Maratoonari-identiteetti

Sain viime viikon maanantaina elämäni ensimmäisen  toisen kosketuksen akupunktioon. Eka kosketus oli korva-akupunktio psykiatrian harkassa ja tämä toinen oli sitten ihan normi akupunktio nilkkaan/pohkeeseen. No, lähtökohtaisesti jo oli ajattelu, että se tuskin tapauksessani auttaa, mutta kokeillaan. Ja niin siinä ainakin luullakseni myös kävi. Sain myös ohjeeksi syödä tulehduskipulääkekuurin ja olla treenamatta. Ei siis päkiänousuja, eikä myöskään minkäänmoisia lenkkeilyjä.

Niimpä viikon liikunnat on koostunut kahdesta yläkropparääkistä (a' tunti). Viikonloppuna kuitenkin luovutin (on ihan sama kuinka lepäilet tai olet lepäilemättä) ja kävin parin tunnin sauvailulla mettässä. Epäilevät, että peroneusjänteessä saattaisi olla jotain ongelmaa sen nilkkamurtumaan johtaneen tapaturman jäljiltä. Ehkä tulehduskudosta tai sitten poikittainen repeämä. Itte en usko, vaan luulen, että kyseessä on samaa settiä kun aiemminkin ja sehän ei MRI:ssä näkynyt mitenkään. Kattotaan nyt. 1.10. olis tuo kuva taas. Paskaa tässä on nyt se, että olen aloittanut vikan harkan keskussairaalalla, joka on tiennyt paljon paljon nykyistä enemmän kävelyä. Ja ei, eipä ole jalka tykännyt. Ainaskin uudet kengät töihin tarvii hankkia nyt just heti. Sellaiset lenkkarityyliset, kiitos!

Lauantaina kävin pyöräilemässä rantaraitin tuntumassa. Kävin vähän kannustamassa maratoonareita ja katsomassa olisi exposta löytynyt hyviä tarjouksia. Pitkästä pitkästä aikaa tunsin jonkinlaista ketutusta tilannettani kohtaan. Ehkä jopa himpun verran katkeruutta ja kateutta maratoonareita kohtaan, myönnettäköön. Edellämainitut ei todellakaan ole miellyttäviä tuntemuksia, etenkin kun itse asian, eli mahdollisen juoksukyvyn/-kunnon palauttamiseksi ei juuri mitään voi itse tehdä... -muuta kuin kanavoida energia jonnekin muualle, eikä jäädä vellomaan. Syvässä tuntuu olevan maratoonari-identiteetti vaikkei niitä niin kovin montaa ole kerinnyt kertyäkään.

Postauksen kuvat on Finlandia Marathonilta. Tapahtuma oli siirtynyt Paviljonkiin ja maratonreittikin vaihtunut neljäksi kierrokseksi. Reitti, se on kyllä kaunis täällä Jyväskylässä. Oikeasti niin kaunis, että melkein mikään mitä tässä polkujuoksuhypessä katujuoksua parjataan, ei rantaraitilla pidä paikkaansa. Mikäli mielii juosta katumaratonia ensi vuonna, niin lämpimästi suosittelen Finlandiaa. Puolikaskin tarjonnasta löytyy sekä kymppi. Tänä vuonna tapahtuma oli muutettu kaksi päiväiseksi ja kympin kisa, valon kymppi, juostiin jo perjantai-iltana. Katotaan nyt mitä ensi vuodeksi keksivät, mutta toivottavasti ainakin itte olen mukana!

(Ilmeisesti olen todellakin ollut kauan pois juoksulenkeiltä, sillä vielä jokunen vuosi sitten en koskaan olisi voinut kuvitella haaveilevani eniten maratonista kotireitillä!)

P.S. Arvatkaapa muuten kuinka kävi pikkusiskon? No hän oli flunssassa eikä päässyt tuonne valon kympille lainkaan. Aika paska mäihä sekin. Eipä muuta kuin uutta haastetta kehiin!

Elämäni juoksukisakertomukset

Tässä viikolla lueskelin Lenkkareissa -blogista postauksen otsikolla Juoksumuistoja. Blogin kirjoittaja Ninni kertoi juoksemistaa kisoista. Röyhkeästi ajattelin varastaa idean ja kirjoittaa itsekin vastaavan postauksen. Muistelu kun tässä tilanteessa on ainoa keino saada liikuntablogiin sitä liikuntaakin, joten hirveän paljon parempaa ajankohtaa en kyseiselle postaukselle äkkiä keksi. Elämäni kertomukset siis jatkukoon, hiukan erilaisissa merkeissä.

Mun juoksuhullutteluthan alkoi vuonna 2007 painonpudotuksen ohella. Tovin harrastamisen jälkeen osallistuttiin Finlandia Maratonin rantaraitin kierrokselle vuonna 2008 ja juoksu kulki yllättävänkin kovaan aikaan 57.01 matkan ollessa tuolloin vielä 12.67km. Se taisi olla myös siihen mennessä pisin juoksuni ja sai aikaan maratonkipinän. Jotenkin kuvittelin, että ollakseen valmis maratonille tulisi olla juostuna vuosi jos toinenkin ja maratonia haaveilin lähinnä siten, että se tapahtuisi ennen kolmekymppisiä.

Vuosi 2009 jäi juoksutapahtumien osalta väliin, mutta juoksu oli vahvasti minussa. Yleisestä tavasta poiketen ilmottauduin maratonille ennenkuin olin juossut elämässäni yhtään puolimaratonia ja osallistuminen Tukholman maratonille 2009 oli hankittu. Reissussa oltiin yhdessä (juoksu)kaverini Jn kanssa. Mulle ei ollut yhtään hajua mitä odottaa ja silmät lautasena katselin kilometrikylttejä, joissa luku vain kasvoi. Odotin seinää, kramppeja ja vaikka sun mitä, mistä olin opiskellut. Mitään ei tapahtunut. Maali tuli vastaan niin hyvävoimaisena kun vain osaan jälkikäteen maratonilta kuvitella maaliin tulevani. Loppuaika kellossa oli 4.28.34, joka sinänsä oli täysin merkityksetön seikka. Meikä oli myyty.

Seuraavana vuonna 2010 juoksin ensimmäisen puolimaratonini Jyväskylässä aikaan 1.48.53, joka oli ehkä jonkin verran odotettua kovempi aika. Se antoi hyvää odotusta neljä tuntia alittavalle maratonille loppusyksystä Vantaalla. Vielä mitä. Vantaa antoi mahdollisuuden tutustua niihin kaikkiin seiniin, mitkä jäi Tukholmassa näkemättä: huono päivä, energiat jonkin verran päin honkia ja jäätävät krampit, joita piti pysähtyä venyttämään auki. Epätoivoisissa ajatuksissa kävin jopa läpi tästä tulevan sellaisen katastrofin, että aika painuu yli Tukholoman ja kroppa on silti loppu. Vielä epätoivoisimmissa ajatuksissa mietin, että näinkö näen maalia ollenkaan. Maaliin kuitenkin päästiin tilanteeseen nähden hyvässä ajassa 4.04.36. Mutta ottihan se aivoon. Suunnilleen siltä istumalta päätin, että seuraava maraton tulee olemaan vaaroilla. Toisenlaista treeniä, toisenlaisia juttuja. Samalla kuitenkin päätin entistä lujemmin, että vielä tuon nelosen tulen alittamaan ja ihan sitten varmana.

2011 juostiin jälleen treenimielessä Jyväskylässä puolikasta ja se sujui taas niin, että kykenin olemaan täydellisen tyytyväinen loppuaikaan 1.42.11. Myöhemmin syksyllä selätettiin Kolin vaarat, joka ainutlaatuisuudessaan jää loppuiäksi mieleen. Ne oli pitkät kilometrit ne. Etenkin jokin matka, jotka juoksin läpimärissä juoksukuteissa tiputtuani vedenylityspaikalla jokeen 16km:n kohdalla. Aika uskomaton juttu kaikkiaan. Että ylipäänsä sain kasattua mieleni ja vielä kaiken huipuksi jalat toimivat. Lopun tappomäen jälkeen maali tuli kuin tulikin vastaan ajassa 6.33.35. Olin saanut mitä olin hakenut ja vielä enemmän.

Seuraavana vuonna 2013 oli buukattu parikin maratonia, sekä Helsinkiin että Jyväskylään. Kausi alkoi keväällä Pentin kympillä aikaan 48.23. Plantaarifaskiitti vei kuitenkin voiton ja käytännössä sinä vuonna en juossut juuri lainkaan. Näin meni pitkään, kunnes jossain vaiheessa kykenin satunnaishölköttelemään. Kesällä 2014 päätin juosta käytännössä säännöllisesti treenaamatta kympin, joka kaikeksi yllätykseksi tuli ennätysaikaan 47.54. Kesä 2014 todisti myös, että PF ja jalkaterän kiputila ei juuri tuon pidempiä matkoja anna juosta eikä niitäkään säännöllisesti. Onneksi siihen löytyi syy ja se asia aikanaan menee eteenpäin. Näiden lisäksi takana on pari Laajavuoressa juostua extreme runia. Vai Let's run extremeä. Vuosi 2015 tulee menemään maratonien osalta nilkkamurtuman ja -operaation kuntoutusmainingeissa. Ehkä vuosi 2016 antaa takaisin kaiken sen edestä!

Joku voisi sanoa, ettei susta tyttö maratoonaria tule. Että jos juosta pitää, niin juokseppa reppana edes maksimissaan niitä puolikkaita. Siihen saattaa jopa vähän olla lahjoja, kuntoilijaksi. Joku ääni joskus omassa päässäkin tuumailee niin. Onneksi se tapahtuu hyvin harvoin ja katoaa hyvin nopeasti.  Vielä se maraton taitetaan. Ja taitetaan myös pidempikin matka. Kestävyysurheilu on onneksi siitä armollinen, että parhaat vuodet on vielä edessä.

Muistakaahan blogi facebookissa. Sinne ainakin uusimmat päivitykset ja instagrammissa enemmän tai vähemmän päivän hetkiä käyttäjänimellä @tarupkk.

10. luukku: maratonjuoksu

10. luukku: maraton

Ei, en juossut juuri maratonia. Kerron vain suuhteestani maratonjuoksuun. Olen juossut elämässäni kolme maratonia, kahdesti kadulla ja kerran maastossa. Kohti neljättä maratonia sain sitkeääkin sitkeämmän vamman, plantaarifaskiitin. Se oli kevättä 2013. Vamma on muuttanut muotoaan, ts. jalka ei kipuile enää samasta kohdasta kuin silloin, mutta jalkaterä ja siinä oleva kipu estää edelleen tavoitteellisen juoksuharjoittelun kokonaan. Kyllä, vielä yli puolentoista vuoden jälkeenkin. Tuolloin en ikinä olisi uskonut tapahtuvan näin.

Haave ja tavoite maratonista elää yhä. Vielä koskaan en ole kyennyt juoksemaan kokonaista maratonia puolimaratonin loppuajan antamin odotuksin (kuten sivupalkissa olevista tiedoista voitte huomata). Olen siis aina ollut parempi puolimaratoonari kuin maratoonari. Maratonin mysteerit on vielä todellakin ratkomatta! Tiettyyn aikaan juokseminen ei (todellakaan!) ole enää itseistarkotus, paljon on tämä vammautuminenkin vaikuttanut ajatteluuni ja suhtautumiseeni lajiin nimeltä maratonjuoksu. Siitä huolimatta tai just siks toivon, että vielä pääsisi itsensä siinä suhteessa ylittämään!

HCM? Finlandia?

"Kyllä noi oireet selvästi plantaarifaskiittiin viittaa, mutta katotaan se röntgenkuva nyt varmuuden vuoksi kun tää on näin pitkittynyt. Saa poissuljettua mahdollisen murtuman. Tulehduskipulääkekuurin määräisin kyllä nyt kanssa, vaikka sitä ootkin jo kokeillut. Katotte sitä jalkojen asentoa ja askelta sen fysioterapeutin kanssa ja se vois miettiä myös yölastaa siihen tai neuvoa sellaisen putkiharsolla tehtävän yösidoksen. Jatkat just niitä venyttelyjä, kylmää ja hierontaa mitä oot tehnytkin. Nää on joskus tosi sitkeitä vaivoja. Jos se ei ota hellittääkseen, niin suosittelisin käymään jossain urheilulääkärillä, esimerkiksi Likesillä. Siellä on paras tieto näistä ja sulla kun toi liikunta kuitenkin tavoitteellista."

Tulehduskipulääkkeeksi sain Arcoxiaa, mikä on ihan hyvä juttu. Oon joskus sitä säären orastavaan rasitusvammaan kuurin syönyt ja se oli huomattavasti parempaa näihin tällaisiin juttuihin, kun Burana. Lisäksi se on myös paljon vatsaystävällisempi (okei, myös kalliimpi). En usko, että tuossa rtg-kuvassa mitään on, mutta musta se on silti ihan hyvä, että se otetaan. Vastaukset siitä tulee torstaina. FT-aikaa sain aikaistettua jo juhannuksen jälkeiselle maanantaille, sekin on ihan jees.

Kiimasen savulenkki juhannusaattona on nyt yksi peruttu juoksutapahtuma. Ensimmäinen sellainen. Juostaan se kympin enkka sitten myöhemmin. Kahta juttua oon myös pyöritellyt päässäni. Maratonia ei voi juosta a) rasitusvammaisena tai b) treenaamatta. Takana on nyt viitisen viikkoa joko a) täysin treenamatta tai b) puolivaloilla treenaten. Helsinki City Marathon starttaa reilun kahdeksan viikon päästä ja fakta on se, että myös tämä ja muutama seuraava viikko menee edellä mainitun kaavan mukaan. Toivottavasti vain muutama viikko, eikä muutama kuukausi.

Kysymys siis kuuluu, onko tähtäin Helsingissä vai kenties Jyväskylässä Finlandia Marathonilla, joka starttaa neljä viikkoa HCM:n jälkeen??? Mitä te tekisitte tai mitä ylipäänsä olette mieltä? Ilmottautuminenhan on sisässä kumpaankin noihin, niinkun oon täällä kertonut. Jos näiden kahden välillä olisi pidempi aika, voisi ensimmäisen ajatella juoksevansa osallistumisen ilosta, kun sen nyt kerran Gatorade mulle tarjoaa. Toisen sitten enemmän aikatavoitteellisesti. Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika palautua maratonilta ja alkuperäinen ajatushan oli sittemmin mahdollisesti muuttaa tuo Finlandia puolikkaaksi. Tai jos aivan alkuperäisiä ajatuksia kerrotaan, niin niissähän ei koko HCM ollut edes mukana. Oli ajatus juosta aikatavoitteinen maraton Jyväskylässä.

Tuon aikatavoitteen rankkaan aika korkealle omalla kohdallani, sillä oon ensimmäisen katumaratonin juossut tavoitteella maraton asenteella (joka on jo sinällään saavutus, ei sillä) ja toisen katumaratonin olen juossut aikatavoitteisesti, joka viimeisen kympin ongelmien vuoksi jäi vaan niin pirun lähelle. Tuo aikatavoitehan mulla on vielä himpun verran epäselvä (3.50?, jopa 3.45? Tarkentunee lähempänä kisaa testijuoksujen mukaan), mutta jokatapauksessa niin, ettei neljän tunnin alitus jää kyseenalaiseksi tai niinsanotusti "hiuskarvan varaan". Ennen tätä juttua tapahtunut juoksukunnon nousu lupaili jo aika hyvää, aika todella hyvää. Vaikka aikatavoite olisi mikä, niin selvää on se että neljän tunnin alitus vaatii ehjiä treeniviikkoja. No koko maraton ylipäänsä vaatii. Kunto ei muutamissa viikoissa laske, mutta viimeaikaisella (ja kuinka pitkään tämä nyt jaksaa jatkua) menolla se viimeistelty juoksukunto kyllä laskee juuri sen hiuskarvan verran.

Olis mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitä, sillä niinkun oon kertonutkin, mulla on aika vähän ihmisiä ympärillä jotka tämänkaltaisista asioista tietää. Rankkaan teidät lukijat aika korkealle siinä :).  (Äläkääkä pelejätkö kertoo mielipirettänne, teen päätöksen kyllä itte, niinku pohojonmaalaiset tuppaa tekemähä.. Oon jo melekehen teheny..)

Pohdintaa

Tästä päivästä on aikalailla tasan 15 viikkoa kesän päätapahtumaan, eli Helsinki City Maratoniin. Näin aamuseltaan tuli vertailtua omaa tämänhetkistä tekemistä aiempien vuosien harjoitteluun. Tavoitteenahan mulla on parantaa kahden vuoden takaista maratonaikaa (4.04) enemmän tai vähemmän reilusti. Vuoden 2011 kisastatistiikkahan oli mulla sellainen, että syyskuussa juoksin puolikkaan aikaan 1.48 ja sitten lokakuussa tuon 4.04 maratonin. Mun mielestä siinä on aika kohtalainen tulostason lasku verraten kokomatkaa puolikkaaseen. Viime vuoden "katukunto" oli puolikkaalla 1.42 syyskuussa ja (ylimittaisella) kokomatkalla sitten tuli selville vain extremekunto Kolin Vaaroilla.

Vuonna 2011 päätin osallistua myös kokomatkalle aika myöhään kesällä. Kevät ja alkukesä oli tuolloin täynnä mullistuksia. Tasan kahden vuoden takaista Sports Tracker tilastoa ei multa löydy, mutta esimerkiksi tuon vuoden kesäkuussakin olin juossut näköjään vain vaivaiset kuutisen kymmentä kilometriä. Ensimmäiset "kunnon kuukaudet" olivat vasta Heinäkuusta alkaen. Yhtenä kompastuskivenä on varmasti ollut treenin vähyys ja liian myöhään (ja näinollen liian vähäiset) aloitetut pitkät lenkit. Tämän sekä viime vuoden huhtikuut näyttää aikalailla samanlaisilta. Lenkkejä kumpanakin vuonna tasan 13, kilometrejäkin melkein samanverran. Vauhdista löytyy sellainen ero, että vuosi sitten nuo lenkit tuli vedettyä keskivauhdilla 6.11min@km ja nyt tämän vuoden huhtikuun treenivauhti oli keskimäärin 5:44@km.

Toukokuu näytti vuosi sitten aikalailla huhtikuun kaltaiselta. Nyt kun maraton on edessä jo elokuun puolivälissä, on toukokuun näytettävä jo huomattavasti paremmalta, mikäli ennätysaikoja mielii paukutella. Avain kysymyksenä uskoisin mun harjoittelussa olevan juuri nuo pitkät lenkit. Toinen juttu on sitten vauhtireservin kasvattaminen. Mulle on aina ollut vähän vaikeaa juosta ihan oikeita VK-lenkkejä, kuten myös ihan oikeita palauttavia lenkkejä. Varmaan pitäisi myös oppia ajatteluun tyyliin kolme kilometriä verkkaa, vitonen kovaa ja kolme kilometriä höntsää päälle.

En tiedä auttaisiko sykemittari tuohon? Mitä mieltä ootte te, etenkin kokeneemmat juoksijat?

Täysillä päin maratonia!

No niin. Tulevan kesän tavoitteet on sitten yhdessä pääsiäisviikonlopussa lyöty uskomattoman jäätäväksi. Pääsiäislauantaina sain vihdoin laitettua ilmottautumisen vetämään Finlandia Marathonille. Tavoitteena juosta kokonainen maraton ennätysaikaan. Jokunen viikko sitten osallistuin myös vitsillä (niinkun nyt kaikenlaisiin kilpailuihin osallistutaan, paitsi juoksukilpailuihin :D) kilpailuun, jossa oli jaossa 50 paikkaa Helsinki City Marathonille Gatorade -juoksutiimiin, kun väsäsi motivoivan taustakuvan aikajanalleen Gatoraden facebook -ryhmässä.

No kuinka ollakaan tänään oli tullut sähköpostia, jossa kerrottiin mun olevan yksi kyseisen kilpailun voittajista. Siis whaaat? Minä, joka en koskaan voita muuta, kuin satunnaisesti itseni! Helsinki City Marathonhan juostaan 17.8. Tarkalleen ottaen siis neljä viikkoa ennen Finlandia Marathonia. Tuskin lähtisin oma-aloitteisesti ottamaan osaa tuohon Helsingin tapahtumaan, mutta näin ainutlaatuinen juttu on kyllä ehdottomasti käytettävä hyväksi!

Suunnitelma näiden kahden juoksutapahtuman suhteen tulee olemaan seuraavanlainen. Helsinkiin on lähdettävä yrittämään ennätystä ja Jyväskylän pidän avoinna (niin, peruttuahan en tuota ilman lääkärin todistusta edes saa :D). HCM:n jälkeen täytyy tunnustella fiiliksiä ja mahdollisesti vaihtaa Jyväskylän maraton puolikkaaseen, mikäli siltä tuntuu.. Onneksi tuota matkaa on mahdollisuus viimemetreilläkin vaihtaa. Kaksi täysillä vedettyä kaikki mehut pois -maratonia neljän viikon välein on aikalailla mahdottomuus, mutta kun kyse on "kuningasmatkasta", ei koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Siksipä on ihan turhaa ruveta tässä vaiheessa tekemään mitään peliliikkeitä tuon jälkimmäisen (tai kummankaan) kilpailun suhteen.

Mä en nyt oikeastaan tähän tekstiin saa kaikkia pohdiskelemiani asiota, oon sen verran hämmästynyt.. Mutta voin luvata, että aiheesta lienee jokunen kirjoitus on jatkossa luvassa :).

Hyvää pääsiäisen jälkeistä arkea kaikille! Tästä kesästä tulee NIIN JÄNNÄ!

P.S. Mun äiti sanoi tänään, että kaikki mihin vitsillä tai jotenkin puolitosissaan rupeen (niinkun nyt tän lisäksi esim. tuo ammattikorkean haku), tuntuu käyvän toteen. Lauantaina ajattelin lotota. Ihan läpällä tietenkin!

Hyvä me, hyvä te!

Hyvä mä, hyvä me, hyvä meidän perhe.. Oli kommentti mun miehelle, kun se tuli autolla hakemaan mut jumpalta oman salitreeninsä päälle. Tänään oli taas niin ultimaattiset lähtemisen vaikeudet ja silläpä mun mies varmaan tarjoutuikin muokkaamaan omia aikatauluja ja hakemaan mut kotiin. Oikeastaan me podettiin niitä lähtemisen vaikeuksia kumpikin. Sama juttu oli eilen. Tarkoitus oli käydä ennen iltavuoroa lenkillä, mutta onnistuin sitäkin venyttämään sen verran, että oli pakko hoitaa se lenkki siten, että maali oli duunipaikalla. Näin siis selvisin ainoastaan yhdellä kotoa lähtemisellä, kätevää!

Ilmoilla on kyllä nyt aikamoista sydäntalven väsymystä. Tai ehkä jotain ankeutta paremminkin Kysymys ei suinkaan ole siitä, että olisin treenannut liikaa. Ehei! Vaan tänäänkin tuntui, että olis vaan tehnyt mieli makoilla sohvalla ja syödä karkkia. Suoraansanoen, LAISKOTTI! Ennen treeniä oli niin pirun tukkoinen olo ja mieli.. Ajattelin, että palkitsen itseni kyllä illalla karkilla jne. Illalla tuli kotiin kuitenkin ihan eri ihminen, oikeasti väsynyt, mutta kuitenkin energinen. Ja tonnikalasalaattikin kuullosti paljon paremmalta, kun se aiemmin suunniteltu karkki :D. Että miten sitä ihminen voikaan olla näin hölmö??

Oon tässä pyöritellyt ajatuksia tulevista juoksukisoista. Mielessä on jopa käynyt, että pitäisköhän juosta kokomaraton täällä kotikaupungissa syyskuussa.. Tää kevät tulee olemaan aika tiukka opintoja ja töitä yhdistellessä. Kesää kohti helpottaa, tulee lomat ja aurinko niille kaikkein kovimmille kuukausille. Vastoin aiempia suunnitelmia tuo loppukesä/syksy taitaa olla kyllä kokonaisvaltaisen jaksamisen ja panostamisen kannalta paras mahdollinen ajankohta.

Kotimaisemissa juoksemisella on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Vaikea ajatella miltä se sitten tuntuu niitä samoja reittejä hakata maratonin verran.. Onko se psyykkisesti haastavampaa vai jopa helpompaa? Maratonreissuissa on oma tunnelmansa, mutta mukavalta tuntuu sellainenkin ajatus, että kaverit tulee kannustamaan ja voi sitten niiden kanssa viettää iltaa! Mitäpäs mieltä lukijat olette?

Juostako maraton?

Tämä postaus käsittelee päätöksiäni sekä motiivejani osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin ja toivonkin, että joku jotakin juoksutapahtumaa harkitseva saisi tästä kirjoituksesta jotain itselleen. Sinänsä mulla on mennyt kaikki aika "väärinpäin", sillä olen juossut ensimmäisen kokomaratonin ennen, kuin olin juossut ensimmäistäkään puolimaratonia.

Ensimmäinen juoksutapahtuma oli 12,67 km:n rantaraitin kierros vuoden 2008 Finlandia maratonin yhteydessä. Silloiset työkaverit innostivat mukaan, yhtenä heistä J. Tuolloin olin enemmänkin kuntosaliharrastaja ja juoksulenkkini tukivat enemmän sitä harrastusta. Noin vuoden verran olin juoksutossuja vetänyt jalkaan, mutta juoksumatkat olivat maltillisia; lenkkien pituus oli n. 6-10km ja juoksukertoja muutama viikossa. Toki lähellä tapahtumaa vähän enemmän yritin kunnostautua juoksemisessa! Tapahtumassa oli mahtava fiilis ja kaikenkaikkiaan suoriuduin kisasta kaikinpuolin yli odotusten. Tuolloin minulla oli kirkas tavoite juosta maraton ennenkuin täytän 30 vuotta.

Vuosi 2009 jäi juoksutapahtumien osalta väliin. Elämässä tapahtui isoja muutoksia, jotka eivät kaikki niin mieltä ylentäviä olleet. Juoksin kyllä paljon, säännöllisesti jälkeenpäin ajateltuna myös aivan liian lujaa. Työpaikanvaihdoksen myötä kuntosali jäi ja näin juoksu sai aina isompaa roolia elämässä. Tuon vuoden syksyllä J puheli Tukholman maratonista juostuaan onnistuneesti puolikkaan. Itse ajattelin, että no miksi ei, koskaan en ole puolikasta juossut, mutta mitäpä se haittaa, koska nyt ruvetaan treenaamaan maratonille.

Tukholman maratonin juoksin keväällä 2010, huomattavasti ennen alkuperäistä ajatustani. Miksi viivyttää asiaa, jonka voi hoitaa jo aiemmin. Maratonissa on paljon "mystiikkaa", henkinen valmistautuminen täytyy hoitaa! Silti ensimmäinen maraton oli huomattavasti helpompi, kuin alunperin olin ajatellut. Ensimmäisen maratonin juostuani ajattelin, että minä haluan juosta alle neljän tunnin loppuajan maratonilla. Ensimmäisen puolikkaan juoksin vuonna 2011 syksyllä, joka myös loppuajallisesti meni yli odotusten. Töiden suhteen kesä oli raskas ja vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani osallistuin kuitenkin syksyllä myös kokomaratonille, josta neljän tunnin alitus jäi noin neljän minuutin päähän. Puolimaraton aikaa ajatellen suoritus oli heikko. Toinen maraton, se aikatavoitteinen, oli huomattavasti vaikeampi kuin olin kuvitellut. Tämän vuoden puolikas meni hyvin, mutta muistan tuon juoksun jälkeen ajatelleeni, että 21,1 kilometriä näin kovaa vauhtia on paljon raaempaa, kuin 42,2 kilometriä vähän hitaampaa vauhtia. 

Vaarojen Maraton oli minulle osaltaan nollausta aikatavoitteisesta juoksemisesta. Onnistuin siinä täydellisesti. Reitti oli todella raskas ja suoritus vaativa. Olen kerran jos toisenkin pohdiskellut täällä blogissa reittiä, loppuaikaa ym. Vaikka se oli fyysisesti; sekä haastavilta oloiltaan, että pitkäkestoiselta suoritukseltaan rankka juoksu, niin se ei ollut yhtään sen rankempi kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti olin siis onnistunut harjoittelussa.

Olen kuntomaratoonarina todella noviisi. Ajattelen kuitenkin aikalailla niin, että maratonin juokseminen vaatii todella paljon, se on hemmetin kova juttu. Sekä henkisesti että fyysisesti. Toisilla on korkea kynnys sen takia lähteä maratonille, mutta kun tuon kaiken tiedostaa, niin sen kynnyksen pienuuden huomaa vasta jälkeenpäin. Kaikesta mystisyydestä huolimatta se on kuitenkin vain maraton, ei sen kummempaa. En tietenkään tarkoita sitä, että jokaisen maailman ihmisen tulisi juosta maraton. Tai ylipäänsä juosta alkuunkaan! Sehän on ihan hullunhommaa muutenkin :D. Mutta jos jollakulla juoksua harrastavalla ihmisellä on haaveena juosta maraton, niin asia on ihan eri! Sellaisen ihmisen täytyisi yrittää juosta maraton, sellainen ihminen pystyy siihen!

Vastakohtamaratonit!

Tuon hienosti menneen puolimaratonin jälkeen kieltämättä rupesi taas kutkuttamaan ajatus ihan tuikitavallisesta katumaratonista kolmosella alkavaan aikaan! Se nyt ei tämän syksyn ohjelmaan mahdu, että niin on maltettava odottaa Juoksijalehden uutta kalenteria.

Mä oon juossut kokomaratonin kaksi kertaa; vuonna 2010 Tukholmassa ja vuonna 2011 Vantaalla. Kaksi aivan täysin erilaista maratonia. Tukholman päätavoite oli päästä maaliin tasaisella juoksulla, loppuaikoja en tällöin suuremmin pohtinut. Tavoite täyttyi täydellisesti ja olo aikalailla euforinen, kun maali viiva olympiastadionilla ylittyi ajassa 4.28.34. Juoksu kulki kuin unelma ja mielessäni ajattelin, että näinkö "helppoa" se on ohitella yli kolmenkymmenen kylttejä? Mistä ihmeen seinästä ne puhuu? Viimeinen vitonen kulki reilun minuutin kovempaa kilometrivauhtia, muutoin väliajat oli jälkeenpäin katsottuna oikeastaan identtisiä!

Vuonna 2011 keväällä kaikki juoksusuunnitelmat oli syyskyyn puolimaratonia lukuunottamatta auki. Jouduin tämän kesän olemaan työpaikan vaihdon vuoksi täysin ilman kesälomia ja epäilin, että näinkö energiaa riittää kokomatkaan treenaamiseen. J treenasi tällöin kohti Kolia, lähdin kaveriksi pitkille lenkeille ja kuinka ollakkaan omakin kesä meni ilman väsymyksen häivää. Alitajuisesti lenkkeilin kokoajan kuin olisin maratonille osallistumassa, mutta lopullisen osallistumispäätöksen tein vasta loppukesästä/alkusyksystä. Tavoitteeksi muodostui Vantaan Maraton joka juostiin samana viikonloppuna kuin J olisi juossut Kolilla.

Kuinka kävi Vantaalla? Syyskuussa 2011 hienosti 1.48 juostu puolimaraton antoi odottaa neljän tunnin alitusta ja se olikin selkeä aikatavoitteeni koko ajan. Vaikka juoksu tuntui alusta asti hieman tukkoiselta, olin noin kolmeenkymppiin asti siinä 3.50 vauhdissa. Kolmenkympin jälkeen alkoi sitten ongelmat; krampit ja energiavajeet! Kyllä tuolla viimeisellä kympillä kävi mielessä jos jonkinlaista ajatusta. Maaliviiva ylittyi aikaan 4.04. Loppufiilikset oli vitutuksen ja euforian sekoitusta, joka näin jälkeenpäin ajateltuna oli täydellinen oppikoulu a) parhaaseen pyrkimisestä kaikesta huolimatta ja b) siitä että maraton alkaa kolmenkymmenen kilometrin jälkeen.

J joutui perumaan sairastumisen vuoksi viime vuotisen Vaarojen Maratonin ja siinä euforian sekä vitutuksen sekaisissa tunteissa mä ilmoitin lähteväni seuraavana vuonna mukaan. Ajattelin, että nyt joku extremeprojekti tekee hyvää. Nyt ollaan tässä; muutaman viikon kuluttua lähtöviivalla Kolilla. Tää extremeprojekti on tehnyt mulle kaikin puolin hyvää! Vantaan maratonista on otettu opiksi (niin treeneihin ja maratonin aikaiseen tankkaamiseen liittyen) ja nyt tuntuu, että tekee mieli ruveta suunnittelemaan jotain katumaratoniakin. Neljän tunnin selkeää alitusta! Hyviä katumaratonkokemuksia meillä ja maailmalla siis otetaan erittäin mielellään vastaan kommenttiboksiin :).

P.S. Ketään tuskin enää keskiviikkona kiinnostaa viime viikko, mutta ihan jos nyt joskus itseäni sattuu tulevaisuudessa kiinnostamaan miten on hölkätty niin mainittakoon, että viimeviikon lenkit oli 13km+8km+puolimaraton=42km. Kiitti moi.

Elämän pituinen maraton

Wannabe Juoksijalla on kaukainen haave; nimittäin triathlon! Täytyy myöntää, että olen kokoajan lisääntyvässä määrin triathlonkärpäsen purema. Ehkä sitten joskus... Toisinsanoen heti, kun Vaarojen maraton on paketissa ja kolmosella alkava loppuaika jollain katumaratonilla on plakkarissa. Tuon jälkimmäisen tavoitteen täyttyessä aion palkita itseni maantiepyörällä ja suunnata katseeni kohti uudenlaisia haasteita. Joroisten puolimatka (1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä ja puolimaraton) voisi olla ihan realistinen tulevaisuuden projekti.

Mulla kun on tapana fiilistellä asioilla, niin tokihan sitä fiilistelee Iron Man -kisoillakin. Eli siis täyden matkan triathlonilla (tuplaten nuo edelliset lukemat). Alex Stubbin edesottamuksia kun seurailee, niin se ei edes tunnu mahdottomalta! Vaikka en ole pätkääkään Kokoomuslainen, niin tuota kaveria kyllä fanitan. Niin jäätävä jamppa ja hienojen asioiden puolesta tekee näyttävästi ja tervehenkisesti duunia. Siitä saisi moni suomalainen mahaansa kasvattava ja sohvalla nyhjöttävä mies sekä nainen ottaa mallia.

Triathlonin suhteen olen siis vasta siinä asteella, että seurailen aiheeseen liittyviä blogeja, keskusteluja ja artikkeleita sekä lueskelen joskus taannoin Jltä lainattuja Trithlon -lehtiä suurella mielenkiinnolla. En omista pyörää enkä osaa kovinkaan hyvin uida vapaauintia. Projekti olisi siis kaiken kaikkiaan haastava ja varmasti myös antoisa.

En ole kovinkaan haihattalevaa tyyppiä unelmieni suhteen. En haaveile järvenrantatalosta, kesämökistä, veneestä tai lottovoitosta. Toki voisin nuo kaikki ottaa. En juurikaan haihattele rakkaudella tai muulla läärynlääryn -jutuilla. Toki toivon, että voidaan mun miehen kanssa elää yhdessä onnellisena ja terveenä hyvä elämä. Joku toinen voi haihatella noilla asioilla, minä haluan nyt haihatella triathlonilla ja jopa Iron Man -kisalla. Aikanani haihattelin myös maratonilla. Haaveenani oli juosta maraton ennen kuin täytän kolmekymmentä vuotta. Juoksin sen 25 -vuotiaana. Toisen kerran 27 -vuotiaana.

Tää elämä... Tää on kyllä niin jännä matka!

Ihana Kamala Jyväsjärven Rantaraitti

Tänään esittelyssä ihana kamala Jyväsjärven rantaraitti :). Tätä reittiä olen vuosien mittaan lätkytellyt niiiiin kyllästymiseen asti. Joskus, paino sanalla joskus, saatan silti tuntea mielihyvää siellä juostessani. Niin kävi tänä aamuna siellä hintsaillessani n. 12km (5:45/km). Ja se oli sitä juoksemisen flowta, jota tänä aamuna tunsin... Vielä sillä ihanalla kamalalla rantaraitilla.

  

Se vaatinee kyllä juurikin ylläolevan kuvan kaltaisen kauniin kesäpäivän. Tai sitten jonkun äärimmäisen kelin, jossa on jotain ihmeellistä "nautintoa" juosta. Tänä aamuna oli jokatapauksessa niin kaunis keli ja just ihanteellinen hölkkälenkille; ei liian kuuma, mutta kun T-paitasillaan paineli, niin vähän sai väriäkin pintaan. Eli mikä parasta, AURINKOA!

 

Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu ensimmäinen linssi menosuuntaan päin ja toinen kuva sieltä suunnasta, mistä jokunen kilometri on tultu. Toisessa kuvassa siis Lutakon asuntoaluetta.. Ja ne perkeleen talot siellä peittää MUN ASUNNON JÄRVINÄKÖALAN! Joka siis oli olemassa vielä silloin, kun kyseiseen asuntoon muutin.

Ylläolevan kuvan taustalla näkyy Äijälän silta. Kyseinen kohta on korkeuseroltaan reitin suurin, joten kyseessä on siis hyvinkin tasainen ja nopea reitti. Samaisella reitillähän siis juostaan jokasyksyinen Finlandia Marathon, joka niinikään tunnetaankin yhtenä Suomen nopeimmista maratoneista. Täällä on hyvä vetää VK-lenkkejä ja testijuoksuja, siitä ei mihinkään pääse.

Kuokkalan puoleisella rannalla (onko se nyt sitten eteläpuolta, vai? Mä en oo mikään suunnistaja..) on pätkittäin aika vehreääkin, kuten edellisestä kuvastakin näkyy. Kaikennäköistä liikkujaa reitillä on, tuossakin tietysti kuvaan kerkisi jokin wannabe-pyöräilijä.. Arkiaamut on kaikkein hiljaisimpia, kuten nyt arvata saattaa. Tämä kuva on otettu "taaksepäin", itse siis kiersin aamuisen lenkkini päinvastaiseen suuntaan, kuin juostaan syksyinen maraton Tai on ainakin viime vuodet juostu.

Tämä hotelli Alban nurkilla oleva silta, joka yhdistää Mattilanniemen ja Ylistönrinteen kampukset, on yksi lenkin suosikkikohtiani. Tätä kohtaa en jostain syystä inhoa juuri koskaan, kuten esimerkiksi siirtolapuutarhan kohta Kristillisen opiston nurkilla ottaa päähän lähes poikkeuksetta aina. Mä en ylipäänsä käsitä, että mitä ihmeen järkeä on siirtolapuutarhamökeissä??

 Ja nyt ollaan jo melkein kämpillä taas. Lenkki on siis, kuten kuvista näkyy, kaunis. JOS tykkää juosta tasaista asfalttia. Oon tosissaan ehkä takonut tuolla vähän turhan monta kilometriä, joten suurimmaksi osaksi mulla on aina huono asenne lähteä tuonne lenkille.. Eikä mulla kuunapäivänä tulisi mieleen Laajavuoresta lähteä Jyväsjärvelle. Mutta, en mä toisaalta ihmettele pätkääkään, vaikka toiset lähteekin. Kevyenliikenteenväylää rannoilla kulkee n. 14 kilometriä. Itselläni ei ole minkään näköistä vakituista kulkusuuntaa tms. Juoksen aina miten milloinkin riippuen täysin siitä montako kilometriä haluan juosta. Paljon tuossa reitissä on oltava hyvääkin, kun usein sinne tulee kuitenkin täällä kämpillä ollessa lähdettyä. Tai sitten se on suunnittelun laiskuutta ja ydinkeskusta-alueen läpi juoksemisen vättämistä. Tiedä sitä!

Mantra

"Jos et aseta itsellesi päämäärää, pysyt paikallasi tai taannut." -Paavo Nurmi

Mulle on aivan päivänselvää, että kaikkein kirkkain päämäärä juoksemisessa on juosta maraton alle neljän tunnin. Miksi mä en sitten tee sitä tänä kesänä? Koska mä olen päättänyt juosta Vaarojen maratonin lokakuun 6. päivä ja se, kuten katumaratoninkin, suorittaminen vaatii täyden "maratonkeskittyneisyyden". Pitkäjänteistä ja kurinalaista duunia useita viikkoja. Puolimaraton (kuten viime vuonnakin) on tietysti tavoitteellinen myös. Keskittyminen on kovaa ja mikäli aikatavoite ei täyty, pettymys on kova. MUTTA, se on välitavoite. Askel, kohti suurempaa tavoitetta. Jos mun kirkkain tavoite olisi puolimaraton, mä tulisin treenaamaan kesän aivan erilailla. Ja koska alle neljän tunnin katumaraton ja Kolin vaaramaisemissa juostava extrememaraton vaatii myöskin aiva erilaista harjoittelua, joten otettava aikaa ja valittava, että voi mennä kohti tavoitetta optimaalisesti.

Miksi mä en sitten tee toisinpäin? Juokse katumaratonia tänäkesänä ja vaaroja seuraavana vuonna. Mä en osaa vastata tuohon täydellisesti. Koska päätös on tehty. Tavoite on tehty. Ehkä se on tehty viimesyksyisen maratonpettymyksen jälkimainingeissa. Ajatus, että nyt tarvii jonkin uudenlaisen, "extremetavoitteen", hetki aikaa ennen kuin rupee uudestaan tekemään duunia, jonka tähtäin viimeksi ylittyi muutamalla hikisellä vitun minuutilla. Otanko mä silti Vaarojen maratonin tosissani? Totta helvetissä otan. Mutta hitosti mun on tehtävä, edelleen, duunia muuttaa hieman ajattelua aikakeskeisyydestä pois. Muuttaa ajattelua suorituksesta, sillä samat mantrat, mitä katumaralla on päässä ei täysin tule toimimaan.

Mutta se mantra joka toimii, on mainittu tämän kappaleen alussa. Se toimii niin juoksemisessa, kuin kaikessa muussakin urheilussa. Tai oikeastaan ihan missä tahansa. Kaiken ei elämässä tarvitse olla tavoitteellista, mutta on suuri onni jos on jokin/jotain tavoitteita, jota kohti mennä. Pitkäjänteisellä ja kurinalaisella työllä. Luopuen joistain asioista saadakseen jotain. Asiat eivät tapahdu itsestään.

Mukavaa maanantaipäivää. Annetaan auringon paistaa!

Tuulta päin!

Viime syksyisestä, tavoitteiden (neljän tunnin alitus) valossa epäonnistuneesta, maratonista (neljä minuuttia yli sen neljän tunnin) on nyt päästy ylitse ja edessä on uudet haasteet. Kolme kuukautta ja vähän päälle tuli vietettyä ylimenokautta. Mun ylimenokausihan rakentui kutakuinkin niin, etten tehnyt juuri sitten mitään! Paluu säännöllisten juoksulenkkien maailmaan on nyt sujunut kuitenkin kivuttomammin, kuin viime keväänä. Silloinhan tuli ensimmäisen maratonin (Tukholmassa) päälle keskityttyä jopa koko kesäkin enemmän juhlimiseen, kuin juoksemiseen. Niin, ja lisättäköön vielä, että ensi talvena aion lenkkeillä reippaammin! Ja useammin!

Kuluvan vuoden haasteet on siis päätetty ja muutama satanen taas sijoitettu uusiin varusteisiin. Lenkilläkin on ruvettu käymään. Tähtäimessä on siis Vaarojen Maraton Kolilla 6.10.2012. Välitavoitteena nyt ainakin Finlandia Maratonilla Jyväskylässä puolikas. Ja mitä sitä nyt sitten muuta keksii. Alle neljän tunnin maraton siis saa jäädä nyt odottamaan kesää 2013, sen verran on haasteellinen tuo Kolin vielä hieman ylipitkä tapahtuma. Siitä aion kirjoittaa vielä myöhemmin. Suurella todennäköisyydellä tämän blogin punainen lanka tulee olemaan kohti Vaarojen Maratonia. Ainakin tämän on tarkoitus olla. Mutta paljon on edessä ennen sitä. Puolimaratonin suhteen olisi hienoa alittaa viimekesäinen (ja ainoa) aika (1.48.48) puolikkaalta. Mainittakoon tässä vielä yksi tapahtuma, LETS run -extrememaastojuoksu Jyväskylän Laajavuoressa. Mukava pieni tapahtuma, jonka viime vuonna bongasin sattumalta tapahtumaa edeltävänä iltana. Siellä otettiin viime vuonna tytöltä luulot pois ja ylpeys vaihtui nöyryyteen! Ja mä niin kuvittelin olevani kokenutkin Laajavuoren koluaja. Tuulta päin, töitä on siis tehtävä!