Liikaa kierroksia lepoon, liian väsynyt treeneihin?

Mikähän kumma siinä on, että toisinaan työpäivän päätteeksi sitä on ihan liian kierroksilla levätäkseen, mutta toisaalta taas ihan liian väsynyt treenaamaan? No joo, ehkä tää kyseinen tila liittyy enimmäkseen siihen, että uudet työt on alkanut ja tuonut paljon uudenlaista vastuuta ja opettelua. Se on kuulkaa yllättävän uuvuttavaa puuhaa. Pelkästään jo itse työhön perehtyminen ja uudenlaisen ammantti-identiteetin omaksuminen vie veroja. No siihen päälle on sitten vieras toimintaympäristö (missä on se ja tämä ja tuo, kuinkas tuonne mentiin ja sitä rataa..) ja uudet työkaverit, joiden nimet yrittää muistaa mahdollisimman oikein puhumattakaan kaikista ATK-skillsseistä. Noin niinkuin pääsääntöisesti työpäivän jälkeen ei ainakaan ihan vastaavilla kierroksilla tule oltua, millä viime ajat on mennyt. Vaikka tuleehan niitä päiviä tutussakin työssä ja ihan varmana jokaiselle ja sopivassa määrin se on jopa ihan jees.

Kuvituskuvina pari safkakuvaa instasta.
Silmusalaatti, suosittelen!

Mä en todellakaan ole parhaimmillani silloin, kun menen vaikkapa salille suoraan töistä. Urheilun pitäisi tapahtua joko aamulla tai sitten pienen huilin jälkeen alkuillasta. Kaikista mieluiten tietysti aamulla tai aamupäivällä. Ihan niin aamuvirkku en kuitenkaan ole, että jaksaisin ennen seiskan aamuja urheilla (noin niinkun pääsääntöisesti), niin aamuvuoropäivinä treenit on sitten töiden jälkeen. Tämän hetkinen tilanne on kuitenkin se, että kaipaan työpäivien jälkeen jotain nollausta ja mikäpä onkaan parempi keino siihen kuin liikunta.

Aika usein tuo liikunta saa myös aikaan riittävän piristeen alkuiltaan. Tai sanotaanko, että sellaisen seesteisen olon. Vaikka alku kangertaa, niin treenikin sujuu sen takkuilevan alun jälkeen. Mukaan on kuitenkin mahtunut niitäkin treenejä, kun penkkisarjojen välissä olisi tehnyt mieli ottaa päiväunet. Ehkä siis itse treenin laatu ei aina ole ollut paras mahdollinen. Toisaalta, jos menisin töistä kotiin, "lepäisin" (eli olisin kotona kierroksilla) tunnin tai pari ja menisin tämän jälkeen treeneihin, niin lopputuloksena olisi todennäköisesti laadultaan heikkenevät yöunet. Niinpä olen todennut tämän töistä suoraan salille menetelmän tällä hetkellä sopivaksi. Työasiat saa nollattua ja alkuiltaan rauhallista aikaa omassa pääkopassa.

Luulen myös, että ennen pitkää kroppa myös oppii ottamaan treeniä vastaan myös näin. Tässä puhuu kuitenkin nyt entinen iltatreenaaja ja aamutreenien vihaaja, joka sittemmin vaihtoi vuorotyöhön ja oppi ensin tykkäämään ja sitten jopa rakastamaan aamutreenejä. Jotain kokemusta siis löytyy. Vuorotyössä oppii kummasti kuuntelemaan itseään. Sitten on tietysti myös nämä jo ennakkoon kompastuskiviksi tunnetut kohdat, kuten ilta-aamu vuoroyhdistelmät, joiden jälkeen treeniltä on turha odottaa mitään kovin suurta. Lisäksi meillä tavallisilla harrastajilla liikunta on usein se, josta on helppo antaa siimaa muuten haastavaan elämän tilanteeseen. Toisaalta taas osa ei osaa antaa siimaa, vaan puskee harrastuksiaan samalla intensiteetillä eteen päin. Harrastaminen ei myöskään tavallisella työssäkäyvällä ole läheskään aina mahdollista silloin, kun se oman kropan tai mielen kannalta olisi optimaalista.

Ja wasabirucola, oijoi! Suosittelen myös!

Oppia ikä kaikki, näköjään. Oma ajatus on tällä hetkellä se, että liikunnasta en mielellään tingi. Ja se ei johdu siitä, ettäkö tulisi huono oma tunto tai jotain, vaan siitä, että koen sen oikeasti parhaaksi rentoutumiskeinoksi. Toisaalta taas en jaksa tehdä mitään kovin jäykkiä suunnitelmia (mistä taas normaalitilanteessa kyllä tykkään), vaan menen vähän enemmän fiiliksen mukaan. Tykkään tilastoida ja analysoida myös harrastamista, mutta en tee enää nykyään sitä aikoina, jolloin muussa elämässä on kuormitusta, hyvää tai huonoa sellaista.