Inspiroitumista

Yhdessä jutussa oon hyvä. Nimittäin inspiroitumaan ja välillä suunnittelemaan etenkin harrastuselämää varsin korkealentoisestikin. Kuitenkin käytännöntasolla oon ihminen, joka tykkää tehdä sitä tiettyä juttua paneutuen. Niinpä, jos juoksuttaa, tulee päästä juoksemaan enemmän kuin kerran viikossa ja sitä rataa. Tosiasia siis on, että kaikkia harrastushaaveita ei ainakaan yhtäaikaisesti ole mitenkään mahdollista toteuttaa. Siellä ne kuitenkin hautuu päässä (tai vaihtoehtoisesti unohtuu ja sekin on ihan okei). Onhan tässä elämä aikaa.

Varsin helppoa tuo inspiroituminen ja korkealentoisuus on varsinkin tässä tilassa, kun hikiliikunnan kokemisesta on aikaa ja oma kroppa on kaikinpuolin hidas ja kankea. Ei ollenkaan oma. Tosiasia varmaan on myös se, että tää korkealentoisuus kaikenmaailman uusien juttujen suhteen lässähtää vasten seinää, kun ihan todenteolla pääsen tekemään ja palautumaan. Nimittäin silloin oon varmaan niin liekeissä ihan vaan juoksulenkkeilystä, mavesta ja leuanvedosta. No nyt kuitenkin kehiin sitä korkealentoisuutta:

~Aikuisten telinevoimistelu / Tankotanssi

Mähän oon pikkulapsena telinevoikannut ihan kilpaa ja olishan se hauska kokeilla kaikkee. Ja kun ne telinevoikkaajat on niin käsittämättömän voimakkaita ja notkeita yhtäaikaa. Tankotanssissa sama homma. Kaikenlaisia siistejä temppuja. Oikeastaan the thing voisi olla ihan mikä vaan sirkuskoulu, jossa opetella omalla kropalla tehtäviä temppuja. Koska temppuilu on vaan niin parasta. Seuraan instassa Oona Kivelää (@oonakofficial) ja se on kyllä yks inspiroivimpia tyyppejä siellä.

~Läskipyöräily

Ja nimenomaan läskipyöräily talvella tai syksyllä metsässä taikka jäällä (jälkimmäisellä joo tosiaan talvella, hahhah). Oon nähnyt tuolla poluilla pyöräilijöitä pimeässä ihan tosi kirkkaiden valojen kanssa ja melkein nään ittenikin siellä kruisailemassa. Varmana supersiisti harrastus sekin.

~Lumikenkäily ja/tai retkiluistelu

Ylipäänsä talvihaikkailu talvisin kulkuvälinein kiinnostaa. Miksei myös retki-/tunturihiihto? Retkiluisteluradat Jyväsjärvellä on ollut nyt mitä parhaimmassa terässä. Joku talvi vielä pitää päästä pohjoisen tuntureille toteuttamaan itseensä.

~Aikuisten yleisurheilukoulu

Yleisurheilua oon kanssa joskus harrastanut kilpailumielessä. Tarkalleen ottaen noin 14-vuotiaaksi saakka. Oon kirjoittanut siitä ja sen aikaisista tuloksista postauksenkin, klik. Edelleenkin nuo tulokset ovat aikuisiällä testaamatta. Ihan ohjattukin yleisurheilukoulu saattaisi kiinnostaa.

Sellaisia inspiroitumisjuttuja tällä kertaa. Harrastusten lisäksi pari urheilutapahtumaakin on to do -listalla. Juoksutapahtumia tietysti siellä sun täällä ja useammansorttisia, mutta myös jotain muuta on vähän fiilisteltävä. Nimittäin Jukolan viesti ja Sulkavan soutu. Niin ja puolimatkan triathlon, Joroinen tietysti olis aika klassikko. Näihin on joskus mentävä.

Sellainen huono puoli itessäni on, että oon tosi huono menemään mukaan uusiin juttuihin ihan yksikseni. Sellaisiin ohjattuihin juttuihin. Lisäksi mulla on tosi vähän kavereita, jotka on yhtään samanlaisia inspiroitujia, kuin itse oon. Joitain vuosia sitten tutustuinkin yhteen tyttöön, joka oli mun ohjaaja yhdessä sairaanhoitajaharkassa. Hänen kanssaan oon viime vuosina käynyt mm. painonnostokoulussa ja suunnistuskoulussa. Hän kuitenkin muutti syksyllä Tampereelle ja se on surettanut mua vähän väliä. Aikuisena ei todellakaan oo yhtään helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja siksi onkin erityisen yllättävää ja iloista ollut tutustua häneen. Toki voisin itse olla parempi tutustumaan tai parempi tarttumaan juttuihin ihan itekseenkin, mutta vaikeaa se on. Varmasti kuitenkin ihan saavutettavissa oleva juttu, jos tarpeeksi haluaa.

Nähtäväksi jää, kuinka kauan nuo asiat kutkuttaa ja tuleeko joskus jotain tehtyäkin. Vaikka noin pääsääntöisesti oonkin sitä mieltä, että haaveet tulee toteuttaa, on asia myös niinkin, että tälläisen inspiroitujan elämä olisi varsinaista kaaosta, jos lähtisin kaikenlaista touhuamaan. Lisäksi, kun kuitenkin pedanttiudessani tykkään tehdä sitä yhtä juttua vähän enemmän ja vähän keskittyneemmin. Eli kyllä, haaveilua voi olla vain haaveilunkin vuoksi. Sen päivän varalle, että se yksi juttu ei yhtä-äkkiä enää kiinnostakaan. Tai onnistu. Sekin päivän oon kohdannut erinäisten vammojen vuoksi ja siksi varastosta löytyy mm. luistelusukset ja cyclocrossi.

Mistä sä oot inspiroitunut? Ootko sä hyvä menemään itekseen vai tarvisitko kaveria? Entä onko sulla paljon harrastus kavereita?

Mitä mä en (juuri) harrasta, mutta kohta harrastan... (Osa 1)

Joku ehkä saattaa muistaa, kun kirjoitin postauksen liikunnoista, mitä en harrastaisi. Klik, tässä linkki jos kiinnostaa. Sarja nimittäin saa jatkoa ainakin kahdella osalla. Ensimmäinen, eli tämä osa, tulee käsittelemään liikuntoja mitä en harrasta, mutta ehkä kohta saatan harrastaa ja toinen osa sitten mitä en harrasta, mutta harrastaisin, jos olisi yltiöpäin aikaa (ja rahaa). Kaikkeen ei (valitettavasti) vaan pysty repeämään. Eilen tavattiin mun pikkuveljen ratsastusta harrastava tyttöystävä ja meitsin ja Jarpan keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Mä: "Meidänhän piti viime kesänä käydä kälyn kanssa ratsastamassa jossain, mutta se sitten jäi. Ei vitsi, olis niin siistiä kyllä kokeilla pitkästä, pitkästä aikaa ratsastusta".
Jarppa: "Joo. Oliko se nyt toissapäivänä kun katottiin Fitnesspäiväkirjoja, niin sä olit menossa tankotanssikurssille."

Niin. Kuvastaa hyvin mua. Jos olis loputtomasti aikaa ja rahaa, harrastaisin ja kokeilisin varmaan vaikka mitä. Paljon voi onneksi harrastaa, mutta paljon asioita jää myös kokeilematta. Toki voisin tänäkin päivänä harrastaa paljon useampia liikuntoja, mutta oon myös ihminen, joka tykkää kehittyä (no kukapa ei) ja harrastaa sitä harrastustaan sillätavoin "vakavasti". Omalla tasolla vakavasti siis. Joku homma kun vie mukanaa, niin kerta viikossa kyseistä lajia kun ei vaan riitä mulle.

No mutta nyt niihin liikuntoihin, mitä en harrasta, mutta ehkä tosi pian ainakin vähän harrastan.

• Suunnistus. To do -listalla on jo ihan tosi kauan ollut suunnistustaidon alkeiden opettelu. No nyt on ruvettu tuumasta toimeen ja tänään ilmoitin mut ja Pn paikallisen suunnistusseuran Jukola-kouluun. Itse Jukolaviikonloppuna kalenteri on jo täynnä, mutta ehkä ensi vuonna? Anyway, haluan oppia lukemaan karttaa ja ottamaan suuntaa. Sitä en tiedä kuinka paljon tulee iltarasteilla hypättyä, mutta taito palvelee monessakin mielessä. Tästä oon ihan superinnoissani ja kiitos itseasiassa kuuluu eräälle tämänkin blogin seuraajalle, joka ystävällisesti vinkkasi paikkallisten trail runnereiden Facebook-yhteisöön tästä mahdollisuudesta. Kiitos, jos olet linjoilla :).

• Painonnosto. Ennen nilkkaleikkausta mä kävin kolme vai peräti neljä kertaa painonnostokoulussa. Olin ihan vaikuttunut lajista ja aion kyllä hommaa vielä jatkaa. Sitä en tiedä tapahtuuko se nyt jo keväällä, kesällä vai onko se syksyn juttuja. Ainaskin täytyy vähän nyt päästä sisään näihin duuneihin ja jalkaakin täytyy vielä kuntoutttaa ennen painonnoston pariin palaamista. Siisti laji ja toimii varmana tukiharjoitteluna ihan mille tahansa lajille!

• Triathlon. Jonkinlaista triathlonkokeiluakin mieli tekis jo ensi kesälle. Sellaista pientä, missä ei oo pakko osata vaparia ja minkä jalka (ehkä?) kestää juosta. Katsotaan nyt. Uinnin opettelu on työnalla. Hidas, hidasta ja hidasta. Tottapuhuen en kovin paljoa ole asian eteen tehnyt. Kertaluontoisessa uintiopetuksessa käytyyn Pn kanssa muutama viikko sitten ja siinäpä se. Tällä viikolla on ehkä joku aamu väännettävä itsensä sinne uimahalliin.

• Soutu. No en mä nyt soutua ehkä ihan harrastamalla rupea harrastamaan, vaikka muutama sisäsoutusessio on tässä viime kuukausina tullutkin vedettyä. Meillä oli Pn kanssa ajatus mennä ensi kesänä Sulkavan suursoutuihin, mutta se nyt siirtyy, koska mun pikkusisko täräyttää miehensä kanssa naimisiin juuri samaan aikaan. Mahdollisesti mennään kuitenkin Päijänne-soutuun jotain etappia soutamaan. Siellä käy mun naapuri, joka on jo muutamana vuonna houkutellut joukkoon mukaan. Aina on ollut kuitenkin jotkut häät, mutta nyt ne kesän häät on sitten muuna ajankohtana. Jarpalle uhosin, että rupeen sitten treenaamaan Venholla, eli hänen vanhalla soutuvenepolollaan.

• Vaellus/Retkeily. Ajokortti on aukaisuut ihan uudenlaisia mahdollisuuksia tämänkin harrastuksen suhteen. Viime kesän vaeltelut jäi jalan (yllättäen) vuoksi päiväretkeilyiksi, mutta nyt on taas suuria suunnitelmia siskon kanssa ensi kesälle taikka syksylle. Lisäksi aion retkeillä entiseen malliin pienillä retkilläni, mutta sen lisäksi voin ja todennäköisesti myös lähden itekseni jollekin yön taikka kahden yli vaellukselle jonnekin tänne lähialueille.

Tämä postaus tulee saamaan vielä jatkoa lajien muodossa, joita ei ainakaan nyt hetimmiten ole suunnitelmissa harrastaa, mutta joita voisin kyllä harrastaa. Oikeastaan niitä saattaa tulla vielä parikin kappaletta ja aina vaan haihattelevampaan suuntaan. Mutta olkoon tämä nyt tässä tällä kertaa.

Ootko sä nopea innostumaan? Entä toteutuuko ne innostumiset heti, hetkenpäästä vai laantuuko innostus ja koko juttu unohtuu? Entä onko sulla uusia harrastuskokeiluja tiedossa?

Lupa haaveilla -koska mä voin!

Keskiviikkona kävin tosiaan kontollikäynnillä liittyen taannoiseen leikkaukseen. Noin vaan jäi walker-ortoosi sinne lääkärin pöydälle. Peroneusjänteet on tottakai vielä todella arat ja etenkin liikeradat ulko- ja sisäkiertoon sekä plantaarifleksioon tekee kipeää ja on aika rajoittunutta muutenkin. Sielläpä ne nyt kuitenkin ovat, omilla paikoillaan ja voimaakin niistä löytyy! Dorsifleksioon sen sijaan nilkka taipuu paremmin, kuin koskaan hoitosuhteen aikana. Pohjelihaksen vapautus siis näyttäisi toimivan ja itsekin sen huomaan myös. Kävelemään lähteminen sujui paaaaljon edelliskertaa paremmin. Silloin telaluu laittoi tosi pahasti vastaan ja nilkka kipeytyi. Nyt kovilla on lähinnä "iskunvaimennusjärjestelmä", jolle ei käytännössä ole käyttöä ollut moneen viikkoon ja se tuntuu kyllä lihaksissa ja nivelissä aina lonkkaan saakka. Eilisen aamukävelyn jälkeen vasen jalka oli kuin maratontreenien pitkällä lenkillä käynyt ja tämä aamu osoitti, että vähän iisimmin, kiitos. Jalkaisin liikkumaan tottuneelle on vaan suhteellisen vaikeaa hahmoittaa sitä, kuinka pitkä matka on pitkä matka.

Leikanneen lääkärin mukaan puoli hoitoa on nyt onnistuneesti tehty, elikkä leikkaus. Puolet on vielä tekemättä, eli kuntoutus. Se on sitten mun hommaa se, mutta tottakai aion panostaa siihen oman tulevaisuuden takia ja myös siksi, että on kunnia asia hienon työn tehneitä ammattilaisia kohtaan olla mokailematta.

Siinä mä sitten tallustelin vastaanottohuoneen lattialla ihan vaan tallustelun ilosta. Ja tokihan mun oli kysyttävä se legendaarinen kysymys:
-Voinko mä vielä iha tosissaan haaveilla maratonjuoksemisesta?
-Voit,
sain vastaukseksi. Ja se vastaus tuli kuin tykin suusta. Ei epäröintiä, eikä minkäänlaista merkkiä siitä, että kysymys olis ollut millään lailla typerä. Ei, vaikka keskitin kaiken huomion lukemaan myös äänettömiä merkkejä.

Mitään rajoituksia ei käytännössä ole, mutta pallopelit ja kontaktilajit kannattaa pitää pois ohjelmasta ainakin kuukauden päivät. No eipä haittaa se, ei! Mitään äkkinäisiä liikkeitä ei siis hetkeen ja siksipä pyöräily kannattaa näillä keleillä jättää kunto- tai spinningpyöräilyksi. Myös luisteluhiihto on peroneusjänteille kuormittavaa. Hölkkää voisin kokeilla kuukauden päästä mikäli kävelylenkkeily sujuu kivuitta. Malttia asioihin ja määrien lisäämiseen, siihen kehoitettiin.

Tiedostan kyllä sen, että yhtä jos toista voi sattua. Jännä on kuitenkin huomata, että mitä enemmän on sattunut, sitä toiveikkampi ja positiivisempi osaa olla. Oon niin kertakaikkisen iloinen, enkä vaan pysty lopettamaan hymyilyä. Sairaalalla ajattelin, että koskahan joku tulee ja hakee mut psykiatriselle osastolle, kun tallailin käytäviä pitkin suupielet korvissa. Pienet jutut saa aikaan hymyn ja fiiliksen, että tekee mieli tuuletella kovaan ääneen. Kuinka ihanaa onkin seistä suihkussa ja lorotella vettä niskaan. Kuinka vaivatonta on pukeutuminen. Välillä taas menen slaavikyykkyyn lattialle ja ainoastaan siksi, KOSKA MÄ VOIN!

Terveisiä aamukävelyltä!

Flunssailua edelleen ja muutama blogitärppi

Tervepä terve. Tai eipä sittenkään, vaan sairas. Kaksi viikkoa täynnä flunssaa, enkä vieläkään ole päässyt normisti liikkumaan. Poskiontelotulehdusta pukkaa, oireet ainakin on vahvasti sellaiset. Viikonlopun alla on varmaan haettava anbioottia, mikäli tämä tehostettu nenäkannuilu ei ala tehoamaan. Vointi kyllä sinällään nylon beat -ääntä, räkäistä nenää ja ajoittain juilivaa poskea lukuunottamatta on ihan hyvä, joten mikään hätä ei tässä ole. Tuo antibiootin teho kyseiseen vaivaan on vähän kyseenalainen ja mielellään en niitä kuureja söisi, joten mun mielestä on ihan fiksua katsella ensin meniskö homma ihan itsellään ohitse.

Blogimaailmassa sen sijaan tapahtuu ja tahdonkin suositella teille muutamaa mielenkiintoista meneillään olevaa projektia. Ensinnäkin täytyy mainita ultrajuoksija Pasi Koskisen juoksu halki Suomen. Pasi on siis lähtenyt liikenteeseen eilen ja hänen blogistaan voi seurata matkan tekoa. Ylipäänsä mielenkiintoinen blogi ja selviytymistarina kaikenkaikkiaan. Näiden ultrajuoksijoiden kirjoituksissa huokuu tietynlaista seesteisyyttä, mitä ei kaikilla ole.

Toinen milenkiintoinen juoksuprojekti on menossa Mikalla. Nimittäin Giro -juoksuhaaste. Penkkiurheilun yhdistäminen harjoitteluun saldona 345 juoksukilometriä 24 päivässä. Mulla on vähän sellainen fiilinki, että vielä jonain päivänä samainen kaveri tulee juoksemaan yhdessä jos toisessa ultrajuoksutapahtumassa. Mikan etenemistä haasteessaan voipi seurata myöskin hänen blogissaan.

P.S. Laitoin Jaran tulostamaan mulle karttoja. Ostin myöskin kompassin. Olen suunnitellut kesän tulevia kisoja, haaveillut kaikennäköistä. Hyvä tästä tulee. Ehkä tämä flunssa onkin vain ollut vain siksi, että pysähdyn.

Jukolaan? Sulkavalle? Joroisille?

Olen viimeisen vuoden aikana monesti miettinyt, että yksi mielenkiintoinen taito, joka olisi mukava osata, olisi suunnistus. Työni puolesta olen saanut viime aikoina kohdata muutamia takavuosina menestyneitäkin suunnistajia ja he ovat tarinoillaan inspiroineet tuota ajatusta. Tänään täällä Keski-Suomessa starttaa myös maailman suurin suunnistustapahtuma Jukolan Viesti, jota on kisattu vuodesta 1949 alkaen. Aamun lehdistä on saanut lukea tapahtumasta jo useampana päivänä ja onkin mielenkiintoista fiilistellä ajatuksella, että jonain päivänä olisi itsekin mukana tapahtumassa. Suunnistustaidon harjoittelussa olisi minulle todella haastetta, sillä kartanlukutaitoni on kyllä aivan olematon. Oon suunnistanut elämässäni tasan ne kerrat, kun peruskoulussa on siihen pakotettu. Ja silloinkin varmaan muutaman kerran vain ja ainoastaan sinne viimeiselle rastille, jossa sitten reippaammat ovat kertoneet mitä aiemmilla rasteilla on ollut. Harrastin tuolloin yleisurheilua, mutta suunnistus ei vain iskenyt muhun millään asteella. Viisitoista vuotta myöhemmin on kuitenkin ajatukset ja asenteet suunnistusta kohtaan muuttuneet ja haluaisin kuulua siihen osaan suomalaisista, jotka voivat reilusti sanoa omaavansa edes kohtalaisen suunnistustaidon!

Blogimaailman kuulumisia Jukolasta voi käydä lukemassa täältä ja täältä, kun Tahtoo kuntoon -blogin Aku ja Hearts & Minds -blogin sansu starttaavat tänään osuuksilleen Venlojen viestissä!

Toinen mielenkiintoinen laji on soutu ja soudun osalta tapahtumana tietysti tänä vuonna 46. kertaa järjestettävät Sulkavan Suursoudut. AKn kanssa on muutaman kerran puhuttu, että ensi vuonna kyllä lähdetään! En oikein osaa selittää mistä tuo mielenkiinto kyseistä tapahtumaa kohtaan nousee. Soutu on laji, joka vaatii sekä kestävyyttä että lihaskuntoa. Olisi myös mielenkiintoista osallistua tapahtumaan, joka vaatii "tiimityötä". Kirkkoveneeseen tuskin koskaan saa porukkaa kasaan, joten silläpä lähinnä tuota parisoutusarjaa on tullut funtsittua. Jos yhtenä vuotena osallistuisi niin maratoniin kuin tähän tapahtumaan voisi itseään todellakin kutsua monipuoliseksi kaveriksi. Soudussakin haastetta riittäisi, kysykääpä vaikka mun mieheltä! Se nimittäin tietää, sillä oon joskus ollut sen mukana kalastusreissuilla. Hyvän kunnon lisäksi tuo soutaminen vaatii myös kykyä mennä suorinta reittiä sillä veneellä. Kukapa haluaisi usean kymmenen kilometrin matkalle enää lisäkilometrejä ottaa?

Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin, on sitten triathlon. Sen osalta voisi tietysti mainita Finntriathlonin, joka on Joroisilla tänä vuonna 28. kertaa kisattava puolimatkan kisa. Olenkin jo aikapäiviä sitten päättänyt, että kun yllän maratonjuoksussa sinne itseä tyytydyttävälle tasolle, annan siitä itse itselleni palkinnoksi maantiepyörän. Myös uimakoulu olisi käytävä, sillä vaikka osaan uida kohtalaisella tekniikalla rintauintia, niin vapaauintia en kyllä handlaa. Triathlonissa olisi monenmoista haastetta, suurimpana haasteena lienee juuri tuo uinti. Nuo kaksi ensimmäiseksi mainittua olisi sellaisia mukavia vaihtelujuttuja, mutta triathlon on lajina niin huikea, että sitä voisin kuvitella ihan todella jonain päivänä harrastavani.

Triathlonmaailman kuulumisia voi käydä lukemassa täältä, kuinka aloitteleva niobe kyllästyi juoksusta seuranneeseen sitkeään rasitusvammaan ja monipuolisti harjoitteluaa ja täältä, kuinka ihan tavallinen kaveri Jupekki treenaa kohti elokuista ironmania.

Sulkavan Suursoutujen osalta mulla ei ole mitään blogia tarjota, mutta mikäli teillä on, niin vinkatkaapa ihmeessä. Niin paljon on muutakin kuin juoksu (okei, myöhemmissä postauksissa voinkin sitten kirjoittaa ultramatkoista ja etappijuoksuista). Kestävyysurheilu on onneksi "ikäystävällinen" laji ja siinä olen minä kohta kolmekymppinenkin vielä niin nuori kaveri! On ihana ajatella kuinka paljon on vielä mahdollista kokea ja tämänkaltaisilla haaveillahan on yleensä tapana toteutua, mikäli niitä oikeasti tahtoo :).

Palavaa halua kehittyä..

Uuden juoksijalehden myötä ja muutenkin on taas tullut pohdiskeltua omaa harjoittelua ja tekemistä tulevaisuutta ajatellen. Mun harjoittelussa on kyllä erilaisia lenkkejä, kuten kuuluukin olla. Pitkät lenkit on oma lukunsa. Oikeastaan tänä kesänä oon vasta pikkuhiljaa oppinut juoksemaan PK-lenkkejä. Aiempina vuosina olen varmasti juossut PK-lenkkini liian kovaa ja sehän johtaa siihen, että vauhdikkaista lenkeistä ei saa läheskään sitä irti, mitä olisi mahdollista. VK-lenkit on varmaan mulla edelleen se, missä voisin kehittyä. Monipuolistua! Hyvin usein juoksen nuo lenkit tasavauhtisina. Kymppi kovaa ja sitä rataa. Mäkijuoksu ja mäkivedot tuo näihin lenkkeihin onneksi automaattisesti intervallityylistä harjoittelua. Loppujen lopuksi aika harvoin teen mitään vetotreenejä. Joskus tyyliin tonni kovaa, 500m palautusta. Tänä vuonna oon jonkin verran juossut myös kiihtyvävauhtisia lenkkejä ja lyhyitä kovia lenkkejä.

Kuinkahan paljon esim. puolikkaan ajasta pystyisi nipistämään pois, jos pyrkisi harjoittelussa vähän enemmän systemaattisuuteen? Voisikohan sitä kehittyä jopa niin, että pystyisi tavoittelemaan esim. 1.35 loppuaikaa? Entäpä ensi kesän maraton? Mikä nyt sitten tuleekan olemaan ensi kesän Suuri Päämäärä. Kehittäisi siis noita edellämainittuja treenejä ja pohtisi vähän tarkemmin niiden ajoittamista. Yksi apukeino voisi olla sykemittari. Mullahan ei sellaista ole käytössä. Joskus aikanaa juoksua aloitellessa sitä käytin.. Jotain vanhaa romua, jota ei ole enää olemassakaan. Tänä päivänä olen kuitenkin huomattavasti enemmän tietoinen juoksuharjoittelusta ja saisin varmasti sykemittarista apua vauhtiskaalan kehittämiseen. Onnistuisin varmasti myös pitämään helpommin palauttavan lenkin tosiaan palauttavana.

Toinen juttu, mitä oon miettinyt, on erilaiset maratonkerhot ja maratonkoulut. Oon aina suunnitellut lenkkini ja tekemiseni itse, enkä oikeastaan ole saanut niistä mitään muuta palautetta, oman tunteen kuntoni kehittymisestä ja loppuaika maalissa. Se sitten kertoo, että jossain on onnistuttu tai vaihtoehtoisesti jossain olisi voinut onnistua paremmin. Siinä sitten olen itsekseen selvittelemällä, pohtimalla ja perehtymällä rankentanut itse itselleni palautetta. Varsinkin viimeaikoina olen kuitenkin ruvennut kaipaamaan palautetta jostain muualta. Mitä joku viisaampi ja kokeneempi sanoisi tekemisistäni? Myös tuo edellämainittu sykemittari on varmasti oiva palautteenantaja. Mitä kaikkea tuollaiset maratonkoulut tarjoaisivat juoksijalle, jolla on jo harjoitustaustaa? Pidän kuitenkin tavoitteitani ja tekemisiäni kohtalaisina ihan tällaiselle tavalliselle kuntoilijalle. Ainakin useinmiten. Halu kehittyäkin on suuri.

Ja vielä kolmas juttu voisi olla osallistuminen erilaisiin kisoihin ja tapahtumiin. Läheltäkin löytyy paljon mielenkiintoisia pieniä juoksutapahtumia. Niinsanotut alimittaiset matkat toisivat varmasti paljon harjoitteluun! Lisäksi osallistuminen edesauttaisi näiden pienten tapahtumien elossapysymistä sekä niitä järjestäviä seuroja tai järjestöjä. Tuon edellämainitun näen kyllä todella tärkeänä, että mielelläni maksan osallistumismaksuja noihin tapahtumiin. Maksut ovat yleensä todella pieniä, vaikea sanoa kilahtaako niistä seuran kassaan yhtään mitään. Toivottavasti kuitenkin jotain, sillä yksilöurheiluseurojen (onko tollasta sanaa olemassa?) talous voisi olla huomattavasti paremmalla tasolla!

Tälläistä pohdintaa tälläkertaa. Onko lukijoilla kokemuksia erilaisista juoksukouluista? Mistä itse olette saaneet palautetta harjoittelusta? Kuulisin kovin mielelläni erilaisia kokemuksia ja tarinoita :). Sitten vielä lopuksi täytyy suositella teille Zero Pointin kompressiosukkia. Oon omistanut sellaiset jo jonkin aikaa, mutta vasta tänä kesänä ottanut ne käyttöön! Oonkin aiemmin kirjoittanut, kuinka pienen epäröinnin jälkeen noihin sukkiin todella tykästyin ja nyt kyllä suosittelen niitä ihan must -hankintana. Nyt niiden hankkimiseen onkin oiva tilaisuus! Ajatuksia lenkkipoluilta -blogin Mog on yrityksensä kautta hankkimassa erän sukkia. Käyppä katsomassa hyvä tarjous!!! Mainittakoon vielä noista sukista sellainen, että meillä töissä mm. juuri noita sukkia käyttää moni ei urheileva -ihminen. Hoitotyössä (niinkuin monessa muussakin työssä) joutuu olemaan paljon jaloillaan ja omastakin kokemuksesta voin kertoa, että kyllä on duunipäivän jälkeen jalat huomattavasti kevyemmät!

Omat sukkani

Elämän pituinen maraton

Wannabe Juoksijalla on kaukainen haave; nimittäin triathlon! Täytyy myöntää, että olen kokoajan lisääntyvässä määrin triathlonkärpäsen purema. Ehkä sitten joskus... Toisinsanoen heti, kun Vaarojen maraton on paketissa ja kolmosella alkava loppuaika jollain katumaratonilla on plakkarissa. Tuon jälkimmäisen tavoitteen täyttyessä aion palkita itseni maantiepyörällä ja suunnata katseeni kohti uudenlaisia haasteita. Joroisten puolimatka (1,9 km uintia, 90 km pyöräilyä ja puolimaraton) voisi olla ihan realistinen tulevaisuuden projekti.

Mulla kun on tapana fiilistellä asioilla, niin tokihan sitä fiilistelee Iron Man -kisoillakin. Eli siis täyden matkan triathlonilla (tuplaten nuo edelliset lukemat). Alex Stubbin edesottamuksia kun seurailee, niin se ei edes tunnu mahdottomalta! Vaikka en ole pätkääkään Kokoomuslainen, niin tuota kaveria kyllä fanitan. Niin jäätävä jamppa ja hienojen asioiden puolesta tekee näyttävästi ja tervehenkisesti duunia. Siitä saisi moni suomalainen mahaansa kasvattava ja sohvalla nyhjöttävä mies sekä nainen ottaa mallia.

Triathlonin suhteen olen siis vasta siinä asteella, että seurailen aiheeseen liittyviä blogeja, keskusteluja ja artikkeleita sekä lueskelen joskus taannoin Jltä lainattuja Trithlon -lehtiä suurella mielenkiinnolla. En omista pyörää enkä osaa kovinkaan hyvin uida vapaauintia. Projekti olisi siis kaiken kaikkiaan haastava ja varmasti myös antoisa.

En ole kovinkaan haihattalevaa tyyppiä unelmieni suhteen. En haaveile järvenrantatalosta, kesämökistä, veneestä tai lottovoitosta. Toki voisin nuo kaikki ottaa. En juurikaan haihattele rakkaudella tai muulla läärynlääryn -jutuilla. Toki toivon, että voidaan mun miehen kanssa elää yhdessä onnellisena ja terveenä hyvä elämä. Joku toinen voi haihatella noilla asioilla, minä haluan nyt haihatella triathlonilla ja jopa Iron Man -kisalla. Aikanani haihattelin myös maratonilla. Haaveenani oli juosta maraton ennen kuin täytän kolmekymmentä vuotta. Juoksin sen 25 -vuotiaana. Toisen kerran 27 -vuotiaana.

Tää elämä... Tää on kyllä niin jännä matka!