. Onkohan sellaisia messuja olemassa, missä olis kaikkia remopntoituja rintamamiestaloja ja sensellaisia? Jos on, niin haluaisin sellaisille. Messuilla oli paljon kivoja juttuja, ihania taloja, mutta aika paljon myös kliinisiä seurakuntatalotyyppisiä koteja. Itse taidan olla enempi vanhan ystävä, vaikka kyllähän monet uudet kodit on tosi kauniita. Sille kuka tykkää.