Hei vanha vuosi, mä sanon sulle hei hei!

Vuosi 2013 on kaikesta huolimatta ollut hyvä vuosi. Oikeastaan ihan todella hyvä ja opettavainen, vaikkakin samalla myös monintavoin raskain vuosi mitä mulla on aikoihin ollut. Ehkä koskaan ollut. Mitäs siis vuodesta 2013 jää päällimmäisenä käteen?

Juoksu:

2013 ei todellakaan ollut armollinen mun rakkaimmalle harrastukselle. Tammi- ja helmikuu tuli lenkkeiltyä kohtalaisen kevyesti. Maaliskuukin oli vielä puolikevyttä menoa ja siihen nähden huhtikuun alussa vuoden ainoaksi jäänyt juoksutapahtuma (raportti täällä) Pentin pinkaisu kulki hyvään tahtiin. Vielä tuolloin olinkin täynnä uskoa kaikkien aikojen juoksuvuodesta, miksipä en olisi ollut? Tuon jälkeen rasitusvamma näytti kuitenkin ensimmäisen kerran merkkiä, mutta kokemattomana vammautujana en varmaan osannut riittävän hyvin noita merkkejä tulkita. Juoksu loppui kuin seinään toukokuussa ja vähä vähältä jouduin luopumaan tavoitteistani muiden kilpailujen suhteen.

Rasitusvamman ollessa epämääräistäkin epämääräisempi ja ilmeisen sitkeää laatua vuodesta muodostuikin mulle kaikkien aikojen juoksemattomuusvuosi. Tuon toukokuun jälkeen olen juossut vasta joitain kertoja nyt syksyllä. Niin vähän, että vuoden kilometrit on käytännössä kerätty noilta muutamalta kuukaudelta. Sports trackerin mukaan juoksukilometrejä on tälle vuodelle kertynyt 547. Sen käytön olen loppenut samalla, kun juoksemisenkin ja loppuvuoden lenkkikokeiluista en ole pitänyt tarkkaa kirjaa. Mukana on ollut Garmin (89,5 km:n verran) tai sitten ei mitään. HeiaHeiaan olen kuitenkin pitänyt kirjaa liikunnoistani heinäkuun alusta alkaen, jonka mukaan olen juossut 20h 40min. Loppuvuoden juoksut siis lienee jotakuinkin 200km.

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tuo asia olisi ottanut välillä todella koville. Yhtään liioittelematta olen tämän vuoden aikana käynyt tuon vamman kanssa varmasti kaikki tunteet läpi katkeruudesta ja silkasta raivosta itsesääliin. Alkuvuoden mahtipontisia suunnitelmia lukiessa tulee väistämättä edelleen olo, että on tämä epäreilua. Ja aika-ajoin edelleen iskee ajatus, että voinkohan enää ikinä juosta maratonia. Elämä on kuitenkin onneksi sellaista, ettei tulevaa voi tietää. Ja nuo mahtipontiset suunnitelmat kytevät sisällä edelleen. Ajatukset on kuitenkin muuttuneet siten, että enää en kyttää paranemista vihaisin tuntein valmiina hyökkäämään, vaan kylmän viileästi ja tyynen rauhallisesti valmiina iskemään.

Muu liikunta:

Oikeastaan vuodesta 2010 on juoksutapahtumien tavoitteet ohjannut mun liikkumista. Tavoitteet ja niiden täyttyminen on aika korkealla mun motivaatiolistalla, joten kun pöytä oli sillä saralla putsattu, on motivaatiota pitänyt etsiä uusin silmin. HeiaHeian mukaan heinäkuun alusta alkaen olen liikkunut kaikkiaan 156h, mikä on mielestäni kohtalaisen hyvin. Saleilu on tehnyt hyvää juoksuvoimalle sekä -ryhdille. Ne pienet kokeilut, mitä olen päässyt tekemään, on tuntunut ihan superhyville. Vaikka hyvästä juoksuasennosta mukana on varmasti myös optista harhaa siitä, kun en pitkään aikaan ole juossut, niin salilla on kuitenkin enempi vähempi merkitystä asiaan. Aerobinen kunto on myös jotenkuten säilynyt, kiitos ah niin kamalien cardiolaitteiden ja ah niin ihanan spinningin.

Uskaltaisin väittää, että juoksukuntoni ei alle kymmenen kilometrin matkoilla ole juurikaan laskenut ja cooperin tulos saattaisi olla jopa parempi, kuin 2012 juostu 2800 metriä. Kokonaisvaltaisella ajattelulla olen ehdottomasti paremmassa kunnossa, kun olen ollut aikoihin. Siinä riittävästi motivaatioajattelua.

Elämä yleensä:

Tammikuussa aloitetut sairaanhoitajaopinnot ovat tuoneet oman haasteen tähän vuoteen. Opinnoissa olen menestynyt yllättävänkin hyvin. Tavoitteena ei ole ollut kiitettävät arvosanat, mutta melko paljon olen niitä kuitenkin saanut. Joko olen ylipanostanut, oon sittenkin ihan fiksu tai korkeakouluopiskelu on helpompaa, kuin olen kuvitellut sen olevan. Varmaan kaikkia noita. Työssä on ollut myös meneillään olevissa säästöpaineissa omat haasteensa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että kyllä minä voisin antaa omaiseni itseni ja kollegoideni hoidettavaksi. Olisin voinut, tämänkin vuoden jokaisena päivänä.

Eniten stressiä on aiheuttanut puhdas ajankäyttölogistiikka. Kuin ihmeenkaupalla olen kuitenkin onnistunut järjestelyissäni niin, että vuoden lopussa en juuri pode huonoa omaatuntoa mistään, vaikka matkanvarrella sitä aika-ajoin podinkin. Lähinnä eniten ihmissuhteiden osalta: kun olin anopin luona kahvilla ajattelin, että pitäisi olla samaanaikaan myös kummitytön luona jne. Tiedän kuitenkin omaavani taipumusta siihen, vaikkei aihetta olisikaan. Illanvietot ystävien kanssa on ollut kieltämättä todella vähissä verrattaen edelliseen vuoteen, mutta se lienee kuuluu asiaan. Erityisesti tässä asiassa on täytynyt välillä keskittyä carpe diem -ajatukseen.

Kuluneen vuoden jälkeen voin entistä enemmän alleviivata Stubbmaista ajattelua siitä, että tunti liikuntaa antaa kaksi tuntia lisää energiaa. Juuri silloin, kuin ei millään kerkeäisi liikkua, on tärkeää liikkua. Liikunnan lisäksi terveellinen ravinto on ollut avainasemassa jaksamisen suhteen. Sekä tietysti hyvinvoiva parisuhde ja hyvinvoivat muut ihmissuhteet.

On hyvä siirtyä vuoteen 2014.

Toivon myös teille arvon lukijat paljon onnea ja menestystä, sekä tietysti myös sopivasti haasteita ja vastusta (mutta ei yhtään rasitusvammaa!), tulevaan vuoteen. Niin ja tietysti terveyttä! Onnea, terveyttä ja menestystä.

Pohdintaa

Tästä päivästä on aikalailla tasan 15 viikkoa kesän päätapahtumaan, eli Helsinki City Maratoniin. Näin aamuseltaan tuli vertailtua omaa tämänhetkistä tekemistä aiempien vuosien harjoitteluun. Tavoitteenahan mulla on parantaa kahden vuoden takaista maratonaikaa (4.04) enemmän tai vähemmän reilusti. Vuoden 2011 kisastatistiikkahan oli mulla sellainen, että syyskuussa juoksin puolikkaan aikaan 1.48 ja sitten lokakuussa tuon 4.04 maratonin. Mun mielestä siinä on aika kohtalainen tulostason lasku verraten kokomatkaa puolikkaaseen. Viime vuoden "katukunto" oli puolikkaalla 1.42 syyskuussa ja (ylimittaisella) kokomatkalla sitten tuli selville vain extremekunto Kolin Vaaroilla.

Vuonna 2011 päätin osallistua myös kokomatkalle aika myöhään kesällä. Kevät ja alkukesä oli tuolloin täynnä mullistuksia. Tasan kahden vuoden takaista Sports Tracker tilastoa ei multa löydy, mutta esimerkiksi tuon vuoden kesäkuussakin olin juossut näköjään vain vaivaiset kuutisen kymmentä kilometriä. Ensimmäiset "kunnon kuukaudet" olivat vasta Heinäkuusta alkaen. Yhtenä kompastuskivenä on varmasti ollut treenin vähyys ja liian myöhään (ja näinollen liian vähäiset) aloitetut pitkät lenkit. Tämän sekä viime vuoden huhtikuut näyttää aikalailla samanlaisilta. Lenkkejä kumpanakin vuonna tasan 13, kilometrejäkin melkein samanverran. Vauhdista löytyy sellainen ero, että vuosi sitten nuo lenkit tuli vedettyä keskivauhdilla 6.11min@km ja nyt tämän vuoden huhtikuun treenivauhti oli keskimäärin 5:44@km.

Toukokuu näytti vuosi sitten aikalailla huhtikuun kaltaiselta. Nyt kun maraton on edessä jo elokuun puolivälissä, on toukokuun näytettävä jo huomattavasti paremmalta, mikäli ennätysaikoja mielii paukutella. Avain kysymyksenä uskoisin mun harjoittelussa olevan juuri nuo pitkät lenkit. Toinen juttu on sitten vauhtireservin kasvattaminen. Mulle on aina ollut vähän vaikeaa juosta ihan oikeita VK-lenkkejä, kuten myös ihan oikeita palauttavia lenkkejä. Varmaan pitäisi myös oppia ajatteluun tyyliin kolme kilometriä verkkaa, vitonen kovaa ja kolme kilometriä höntsää päälle.

En tiedä auttaisiko sykemittari tuohon? Mitä mieltä ootte te, etenkin kokeneemmat juoksijat?

Sataa sataa ropisee

Syksy on tullut Jyväskylään ennen kuin ensimmäistäkään kunnon kesähellejaksoa on ollut tarjolla. Vai kuvittelenko mä nyt vaan, että lähes joka päivä on satanut ainakin vähän. Eilen täytyi kaapin perukoilta kaivaa pitkälahkeista juoksuvermettä, sillä sateen lisäksi oli kylmä.

Edetessään päivä näytti mulle kyllä hyvin selvästi sen, että parempaa ei ole luvassa. Tasasen harmaa, tuulista ja vettä tihutti vaakana koko päivän. Ei siis mikään maailman paras lenkkikeli. Tai keli yhtään millekkään. Suunnitelmissa oli tehdä lyhyt VK-lenkki pitkästä aikaa. Tasasen maantievedon sijaan juoksin lenkin pururadalla, jossa on kaksi kovaa ja kaksi kevyttä nousua. Täytyy myöntää, että viimeisessä nousussa maitohapot jylläs ja kovaa.

Keskivauhdiksi sain kellotettua (viime viikkoisen Sports Trackerin vittuilun vuoksi ihan kahdella kellolla:D) 5.07/km. Tämä lienee semikohtalaista vauhtia tuohon maastoon.. Niin ja ajatellen syyskuussa olevaa välitavoitetta, nimittäin Finlandia Maratonin puolikasta. Vuosi sittenhän ekan puolikkaan juoksin 1.49 ja jotain. Nyt olisi sitten kaiken uhalla tarkoitus yrittää 1.45.00 aikaa. Kunto nyt on joka tapauksessa vähintään sama, mitä se oli vuosi sitten tänään.

Kuka näitä otsikoita jaksaa aina keksiä?

Bloggailin tuossa kolmisen viikkoa sitten lisäravinteista. Mä siis todella olen nyt killittänyt palautusjuomaa menemään lähes jokaisen 10+ lenkin sekä vähänkään rasitustasoltaan kovemman treenin jälkeen. No myönnetään, vitamiinit on pääsääntöisesti jäänyt purkkiin! Mutta niistä palkkareista.. Ne siis todella toimii! Harvemmin mitään kunnon lihaskipuilua juoksun jäljiltä saan itselleni aikaiseksi (versus nyt esim. salitreeneihin), mutta ne jalat.. Ne on paljon kevyemmät seuraavana päivänä.

Kerrottakoon nyt myös, että mitä kuuluu leuanvedolle ja painonpudotukselle. Leuanveto on nopeasti käyty läpi; ei mitään! Elopainoa on mulla tällä hetkellä sen 67kg, toisinaan vähän päälle. Mitään ongelmaahan mulla ei siis 171cm pitkään varteen nähden ole, mutta en mä mikään höyhenen kevyt juoksija ole :D. No se paino siis on tullut jotain kilon verran alaspäin ja toivoisin sen vielä tippuvan sinne 65 kiloon. Lähinnä siksi, että silloin painaisin Kolilla Camelbakkeineni sen saman kun tuossa kuukausi takaperin. Mitään stressiä en kyllä tuosta aio ottaa!

Perehdyin tuossa myöskin Sports Trackerin tallennettuihin datoihin (ai että, mä tykkään tilastoida näitä juttuja!).. Treeni on kulkenut ihan mukavan nousujohteisesti viime kuukaudet; Huhtikuussa juoksukilometrejä 130, toukokuussa 140 ja kesäkuussa 210. Oon myös tässä vaiheessa kesää juossut huomattavasti enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan ja siitä huolimatta olen paljon "terveempänä" (lue: vasemman sääriluun rasitusvamma), kuin vuosi sitten! Viime syksyinen käynti fysiatrilla ja sieltä saadut ohjeet korottaa hieman toista kengän pohjaa on ehkä auttanut. Ihan niin suurta (5mm) korotusta, mitä neuvottiin, en ole uskaltanut tehdä. En koska se tuntui huonolta ja tuo 2-3mm tuntuu just hyvältä!

Kaikki tämä lähinnä tiedoksi itselle, että voin sitten vuoden kuluttua kelata kaikkea tätä, kun hikipäässä treenaan katumaratonia alle neljään tuntiin ja funtsin, että mikä hitto siellä Vantaalla 2011 meni pieleen.. :D.

P.S. On perjantai ja oon himassa.

Kohta se on ohi.

Nimittäin tämä kammottava työputki. Viisi päivää töitä, yksi vapaa, viisi töitä.. Enää huominen ja sitten se yksi vapaa, yövuorot, lisää vapaata! Helpottaa jokatapauksessa. Syyttää saa ainoastaan itseä, sillä tehdään duunissa autonomista työvuorosuunnittelua, eli jokainen suunnittelee oman työvuorolistansa itse. Miten mä oon tälleen kämmännyt??

Tälle viikolle on saatu kasaan kaksi reilun kympin lenkkiä, sekä metsässä että maantiellä vähän reippaampaa vauhtia. Huomenna olisi illansuussa tarkoitus lähteä Jn kanssa pitkälle lenkille. Ehkä seurassa kulkee, vaikka ilta-aika on heikko ja alla on paljon töitä. Motivaatiota lienee lisää myös uusi Camelbak, josta lisää myöhemmin. Lenkkeilyn ja töiden lisäksi olen kunnostautunut eilen myös shoppailussa. Maastokenkiä oli tarkoitus lähteä ostamaan, mutta paikalliset urheiluliikkeet myivät vain ei oota Salomonin Speedcrosseja kysyttäessä. Ilmeisen onnistunutta on siis Salomonin markkinointi ollut. Täytynee sitten tyytyä verkkokauppaan tai odottaa heinäkuuhun. No jotain sieltä kaupoilta kuitenkin muutaman tuiki tavallisen topin lisäksi löytyi...

...Nimittäin (TAAS) uudet kivan väriset housut :D. Varustehankintoina löysin Partiopatikasta vesitiiviin kännykkäpussin. Miinuksena vain se, että sitä puhelinta on melko hankala laittaa sinne, saati ottaa pois, joten kuvien otto voi olla vaikeaa. Pussin selkäpuoli nimittäin oli musta. Lisäksi kuulokkeita ei pussin kanssa voi käyttää. Kännykän käyttö onnistui kyllä varsin hyvin pussin läpi. Että elmukelmujen ja pakastepussien kanssa saa pelata jatkossakin, mutta ehkä tuollekkin jotain käyttöä löytyy. Jos ei itellä, niin miehellä melontaretkillään!  Lähinnä musiikin ja Sports Trackerin takiahan mä tuota kapulaa mukanani kannan. Oikeastaan ainoastaan sen jälkimmäiseksi mainitun!


Nää mun työntäyteiset päivät eivät siis niinkään ole haitanneet omaa treenaamistani, mutta tuota penkkiurheilupuolta kylläkin. Yleisurheilun EM-kisojen avauspäiväkin on seurattu vain lukien netistä suomalaisten edesottamuksia.  Ja kyllähän siellä onnistumisistakin on saatu nauttia. Mä kun tykkäisin seurailla kaikennäiköistä urheilua, tosin en välttämättä aina siihen TV:n eteen linnottaudu, mutta silleen "toisella silmällä". Ja jos on ihan hiton jännät paikat, niin sitten tietenkin kummallakin! Voittamisen riemu saa parhaassa tapauksessa katsojan itkemään... Omalla kohdallani se käy suhteellisen helposti :D.
Ei muuta, kun peukut pystyy meille kaikille enemmän tai vähemmän urheilijoille!

Bad News, Good News

Bad news. Eilinen lepo- sekä vapaapäivä meni sängynpohjalla, migreenissä. Nice. Olo on vielä tänä aamunakin mitä väsynein, kuten yleensä on kovan migreenin jälkeen. Johtuen varmaan itse migreenistä sekä myös sitä talttuvasti dropeista. Plaah. En vaan jaksanut startata tälle aamulle suunnitellulle lenkille. No, se nyt ei tarkoita mitään muuta, kun sitä että on iltavuoron päälle hölkättävä kotiin. Bad news numero kaksi on se, että J laittoi eilen viestiä loukanneensa jalkansa. Nivelsiteet. Tosi kurja juttu ja harmittaa ihan vietävästi sen puolesta. Kuukauden päivät juoksutaukoa, huomenna oleva pirkanpyöräily jäihin ja sitä rataa. No, onneks on lokakuuhun aikaa ja se on sitkeä sissi!

Katselin tuossa tilastoja Sports Trackerin sivuilta. Good news on se, että oon treeneissäni huomattavasti edellä viime vuotta. Lasken säännölliseksi lenkkeilyksi sen, jos lenkkejä on vähintään sen kolme viikossa ja kilometrit ylittää 30, nyt niin on menty jo maaliskuusta alkaen ja ilmeisesti viimevuonna sama homma alkoi oikeastaan vasta kesäkuussa. Se on nice oikeasti.

Tää mun bloggailunkin salaperäisyys alkaa hälvetä. Ajattelin laittaa linkin tänne muutamalle läheiselle, jos ne haluaa käydä lueskelemassa. Tää aihe nyt ei varmaan monen mun läheisen mielestä kovin mielenkiintoinen ole, mutta mukavaa jos jaksavat silti seurailla tätä projektin etenemistä, niin juoksu- kun blogiprojektin :). Mieskin tuumaili omalaatuisella (ja hurjan hyvällä!) huumorillaan tästä kirjoittamisesta, että oon mä joskus hölmömpääkin hommaillut.. Nyt lähden ihmettelemään tuota kohtuu tyhjää jääkaappia, sitten duuniin.. Joka ei nyt tällä erää jaksaisi innostaa. Mutta kyllä se siitä lähtee, kun rupeaa touhuamaan. Niinkun aina.