keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Sairaanhoitaja -ko?

Jahah, se on taas näköjään blogihiljaisuutta viikonpäivät takana. Lienee voi päätellä, että ainakin se kirjoitusflow on nyt hieman hukkateillä. Myönnetään myös, että samaa tahtoo olla myös liikunnan kanssa. Siitä on nyt kuukauden päivät kun olin siinä vuosituhannen flunssassa ja tuntuu, että edelleen on vähän puolikuntoinen olo. Yskää, pientä nuhaa ja vkonvaihteessa jälleen kerran hitonmoinen kurkkukipu, joka sittemmin kyllä helpotti. Töissä olen kyllä ollut normaaliin tapaan ja liikuntaakin tuli harrastettua viime viikolla reilut viisi tuntia juoksun, punttisalin sekä spinningin muodossa.

Kipeänä ei saa treenata, tiedän! Mutta kun en nyt varsinaisesti ole kipeä, olen vain yskässä ja nuhassa. Tällä viikolla kyllä mietin, että ensi viikolla tilaan lääkäriajan, jos ei ala helpottaa. Tää on nyt ollut vähän sellasta kaks askelta eteen, yksi taakse päin -meininkiä tän flunssasta toipumisen kanssa. Juoksu on tästä flunssailusta ehkä eniten kärsinyt, tuonne märkään ja kylmään ei kyllä viitsi lähteä, jos vähääkään tuntuu kurkussa. Että iisimmin olen kyllä ottanut, mitä normaalioloissa.

Sitten viime viikon ehkä suurimpaan uutiseen.. Tiesittekö, että jos oikein kovasti haluaa jotain ja yrittää, niin sen voi saada? Joo, mäkin tiesin. Mutta sitä en tiennyt, että jos nyt vähän vaan ihan huvikseen haluaa jotain, eikä edes tiedä haluaako, niin senkin voi saada. Jep. Pääsin nimittäin sinne ammattikorkeaan opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Huhhuh! Mä olin niin varma, etten todellakaan pääse ja jos mä olisin ollut valitsemassa, niin en todellakaan olisi valinnut mua :D. Pitäiskö tästä nyt olla iloinen sitten? Joo, kyllä mä vähän olenkin.

Ainoa ISO miinus tossa nyt on sitten se, että tuo opiskelu tapahtuu a) töiden, b) harrastusten, c) parisuhteen ja b) ystävien ohella. Ja ainoastakaan noista ei ole halua ottaa yhtään aikaa pois! Paitsi tietty töistä, mutta ei taida olla varaa siihen. Jännää tulee olemaan miten noi hommat lähtee tulille. Jotenkin tuli fiilis, että onkohan musta nyt tähän sittenkään. Etenkään kun tuo sairaanhoitajan tutkinto ei mulle mikään maailman suurin haave ole.. Oon siis tälläinen ikuinen mitä haluan tehdä isona -haihattelija, joka kyllä työstään tykkää! Yks mun kaveri sanoikin mulle, että hain siihen kouluun kriisipäissään, että saa illuusion siitä, että NYT menee elämä eteenpäin. Ehkä se oli vähän oikeassakin :D. No, katsotaan!

Lopuksi voikin laittaa tän hetken suurimman treenimotivaattoribiisin.. Tai oikeastaan videon. Ties kuinka monta paskaa tai puolipaskaa biisiä on tää artisti suoltanut, mutta tän jälkeen se saa anteeksi ne kaikki :D. Niin huikea biisi ja huikea video!


Ja sama livenä!


Oijoi, miten voimakasta ja notkeaa. Voittaa ihan kuus nolla kaikki musiikkiteollisuuden tissimimmit! Ja toi mies...... Mitäs mieltä arvon lukijat?

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Treeniflow!

Mun on nyt kuulkaa tultava tänne avautumaan yhdestä, oikeastaan kahdesta, kokemastani flowsta. Ja nyt on vasta tiistai.. Tästä viikosta tulee ehkä niin sairaan hyvä! Eikä vähiten siksi, että torstaina meillä on pikkujoulut (rairai) ja siihen perään kokonainen pidennetty viikonloppu vapaata (rairairai). No joo, sitten niihin juttuihin..
  1. Kävin maanantaina Jn kanssa höntsälenkillä. Juostiin hieman vajaa 16km maantietä rennolla PPP (lue: Pitää Pystyä Puhumaan, lauseen on iskostanut päähän yläasteen liikunnan opettaja.. Ja se oli kulkaa kova mimmi, tai oikeastaan mummo!) -vauhdilla. Vähän jännitti oma kunto, olihan takana lähes neljän viikon juoksemattomuus. Ja jännitti muuten turhaan, maalissa (lue: kotopihassa) katsottiin kelloa ja todettiin tuohon höntsäilyyn kuluneen aikaa 1h ja 30 min. Aijaijai, mitkä boostit siitä sai tähän harmaaseen syksyyn.
  2. Tänään kävin monnarilla salilla.. Ja ehkä ekaa kertaa tuntui, että mä oon vähän niinkun oppinut kyykkäämään. Että se on niinkun ihan sairaan siisti liike ja oikeastaan myös tosi vaativa. Ja mä vähän niinkun osaan sitä! Että ei ne boostit ollut huonot tällekään illalle.
Ettei tää menis nyt yhdeksi flowksi, niin on mä vähän myös epäonnistunut. Ihan vaan, että pysyy tää tasapaino.. Ja kun mielellään se tasapaino saa olla noiden onnistumisten puolella, niin oon epäonnistunut vaan kertaalleen. Just eilen postailin painosta sun muusta ja ajattelin, että se karkin mussutus on kyllä niin turhaa touhua. Niin laitoin pisteen sille, että turhat karkit veke ja sitä rataa. No kuinkas kävikään? Klo 10.00 huomasin syöneeni erään asiakkaan tarjoamaa suklaata.. Ja klo 14.00 huomaan tehneeni saman jutun uudestaan, tälläkertaa työkaverini tarjoamien irtokarkkien muodossa. Että mä tosta noin vaan unohdan koko herkuista kieltäytymisen. En mä todellakaan käy mitään keskustelua itseni kanssa, että voiko tässä nyt herkutella vai ei. Mä unohdan koko jutun. Että on onnetonta! Toki herkutella saa, jopa pitää, mutta toivoisin voida kyetä olemaan hieman.. sanotaanko harkitsevampi. Onko sitä suklaata aina pakko ottaa, kun sitä tarjolla on? Tää homma on nyt vähän kun lintua opettais uimaan, mut kai ne jotkut sen oppii.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kevyempi minä, kevyempi askel?

Olen vuosia sitten laihduttanut paljonkin, ihan tavallisella menetelmällä.. Toisin sanoen siis syömällä a) säännöllisesti, b) terveellisesti ja c) kohtuullisesti. Säännöllisen urheilun uudelleenaloitus tuki tuota painonpudotusprojektiani. Aikaa tuohon projektiin meni vuoden päivät. Alimmillani painoni oli sellainen 60 kiloa, joka on 7-9 kiloa vähemmän kuin mitä nyt olen useamman vuoden painanut. Tovin pysyin noin hoikassa kunnossa, mutta aika pian paino alkoi pyöriä siinä 65 kilon hujakoilla ja lopulta siinä 67-68 kilon korvilla, jossa se on nyt ollut useamman vuoden. Tarkkailen painoani säännöllisen epäsäännöllisesti ja myönnän, että vaa'an näyttäessä satunnaisesti 69 kiloa, manailen mielessäni. 67-68 kiloa on kuitenkin se missä painoni pääsääntöisesti pyörii ympärivuoden ja nuo satunnaiset ylitykset lienee turvotusta tms.




Syön kohtalaisen terveellisesti, mutta vuosiin en ole ruokailujani sen kummemmin miettinyt. Koen asian siten, että säännöllisellä liikunnalla ja huolettomalla ruokavaliolla minun on "ominaista" olla juuri tämän kokoinen. 171 cm pitkänä tyttönä olen kyllä normaalipainoinen, enkä sinänsä koe mitään tarvetta pudottaa painoa tai tehdä näistä asioista elämää suurempia kysymyksiä. Nyt varmaan joku miettiikin, että mitä tuo tyttö tuolla sitten lässyttää :D. Siitä huolimatta usein mietin, että aion pudottaa painoa sinne 65 kilon tietämiin. Nuo ajatukset tulevatkin voimakkaana usein näin syksyllä tai talvella. Maratonille treenatessa en ehkä jaksa keskittyä muuhun! Eikä se ole kannattavaakaan, siinä herkästi mennään ojasta allikkoon ajatellen kehittävää harjoittelua.

Miettimisistä huolimatta en tuossa asiassa ole onnistunut! Miten muutaman kilon painonpudotus voikin olla näin pirun vaikeaa? Tämän alkavan talven aikana kuitenkin (jälleen kerran) pyrin tuohon ja toivoisin keväällä voivan sanoa, että koen minulle olevan "ominaista" painaa 65 kiloa :D. Miksi näin? Nuo muutamat kilot ei varmasti vaikuta ulkoiseen olemukseeni millään tavalla, mutta olisi siitä huolimatta mukava olla kauempana tuota seiskalla alkavaa kauhurajaa! Toisekseen alan olla hieman kyllästynyt siihen, että kertatoisensa perään totean tuon asian tekemättä sille käytännössä kuitenkaan juuri mitään. Juoksufoorumin sivulla on myös käyty mielenkiintoista keskustelua painon vaikutuksesta juoksuvauhtiin. Jossain määrin uskon kyllä tuon asian merkitykseen, koska tiedän kokemuksesta että askel ON kevyempi 64 kiloisena, kuin 68 kiloisena. Toki harjoittelu on avainasemassa, mutta miksi en tekisi siitä itselleni edes hitusen helpompaa?



Ruokavaliossani on kyllä huomattavastikin petrausvaraa, annoskokoja voisin kohtuullistaa ja ruokailun säännöllisyyteen panostaa. Tuo jälkimmäinen ainakin on mulla ihan retuperällä! Toki jos paljon liikkuu, on ruokaakin syötävä enemmän kuin ei liikkuvan ihmisen. Oon aika hyvin nyt passannut pullan syöntiä töissä, mutta tuohon herkutteluun voisin myös nykyistä enemmän kiinnittää huomiota. Ajattelin, että ensi viikolla voisi pitää ruokapäiväkirjaa, jonka sitten julkaisisi täällä blogissa. Miksi vasta ensi viikolla? Koska en halua tilittää teille tämän viikon pikkujoulusafkoja, enkä etenkään niitä pikkujouludrinkkejä. Joita ei ole missään tapauksessa tarkoitus ruveta edes laskemaan :D.

Ainiin, viime viikon puolessa välin aloin olla sairastelun jäljiltä siinä kunnossa, että oikeaakin liikuntaa tuli vähän loppuviikosta harrastettua, viikon liikunnat oli spinningiä 2x60min. ja kertaalleen salitreeni 1h15min. Jälkimmäisestä mojovat domssit tauon päälle. Ja kuvat on muuten jälleen kerran office.microsoft.comista. Mukavaa viikkoa!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Epäsosiaalinen minä

Mä oon siis kolmannen kerran ostanut kortin ajatellen ryhmäliikuntatunteja ja kolmannen kerran joudun toteamaan, että ei se homma vaan ehkä ole mun juttu sitten yhtään. Sinänsä ne tunnit (no joo, olen käynyt ainoastaan kahvakuulailemassa sekä spinningissä) on tosi hyviä ja kyllä siellä hyviä treenejä saa tehdyksi. Eilinenkin spinningtunti ei paljoa jättänyt arvailujen varaan!

Mutta se kaikki oheishärdelli.. En mä vaan jaksa niitä pukukoppeja, jotka on täynnä naisia puhumassa jumpasta, jumppaohjaajista sun muusta. Eilisen tunnin jälkeen olin saunassa ja ne (ilmeisesti "siviilielämässä" toisilleen tuntemattomat ) mimmit jutteli siellä kaloreista tyyliin "oon mä joskus päässyt viiteen sataan" jne. Mulla meni varmaan viis minuuttia ennen kun mä tajusin, että mistä ihmeestä ne edes juttelee. Tottapuhuen tajusin jutun juonen oikeastaan vasta siinä kohtaan, kun tuota "viittäsataa" ruvettiin kääntämään ruoaksi. Siellä puhutaan siitä salista toisena kotina, on tutustuttu ihmisiin.. Jopa niihin jumpan vetäjiin. Eilen illalla tuli vaan sellanen fiilis, että ei hemmetti, mä oon niin väärässä paikassa just nyt!

Toivottavasti kukaan ei vedä tästä avautumisesta hernettä nenään.. Sillä tarkoituksena ei todellakaan väheksyä. Päinvastoin, mäkin haluaisin nauttia tuosta kaikesta niin stressaavasta oheishärdellistä. Mutta kun en vaan nauti. Enkä mä sitten tiedä onko ne tunnitkaan sen väärti, että sitä jaksaisi. Ite mä itteeni siellä tsemppaan. Kai ne samat jutut sais irti kun suunnittelis vähän musiikkeja ja veivais sitä pyörää vaikka ihan yksin pimeessä huoneessa! Ja sit tuo kaikki pitää hoitaa just tiettyyn kellon aikaan. Omatoimisesti sä voit lähteä lenkille tai salille just silloin kun parhaiten sopii. Mut se jumppa on just ja tasan silloin seiskalta vaikka sä olisit valmista kauraa jo kello kuusi. Ehkä mä sitten kuitenkin oon tosi epäsosiaalinen tän mun liikkumisen suhteen. Siitä huolimatta että aika-ajoin kuvittelenkin kaipaavani ihmisiä mun ympärille urheilemaan.

Ruuhkaa se on tuolla monnarin (joka on siis kaupungin omistaman monitoimitalon yhteydessä) salillakin. Ne ruuhkat vaan oppii äkkiä tunnistamaan ja välttämään. Parhaat jumpat on taas aina parhaaseen aikaan. Ja se ihmisten kirjo on siellä vaan jotenkin moninaisempi, on vanhaa ja nuorta, kaikenlaista harrastajaa tai jopa ammatikseen urheilevaa. Pukuhuoneet on hiljaisia, tyypit tulee salille tyyliin juosten ja sitä rataa. Arvotavaroista ei vastaa kukaan, joten kassi on otettava salin reunalle. Varmaan jollain joukkueilla on omat paikkansa missä ne kamojaan säilyttää, en tiedä. Suihkuista saa hakea lämmintä vettä ja kaikki vessan ovetkaan ei aina mee lukkoon. Eikä se haittaa mua yhtään. Oikeastaan mä tykkään just sellasesta.

Ei taida Wannabe Juoksijasta tulla ryhmäliikkujaa. Olenko mä vähän negatiivinen nyt? Ehkä. Sosiaalisuudesta ja kellonajoista puheenollen, laitoin Jlle aamulla viestiä ja ehdotin vähän pidempää höntsälenkkiä. Sovittiin maanantai kello 12. Se on sosiaalista.. Kellonajat sovittu ja kaikkee. Se on just sitä, mitä sosiaalisuutta mä tähän kaipaan. Lenkki- tai salikaveria aina silloin tällöin. Joskus useammin, toisinaan taas en niin kovin koko asiaa ajattele.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Maratonohjelmista

Vuosisadan flunssa alkaa olla olla siinä määrin selätetty, että huomenna on aika palata HIKILIIKUNNAN pariin. Lähes kolmeen viikkoon en siis ole tehnyt mitään mainitsemisen, saati kirjoittamisen, arvoista liikunnan saralla. Kävelylenkkejä ja muuta höpöhöpöliikuntaa kun en varsinaiseksi liikunnaksi laske. Takana on siis sellainen flunssa, että olenko lie sellaista "aikuiselämässäni" sairastanutkaan. Liikunnan lisäksi on aika palata myös tämän blogin pariin. Aika hiljaista on nimittäin ollut niin kirjoittaminen kuin blogien seuraaminenkin. Vuosisadan flunssasta toipuessa kaikki energia on mennyt töihin, arjen askareisiin sekä hyötyliikuntaan.

Ensi vuoden tavoitteita miettiessä on tullut myös selailtua muutamaa juoksuohjelmaa;
Kyseissä ohjelmissa on huomattavastikin eroavaisuuksia (pohjustusta ohjelmiin täällä ja täällä). Holmenin ohjelmassa lenkkikertoja on kolme viikossa kun taas tossu.comin ohjelmassa lenkkikertoja on tuplaten tuo määrä. Tossu.comin lenkit ovat lyhyehköjä ja ohjelma on monipuolinen. Holmenin ohjelma taas on simppelimpi, lenkit hieman pidempiä sekä niille on asetettu selkeät vauhtitavoitteet. Mitäs mieltä lukijat ovat edellä mainituista ohjelmista? Omaan silmään kuusi lenkkiä viikossa puolen vuoden ajan tuntuu aika kahlitsevalta siitä huolimatta että lenkit ovat lyhyitä. Sen sijaan ohjelman monipuolisuus kiehtoo. Holmenin ohjelmissa on tosiaan aika "raakaa" aikakeskeisyyttä, tosin ainakaan tuon "helpoimman" ohjelman noudattaminen ajallisestikaan ei vaikuta kovin vaikealta. Viikkokilometrit ovat hyvin maltillisia ja hieman ajatteluttaa, että näinkö kolmella lenkillä viikossa on mahdollisuus saavuttaa noinkin kovia tuloksia, mihin nuo ohjelmat viittaavat.

Vuorotyössä ohjelmien orjallinen noudattaminen on haastavaa ja toki sitä kuntojuoksijalla on muutakin elämää, joten ei sitä ihan puolta vuotta voi mennä vain ja ainoastaan juoksuohjelman mukaan. Itse olen aika vähän käyttänyt hyväksi valmiiksi tehtyjä ohjelmia. Tulevana harjoittelukautena aion kuitenkin panostaa tuohon asiaan enemmän. Uskon, että noudattamalla jossain määrin jonkun ohjelman periaatteita kiinnitän enemmän huomiota juoksuvauhteihin. Viikkokilometrit olivat menneenäkin kesänä hyvää luokkaa, mutta tavoitteena on panostaa harjoitusten laatuun entistä enemmän. Tavoitteena on myöskin rakentaa itselle juoksuohjelma ja saada tekemisestä entistä tavoitteisempaa verraten aiempiin vuosiin.

Tarkat päivänmäärät maratonille ja puolikkaalle selvinnee tämän vuoden loppuun mennessä, mutta kerrottakoon niistä sitten kun ilmottautumista on laitettu vetämään. Tää loppuvuosi voidaan höntsäillä kaikenmaailman jumpissa ja kuntosaleilla.. Mitenkään väheksymättä niiden tehoa, vaan nimenomaan aion pitää peruskuntoa yllä sen liikunnan parissa mitä sattuu mieli tekemään. Viimeistään tulevan vuoden alusta on kuitenkin palattava aktiivijuoksemisen pariin. Saa nähdä sitten onko se tällä kertaa helppoa vai ainoastaan helpohkoa.Se on siis kaikkien aikojen juoksukesä edessä, jälleen kerran :).

perjantai 2. marraskuuta 2012

Viikon liikkumattomuudet!

En yleensä sairasta kunnolla kovinkaan usein, minkä voin todeta olevan hyvä asia ihan mielenterveyttäni myöten! Ne normiflunssat kyllä tulee, mutta esim. töistä en ole flunssan takia ollut pois varmaan kolmeen-neljään vuoteen. Huomioitakoon tässä nyt kuitenkin se, että vuoden 2012 vähänkään kovemmat sairastelut onkin ajoittunut siihen kerran kahdessa vuodessa olevaan vapaaseen uuteenvuoteen sekä kesälomaan :D. Ja nyt olisin kyllä nuo pari päivää alkuviikosta joutunut olemaan pois, vaikka se taksi ei olisi selkään peruuttanutkaan!

Jokatapauksessa tää viikko on ollut yhtä maanantaita ja nyt on kyllä ollut se kunnon syysflunssakin. Viikon kulku on ollut kutakuinkin seuraavanlainen: Maanantaina niskat hiton kipeät, kurkku kipeä ja kuumetta. Tiistaina niskat ja kurkku kipeä sekä kuumetta. Keskiviikkoaamuna niskat hieman kipeät, tukkoinen olo ja kurkkukipu vaihtunut migreeniin. Torstaina niskakipu oli jo helpottunut, kunnon yskä ja nuha sekä tokihan se migreenikin illaksi iski. Kuumetta en tiistain jälkeen ole jaksanut edes mittailla, mutta eipä sitä ainakaan eilen enää ole ollut. Nyt tänä aamuna olo tuntuu yskästä ja nuhasta huolimatta kohtalaisen normaalilta, eikä unentarvekaan enää viime yönä ollut niin valtava. Kaikesta tuosta päätellen voin lienee jo näin perjantai-aamuna kertoa, että viikon liikunnat on pyöreät nolla yhtään mitään!

Sairastelu tuskin sopii yhtään kenellekkään, mutta totean silti, että tää sairastelu ei vaan kertakaikkiaan sovi mulle! Alkaa olla viikon päivät siitä, kun olen viimeksi harrastanut minkäänlaista liikuntaa. Sen lisäksi, että sairastelu ei sovi mulle, myöskään liikkumattomuus ei sovi mulle! Se tekee mut kiukkuiseksi sekä alakuloiseksi! Oon suurinpiirtein joka ilta käynyt nukkumaan sillä mielin, että olispa huomenna niin hyvä olo, että voisin päättää meneväni sitä seuraavana päivänä lenkille tai salille. No eilen täytyi jo tuosta ajatuksesta luopua ja kelata, että kyllä tässä nyt täytyy muutama päivä palautua ja ensi viikko on uusi viikko.

Sen verran järkevä kuitenkin oon, että tiedän sairaana liikkumisen riskit, jälkitaudit. Se voi "parhaimmillaan" olla vain pitkittynyt flunssa tai pahimmillaan sydänlihastulehdus tai keuhkokuume. Sinänsä en noita jälkitauteja pelkää, mutta tiedän olevani huono lepäämään ja siitä syystä yritän pitää kyseiset asiat mielessä. Mulla on myös muutama tuttava, joille kyseiset flunssan komplikaatiot iskenyt siitä huolimatta että he kokivat jo olevansa kunnossa aloittaessaan treenauksen. Useiden kuukausien liikuntakieltoon nähden ei yksi ylimääräinen lepopäivä todellakaan tee hallaa! Liikunta on myös hyvä aloittaa kevyesti ja omaa oloa kuunnellen.

Jottei tämä postaus menisi kokonaan valittaessa, niin todettakoon olon olevan nyt kuitenkin sen verran hyvän että pääsen viikonloppuna töihin. Joo, siis ihanaa mennä viikonlopuksi töihin! Tämänkaltainen kirjoittaminen on kaikinpuolin sen verran harvinaista herkkua, että aion toistaa sen vielä kerran: Mun mielestä on ihan sikakivaa mennä viikonlopuksi töihin!!!

torstai 1. marraskuuta 2012

Kuvapostaus Kolilta

Näin marraskuun kunniaksi ajattelin palata hetkeksi lokakuun huippuhetkeen, nimittäin Vaarojen maratoniin. Kamera ja kirjoittaja on viimeinkin yhtäaikaa tietokoneella jolla toimii USB-liitäntä. Kirjoittaja ei kyllä ole kuvaaja ja kamerankin taso on jäänyt tuonne vuosituhannen vaihteeseen, pahoittelen siis kuvien huonohkoa laatua.




Auton nokka siis starttasi Keski-Suomesta kohti Pohjois-Karjalaa ja kohti Kolia matkatessa maisematkin kävivät aikalailla mäkisimmiksi. Mökkimme sijaitsi päijänteen rannalla reilut kymmenen kilometriä Kolilta. Kyseistä majoitusta voin kyllä suositella muillekkin Kolin matkaajille. Kyseessä oli yksi Larin Lomien mökeistä ja lisätietoa mökeistä voi katsella täältä linkistä.










 Ilta meni mökkiin sekä sen ympäristöön tutustuessa. Lisäksi kävimme Ukko-Kolilla ihastelemassa maisemia ja ottamassa vähän ennakkotunnelmia. Kalastusta harrastavan mieheni oli tietenkin päästävä muutaman kerran myös heittämään virveliä!





Illalla haettiin kisatoimistosta vermeet sekä laitettiin omia kamppeitamme valmiiksi odottamaan aamua. Kuoresta löytyi nilkkaan kiinnitettävä chip, ranneke jolla pääsi ruokailemaan (meillä jäi kyllä keitot syömättä), kilpailun kartta sekä numerolappu hakaneuloineen. Näiden lisäksi pakollisena varusteena oli puhelin vesitiivisti pakattuna. Numerolappujen kanssa sai hieman taiteilla; osa porukasta laittoi numeron reiteen, itse taittelin sitä hieman pienempään muotoon, jotta juomarepusta sekä numerolapusta ei koituisi matkan varrella ongelmia. Karttaa en joutunut vilkaisemaan kertaakaan, joten aikalailla hyvin oli reitti merkattu.



Sängylle on koottuna kaikki kisan aikana käyttämäni/mukana kantamani varusteet (lukuunottamatta alusvaatteita, urheiluun käypät alkkarit sekä liivit tietenkin!)

Päälle:
  • alle lyhythihainen T-paita, Nike
  • päälle pitkähihainen juoksupaita, Nike
  • pitkät juoksutrikoot, SOC
  • päälle lyhyet juoksutrikoot, Nike
  • kompressiosukat, Zero Point + juoksusukat, Nike
  • putkihuivi, Rukka
  • kengät, Salomon Speedcross
  • juomareppu, Camelbak Octane XCT
  • hanskat, jotkut halvat!
Mukaan:
  • ensimmäisessä kuvassa näkyvät pakolliset kamat
  • geelejä 3 annosta x tunti x 7 tuntia, Dexal ja Maxin (maalissa taisi olla kuutisen annosta jäljellä)
  • hedelmäsokeria, Dexal (muutaman söin)
  • merisuolaa (Käytin! Aikalailla ennakoivastikin sen järveen tippumisen jälkeen..)
  • Mars ja Snickers patukka (ensimmäinen jäi syömättä ja jälkimmäinenkin maistui ihan pahville!)
  • vaihtosukat 2x (Tuskin olisin vaihtanut vaikkei ne olisi kastuneetkaan)
  • känny+vesitiivis pussi, Ortlieb (Toimii, testattu :D)
  • parisen litraa vettä (olisi riittänyt, vaikka vähän otinkin viimeisellä pisteellä täyttöä)


Yö tuli nukuttua just niin huonosti, kun jännittynyt ihminen nukkuu vieraassa paikassa. No siinä vaiheessa se ei enää haitannut. Aamupalaksi puuroa, rahkaa ja mustikoita. Juomaksi tuoremehua, pari kuppia kahvia ja vettä+maltoa. Aamupala tuli nautittua parisen tuntia ennen suoritusta ja aika oli just hyvä.



Yläparkkipaikat oli varattu ultrajuoksijoille ja me tavalliset maratoonarit saimme kuljetuksen hiihtohissillä kohti Ukko-Kolia, jossa sijaitsi maali. Lähtö oli tuolla alaparkkiksella, sen sekä Ukko-Kolin huipun välillä kulki toisessa kuvassa oleva maisemahissi.


Mieheni sekä Jn vaimo Katja katselivat juoksun lähdön ja rupesivat sitten viettämään päivää keskenään. Myös he kävivät lenkillä ja ihastelivat Kolin maisemia. Ihan kyllä parhaat kannustusjoukot oli meillä, eikä vähiten Katjan puuhamaan hienon kyltin takia! Maalissa he olivat tietysti vastassa ja aikalailla heti lähdettiin kohti mökkiä...


...äkkiä siis vaatteet kuivumaan, saunaa, ruokaa, juomaa ja nauttimista! Illalla oltiin hotellilla juhlimassa, siellä(kin) tunnelma oli kyllä niin mainio!


KIITOS VIELÄ KERRAN MUN MIEHELLE, JLLE, KATJALLE, JÄRJESTÄJILLE SEKÄ KANSSAKILPAILIJOILLE!