Tytöt jotka pyöräilee: Pohjois-Päijänteen kierros

Lauantai oli taas pyöräilypäivä ja hyvä päivä olikin. Kierrettiin kaverini Pn kanssa niin sanottu Pohjois-Päijänteen kierros. P oli mun ohjaajanani ekassa työharkassani ja siellä tutustuttiin. Onneksi tutustuttiin, sillä aikuisena on musta tosi hankalaa tutustua ihmisiin ja olenkin enempi kuin onnellinen siitä, että oon löytänyt niin samanhenkisen (ja muutenkin mukavan!) tyypin tähän elämään.

Idea tähänkin lenkkiin on JYPSin sivuilta. Hauska olisi kahlailla kaikki reitit läpi. Startattiin taas vanhasta tutusta paikasta, eli satamasta ja suuntana oli Kanavuori. Kanavuoresta suunnattiin pyörät kohti Toivakkaa. Koskaan aiemmin tuolla vanhalla tiellä kohti etelää en ole pyöräillyt. Moni kyllä sitä kehuu, enkä ihmettele ollenkaan: todella vähäinen liikenne ja maisematkin tosi miellyttävät. Tien varrelle jää Laajarannan ja Oravasaaren kylät. Toivakan keskustaan johtavan tien ristey tuli vastaan noin 37km:n kohdassa.

Vanhan Toivakan tien maisemaa. Taustalla Leppävettä.

E75:n pääsi näppärästi ylittämään (tai itseasiassa alittamaan) kevyen liikenteen väyliä pitkin. Matka jatkui kohti Rutalahtea, joka on kahteen otteeseen valittu vuoden kyläksi Keski-Suomessa ja myös valtakunnallista tunnustusta on pokkailtu. Yhtään en tuota kunniaa ihmettele, olipahan se aika idyllinen paikka. Kahvitaukoilua pidettiin Rutalahden Letkaliiterillä. Mainio paikka, jopa laastaria löytyi. Sille oli tarvetta, koska aiemmin ihmetellessämme taukopaikan sijaintia sattui tällä kertaa Plle pikku könähdys. Onneksi sen kummempaa vammaa ei kuitenkaan sattunut! Rutalahdesta suunta kohti Leivonmäen kansallispuiston maisemia. Kuten arvata saattaa, maisemat senkun parani ja tie oli edelleen todella hiljainen. Reitti kulki Leivonmäen kansallispuiston viertä ja tie jatkui aina Hollan ohi seututi 610 risteykseen.

Ei varmaan tarvitse mainita mistä.

Nää maitolaiturit on vaan niin hienoja!

Rutalahti-Seututie 610 -väliltä. Tautalla Leivonmäen kansallispuiston maisemia sekä Rutajärveä.

Mäkeä oli hyvänlaisesti jo aiemmin, mutta tästä alkoi varsinainen koetinosuus, joka vain paheni Päijänteen läntisen rannan lähestyessä. Seututie 610 on toinen Päijänteen ylittävistä teistä, jolla on kaksi erityistä ominaisuutta: tieltä löytyy Suomen oloihin erityisen jyrkkä mäki (ja monta muuta jyrkkää mäkeä) ja Suomen kolmanneksi pisin silta. Lisää voi lukea täältä. Tien varrella oli Keski-Suomalaisia kyliä, joista erityisesti jäi mieleen Putkilahti ja sen, sanotaanko mielenkiintoinen, kyläkauppa. Putkilahdesta lähti hiljalleen kiipeäminen kohti Vaarunvuorta. Nimen omaan tuo Vaarunvuoren mäki on tunnettu jyrkkyydestään. Korkeimmillaan tie on 120 metriä päijänteen pintaa ylempänä ja joissain kohdissa nousumetrejä kertyy 70 puolen kilometrin matkalla. Onneksi ylhäältä pääsee kuitenkin alaskin. Jotain tiestä kertoo sekin, että korkein vauhti alamäessä oli 61,4km/h jarrutellen ja varovaisesti. Kovasti ei uskaltanut tuohon mäkeen ajaa, sillä näkymä Vaarunvuorella oli yksi kysymysmerkki.

Putkilahti ja Ylisjärvi, josta eteläiselle Päijänteellekin pääsee.

Vaarunvuoret.

Vaarunvuoren jälkeen normaalit mäet tuntuikin pikkumäiltä, mutta jaloissa silti. Laskuvoittoisesti edettiin kuitenkin kohti Kärkisten salmea, jossa on tuo Suomen kolmanneksi pisin siltä. Komea silta, mutta en kiellä etteikö mukava olisi ollut salmea lossillakin ylittää. Kärkisten sillalla mietittiin, että vieläkö olisi tauon paikka ja onneksi päätettiin pysähtyä kahville Korpilahden nesteelle, sillä mitään aakeeta laakeeta tuo Korpilahti-Jyväskylä välikään ei ollut. Vähän jouduttiin sompailemaan hiekkatiellä ja taluttelemaan pyöriä, koska päällystetyksi tieksi luulemamme Punamäentie olikin hiekkatietä ja työmaasellaista. Pian pääsimme kuitenkin ysitieltä koukkaamaan Punakankaantielle, josta matka jatkui Muuramen teollisuuskylän ja keskustan läpi kohti Jyväskylää.

Kärkisten silta

Reitti oli siis todellakin mahtava, eikä juurikaan tarvinnut ajella tiellä, missä oli vähääkään enempää liikennettä. Se on aika paljon se, kun lenkin kokonaismitaksi kertyi 130km. Sykemittari irtisanoi itsensä 120km kohdalla, mutta Googlemaps (ja aiempi pyörälenkkeily) kertoi loppumatkan pituudeksi 10km. Ajoaika oli 4h55min. + viimeisen kympin 20min, eli lopputulema oli 130km ja 5h15min. Keskivauhti tuonne 120km kohdille oli se reilu 24km/h ja vika kymppi alamäkineen tuli reippaammin tuota keskaria. Vartti kotiinpääsyn jälkeen alkoi sataa vettä. Tällä kertaa siis ilmojen haltiakin oli puolella, koska vettä ei tullut yhtään, vaikka loppumatkalla alkoi pilviä kerääntyäkin.

P.S. Vaarunvuoret ja Päijänne sai valtoihin niin, että tänään käytiin Jarpan ja pikkuveljen kanssa kulkemassa vespuolenvaellus, eli patikoimassa tuolla luonnonsuojelualueella. Siitä lisää myöhemmin.

P.P.S. Mainittakoon vielä, että samaanaikaan, kun mä fiilistelin pyöräilyä, mun opiskelukaveri fiilisteli Facebookissa seututien varrella olevaa Mäkitupalaismuseota. Hän suositteli vierailemaan kyseisessä paikassa, eli varmaan on lenkki uudemman kerran ajettava ja evästettävä siellä. Sen verran kuulosti mielenkiintoiselta!

Paras päivä: Keitele-Päijänne -kanavapyöräily

Aamuinen satama

Eilen käytiin kaverin Pn kanssa pyöräilemässä Kanavaristeily -lenkin. Idea saatiin JYPSin pyöräreiteistä. Originalli reittikartta löytyy ensimmäisestä linkistä ja toisesta linkistä taas löytyy sekä tuosta reitistä että muista reiteistä lisää infoa. Lenkkihän siis kiertää siten, että pyörällään Jyväskylästä Suolahteen vieraillen viidellä Keitele-Päijänne -kanavan sululla ja samat mestat katsellaan palatessa vesiltä käsin. Itse modifioimme reittiä siten, että poljimme n. 10km lisää Äijälän kautta. Pari sulkua jäi siis Kuusan jälkeen katseltavaksi vain vesiltä ja vastineeksi saimme julmettuja hellenousuja jossain Konneveden ja Äänekosken rajamailla.
Startattiin kello 10 samaan aikaan Suomen Suvi -paatin kanssa Jyväskylän satamasta.

Ensimmäinen sulku sijaitsi Vaajakoskella yhdistäen Päijänteen Leppäveteen (n. 2,5m korkeuserolla). Tämän jätimme myös välistä, siellä kun on tullut vierailtua kerran, jos toisenkin. Ensimmäinen tauko pidettiin Kuhankosken sululla n. 30K Jyväskylästä. Kuhankosken sulku yhdistää Leppäveden Saraaveteen n. 4m:n korkeuserolla. Kuhankoskelta lähdettiin jatkamaan lenkkiä kohti Kuusaata. Kuusaalla n. 40K Jyväskylästä pidimme kahvittelutauon ja kävimme katsastamassa Kuusaankosken komeita maisemia. Koskikalastaja-Jarpalta olen kyllä kuullut yhdestä ja toisesta koskesta, mutta koskaan en itse ole paikoilla vieraillut. Mikä toisaalta on ihme, koska siellä on kaikennäköistä aktiviteettia muutakin ja rannalla sijaitsevalla Varjolan tilalla järjestetään myös paljon juhlia. Nytkin oli häät menossa. Kuusaan sulku yhdistää Saraaveden Valtianjärveen n. 4m:n korkeuserolla.

Kuusankoski

Jokin järvi Keitelekanavan varrella Päijännettä kohti mennessä.

Tässä vaiheessa päätimme muuttaa reittiä, koska aikaa oli jäljellä paljon ja matkaa jäljellä vähän. Ajelimme Äijälän kylän läpi jonnekin Konneveden rajoille. Helle ja siihen nähden riittämätön energia oli ainaskin omalla kohdallani tehnyt tehtävänsä ja etenkin Konneveden rajamailta Äänekoskelle, eli Suolahteen, tuleva eniten mäkinen osuus oli melko hapokasta kyytiä. Mutta on se hauskaa, myös kieli vyön alla ylämäkeen polkeminen! Maitse meiltä jäi siis katsastamatta Kapeenkosken sulku, joka yhdistää n.3m:n korkeuserolla Valtianjärven Kuhnamoon ja Paatelan sulku, joka yhdistää n. 8m:n korkeuserolla Kuhnamon Keiteleeseen. Etenkin viimeisessä (taikka laivalla ensimmäisessä) sulussa oli kyllä jämerät tunnelmat, kun korkeusero oli niinkin iso ja vettä juoksutettiin siten, että paatti pääsi Keiteleeltä alas kohti Päijännettä.

Ja sitte uimaan!

Keitele.

Meidän lenkki päättyi Suolahtelaiselle uimarannalle, jonne jäi myös talviturkit. P heivas omansa tyylikkäästi pommilla laiturin päästä järveen ja minä vähemmän tyylikkäästi askel kerrallaan niitä rappusia! Vesi oli kyllä vielä aika tosi kylmää. Uimarantsussa syötiin vähän evästä ja kolmen jälkeen hilauduttiin Suolahden satamaan, josta puoli neljältä alkoi sisävesiristeily edellä mainittujen sulkujen ja järvien läpi kohti Päijännettä ja kotia. Suomen suvi oli paatin nimi. Henkilökunta siellä oli ystävällistä, ruoka ihan tosi hyvää ja tunnelma muutenkin tosi kiva. Hinta ehkä hieman tyyris, mutta niinhän monesti Suomalaisilla yrittäjillä joutuu olemaan. Risteilymaisemat oli mukavaa vaihtelua usein koetuille Päijänne -risteilyille, jotka hienoja nekin!

Oli se hyvää!

Ajoaika 2h50min/70km. Sisävesiristeily 4h30min. Pulahdus järveen. Ulkoilua ihan superupeissa helteisissä maisemissa. Hyvä ruoka ja hyvä seura! Yhtään enempää ei voisi täydellisen onnistuneelta päivältä odottaa! Kuinka lähellä onkaan paljon, paljon kauniita vierailemisen arvoisia paikkoja.

Iltainen satama.


PÄIJÄNNE KUITTAA!

Tuomiojärven rantatie

Blogiani seuranneet tietävätkin, että olen kirjoitellut tänne aiemminkin reittiesittelyitä kotiseudultani Jyväskylästä. Postaus rantaraitista onkin yksi suosituimmista kirjoituksista koko blogihistorian aikana. Finlandia maratonin (tänä vuonna myös SM-statuksen omaavan) lähestyessä tuo kirjoitus on taas ajankohtainen, käykäähän lukasemassa, etenkin jos olette kyseiseen tapahtumaan osallistumassa. Tällä kertaa ajattelin antaa taas tunnunstusta kotikaupungilleni ja kirjoittaa Tuomiojärvestä.

Sekin on yks mun lempparilenkkejä täällä Jyväskylässä. Etenkin tuo noin viiden kilometrin mittainen Tuomiojärven rantatien kohta, jota tässä kirjoituksessa käsittelen. Koko järven ympärys on jotakuinkin 13-14 kilometriä. Ketään ei varmasti kiinnosta, että Palokan päässä on (ylläripylläri) ABC-liikennemyymälä ja Prisma. Ei muakaan!

Tykkään tuosta rantatiestä tosi paljon. Tasaisuutensa vuoksi se on nopeaa juosta, mutta kuitenkin hiekkatietä ja huomattavasti armollisempi jaloille. Varsinainen "oikea rantatie" alkaa Kortepohjan kaupunginosasta, Wilhelm Schildtin kadun päästä. Tuolta pääsee myös Haukanniemen luonnonsuojelualueelle sekä lintutornille. Tien varrella on myös toinen lintutorni Eerolanlahdelle, lähellä kaupungin omistamia ja asukkailleen vuokraamia viljelypalstoja.

Viitaniemen päässä on isot nurmialueet auringonpalvontaan ja vaikka mille. Siellä onkin usein tullut kesäpäivää vietettyä. Tuolle noin viiden kilometrin matkalle mahtuu myös kolme uimarantaa, Viitaniemen- sekä Tuomiojärven rannat ja vanha leirintäalueen uimaranta. Tuo viimeisin, olisiko nimeltään Kivelän ranta, toimii myös paikallisen melontaseuran "kotisatamana". Toki kuljettavat kanootteja ja kajakkeja sovitusti myös muuallekin.

Tien varrelle mahtuu ripottellen äkkiseltään laskettuna ainakin kuusi beach volley -kenttää, ehkä enemmänkin. Viitaniemen koulun kohdilla on myös lasten liikennepuisto sekä tuon koulun pihassa kaikennäköistä aktiviteettia, kuten nyt vaikka kiekonheittohäkki ja futiskenttää. Kahden viimeisen uimarannan välissä on koriskenttiä ja aikuisten "pihakuntosali", eli laitteita jossa voi omalla painollaan tehdä erilaisia liikkeitä.

Kivenheiton päässä rantatiestä on myös Viitaniemen tekojäärata sekä Vehkalammen lämmitettävä tekonurmikenttä. Unohtuikohan vielä jotain.. No ainakin Jousiammuntarata, joka on kanssa (ymmärrettävistä syistä) vähän siinä syrjemmässä, eikä niin näkyvillä.

Hiekkatietä on tuolla järvenrannassa myös vanha Laajavuorentie, että koko matkaa ei asuinalue-/kauppakeskushelvetissä tarvii juosta, vaikka tuon rantatien pituus jotain vitosen vaan onkin. Aika usein käy niin, että se mitä on lähellä ei oikein osaa arvostaa. Silleen aika jännä tehdä näitä kirjoituksia, niin aina muistaa miks mä täällä tykkäänkään asua. Vaikka moni asia (etenkin näinä talouskurimusten aikoina) meneekin vähän päin honkia, niin on täällä paljon niitä hyviäkin juttuja.

Kun nyt vaan ei S-ryhmä saa noilta tonteilta yhtään rakennuslupaa :).

Reittivinkkejä Jyvässeudulla

Tykkään lukea postauksia, joissa esitellään ihmisten juoksulenkkejä kartalla. Joskus tulee selailtua myös Sports Trackerin karttaa ja otettua sieltä reittivinkkejä juoksulenkeille. Olenkin aiemmin postannut reittiesittelyitä eri lenkeistä, joita paljon tulee kuljettua. Jyväsjärvi, Laajavuoren maastot, Ruokkeen lenkki ja Harju ovat tuttuja kulmia. Nyt ajattelin postata teille muutaman karttakuvan lenkeistä edellämainittujen reittiesittelyiden lisäksi vaikkapa vinkiksi, mikäli tällä blogilla Jyväskyläläisiä lukijoita on. Kuvan vasemmasta yläkulmasta löytyy lenkin pituus ja alla on sitten lyhyttä tekstiä.

1) Tuomiojärven lenkki. Noin kolmasosa hiekkapohjaa, muutoin asfalttia. Ei ihan perustasainen "järvilenkiksi", nousua ja laskua löytyy.

2) Laajavuori-Savela-Kukkumäki-Myllyjärvi-Keljonmarketit-Hippos-Laajavuori. Kevyenliikenteenväylää ja asfalttia.

3) Hannikaisenkatu-Keljo-Keljonmarketit-Nelostien vartta Keljonkankaalle ja vanhaa Keljonkaankaantietä Keljonkankaalle-Korkeakoskentie-Rantaraitti-Hannikaisenkatu. Kevyenliikenteen väylää ja asfalttipohjaa. Jäätävä nousu Keljonkankaalle. Yhdistelen tuota seutua myös aikapaljon rantaraittiin, jos ei ihan kokoaikaa huvita siellä juoksennella.

4) Laajavuori-Myllyjärvi-Keljo-Keljonkangas-Keljo-Hippos-Laajavuori. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on pidennetty versio lenkistä nro. 2 ja päällekkäisyyttä myös edellisen kanssa. Tuota Korkeakosken ja Keljon seutua tulee juoksenneltua paljonkin eri variaatioin sekä Laajavuoresta että keskustasta käsin.

5) Palokkajärven lenkki. Pääosin asfalttia, vähän hiekkapohjaakin löytyy. Melko tasainen. Vasemmalla Palokan moottoritien varressa kunnon baana juoksijoille, pyöräilijöille sekä rullaluistelijoille.

Viimeaikoina on tullut juoksenneltua lenkkejä AKn kanssa ja se on tuonut vähän uutta näkökulmaa reitteihin myös. Toisella kun on aina ne omat kuviot, missä kulkea. Hassua, että vaikka juostaan tavallaan samaa lenkkiä, niin toisella saattaa olla esimerkiksi ihan eri suojatie mitä se käyttää tienylitykseen. Pitkiä lenkkejähän pyritään säännöllisesti sopimaan juostavaksi Jn kanssa. Meillä on sellainen "työnjako", että "kumman nurkilla pitkä lenkki juostaan, se on suunnittelija". Tykkään siitä systeemistä, on sekä suunnittelua, että sitten vaan sitä juoksemista :). Toki aika paljon niitä pitkiksiä saa tahkoa ittekseenkin. Seuraavaksi muutama pitkisehdostus.

6) Takakeljon lenkki. (Laajavuori-Ruoke-Taka-Keljo-Myllyjärvi-Laajavuori). Tuo Taka-Keljon pätkä, eli kuvassa vasemmanpuoleinen suora, on kokonaan hiekkatietä. Reitillä on aikapaljon korkeuseroja. Kevyenliikenteenväylää muutama kilometri, muutoin saa tienpientareella juosta. Vähäliikeenteistä seutua kylläkin. Osittain mennään samaa tietä, kuin aiemmassa postauksessa esittelemällä Ruokkeen lenkillä.

7) Saarenmaan lenkki. (Laajavuori-Ruokkeentie-Soikkelintie-Kivelänlammentie-Saarenmaa-Palokankeskus-Laajavuori). Neljäsosa hiekkatietä, muutoin asfalttipohjaa. Tässä saa kanssa mennä pitkän pätkän pientareilla, mutta eipä juuri ole autojakaan. Tässä myös osittain samaa pätkää, kuin Ruokkeen lenkillä, mutta kuitenkin eri pätkää kuin aiemmassa kuvassa :D.

8) Ruoke-Saarenmaa-Tuomiojärvilenkki. Tässä on sitten yhdistetty sekä aiemmin esittelemää Ruokkeenlenkkiä sekä tässä postauksessa aiemmin esiintyneitä lenkkejä. Kilometrejäkin löytyy sen mukaisesti. On hiekkaa, asfalttia ja mäkeäkin löytyy.

9) Keskusta-Taulumäki-Palokka-Seppälänkangas-Palokangas-Laukaantie-Huhtasuo-Tourula-Keskusta. Tässä on yksi esimerkki randomlenkistä, jonka jompikumpi suunnitteli. Hiekkaa ja asfalttia.

Oon sekä vaihtelun, että rutiinien ystävä. Lyhyissä lenkeissä juoksen tosiaan aika paljon niitä jo aiemmin esittelemiäni reittejä sekä maastoja ja tämän postauksen alussa olevia lenkkejä. Joskus tulee piipahdettua myös Aittorinteen ja Huhtasuon maastoihin, mutta rakkaudesta Laajavuoreen pyörin siellä kuitenkin kaikkein eniten :D. Lähtiessä tiedän aikalailla suurinpiirtein tarkkaan missä tulen menemään. Pitkiksissä en kuitenkaan kovin usein jaksa samaa lenkkiä juosta. Siksi niitä on mukava suunnitella kartalta tai vaihtoehtoisesti mennä Jn suunnittelemaa reittiä. On mukava juoksennella paikkoihin, joissa ei koskaan muuten tule käytyä. Toki pitkissäkin lenkeissä mulla on ne perinteet, mutta en varmaan koskaan oo juossut kahta peräkkäistä pitkistä samalla reitillä.

Hauskaa, jos joku sai tästä ideoita lenkkeihin ja mulle saa lenkkivinkkejä laittaa, otan niitä tosi mielellään vastaan.

Ruokkeen lenkki

Olen kirjoittanut tänne aiemminkin reittiesittelyitä lenkeistä, jota aika usein tulee tahkottua. Tässä postauksessa on vuorossa niin kutsuttu Ruokkeen lenkki. Koska ehkä kaikki lukijat tietävät, miltä näyttää Keski-Suomalainen maantiemaisema tai omakotitaloalue, niin havainnollistan tälläkertaa kirjoitustani kartan avulla.

Kilometrit 1-3: Tämä pätkä on suurimmaksi osaksi hiekkatietä ja myös kevyenliikenteenväylä on käytössä koko tämän matkan. Tie sahaa ylösalas, mäet on katujuoksuksi jyrkähköjä kumpaankin suuntaan, mutta ei kuitenkaan kovin pitkiä. Kiepin keskelle jää kylpylähotelli Rantasipi ja ihan tässä vieressä sijaitseva Laajavuoren laskettelukeskus. Reitti kulkee kulkusuuntaan nähden oikealla puolen olevaan Tuomiojärven rantaan, ohi Haukkalan hieman hienomman asuinalueen, jonkin päiväkodin ja koulun aina Ruokkeentien risteykseen.

Kilometrit 4-7: Kevyenliikenteenväylää tällä pätkällä on enää vajaan kilometrin verran ja tuo onkin sitten melkoista nousua. Sen jälkeen on siirryttävä maantien reunaan juoksemaan. Rajoitus tuolla tiellä on pääosin 60km/h. Näin juoksijana ei nopeusrajoituksen ylittymistä tarvitse pelätä, mutta autot ei niitä kyllä oikein noudattele. Taloja on harvakseltaan ja välillä ympärillä on ihan vaan metsää. Yksi järvikin ohitetaan ja tuossa järven kohdalla on yksi Jyväskylän suosituimpia pitopaikkoja (vai miksi niitä hääpaikkoja kutsutaan?). Liikennettä ei kovin paljoa ole, nousua ja laskua kylläkin. Täysin tasaista pätkää ei juuri ole.

Kilometrit 7-9: Samainen Ruokkeentie kääntyy jyrkästi, joskaan tuo mutka ei noin suurelta juostessa tunnu. Kartassa oikealle luoteeseen kääntyy Soikkalantie, jonne tulee pitkillä lenkeillä koukattua. Tietä jatketaan kunnes ollaan aikalailla Ruokkeen kylällä. Varmaankin tuolla on joskus joku kyläpuoti ollut, mutta ei enää.

Lenkura kartalla

Kilometrit 10-11: Ruokkeentieltä käännytään vasemmalle Vesangantielle. Oikealla on järvi nimeltään Ruokepuolinen. Vasemmalla on taloja kohtalaisen lähekkäin, ollaanhan nyt kylällä! Edelleen juoksua on jatkettava maantien laidassa, sillä niin suuresta kylästä ei kuitenkaan ole kyse, että kävelytie löytyisi. Tässä kohdin on joku vajaa kilometrin verran kohtalaisen tasaista, mutta sitä ei kauaa kestä.

Kilometrit 12-13: Sitten aletaankin lähestyä "varsinaista Jyväskylää". Käännös vasempaan ja tien nimi jatkuu edelleenkin samana. Oikealla on Köhniöjärvi ja vanha kaupungin työntekijöiden saunapaikka nimeltään Könkkölä. Varmaan siellä jotain toimintaa, mutta meille ei siellä enää viikottainen sauna lämpene. Pian vasemmalla tulee vastaan ravirata Killeri ja sitten aina liikuntakeskus, kuinka ollakaan, Killeri sekin. Tuossa liikuntakeskuksen kohdalla alkaa vastarakennettu kevyenliikenteenväylä.

Kilometrit 14-15: Loppunousu Kortemäen asuinalueelle, huh! Tykkään juosta sen omakotitaloalueen läpi himaan vaikka sekin on edelleen sellaista pientä (tässä vaiheessa paskamaista) nousua, mutta en tykkää palata tuohon Laajavuorentielläkään. Tässä onkin sitten taas Kevyenliikenteenväylää, vaikka kyse on varmaan kaikkein pienimmästä tiestä. Lopuksi pururadan ylitys ja metsän poikki ollaan maalissa!

Korkeus- ja nopeuskäppyrää. Tiedä sitten miten paikkansapitävää :D.

 Oon kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja mulle ajatus maantielaidassa juoksemisesta ei tunnu hankalalta. Teiden ylityksiä ei tuolla lenkillä juuri ole, ainakaan tuohon suuntaan kuljettaessa. Pientareet on mun mielestä ihan riittäviä ja rekkaliikennettä ei ole. Eipä tuolla juuri juoksijoita liiku, maantiepyöräilijöitä kyllä tulee useastikin vastaan.

Juoksen aika paljon tiettyjä reittejä, mutta vaihdellen. Mukavaa on myös keksiä "uusia lenkkejä" ja etenkin pitkiä suunnitellessa tulee tutkittua karttaa ja mittailtua vähän noin niinkun suurinpiirtein etäisyyksiä. Toki reittivalintaan vaikuttaa myös se, kuinka pitkä lenkki on tarkoitus juosta. Tällä lenkillä on mun mielestä ihan parasta lähtee juoksemaan keskimittaista tasavauhtista reipasta. Järvenrantareitit on kanssa siihen hyviä. Kaupunkialueella, riippuen tietysti vähän kuinka lähellä keskustaa, on vähän turhan paljon liikennevaloja ja sellaiset reitit sopii paremmin sitten peruskestävyyslenkeiksi.

Haukanniemi

Mä oon kirjoittanut tänne aiemmin postaukset mulle niin tutuista lenkkireiteistä Harjulla, Laajavuoressa ja Jyväsjärven rantaraitilla. Mä oon asunut nyt Jyväskylässä n. 12 vuotta ja oon ainoastaan yhden kerran kevättalvella käynyt Haukanniemessä. No tämän aamun kiireetön lauantailenkki suuntautui sinne.

Haukanniemi on Tuomiojärvelle ulottuva niemi, Rautpohjanlahden sekä Eerolanlahden välissä. Alue tunnetaan luonnostaan, mutta tietääkseni se ei ole luonnonsuojelukohde kuitenkaan. Haukanniemeen pääsee Wilhelm Schildtin kadun päästä, josta lähtee polku joka vie ensin peltoaukeiden läpi metsään. Niemen päässä on "makkaranpaistomesta". Kuten kuvista näkee, tämän aamuinen keli oli todella sumuinen ja kostea.

 

Niemen kiertävä lenkki kokonaisuudessaan oli vain hieman reilu kaksi kilometriä pitkä, joten tokihan se piti sitten tovi asfalttiakin tallata, että sai kunnon kilometrit kasaan. Pellonvierustaa kulkeva polku oli kohtalaisen helppoa juostavaa, mutta metsässä oli paikoin juurakkoista ja kivistä. Korkeuseroja ei kyllä ollut nimeksikään.

 

 

Kaikenkaikkiaan mukava piristys asfaltilla juostuun lenkkiin. Suosittelen kyllä kaikkien Jyväskyläläisten kyseisessä paikassa pistäytymään. En tiedä johtuiko se sumuisesta kelistä vai viiraako mulla muuten vaan päässä, mutta tässä aamussa oli jotain erityistä. Ei ole kyllä mitään hajua mitä se erityinen oli. Lenkin jälkeen oli jotenkin niin super-iloinen fiilis, että piti ihan kaupan kautta mennä töihin ja viedä duunikavereille herkkuja.

Mainittakoon nyt vielä se, että oon nyt hoitamassa mun rakasta kahdeksan kuukauden ikäistä kummityttöä. Siis mun sisko on juhlimassa ja minä hoidan pientä lasta. Että tässä lauantai-illassakin on jotain kummallista, outoa ja nurinkurista! (Toivokaa nyt kaikki, että se nukkuuuuu......... :D).

Harju

Nyt kun sekä Jyväsjärven rantaraitti että Laajavuoren kuntokymppi on esitelty, on aika esitellä Harjun lenkki. Harju on keskellä Jyväskylän keskustaa sijaitseva... niin, harju. Tai ei, se ei ole harju, vaan osa jääkauden aikaista Sisä-Suomen reunamuodostumaa. Ei ole kyllä mitään hajua mitä sellainen on, mutta ilmeisesti sellaiset näyttää harjuilta. Ja ei, en olisi tiennyt tätä ilman wikipediaa. Kauan eläköön vapaa tietosanakirja!

Harju on mitä ilmeisimmin yksi Jyväskylän "tunnetuimpia" paikkoja, sen laella sijaitsee Harjun torni, joka tietääkseni on vanha vesitorni. Kyseisessä rakennuksessa toimii tänä päivänä Vesilinna -ravintola, Keski-Suomen luontomuseo sekä näköalatorni. Lenkkikamoissani ja hien hajuisena en sinne viitsinyt lähteä kuvia napsimaan, mutta ihan hieno paikka.

Harjun laella kulkee erilevyisiä teitä sekä polkuja. Varsinainen ulkoilureitti, jota minäkin hulluuksissani kierrän ympäri, on 1,6km pitkä. Harjun takarinteelle on rakennettu kesäteatterin lisäksi pieni "jumppapaikka", jossa minua ahkerrammat tyypit käyvät treenailemassa leuanvetoa sun muuta lihaskuntoa.

Harjun rinteitä kulkee myös lukuisia portaita, joista nämä "neron portaat" lienee kauneimmat. Siinä parempi kuntoisenkin tyypin jalat saa hapoille, kun niitä rappusia juoksee ylös ja alas. Neron portaat on saanut nimensä jyväskyläläisen kaupungininsinööri Oskar Neron mukaan. Wikitietoa tämäkin :D.








Harjun rinteelle on rakennettu myös urheilukenttä, joka toimii sekä JKU:n että JJK:n kotiareenana. Niin, ainakin siis kyseisten urheilijoiden. Tsemppiä vaan sekä JKU: yleisurheilijoille että JJK:n jalkapallon pelaajille!









Tämän päiväinen kympin lenkki suuntautui siis tuonne. Jotain kaksi vuotta olen kerännyt rohkeutta painua tuonne urheilukentälle tekemään jotain vetotreeniä ja nyt kun viimein sain kerättyä riittävän määrän rohkeutta, niin toisella 400m intervalilla tuli joku kenttämestari kertomaan, että tänään siellä kentällä ei saa juosta. Syynä oli illalla pelattava JJK:n EURO-peli. Kohta olisi kuulemma ihan kansainvälisiä palloilijoita tulossa vähän potkimaan. Mitä tästä opimme? No sen, että tänään Jyväskylässä pelataan kansainvälistä jalkapalloa sekä sen, että ilmeisesti jonain toisena päivänä siellä saa juosta. Ihan tälläinen tavallinen Wannabe Juoksijakin.

Kuntokymppi!

No nyt on sitten laitettu hyväksytty hakemus Vaarojen Maratonille. Juomareppu on omistajallaan heti juhannuksen jälkeen ja vielä kun kerkeäisi kengät katsomaan, niin päälinjat alkaa olla kohdallaan. Loppu on sitten hienosäätöä ja HELKKARISTI KILOMETREJÄ! Joten niin se oli vaan tänäänkin vedettävä kamat niskaan ja lähdettävä lenkuralle. Tämän päivän kunto ja tuntemukset oli kohdallaan ja vauhtikin 5:45/km.

Lähtö eteisestä ulos...

...20m, niin ollaan tässä!

Suuntana Laajavuoren kuntokymppi, kotopihasta reilu sellainen. Alkaa vähän tuntua, että se on tämän kesän peruslenkki, jolla juostaan välillä kovempaa, välillä hitaampaa. Peruslenkki lienee mulle sitä, että siellä mennään kerta viikkoon ja sen ympärille rakennetaan sitten muuta, jos vaikka vähän pidempää haluaisi. Ai että, mä digaan näitä maastoja, jotka alkaa takapihalta! Lenkki on myös varsin hyvä ajatellen syksyn tavoitetta. Korkeuseroja ihan kivasti ja maasto todella vaihtelevaa.

Esittelyssä Kuntolenkki 10km: