tiistai 23. joulukuuta 2014

Winterwonderlandissa, toinen osa ja toiseksi viimeinen luukku

Tänään on kyllä ollut vimpan päälle talviurheilupäivä. Aamulla kävin taas hiihtämässä, hihiii. Tein vähän oivalluksia ja oli vähän sattumuksia:
  • en edelleenkään hiihdä kovempaa, kun juoksen. Mutta jo tänään se tuntui ihan ministi paremmalta kuin eilen.
  • ajattelemalla ajattelin niitä kaikkia tekniikoita, mutta en ihan täysin ymmärrä mogrenin ja kuokan ero. Luulen, että hiihdän mogrenia tasamaalla ja se muuttuu kuokaksi ylämäessä. Ainakin se tuntuu siltä, kun videoissa näyttää. Kuokkaakin voi muka hiihtää tasamaalla, mutta en käsitä miten. Tai sitten olen ihan hakoteillä. Wasbergiäkin kokeilin myös ja se onnistui, mutta kovin kuluttavaa se on.
  • kaaduin kerran. Se johtui montusta. Ja minun onnettomasta tasapainosta, jos jotain arvaamatonta tapahtuu. Se on ihan ok, koska luulen, että sillä tavoin tulen rohkeammaksi.
  • olen luullut, että talvijuoksu on räkäinen laji. No ei ole, hiihto on.
  • jos on tullut lähes kymmenen kertaa ohitetuksi kasikymppisten pappojen toimesta, niin saako itse olla onnellinen kun ohittaa pikkutytön? (no ei tämä ohitteluasia mua oikeasti vaivaa! Ne papat, ne on ihan hemmetin cool!)
  • luisto oli nahkeampi kuin eilen, koska mun sukset on laitettu lauhaan keliin. Tarviin niitä voiteita.
  • tarviin myös buffeja, koska mun omat kaulurit on liian ohkasia. Viima on paljon kovempi.
Kaupungilla teinkin hankintoja liittyen kahteen viimeksi mainittuun. Alelaarista tietenkin. Viimeiset joulujututkin tuli haettua. Ihmisiä oli yllättävän vähän. Niitä nuoria miehiä enimmäkseen. Ostamassa hätäpäissään lahjoja tyttöystävilleen. Kuulin yhden paniikinomaisen puhelunkin liittyen aiheeseen. Ihan vähän meinasi naurattaa. Alkuillan ohjelma oli:

23. luukku: luistelu

Meitsin hokkarit, longtime no see! Luistelutaidot on paremmin tallella, kun luisteluhiihtotaidot. Kolmen vuoden välein tapahtuva testailu siis kantaa hedelmää. Käytiin tosiaan mun siskon perheen kanssa luistelemassa. Lode 3vee oli ensimmäistä kertaa ja yllätti todellakin meidät kaikki.

Luistelu on hauskaa, mutta siinäpä vasta ne nilkat väsyy ja ihan hetkessä. Mullahan on sellainen luistelutausta, että olen yhden talven pelannut ihan jääkiekkoa (joo, luitte oikein) joskus.. Ööö.. ehkä kymmenvuotiaana tai alle. Missään peleissä en ole ollut, mutta harkoissa. Voi olla, ettei se ollut edes ihan koko talvea, vaan joku tutustumisjakso. Enivei, sen muistan, että se ei kyllä ollut mun juttu. Oon kyllä kokeillut vaikka sun mitä silloin kersana ja siitä oon erityisen onnellinen lapsuudessani. Kaikkea sai kokeilla ja etenkin iskä kannusti liikuntajutuissa. Jos joku kisalisenssi maksettiin, niin silloin piti myös sitoutua. Treeneistä tai kisoista ei saanut luistaa. Mihinkään ei kuitenkaan pakotettu. Jos mulla on joskus lapsi, toivoisin, että voisin antaa sille samanlaisia mahdollisuuksia (ylipäänsä harrastusten suhteen, vaikka musiikkiharrastusten) ja miksen voisi.




2 kommenttia:

  1. Mun on näköjään pakko kommentoida näihin hiihtoteksteihin. ;) Mogrenin ja kuokan suurin ero on työnnön rytmityksessä. (Toki myös työnnön suunnassa.) Kun vaihdat wassbergistä työnnän vain joka toiselle potkulle, hiihdät mogrenia. Itse opin hiihtokoulussa, että harrastajat hiihtävät monesti mogrenin ja kuokan sekoitusta, eli ei ihan puhtaasti kumpaakaan. Eli ei ihme, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Kannattaa seurata muita luisteluhiihtäjiä ladulla. Siitä on apua omaan hiihtotekniikkaankin, kun voit yrittää matkia muita hiihtäjiä. Minusta kuulostaa, että sulla on aika hyvin nuo tekniikat hallussa. Kilometrien myötä tekniikkakin paranee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä, että on kommentoitava, toivottavasti kommentoit myös jatkossa :). Joo, mä oon kyllä huomannut, että joka kerta homma on himpun verran paremmin hanskassa. tie on varmana pitkä, mutta toisaalta monesti (varsinkin alussa) kehitys on vauhdikasta ja se innostaa.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3