Nyt riittää rypeminen!

Blogia aktiivisesti seuranneet ehkä muistaa mun maininneen painonputoamisesta synnytyksen jälkeen. Tai oikeastaan sen putoamattomuudesta. Vastoin yleistä ajatusta tuntuu, että kilot on kumman tiukassa näin imetysaikana. Asiaa selvitettyä oon myös tullut huomannut, etten todellakaan ole yksin asian kanssa. Tää on ollut seikka joka on mua ehkä vähän ottanut aivoon ja valehtelisin, jos väittäisin etteikö se olisi myös itsetuntoa yhtään koetellut. Raskauden alkuvaiheessa olin kuitenkin kunnossa, jossa juoksin kympin helposti alle 50min. ja vedin 12 leukaa. Entä nyt? Juoksu ei varmasti ihan kamalasti jää pöljänä päivänä (kiitos pohjakunnon, ei hyvien lenkkien, heh). Leukoja menee ehkä yksi. Kiloja on edelleen kympin verran enemmän. Muuten olen palautunut hyvin, mikä tietysti tärkeintä! Vatsalihakset ja lantionpohja on ihan ammattilaisen tsekkaamana kunnossa. Fyysinen kuntokin kuulemma paljon parempi, kuin annan ymmärtää tai itsekin varmasti kuvittelen. Tämäkin ihan ammattilaisen suusta.

Suoraan sanoen en ole oikein viihtynyt kropassani ja peilikuva on miellyttänyt vaihdellen. Joku ehkä ajattelee nyt, että tee jotain. Ja toki olen tehnytkin. Tai oikeastaan tällä jo valmiiksi kohtalaisen siistillä ruokavaliolla ei ihan kauheasti ole tarvinnut. No tee kovemmin. Idiootti. Ehkä itsekin olisin ajatellut itsekin niin ennen yhdeksän kuukauden raskautta, Eetä, imetystä, katkonaisia öitä, mitä näitä nyt on. Vähänpä minä tiesin. Tähän väliin haluan huomauttaa omaavani painonpudotustaustan vuosien takaa. Voisin siis väittää, että jotain asiasta tiedän ihan empiirisestikin. Ja tiedän, että tämän pitäisi normaalitilanteessa riittää. Olen myös näiden seitsemän kuukauden aikana siistinyt vielä vähän lisää vailla minkäänlaista vastareaktiota kropalta. Antanut ihan vähän löysää ja taas vailla minkäänlaista vastareaktiota. Täysimetyksen päätyttyä olen nyt ollut huomaavinani pientä notkahdusta alaspäin, joka tietysti lämmittää mieltä.

Olen edelleen, ja varsinkin nyt, aika varma siitä, että tulen kyllä palautumaan entisiin mittoihin. Vauva kasvaa ja myös symbioosi hiljalleen hellittää(voi kyynel!). Tulee parempia öitä, pidempiä lenkkejä, kovempia treenejä. Ehkä asiat on muutenkin vähän toisenlaisessa perspektiivissä nyt. 12 leukaa ja juoksulenkki on tänä päivänä järjestyksessään aika matalalla. Aika aikaa kutakin. Olen kuitenkin myös päättänyt tehdä asennemuutoksen asian suhteen. Oon nimittäin huomannut, että oon ihan liikaa elänyt sitten kun -ajatuksella. Näytän hyvältä taas sitten kun vanhat vaatteet menevät. Ja nyt ei kannata sitä tai tätä tai tuota. Sitten kun olen taas paremmassa kunnossa. Hitot! Mulla on oikeus (ja jopa velvollisuus!) katsoa omaa peilikuvaa tyytyväisenä just nyt. Huolimatta siitä, että se se on vähän erilainen, kuin ennen. Ja mä voin pukeutua nätisti. Omistaa enemmän kuin yhden garderobin, joka tällä hetkellä näyttää hyvältä päällä. Menköön sitten hitto vie rahaa siihen. Vaatekoko on nyt enemmän L kuin S. 36-38 sijaan 40. Nyt on nyt ja  nyt on aika panostaa itseen. Ihan sama paljonko se puntari näyttää!

Kynnyssyketestissä!

Sain edellisjouluna Jiiltä lahjaksi lahjakortin Sports Labille, joka on siis KIHUn kaupallistama kuntotestaus-, valmennus- ja fysioterapiapalveluita tarjoava yritys. suunnitelmana oli käyttää tuo lahjakortti viime kesänä, kunhan nilkkaleikkauksesta olisi kerinnyt vähän kuntoutumaan. No ennen sitä Ee kuitenkin ilmoitti tulostaa, joten sovittiin, että voin käyttää lahjakortin sitten, kun oon siihen valmis. No edelleenkään en koe olevani millään lailla valmis (vaikka kuntotestauksen ideahan ei todellakaan ole se, että harjoitellaan alle, i know, i know!), mutta sinne kuitenkin tässä pari viikkoa siiten suuntasin kynnyssykkeitä määrittämään. Samalle matolle tahkomaan kuormaa, kun Pärmäkoski ja kumppanit. Minä. Lylleröpyllerö. Ja vielä huonoimmassa kunnossa ever!

No mitä siellä sanottiin?? Siellä sanottiin mm. että..

• ...mun aerobinen kynnyssyke on 149 bpm ja anaerobinen 174pbm. Maksimisyke oli 193pbm.
• ...kynnykset tuli vauhdeissa 6min. 28s., 5min. 8s. ja 4min. 17s. Testi tehtiin matolla, eli tasamaalla juostessa vauhdit olisi inasen kovempia, mutta niin. Tasamaalla? Jyväskylässä? Hah, hah.
• ...maksimi on vähän kynnyksiä vahvempi. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvä tasapaino.
• ...nyt vaan pk-treeniä ylä- ja ala-alueella, joihin sain sykerajat myös. Kuten myös vk-1 ja vk-2 alueelle kanssa. Ja tuota vk-puolta silloin, kun on energinen fiilis. Testaajalla itselläänkin oli pieni vauva, joten tietää varmasti myös empiirisesti mistä puhuu, kun näistä tämän ajan haasteista treenaamiseen tuli puhe.
• ...en ole niin paskassa ja surkeassa kunnossa, mitä annan ymmärtää ja millainen fiilis on.

Olipa siis oikeasti todella hyvä käynti. Sain roppakaupalla vinkkiä ja motivaatiota, se lienee tärkeintä. Ja mikä kumma siinä on, että mulla silmä hakeutuu kuitenkin aina ensisijaisesti analysoimaan vauhteja. On vuodelta miekka ja kirves joku oletus, mitä vauhtia lenkki x tulisi juosta, että olisi jotenkin "hyvä". Näin kärjistettynä. Tähän asiaan saa tulla muutos ja voipi olla, että lenkillä saa jatkossa olla vaan pelkkä sykenäyttö. Käynnin päätteeksi mulle tuli niin lujaa sellainen "oma itseni -olo". Tää on kivaa. Vetää itsensä täysin maitohapoille. Tää on mielenkiintoista, se oma juttu ja tästä saa virtaa.

Synnytyksestä ja raskausajasta on oikeesti vasta kuusi kuukautta, vaikka pää yrittää kääntää asian välillä jo -muotoiseksi. Jos tässä kohtaan kuntotilanne on tämä ja lantionpohja syvine vatsoineen buenossa kunnossa, on varmaan syytä olla ihan tyytyväinen. Paino ei edelleenkään ole juuri suostunut tulemaan alaspäin, mutta pienen pientä vihreää valoa sekin on näyttänyt. Siitä, että paino tulisi alas, saisi paljon apuja lenkkeilyyn. Välillä tuntuu, että askel painaa siitä syystä ja varmasti niin onkin. Hassua, että kynnystulokset oli kuitenkin tuota luokkaa, vaikka tosiaan tämä kannettava "kuormakin" on sen kympin verran entistä elämää isompi. Joku viisaampi ehkä tietää onko sillä edes merkitystä.

Oli miten oli, tästä on hyvä jatkaa ja keväällä uudelleen!

Ruokanatsi raskauskiloineen

Aiemmin kirjoitin asioista, jotka mua enemmän ja vähemmän on tässä äitiydessä yllättänyt. Yksi juttu ihan unohtui mainita ja siitä kirjoittelen nyt. Nimittäin oon jollain ihmeellisellä tavalla ruvennut ymmärtämään äitejä, jotka sanoo piut paut liikunnalle ja terveelliselle ruualle. No en nyt ehkä ihan täysin, mutta vähän kuiteskin ja ehkä liikunta ei oikeastaan olekaan se juttu, vaan enemmän tuo syömispuoli. On nimittäin ihan varma juttu, että jos oma liikunnallinen elämä ei olisi ollut niin vahvalla pohjalla kuin se oli, olisi tämä hetki se kaikkein huonoin hetki tehdä yhtään mitään korjausliikkeitä. Liikuntaa kyllä harrastan ja voisin harrastaa vieläkin enemmän.  Terveellisen ruuan suhteen taas asia ei ole niin yksioikoinen. Voin ihan suoraan myöntää, että nytkin on välillä ihan oikeasti pitänyt käydä taistelua, että onko järkevää tänäkin iltana väsyneenä mussuttaa jotain hiilarihöttöä naamariinsa.

Nyt joku näppärä saattaa ajatella, että pitää voida syödä myös epäterveellisiä asioita ja plaa plaa. Totta. Mutta vähintään yhtä järkevää on laittaa poikki ns. "epäterveistä syistä" johtuva herkuttelu. Omalla tsekkilistalla on ollut päivän aikana nautitut ruuat. Onko se terveellistä ja ennen kaikkea onko sitä imettävälle ja paljon liikkuvalle äidille riittävästi? Useinkaan ei ole ollut ja tämä kyllä hiilarihimoina näkyy. Myös asenne syömiseen on ollut suurennuslasin alla. "Ah, Jii on illalla kotona, sylittelee vauvaa, rötvätään sohvalla, takana hektinen päivä ja huono yö, nyt kyllä ansaitsen sitä ja tätä". Tuolla ajatusmaailmalla ansaitsen kyllä joka ikinen päivä, joten pois se minusta!

Olen siis ruoka-asioiden suhteen tsemppaillut ja pitänyt yllä hyvää, mutta rentoa, ruokarytmiä. Terveellinen ruoka kuuluu kyllä päiviin, sen suhteen ei sen kummempaa tsemppaamista ole tarvinnutkaan tehdä. Tykkään terveellisestä ruuasta. Herkkujen suhteen on ja siitä äskeisessä kappaleessa kirjoitinkin. Kuitenkin olen siinä onnistunut kohtalaisen hyvin. Rentous tarkoittaa sitä, että kaverin tullessa kylään, voi kattaa kauniisti ja seurana kahvipullaa nauttia. Kuitenkin tästä perhearjesta jos nuo herkuttelut pidetään poissa.

Tästä tullaankin asiaan, joka todenteolla ärsyttää. Nimittäin nuo raskauskilot ovat kuin ovatkin ihmeellisen tiukassa. Painonlasku jämähti kuin seinään jo useampi viikko sitten. Väkisinkin mieleen hiipii ruokanatseiluajatukset vaikka se ei tässä vaiheessa (täysimetys) olekaan järkevää. Puntarilukema ei ole ainoa asia, vaan myös se, että iso osa vaatteista ei istu siten, kuin haluaisi. Olokin on tuosta keskivartalosta enemmän tai vähemmän plösö. Vaikka kuinka päätin olla ihan hirvittävän armollinen ja vaikka kuinka yritän muistuttaa itseäni siitä, että synnytyksestä on kaksi kuukautta ja painoindeksikin on vain vähän yli normaalipainon rajan, tuo ruokanatsi soimailee itseä jopa vähän aiheetta. Kuinka sen saisi hiljaiseksi vai tarvitseeko sitä hiljentää? Luottaisinko vain tähän tekemiseen vai voisiko hieman vielä kiristää? Tavitseeko aineenvaihdunta jonkinlaisen hikiliikuntabuustin käynnistyäkseen taas normaalisti? Kuinkahan paljon univaje vaikuttaa? Entä muutoin hormonit? Painon käyttäytymistä ajatellen hassulta tuntuu, että perusaineenvaihdunta olisi todella noussut sen 500 kaloria imetyksen myötä. Kuinka sä oot karistellut raskauskilot? Oliko se helppoa?

Raskauskilot. Paljonko niitä tuli ja meni?

No niin, sitten päästään "joka naisen lempiaiheeseen", eli vaakan lukemiin. Paljonko sitä painoa sitten raskausajalle tuli ja paljonko sitä on nyt? Mulla tuota painoa kertyi raskaudenaikana yhteensä inasen yli 18 kiloa ja siitä puolet on nyt vajaa kolme viikkoa synnytyksestä jäänyt matkan varrelle. Itse synnärille ei jäänyt suunnilleen kuin vauvan ja istukan paino, mutta varsinkin ekat kotipäivät toi painoa reilusti alas.

Nää kotiutumisen jälkeiset viikot on ollut ruokavalioltaan ehkä pahinta mättöä, mitä on vuosiin mun elämässä ollut. Pullaa pullan perään, iltaisin vähän karkkia ja sitä rataa. Kas, tänään pitää (taas) syödä viileää soseruokaa (se hmmascase), haluan kyllä jotain suklaavanukasta ja seuraavana päivänä taas kunnon tankkausta. Ikuisuutta ei tuollainen eläminen kuitenkaan voi jatkua (eikä kyllä suoraansanoen maistuisikaan), vaan päätettiin (tai mä päätin, Jarppahan nyt ei tätä herkuttelua ole harrastanutkaan, heh!), että kun isyysloma loppuu, on aika palata normaaleihin syömisiin. Se hetki on sitten ollut nyt maanantaina.

6.3.2017 86,7 kg (noin)

Mitään laihdutuskuuria en kuitenkaan toistaiseksi ala vetämään. Todennäköisesti myös herkkuhetkiä saattaa edelleen olla ihan vähän normaalia enemmän, sillä kyllähän tässä tulee kavereita ja sukulaisia tavattua ja usein kahvipöydän äärellä. Toki kohtuudella nautitut herkkuhetket on kuulunut siihen normaaliin perusterveelliseen ruokavalioon ennenkin. Raskautta edeltävään painoon on siis matkaa noin yhdeksän kiloa. Yläfemman aion itseni kanssa heittää, kun kutosella alkava paino on saavutettu. Tänä aamuna paino oli 77,7 kg. Katsotaan kauaksiko kantaa tällainen rento ote.

Mulle omalta tuntuva paino tähän 172cm pitkään varteen on sellainen 67-69 kiloa. Näissä lukemissa on viime vuodet ollut helppo pysyä. Haluaisin painaa 65 kiloa tai vähän alle, mutta ilmeisesti en kuitenkaan niin paljoa, että jaksaisin asian eteen kovin paljoa tehdä. Itseasiassa paino on laskenut lähelle 60 kiloa jalan ollessa kipsissä, eli lihasmassan katoamisena, mutta lihaksesta, siitä en (todellakaan!) ole valmis tinkimään! Jännä tulee olemaan nähdä, kuinka elimistä tästä eteenpäin tulee toimimaan. Huolissani en ole ja tarvittaessa täytyy ottaa sitten vähän tarkempia keinoja käyttöön. Kuitenkin nyt vauvan ollessa pieni ja imetyskin vasta alkutaipaleella, en niitä aio käyttää. Vahvca luotto on myös siihen, että paino palautuu ainakin lähelle omia lukemia ihan itsekseen.

Vielä vähäsen täytyy palata raskauskiloihin. Lähinnä siihen, olisiko niitä voinut välttää. Luulisin, että ainakaan kovin montaa ei. Mulla paino nousi radikaalimmin alkuvaiheessa, jolloin vielä liikuin paljon ja söinkin pedantisti. Viimeisinä viikkoina mieli olisi kieltämättä tehnyt herkutella, mutta GDM diagnoosi piti tuonkin mieliteon varsin maltillisena. Liikuntaakin tuli harrastettua keskiverto-odottajaan nähden varmasti melko paljon ja melko pitkään. Kuitenkin esimerkiksi turvotuksen piikkiin en juuri mitään voi laittaa, sillä mulla ei juuri ollut turvotusta. Hyvin vähän ja hyvin lopussa. Lohdullinen ajatus taas on se, että lihaskunnon sain pidettyä kohtuu hyvänä raskauden ajan. Kovin montaa "lihaskiloa" tuskin on korvattu "rasvakiloilla". Kuten alla olevista kuvista näkyy, keskivartaloon, sinne minne aina, on nuo kilot keskittynyt. Alavatsa ja etenkin korkean lantion vuoksi ylhäällä olevat jenkkakahvat, se ikuinen ongelma. Isona ja pienenä, hah.

Tästä se kuitenkin lähtee. Mielenkiintoinen matka omaan kroppaan uudelleentutustuen. Mielenkiintoinen ja ennenkaikkea armollinen.

4.4.2017

77,7kg

No siitä painonnoususta!

Kuumottava aihe, oli sitten raskaana taikka ei. Tää on myös aihe, joka väistämättä itseä on matkan varrella jonkin verran mietityttänyt. Ihan ensiksi täytyy nieleskellä kaikki aiemmat ajatukset siitä, että raskauden aikaista painonnousua olisi jotenkin yksinkertaista ja helppoa hallita. No ei ole. Omalla kohdalla varsinkin alkuvaihe oli suoraansanoen shokki tämän asian suhteen. Aineenvaihdunta löi aivan jumiin ja turvotus ja tukala olo oli lähes jatkuva seuralainen.

Itse näemmä kuulun siihen joukkoon, jonka paino tulee nousemaan raskauden aikana kohtalaisen paljon. Mistäkö tiedän? Siitä, että 24 raskausviikkoa on takana ja painonnousu on tähän mennessä sellainen kymmenisen kiloa. Vastoin kaikkia kirjoja oma painonkehitykseni on tasaantunut raskauden edetessä. Joka tapauksessa, kymmenen kiloa puolessa vuodessa, vaikka olen läpi raskauden ihan oikeasti syönyt perusterveellisesti sekä kohtuullisesti ja liikun edelleen moniin suosituksiin nähden reilusti. Toki raskautta edeltävät liikuntamäärät on olleet ihan todella reiluja ja liikuntamäärät väistämättä pudonneet. Puhtain sydämin voin kuitenkin ajatella, että paljoa en asiaan ole voinut vaikuttaa ja ainakaan kovin montaa kiloa ei olisi toistaiseksi ollut vältettävissä. Ihan asialliseksi en näe sitäkään, että raskauden ajaksi olisi pitänyt kaikki rentous poistaa ruokavaliosta. Kuitenkin tiedän herkuttelevani varsin kohtuudella ja hyvin satunnaisesti.

Neuvolassa ei painonnousuuni ole puututtu millään lailla, joten sieltä suunnasta ei asiasta ole tullut mitään sanomista. Päin vastoin on sanottu, että elät vaan niinkuin tähänkin asti, sillä ei kuulemma ole niin kovin kummallista, jos paljon liikkuvan hoikan ihmisen paino nousee suositusten ylärajoilla tai ylikin. Vauveli on kyllä kasvanut juuri sopivasti. Toki on hyvä, että painonnousuun tarvittaessa puututaan, onhan kyseessä sekä vauvan että äidin terveys. Sokerirasituksessa en vielä ole käynyt (että sitä kauhulla odottaen, aamupahoinvointia kun on edelleen), mutta en siitäkään osaa olla huolissani. Etenkin kun duunissa olen joinain kertoina sokereita mielenkiinnosta tsekannut ja lukemat on ihannelukemia.

Pääsääntöisesti ajattelen tosi järkevällä tavalla painonnoususta, mutta myönnettäköön, että on se välillä vähän aiheuttanut ristiriitaisia ajatuksia. Kuinka tällainen terveysfanaatikko voikaan kerätä näin paljon raskauskiloja? Toisaalta taas, olihan tuo arvattavissa, sillä omaan kropan (vai aineenvaihdunnan?) tietäen se on kyllä sellainen, joka kerää itseensä kilot hyvinkin helposti. Oon myös ajatellut itselle epätyypillisiä ajatuksia, kuten toivottavasti ne nyt tajuaa, että odotan vauvaa, enkä ole vain lihonnut ja saanut mielentyydytystä kommenteista, joissa ihmetellään, että näinkö painoni on oikeasti noussut väittämiäni lukemia. Vatvonut muiden ihmisen mielipiteitä siis, jotka ei paskan vertaa ole kiinnostanut aiemmin. Tästä taas on seurannut ajatus, että olenko mä tosiaan näin pinnallinen???

Onko sillä sitten jotain väliä paljonko niitä kiloja tulee? On ja ei. Joinain päivinä asia vähän harmittaa ja joinain päivinä harmittaa se, että tätä aikaa kuluttaa tuollaisenkin asian vatvomiseen.  Ehkä kuitenkin pääosin päädyn olemaan tyytyväinen vaikkapa siitä, että yläkropassa vaikuttaa edelleen olevan lihasta tallessa ja sitä rataa. En myöskään epäile, etteikö puntari tulisi aikanaan näyttämään samoja lukemia, kuin ennenkin. Missään kauneusihannemitoissa en ole ollut ennenkään ja huomattavasti painoa tärkeämpiä asioita on suorituskyky. Tiedän kuitenkin, mikä itselle ja omalle kropalle on se paino, jossa on hyvä ja helppo olla ja siihen aion aikanaan sitten pyrkiä. Jos nyt eteen tulee tilannetta, jolloin siihen erityisesti täytyy pyrkiä. En jaksa epäillä, etteikö se tällä samanlaisella elämäntyylillä olisi mahdollista ainakin puoliksi omalla painollaan. Suorituskyky edellä ja kroppa perässä. Kehittyminen tuo sitten tullessaan iloisia yllätyksiä myös peilikuvaan ja puntarilukemiin.

(Ja ennen kuin kukaan mitään, niin toki vauvanhoito on prioriteeti numero yksi!)

Laardille lähdöt!

Tänä vuonna joulun alla ajattelin, että mitäpä jos ensi kertaa selviäisin joulusta ilman niitä legendaarisia joulukiloja? Kesäkilot, lomakilot, mitä näitä nyt on, ei ole mulle ongelma eikä mikään, mutta joulukilot ne näköjään on. Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta välillä v***ttaa olla ihminen, johon tuo laardi tarttuu kun tossu paskaan. Okei, tarttuu lihas myös, eli homma toimii tarvittaessa myös siihen suuntaan. Just nyt ei vaan edes se jaksa lohduttaa. Joskus tuntuu vaan kohtuuttomalta se, että on ihmisiä, jotka repsahtaa pariksi kuukaudeksi syömään mitä sattuu ja milloin sattuu ja sitten on ihmisiä, jotka syö pari viikkoa mitä sattuu ja miten sattuu, niin heti rankaistaan sekä puntarilla että peilin edessä!

Vaikka noin niinkun pääpiirteittäin olenkin joustavan syömisen kannalla, mutta omalla kohdalla olen huomannut, että tälläisten joulun kaltaisten ajanjaksojen jälkeen on jäykistely se parempi startti kuin joustavuus. Kaikenlaiseen naposteluun ja hiilariherkkuihin kun on ihan tuhottoman helppo jäädä koukkuun ja jatkaa tapaa ikään kuin vahingossa. Siitä muutaman viikon kestävästä jäykistelystä taas on helppo siirtyä joustavaan syömiseen.

Ilman joulua tai niitä lisäkilojakin mun syömiset on tovin ollut himpun verran retuperällä. Vapaapäivinä aamiaiset tahtoo venyä turhan myöhäiseksi ja kahden lämpimän ruuan syönti tuottaa haasteita. Tämä taas johtaa epäsäännölliseen syömiseen, joka ei omalla kohdallani vaan toimi. Toki tiedän, että perusjutut on ollut kohdillaan jo monen monta vuotta. Toisinaan pikkujuttujen kanssa menee paremmin ja toisinaan taas heikommin. Viime aikoina on mennyt heikommin. Tiedän myös, että monia saattaa ärsyttää, kun normaalipainon rajoilla seilaava tyyppi valittaa joulukiloistaan. Silti väitän, että mun mielestä ihan jokaisen on tervettä pohtia omaa ruokakäyttäytymistään ja tarvittaessa tehdä korjausliikkeitä.

Takaisin ruotuun siis, tuokoon tammikuu kuria ja järjestystä.

Tammikuun to do -lista, mitä safkaamiseen tulee:

1. Säännöllinen syöminen! Jos ei ruokailumahdollisuutta ole, niin välipaloihin panostaminen!
2. Energiapitoisuuden kevennys.
3. Annoskokojen tsekkaus. Ei ehkä ongelmaa, mutta hyvä pitää mielessä.
4. Ruokavalio kasvispainotteiseksi.
5. Herkuttelua erittäin, paino sanalla erittäin, harkiten.
6. Kaikenlainen muukin naahiminen ruokakaapilla nolliin. Jos mielitekoja, palaa kohtaan 1,2 ja 3.
7. Riittävästi vettä, jotta aineenvaihdunta pelaa. Tää on omalla kohdalla haastavaa, kun en "luontaisesti" joisi kovin paljoa.

Nonni. Siitä se lähtee. Tammikuu ja joulukilot. Ei haittaisi yhtään, vaikka muutama enemmänkin. Tammikuu on #timmikuu vai miten se meni?

Ei näin...

...vaan näin!

Lisäpaino -leuanvetoa

...vastoin otsikon antamaa oletusta tuo viiden kilon lisäpaino ei suinkaan roikkunut kettingissä lantiolta vaan oli pureutunut lantioon. Kyseessä siis oli Leokon kiekon sijaan joulumässäilyjen kerryttämää nestettä ja varmaan vähän sitä itteäänkin, eli laardia. Mun arjen ruokavalio on kuitenkin kohtalaisen kevyttä ja vähäsuolaista, joten joulun kaltaiset mässäilyt tuntuu kyllä heti, vaikka ei ylenpalttisesti söisikään. Kieltämättä jouluna tuli syötyä hyvin, niin kuin asiaan kuuluukin. Eikä viikonvaihteen Etelä-Pohjanmaan reissu kauheasti ruokavaliota parempaan muuttanut.

Eilen siis oli leuanveto-ohjelman testipäivä. Testitulos oli 11 leukaa, josta viimeinen melkoisen nitkuttelun jälkeen. Kaikkien aikojen ennätys siis. Pattia varmaan olis riittänyt parempaankin, mutta puntari tosiaan näytti viisi (!) kiloa enemmän kuin viikko sitten. No, ohjelma jatkuu viikon kerrallaan aina testituloksen mukaan. Eiköhän se tuloskin siitä nouse. Etenkin, kun tää paino tästä rupeaa normalisoitumaan. Viime yönäkin olin laihtunut (!) kilon, hah.

Tämän vuoden joulu ei, etenkään joulupäivän osalta, tarjonnut mitään maailman parhaita treenikelejä. Jouluaattona kävin juoksemassa 35 minuuttia saunalenkkinä. Tonttuhattu päässä tietenkin. Kyllä sitä joulun kunniaksi voi vähän irrotella, vaikka jalkaan kävi melkoisen kipeää.

Joulupäivänä ohjelmassa oli maantiepyöräilyä. Kelatkaa, jouluna! Kotipihasta startatessa paistoi aurinko, samaten kun kotiin saapuessa. Siinä välissä iskikin kunnon kaatosade. Kyllä, joulupäivänä. Siitä syystä lenkki jäi vähän lyhyenpuoleiseksi. Voi olla, että ihmiset hieroi silmiään, että mikä hullu tuolla pyöräilee. Pyörälenkin päälle rääkkäsin vähän vatsalihaksia.

Tapaninpäivänä sen sijaan oli pirtsakka pakkaskeli ja aurinkoa. Käytiin kälyn kanssa kinkunsulatuslenkillä Touruvuoressa. Lisäksi kävin heidän kuntosalillaan tekemässä leanveto-ohjelman. Oma sali oli näet kiinni koko joulun.

Löpinätä

Vielä maanantaina oli kirpakka pakkaskeli, kun ajeltiin Etelä-Pohjanmaalle viettämään muutamaa vapaapäivää ja vuodenvaihdettakin. Eilen kotiin ajeltiinkin sitten vesikelissä, että olihan tuo talvi sen jotain viikon mittainen. Moikka vaan ilmastonmuutos, vai mikä tässä nyt mättää?

Vuodenvaihdetta vietettiin kohtuu rauhallisesti ja miesvaltaisesti: mä, Jarppa ja mun kolme veljee. Oltiin meijän äitin luona, joka itse vietti uudenvuoden yön töissä. Hauskaa oli, sillä aina, a-i-n-a, on ihanaa olla niiden kaikkein läheisimpien seurassa.

Massakausi on loppunut ja vaikka kaikella pyhällä yrityksellä sitä painoakin yritin tiputtaa loppuvuonna, niin se tippui vaan hassun kilon taikka kaksi. Jotka sitten tässä joulun tienoilla kyllä tuli takaisinkin. Tammikuu on hyvä aika (???) aloittaa kaikki puhdistautumisretriitit ja vaikka olen kohtuu terveellisesti elänyt viime vuoden ja sitäkin edelliset, niin nyt on kyllä himpun verran oltava tarkkaavaisempi ja suunnitelmallisempi noiden syömisten suhteen. Hyvinvointi edellä ja ruokanatsiksi en kuitenkaan ala, aamen.

Nyt on tosiaan nää kuvissa olevat talvikelit ainakin hetkeksi historiaa ja todennäköisesti myös hiihtoladut on Alavuden reissun aikana sulanut melkoiseksi lälliksi. No, huomiselle on luvattu nollakeliä ja pään kokoisia räntärieskaleita ja sunnuntaina olis (muka) taas pakkasta. Ehkä kuitenkin huomeniltana viimeistään käyn tsekkaamassa latutilanteen. Pikavoiteita löytyy nimittäin nyt vähän haastavimpiinkin oloihin. Niitä tarttui mukaan Suomen suurimmasta kyläkaupasta, eli Keskiseltä. Uudet hanskat ostin kanssa, mutta empä muuta. Jotain meikkivoiteita ja puutereita varastoon, koska ne on siellä paljon halvempia kun missään muualla.

Health is the new fit?

Jossain yhteydessä olen varmaan maininnutkin, että olen aikanaan pudottanut painoa paljonkin. Alimmillani olen painanut n. 60kg, josta muutama kilo tuli aika nopeasti takaisin. Vielä muutama kilo saatiin lisää, kun siirryin vuorotyöhön 2009. Siitä lähtien paino on pyörinyt 68kg:n luokassa jo useamman vuoden. Painonpudotuksen jälkimainingeissa musta tuli aika arka puhumaan painonpudotuksesta yhtään mitään ja täällä blogissakin tosi vähän oon siitä kirjoitellut. Tuon painonpudotuksen jälkimainingeissa opin myös sen, että kovin pitkään ei ihminen voi urheilla alikaloreilla siten, etteikö kynttilä rupeaisi palamaan molemmista päistä. Tuosta asiasta olen ollut omalla kohdallani aika tarkka jo pitkään; jos juokset ja haluat kehitystä siinä, niin älä ajattele samaan aikaan pudottavasi painoa! Mikäli muutama kilo lähtisi, niin eihän se pahaksi olisi. Numeraalinen tavoite on kuitenkin ollut täysin juoksussa ja paino olkoon silloin sivuseikka.

Usein oon kuitenkin miettinyt, että kotiin päin olisi, jos vaikka muutaman kilon saisi painoa pudotettua. Ilmeisen tärkeää tuo ei ole ollut, sillä varsinaisesti en ole asian eteen kuitenkaan ryhtynyt tuumasta toimeen. Myös sen asian sanominen julkisesti on vaikeaa. Usein tuntuu, että jos normaalipainoinen hyväkuntoinen ihminen puhuu muutaman kilon kiristämisestä, sitä katsotaan kuin rahapulasta valittavaa miljonääriä! Muutenkin fit is the new skinny -buumi on mennyt reippaasti överin puolelle jo aikapäiviä sitten, että ihan periaatteestakin oon ollut aika hiljaa sekä täällä että muualla kyseisestä asiasta. Liikkumisen kun mun mielestä pitää perustua jollekin muulle, kun ulkonäkökeskeisyydelle.

No nytpä sitten tämäkin hiljaisuus on kuitenkin rikottu. Maratonjuoksua harrastavaksi oon melkoisen iso (172/68) ihminen, mutta siitä oon päinvastoin ollut ylpeä. Oon vaan wannabe juoksija, joten ei mun missään nimessä tarvitse näyttää perinteiseltä maratoonarilta. Ja koska oon wannabe juoksija, niin mun ei myöskään missään nimessä tarvii näyttää fitnesstyypiltä. Siitä huolimatta ihan joutessani mittailin tänään uteliaisuuttani vyötärönympärystä ja sen sellaista. Pakotetun juoksutauon ollessa päällä voisin ihan hyvin vaikka nyt yrittää kiristää vähän noita mittoja ja pudottaa muutaman kilon painoa. Katsotaan miten käy!  Lihaksia en haluu hävittää yhtään, koska haluun kyllä, että niissä jutuissa lukemat mieluummin nousee! Ehkä innostun kirjoittamaan noista mitoista erillisen postauksen joskus myöhemmin. Tämän postauksen yhteyteen kun ne ei nyt varsinaisesti sovi..

Tää on varmaan sitten se kappale, jossa mun pitäis esitellä sata dieettiä ja kuuria, jolla aion tätä temppua tehdä. No näitä kuureja dieettejä ei nyt kyllä valitettavasti ole luvassa, koska edelleen aion jatkaa valitsemallani (ja Mikan nimeämällä) vähädieettisellä linjalla. Tuota vähädieettistä linjaa nyt sitten voi kehittää vaikka silleen, että sitä jäätelöä ja sen sellasta söis vähän harvemmin. Huomioikaa sana harvemmin. Ja sitten niihin aiemmin mainitsemiin kohtiin vois kiinnittää huomiota, mistä kirjoittelinkin otsikolla ruoka(ilu)postaus.

En tiedä mitä muut ajattelevat vallitsevasta fitbuumista ja proteiinihäröilyistä. Toinen pointti miksi kirjoitin tämän postauksen, on se että mun mielestä näitä asioita voi funtsia ihan tälleen kevyestikin. Ei ole todellakaan pakko olla joko ylipainoinen tai Jutta -dieetillä ollakseen niin sanotusti oikeutettu puhumaan tai kirjoittamaan näistä ajatuksista. En myöskään väitä, että oma tapani ajatella asioista olisi absoluuttinen hyvä. Jokaisen, mukaanlukien itseni, olisi siitä huolimatta hyvä aika-ajoin tarkastella suhtautumistaan näihin juttuihin. Henkilökohtaisesti odotan mielenkiinnolla health is the new fit -buumia. Vaikka tietäen vallitsevan meiningin tämänkaltaisissa jutuissa, myös se lyö todennäköisesti pahasti yli. Kaiken keskellä on kuitenkin hyvä muistaa:

(weheartit.com)

P.S. Proteiinihäröilyn multihuipennus oli se, kun kuulin telkkarista seuraavan iskevän mainoslauseen: Proteiinit Big Brother taloon tarjoaa xxxxx. En laittanut merkille mikä firma (mutta varmistaakseni tulevat virheelliset ostosvalinnat, aion kyllä asian selvittää), mutta eipä se ainakaan esim. kotimainen kirjolohi tainnut olla.. Että sinne kannetaan vuoroin kaljatölkkejä ja vuoroin proteiinipönttöjä. Emmää vaan kestä :D.

Kuka näitä otsikoita jaksaa aina keksiä?

Bloggailin tuossa kolmisen viikkoa sitten lisäravinteista. Mä siis todella olen nyt killittänyt palautusjuomaa menemään lähes jokaisen 10+ lenkin sekä vähänkään rasitustasoltaan kovemman treenin jälkeen. No myönnetään, vitamiinit on pääsääntöisesti jäänyt purkkiin! Mutta niistä palkkareista.. Ne siis todella toimii! Harvemmin mitään kunnon lihaskipuilua juoksun jäljiltä saan itselleni aikaiseksi (versus nyt esim. salitreeneihin), mutta ne jalat.. Ne on paljon kevyemmät seuraavana päivänä.

Kerrottakoon nyt myös, että mitä kuuluu leuanvedolle ja painonpudotukselle. Leuanveto on nopeasti käyty läpi; ei mitään! Elopainoa on mulla tällä hetkellä sen 67kg, toisinaan vähän päälle. Mitään ongelmaahan mulla ei siis 171cm pitkään varteen nähden ole, mutta en mä mikään höyhenen kevyt juoksija ole :D. No se paino siis on tullut jotain kilon verran alaspäin ja toivoisin sen vielä tippuvan sinne 65 kiloon. Lähinnä siksi, että silloin painaisin Kolilla Camelbakkeineni sen saman kun tuossa kuukausi takaperin. Mitään stressiä en kyllä tuosta aio ottaa!

Perehdyin tuossa myöskin Sports Trackerin tallennettuihin datoihin (ai että, mä tykkään tilastoida näitä juttuja!).. Treeni on kulkenut ihan mukavan nousujohteisesti viime kuukaudet; Huhtikuussa juoksukilometrejä 130, toukokuussa 140 ja kesäkuussa 210. Oon myös tässä vaiheessa kesää juossut huomattavasti enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan ja siitä huolimatta olen paljon "terveempänä" (lue: vasemman sääriluun rasitusvamma), kuin vuosi sitten! Viime syksyinen käynti fysiatrilla ja sieltä saadut ohjeet korottaa hieman toista kengän pohjaa on ehkä auttanut. Ihan niin suurta (5mm) korotusta, mitä neuvottiin, en ole uskaltanut tehdä. En koska se tuntui huonolta ja tuo 2-3mm tuntuu just hyvältä!

Kaikki tämä lähinnä tiedoksi itselle, että voin sitten vuoden kuluttua kelata kaikkea tätä, kun hikipäässä treenaan katumaratonia alle neljään tuntiin ja funtsin, että mikä hitto siellä Vantaalla 2011 meni pieleen.. :D.

P.S. On perjantai ja oon himassa.

+3 leukaa, -3 kiloa

Mun "uudelleenherääminenhän" tähän liikuntaan tapahtui aikoinaan salitreenaamisen kautta. Vuosia sitten vanhassa duunissa oli kuntosalia myöten kaikki edut ja silloin järjestelmällinen liikuntamuoto oli salitreenit ja lenkkeily tuli sitten siinä sivussa. Siinä sitten olkapääleikkauksen lomassa juokseminen sai kokoajan isompaa roolia ja viimeinen sysäys oli työpaikan (tai oikeastaan ihan koko alan!) vaihto ja koskaan en löytänyt niin hyvää salia millään rahalla, mitä siellä mun vanhassa työpaikassa oli.

Mä oon ihan hiton laiska tekemään kotona yhtään mitään ja nyt tarkoitan siis liikunnan suhteen. Eli siis toisinsanoen tekemään mitään venyttelyjä tai lihaskuntoharjoitteita. Salitreenitkin on tässä taas lähes tyystin jäänyt. Tuon venyttelyn suhteen mä vähänväliä päätän terästäytyä ja säännöllisen epäsäännöllisesti myös lihaskuntoharjoittelun suhteen. Kuten taas tänään!

Tässä kaikenmaailman juoksuprojektejen lomassa mulla on myös sellainen pieni hauska liikuntaan liittyvä sivuproggis. Nimittäin leuanvetoprojekti. Mun nykyisen duunin pihassa on sellainen tanko, jossa saa vedettyä leukoja. Jos siis vaan jaksaa :D. Yks päivä me siinä kokeiltiin mun duunikaverin kanssa, joka on leuanvedossa ihan maestro! Mä sain vedettyä KAKSI hikistä kertaa sen hiton leuan sen hiton tangon päälle. Kaksi kertaa. Siitä on varmaan joku 4-5 vuotta kun oon viimeks vetänyt leukoja ja silloin mä sain, uskokaa tai älkää, kymmenen. Silloin oli salitreenit pop ja painoakin taisi olla se 6-7 kiloa vähemmän.. Että ei se nyt (kai) ihan ole lihasmuistista kadonnut, kun edes sen kaksi sai.

Tää mun pieni hauska sivuproggis on siis kolme leukaa enemmän (ja miksei myös kolme kiloa vähemmän, hahhaa).. Eli yhteensä viisi leukaa. Se on kovaa hommaa, se leuanveto. Muttei vakavaa. Paitsi silloin, kun ollaan aloittamassa sitä viidettä kertaa :D.