tiistai 25. syyskuuta 2012

Jypinkylä

Aamulla kävin vajaan kympin juoksemassa vauhtia vaihdellen. Vauhtia piti jo silläkin vaihdella, kun juoksin ison osan kaupunkialueella. Hannikaisenkatu, Tourulantie, Tourujoen ympäristö, Puistokatu, Rajakatu, Harjukatu, Harjun pururata, Yliopistonkatu, Vaasankatu ja sitten taas Hannikaisenkadulle. Siinäpä se mun lenkki, mukavaa vaihtelua! Fiilistelin sekä kaupunkia että kaupungin ihmisiä. Tää postaus tulee olemaankin kerrontaa Jyväskylästä ja oheen liitetyt biisit on Jyväskyläläisen kaveriporukan tekosia; kertoo sekä urheilusta että joukkuehengestä. Videoilla mahtavaa kuvaa Jyväskyläläisistä maisemista ja paikoista, aika pitkälle liikuntaan liittyen. Valitettavan vähän yksilöurheilijoita, mutta sitäkin enemmän mahtavaa ja tervettä tekemisen meininkiä nuorilta pojilta. I<3FP. I<3JKL.


Kaupungin kupeessa, Hippoksen alueella jossain määrin treenaavat varmasti kaikki Jyväskyläläiset urheilijat; niin harrastajat kuin ammattilaiset juonioreista senioreihin! Alueella on kilpajäähalli sekä harjoitushalli. Monitoimitalo telinevoimistelu- ja kuntosaleineen, palloilukentät varmasti jokaiselle palloilulajille, sisähalli ratoineen sekä tällähetkellä remontissa oleva uimahalli kunto- sekä ryhmäliikuntasaleineen. Ulkoalueella on jalkapallokenttiä, tenniskenttiä pesäpallostadion sekä Köyhälammen ulkoilualue. Rakennuksista löytyy mm. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn sekä Keski-Suomen Liikunta KESLIn toimitiloja. Myös useiden eri urheiluseurojen sekä järjestöjen toimistot sijaitsevat Hippoksen alueella. Tuolla siis liikkuu valtava määrä urheilijoita, harrastajia sekä jollaintavalla urheilun tai liikunnan kanssa temisissä olevia ihmisiä. Lienee siis täysin luonnollista, että siellä alueella on jollain tavalla erityinen tunnelma!


Harju taas on sekä jalkapalloilijoiden että yleisurheilijoiden kesänäyttämö! Sekä tietysti pururatoineen, portaineen ja tankoineen/telineineen jokaisen Jyväskyläläisen liikkujan kesänäyttämö. Mukava mesta oikeastaan kaupungissa. Harjun alueesta olen aiemmin (ja tarkemmin) kirjoittanut täällä! Laajavuoren alue noin kolmen kilometrin päässä keskustasta on varmasti myös tuttua seutua Jyväskyläläisille liikkujille, niin talvella kuin kesälläkin. Kuntokympistä olenkin kertonut jo aiemmin, mutta Laajavuori on paljon enemmän. Useita kilometrejä ulkoilureittejä laavuineen ja talvisin reitit ovat hiihtäjien käytössä. Varsinaisessa Laajavuoressa sijaitsee paikallinen laskettelukeskus rinteineen sekä hyppyrimäkineen. Rinteitä voi päästellä myös pyörällä. Varusteita saa kyllä Laajiksesta vuokrattua, niin kesällä kuin talvellakin. Maininnan Laajavuoren yhteydessä ansaitsee myös aivan vieressä sijaitseva Vuorilampi sekä ulkoilureittien kupeessa oleva Killerin Liikuntakeskus, jossa on tarjolla monipuolista liikuntaa aina sulkapallosta punttisaliin!


Kunniamaininnan ansaitsee myös Jyväskyläläiset uimarannat sekä niiden ympäristö, parhainpana ehkäpä Tuomiojärvi. Rantaa pitkin kulkee hiekkatie aina Schildtinpellolta Viitaniemen kautta Saarijärventielle saakka. Hiekkatien alkupäästä lähtee polku haukanniemeen. Viitaniemen kohdalla on isoja nurmialueita sekä uimaranta. Siitä edelleen kun jatkaa saavutaan varsinaiselle Tuomiojärven uimarannalle. Siinä main alkaa nurmialueiden lisäksi hiekkatien varrella olla useita rantalentopallokenttiä. Siellä pelataan biitsiä sekä lentopallon, että futiksen merkeissä. Jyväsjärven rantoja pitkin kulkee taas kaupungin suosituin päällystetty ulkoilureitti nimeltään rantaraitti. Mainio paikka kävelyyn, juoksuun, pyöräilyyn sekä rullaluisteluun ja -hiihtoon. Lutakon kohdalla on uimaranta aaltopuistoineen, jossa myös on tilaa pelata.

Tässäpä pientä tekstiä Jyväskylän mahdollisuuksista. Suurinpiirtein kaikki nuo edellämainitut paikat näkyvät ja kuuluvat enemmän tai vähemmän linkittämissäni videoissa.

2 kommenttia:

  1. Tänään katseltiin juuri jypinkylä videota :)
    Jyväskylässä ja sen ympäristössä on kyllä aivan verrattomat mahdollisuudet liikkua! Ja kauniitkin vielä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo! Ja sit mä tykkään siitä hengestä, mikä oli esim. viime vuonna kaupungilla Jypin voitettua mestaruuden :). Mutta en kyllä muista kaupungeista tiedä, että eipä sillä..

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3