torstai 12. syyskuuta 2013

Kehonpainoharjoittelusta

Mun viikon treeneissä on ollut pitkään treeni nimeltä vartaloharjoittelu. Viimeisimmässä viikkopostauksessa taisin tuon treenin nimetä hieman järkevämmin kehonpainotreeniksi. Vartaloharjoittelutreeni lienee peruja siitä, että HeiaHeiassa osuvan kuvauksen puuttuessa olen joutunut käyttämään jotain tuon tyyppistä nimeä kyseisenlaiselle harjoittelulle. Ja mitä tuo harjoittelu sitten on? No se on just sitä, miksi sitä kutsutaan. Harjoitteita kehon omalla painolla. Se on kyllä sitten niin hienoa puuhaa! Huippuhyvään treeniin ei nimittäin välttämättä oikeasti tarvitse kuin on kroppansa massan. Leuanvetotanko tai joku sen tapainen on tietty hyvä bonari.

Kehonpainoharjoittelun nimeen vannon ensinnäkin syvien lihasten tähden. Isoja rautoja ja pieniä toistomääriä tehdessä pinnalliset lihakset väsyy ennen kuin syvät lihakset on joutunut oikeasti duuniin. Näin ollen kuormituksen on siis oltava kevyttä taikka vastuksena voipi olla vaikka painovoima. Useat toistot (esim. yhden jalan kyykky takaa) ja painovoimaharjoitteet (esim. lankku) on aika vakiokauraa mun kehonpainoharjoittelussa. Vastusta kehonpainoharjoittelussa voi vaihdella toistomääriä ja tempoa muuttaessa.

Liian iisiä? Monipuolisuus siis tässäkin. Kehonpainoharjoittelua voi tehdä myös kovaa lyhyinä sarjoina. Kokeilepa vaikka yhdenkäden punnerrusta tai pistoolikyykkyä. Voin kertoa, että tämänkaltaiset liikkeet paljastavat aika armotta puutteita. Yhdenkäden punnerrus ei ole (lähelläkään) onnistumista, sen sijaan pistoolikyykkyjä sain kuin sainkin muutaman vedettyä kummallekin jalalle. Liike, jota oon puolen vuoden ajan aina silloin tällöin kokeillut sujui yhtäkkiä kuin salamaniskusta. Sitkeä harjoittelu siis palkitaan. Tuskin tulee vastaan sellaista takakyykkypainoa, johon olisin koskaan yhtä tyytyväinen.

Kehonpainoharjoittelu on siis sekä pinnallisten että syvien lihasten välistä yhteistyötä, kehonhallintaa, koordinaatiota ja liikkuvuutta. Hyvä puoli kehonpainoharjoittelussa on myös se, että sitä voi tehdä ihan missä tahansa. Mennyt kesä on ollut keleiltään niin mainio, mikäs sen mukavampaa kun vetää kunnon treeni ulkoilmassa. Seuraavaksi mun henkilökohtainen someday to do twice -lista kehonpainoharjoitteluun liittyen:

  • yhdenkäden punnerrus
  • pistoolikyykky
  • voimaleuka (eng. muscle-up, onkohan sille joku oikeakin suomalainen nimi?)
Täällä voi käydä katsomassa, miten joku ehkä paikkakuntalainen heebo vetelee komeasti voimaleukoja paikalla, jossa itekin oon kesän aikana eräänkerran treenailut sekä kehonpainotreenejäni että rapputreenejäni. Jostain syystä en onnistunut videota sellaisenaan liittämään tähän postaukseen. Seuraava video ei jätä arvailujen varaan sitä, etteikö kehonpainotreenissä olisi progressiota ja variaatioita loputtomiin.


2 kommenttia:

  1. Ootko nähnyt tän https://www.youtube.com/watch?v=POdzasJklxw ? Huikea jätkä. Huippua kun toi alkaa ihan normaalina harjoitusvideona mutta lopussa menee HIEMAN överiksi.

    Muscle-up on yleensä suomeksi voimapunnerrus tai palomiespunnerrus. Hyvä liike jos meinaat pudota parvekkeelta tai roikut jossain kallion kielekkeellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, käsittämätön heebo kyllä. Vaikka lienee takaperin voltti tuolla kokonaisuudella yks iiseinpiä juttuja, ihan huikeeta! Ylipäänsä tää on aika paha juuttua aina aika-ajoin katteleen näitä kaikkii motivaatio/treenipätkiä mitä tuolta juutuubista löytyy.. Silleen joo joo, tenttiin tässä luen :D.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3