torstai 27. syyskuuta 2012

Jaarittelua

Lähtöryhmä ja -ajat ovat Vaarojen maratonilla seuraavanlaiset:
  • Klo 09.00 tavoitteena viiden tunnin alitus.
  • Klo 09.10 tavoite 5-6h
  • Klo 09.20 tavoite 6-7h
  • Ja klo 09.30 tavoite seitsemän tuntia ja siitä eteenpäin.
Minä ja J ajateltiin lähteä liikkeelle siinä n. klo 09.20. Ennen ohjeena oli, että liikkeelle voi lähteä omaan tahtiiin, esim. klo 09.15 tms. Karkea arvio loppuajasta oli 1,5xsileän maratonin loppuaika. Väittäisin olevani alle neljän tunnin maratonkunnossa, joten kuusi tuntia vaaroilla olisi aika optimi suoritus.

Varsinaista tavoiteaikaa en kuitenkaan itselleni ole tehnyt verrattuna esimerkiksi viime syksyiseen katumaratoniin. Tietämättömänä tulevasta voi matkalla sattua vaikka ja mitä, mutta jos sinne yli kuuden ja puolen tunnin mennään niin...... Niin sitten on kyllä tapahtunut jossain paha kanttaus! Ei "sen kummempaa". Siitäkään stressiä ota, tää on nyt tällänen kisa jossa voi sattua mitä vaan. Mutta mikäli onnistun (tuurilla :D) jakamaan voimani oikein, sinne kuuden tunnin pintaan on mahdollisuudet.

Yks jännättävä (ja tietysti myös loppuaikaan jossainmäärin vaikuttava) asia on myös tuo reitin kunto, joka on nyt huonompi kuin aiempina vuosina. Etenkin reitin eteläpäässä n. viiden kilometrin pätkä on todella sateessa uinutta. Vähän on ruvennut ajatteluttamaan hiertymät sun muut.. Jos (vai kun?) lähtee sukat vaihtoon, niin mitenhän se kenkien takaisinlaitto tulee onnistumaan... Sen sijaan hiilareiden loppuminen ei oo mun kauhuskenaarioissa ollut lainkaan mukana, krampit kylläkin on.

Oon aika kova jännittelemään ja sitä myöten rupeaa ajatuksetkin pyörimään paljon tapahtumassa. Että tää oli taas tällänen jaarittelupostaus, saan purettua tuntojani :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3