tiistai 2. huhtikuuta 2013

Täysillä päin maratonia!

No niin. Tulevan kesän tavoitteet on sitten yhdessä pääsiäisviikonlopussa lyöty uskomattoman jäätäväksi. Pääsiäislauantaina sain vihdoin laitettua ilmottautumisen vetämään Finlandia Marathonille. Tavoitteena juosta kokonainen maraton ennätysaikaan. Jokunen viikko sitten osallistuin myös vitsillä (niinkun nyt kaikenlaisiin kilpailuihin osallistutaan, paitsi juoksukilpailuihin :D) kilpailuun, jossa oli jaossa 50 paikkaa Helsinki City Marathonille Gatorade -juoksutiimiin, kun väsäsi motivoivan taustakuvan aikajanalleen Gatoraden facebook -ryhmässä.



No kuinka ollakaan tänään oli tullut sähköpostia, jossa kerrottiin mun olevan yksi kyseisen kilpailun voittajista. Siis whaaat? Minä, joka en koskaan voita muuta, kuin satunnaisesti itseni! Helsinki City Marathonhan juostaan 17.8. Tarkalleen ottaen siis neljä viikkoa ennen Finlandia Marathonia. Tuskin lähtisin oma-aloitteisesti ottamaan osaa tuohon Helsingin tapahtumaan, mutta näin ainutlaatuinen juttu on kyllä ehdottomasti käytettävä hyväksi!

Suunnitelma näiden kahden juoksutapahtuman suhteen tulee olemaan seuraavanlainen. Helsinkiin on lähdettävä yrittämään ennätystä ja Jyväskylän pidän avoinna (niin, peruttuahan en tuota ilman lääkärin todistusta edes saa :D). HCM:n jälkeen täytyy tunnustella fiiliksiä ja mahdollisesti vaihtaa Jyväskylän maraton puolikkaaseen, mikäli siltä tuntuu.. Onneksi tuota matkaa on mahdollisuus viimemetreilläkin vaihtaa. Kaksi täysillä vedettyä kaikki mehut pois -maratonia neljän viikon välein on aikalailla mahdottomuus, mutta kun kyse on "kuningasmatkasta", ei koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaan. Siksipä on ihan turhaa ruveta tässä vaiheessa tekemään mitään peliliikkeitä tuon jälkimmäisen (tai kummankaan) kilpailun suhteen.

Mä en nyt oikeastaan tähän tekstiin saa kaikkia pohdiskelemiani asiota, oon sen verran hämmästynyt.. Mutta voin luvata, että aiheesta lienee jokunen kirjoitus on jatkossa luvassa :).

Hyvää pääsiäisen jälkeistä arkea kaikille! Tästä kesästä tulee NIIN JÄNNÄ!

P.S. Mun äiti sanoi tänään, että kaikki mihin vitsillä tai jotenkin puolitosissaan rupeen (niinkun nyt tän lisäksi esim. tuo ammattikorkean haku), tuntuu käyvän toteen. Lauantaina ajattelin lotota. Ihan läpällä tietenkin!

8 kommenttia:

  1. Onnea voitosta ja onnea matkaan! Olkoon kaikki voimat puolellasi ennätystä rikkoessasi.

    VastaaPoista
  2. Mahtavuutta! Onnittelut voitosta, hieno juttu :)

    VastaaPoista
  3. Onnea lottovoiton johdosta! ;)

    Onneksi Jyväskylässä on tarjolla mahdollisuus myös puolikkaaseen. Kiva seurailla jonkun muunkin valmistautumista HCM:lle. :)

    VastaaPoista
  4. Toihan on hyvää lämmittelyä matkalla kohti Vaarojen maratonin ultramatkaa lokakuussa eiks niin? :D

    Mulla on ollut tavoitteena tehdä puolimaratonista ihan jokapäiväinen juttu, sulla on näköjään sama menossa täyspitkien kanssa! Eiköhän se ennätys sieltä tule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kunhan nyt yhdestä koetuksesta selviää.. :D.

      Poista
  5. Sinulle on haaste - käy kurkkaamassa http://kotoisasti.blogspot.fi/

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3