maanantai 16. syyskuuta 2013

Työmatkajuoksu

Yksi ajankäytön nerokkaimpia keksintöjä on työmatkaurheilu. Mulla on duunin pukkarissa kaikki perusvermeet, puhtaat alusvaatteet, deodorantti, pesuvehkeet jne. Työhän mulla on sellaista, että omia vaatteita ei tarvitse. Myös pesuvehjettä ja pyyhettä löytyy tarvittaessa. Oon myös siitä onnellisessa asemassa, että voin pestä nuo lenkkikamani töissä, joten kotiin lähtiessä on puhdasta päälle vaikkei ihan kaikkia vaihtovaatteita kantaisikaan mukana.

LÄHTÖ

Eilen tuli fillaroitua ennen yövuoroa harjulle hölköttelemään ja rappusia tahkomaan. Varsin mukava treeni. Neljä kertaa hölkkäsin tuon mailin mittaisen pururadan ja jalkakin tuntui ihan ookoolta, joskin vauhti täytyy pitää ihan verkkavauhtina. Jokaisen mailin välissä tehdyt sarjat harjun portaissa teki kuitenkin tehtävänsä, eli treeni tuntui treeniltä. Muovipussiin otin juomapullon ja hupparin, jolle yövuorosta kotiutuessa oli käyttöä. Avaimet ja puhelin kulki näppärästi SpiBeltissä.

Mikäli tuo olisi ollut ihan perusjuoksulenkki, eli olisin startannut kotiovelta hölkäten, niin nuo samaiset kamat (ja muutakin) olisi kulkeneet helpostikin juoksu-/juomarepussa, Camelbak Octanessa. Tuo reppu on kyllä yks mun parhaita ja viisaimpia juoksuun liittyviä hankintoja. Se on aikanaan hommattu Vaarojen Maratonille juomarepuksi, mutta ajanmyötä se on kyllä palvellut monilla työmatkalenkeillä. Tai ylipäänsä lenkeillä, jossa matkaa on taitettu pisteestä a pisteeseen b ja jotain tavaraa on täytynyt olla mukana. Kesäaikaan sinne menee myös ohut vaatekerta ballerinatossuineen ja oon painellut se selässä esimerkiksi pikkusiskon luokse saunomaan.

MAALI

Työmatkajuoksua voin kyllä suositella testattavaksi. Useasti on tullut hölkkäiltyä myös seiskalta alkavaan aamuvuoroon. Normisti heräilen klo 05.55, mutta jos ohjelmassa on aamulenkki, herätys on.. tattadaa.. klo 05.45. Aamuhommelit teen salamana ja kuudelta starttailen jo hölkälle. Työpaikalla oon siinä puoliseiskan jälkeen, pikasuihkut, meikit ja palkkari ja seiskalta ollaan virkeänä aloittamassa päivää. Pientä orientoitumista tuo vaatii, mutta kannattaa kokeilla! Ja ei, mä en oo mikään aamuihminen. Ehkä myös pientä suunnittelua etukäteen, esim. viedäkö evästä jne. Riippuen tietysti siitä, millaisia varusteitakin tähän on käytettävissä.

5 kommenttia:

  1. Hienoa että sait otettua annoksen huumetta ennen töitä!

    Miten pitkä työmatka sulla on? 5-6 kilometriä ajasta päätellen? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla oo kun about 800 metriä.. :D. Että "vähän" pitää kiertää, aamusella ei ton enempään oo vielä pystynyt venyyn, mut iltavuoroon mennessä oon monesti kiertänyt esim. järven toiselta puolen (noin 13km). Välillä on vähän meinannut naurattaa, heh.

      Poista
  2. Työmatkaliikunta on hyvä lisä perustreeniin. Itse pyöräilen paljon töihin, jotta illalla pystyy sit tekemään juoksutreenejä tuoreilla jaloilla :) Tuota sun duunia jäin miettii, että mikä Se on, ku siinä ei tarvi vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee.. Vaatteet on näes firman omaisuutta, eli hoitajia ollaan.. :D

      Poista
    2. Juu niin mä hokasinki :D Kuha höpisin...

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3