Lupa haaveilla -koska mä voin!

Keskiviikkona kävin tosiaan kontollikäynnillä liittyen taannoiseen leikkaukseen. Noin vaan jäi walker-ortoosi sinne lääkärin pöydälle. Peroneusjänteet on tottakai vielä todella arat ja etenkin liikeradat ulko- ja sisäkiertoon sekä plantaarifleksioon tekee kipeää ja on aika rajoittunutta muutenkin. Sielläpä ne nyt kuitenkin ovat, omilla paikoillaan ja voimaakin niistä löytyy! Dorsifleksioon sen sijaan nilkka taipuu paremmin, kuin koskaan hoitosuhteen aikana. Pohjelihaksen vapautus siis näyttäisi toimivan ja itsekin sen huomaan myös. Kävelemään lähteminen sujui paaaaljon edelliskertaa paremmin. Silloin telaluu laittoi tosi pahasti vastaan ja nilkka kipeytyi. Nyt kovilla on lähinnä "iskunvaimennusjärjestelmä", jolle ei käytännössä ole käyttöä ollut moneen viikkoon ja se tuntuu kyllä lihaksissa ja nivelissä aina lonkkaan saakka. Eilisen aamukävelyn jälkeen vasen jalka oli kuin maratontreenien pitkällä lenkillä käynyt ja tämä aamu osoitti, että vähän iisimmin, kiitos. Jalkaisin liikkumaan tottuneelle on vaan suhteellisen vaikeaa hahmoittaa sitä, kuinka pitkä matka on pitkä matka.

Leikanneen lääkärin mukaan puoli hoitoa on nyt onnistuneesti tehty, elikkä leikkaus. Puolet on vielä tekemättä, eli kuntoutus. Se on sitten mun hommaa se, mutta tottakai aion panostaa siihen oman tulevaisuuden takia ja myös siksi, että on kunnia asia hienon työn tehneitä ammattilaisia kohtaan olla mokailematta.

Siinä mä sitten tallustelin vastaanottohuoneen lattialla ihan vaan tallustelun ilosta. Ja tokihan mun oli kysyttävä se legendaarinen kysymys:
-Voinko mä vielä iha tosissaan haaveilla maratonjuoksemisesta?
-Voit,
sain vastaukseksi. Ja se vastaus tuli kuin tykin suusta. Ei epäröintiä, eikä minkäänlaista merkkiä siitä, että kysymys olis ollut millään lailla typerä. Ei, vaikka keskitin kaiken huomion lukemaan myös äänettömiä merkkejä.

Mitään rajoituksia ei käytännössä ole, mutta pallopelit ja kontaktilajit kannattaa pitää pois ohjelmasta ainakin kuukauden päivät. No eipä haittaa se, ei! Mitään äkkinäisiä liikkeitä ei siis hetkeen ja siksipä pyöräily kannattaa näillä keleillä jättää kunto- tai spinningpyöräilyksi. Myös luisteluhiihto on peroneusjänteille kuormittavaa. Hölkkää voisin kokeilla kuukauden päästä mikäli kävelylenkkeily sujuu kivuitta. Malttia asioihin ja määrien lisäämiseen, siihen kehoitettiin.

Tiedostan kyllä sen, että yhtä jos toista voi sattua. Jännä on kuitenkin huomata, että mitä enemmän on sattunut, sitä toiveikkampi ja positiivisempi osaa olla. Oon niin kertakaikkisen iloinen, enkä vaan pysty lopettamaan hymyilyä. Sairaalalla ajattelin, että koskahan joku tulee ja hakee mut psykiatriselle osastolle, kun tallailin käytäviä pitkin suupielet korvissa. Pienet jutut saa aikaan hymyn ja fiiliksen, että tekee mieli tuuletella kovaan ääneen. Kuinka ihanaa onkin seistä suihkussa ja lorotella vettä niskaan. Kuinka vaivatonta on pukeutuminen. Välillä taas menen slaavikyykkyyn lattialle ja ainoastaan siksi, KOSKA MÄ VOIN!

Terveisiä aamukävelyltä!