keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Missä mennään juoksija?

Nyt ollaan jännän äärellä tuon jalkavamman kanssa. Helmikuussa, 10. pvä, on mulla vihdoin ja viimein MRI-kuva ja siitä reilun viikon päästä soittaa lääkäri ja tehdään lopullinen suunnitelma siitä mitä tuleman pitää. Tuon ortopedin mukaan mun pohjelihas vetää jalkaterää virheasentoon ja tästä syystä tuossa jalassa on pitkäaikainen kiputila. Tuota virheasentoa voisi korjata pienellä paikallispuudutuksessa tehtävällä kirurgisella operaatiolla, jossa pohjelihas saa pituussuunnassa tilaa ja virheasento korjaantuu. Venyttelemällä tuskin on enää mitään tehtävissä, sillä mikään ei näin pitkään aikaan ole muuttunut ja venyttely on ollut ahkeraakin ahkerammassa käytössä. Yliliikkuvilla nivelillä todennäköisesti osansa myös siihen, ettei konservatiivinen hoito ole purrut. Magneettikuva otetaan kuitenkin, jotta varmistetaan PF:n tilanne sekä se, ettei jalkaterässä ole mitään rikki. Toki on mahdollisuus, että sieltä löytyy jotain joka mullistaa tuota suunnitelmaa.

Kohta tulee kaksi vuotta täyteen siitä, kun kierre alkoi. Ensin selkeä plantaarifaskiitti, jonka jälkeen enemmän ulkosyrjällä, pahimmillaan nilkkaan ja akilleeseen asti vetävä kipu. Kuten plantaarifaskitissakin, kipu on pahimmillaan aamuisin ja levon jälkeen. Ilman kenkiä astuessa jalkaterää joutuu ontumaan ja varomaan, enemmän tai vähemmän. Kiputilanne on sama, liikuin tai en. Päivittäinen ja suurinpiirtein samanlainen. Plantaarifaskiitti kohdassa en enää päivittäin tunne kipua, joskin palpoiden saan tuon kipupisteen kyllä esille. En ole varma, onko sekään parantunut. Jos päivällä on oltu pitkään jaloillaan, saattaa saman päivän ilta olla kivuliaampi. Toisaalta aamu on aina samanlainen riippumatta siitä, mitä eilisenä päivänä on tehty tai oltu tekemättä. Säännölliset ja pitkät juoksut on tietysti ollut pois koko tämän ajan.

Kovin paljon en asiaa ole miettinyt. Tuosta operaatiostakaan en ole suuremmin kysellyt (googletellut sen sijaan olen), sillä asioita on turha miettiä saati pelätä ennakkoon. Keskustellaan ja mietitään asioita sitten, kun ammattilainen on antanut mielipiteensä. Kipuunkaan en ole jäänyt vellomaan, vaikka henkistä kanttia vaativia aikoja on kieltämättä ollut. Onnellinen olen siitä, että tällä hetkellä omaan hoitosuhteen asiaa koskien. Oppinut olen, että perusterveen ja hyväkuntoisen ihmisen ei aina sellaista ole helppo saada, vaikka maamme terveydenhuolto on lienet maailman parhaita. Onnellinen olen myös siitä, että kukaan ei ole sanonut, että mitään ei voi tehdä ja kipu tulee olemaan osa loppuelämää. Jollain tavalla tietoiseksi olen kuitenkin tullut siitä, että niin saattaisi olla. Niin monella on. Jollain tavalla tietoiseksi olen tullut myös siitä, että vaikka niin olisikin, ei se olisi kuin taakka mikä olisi kannettava. Jos tämä kipu olisi alkanut eilen, olisin tänään todella kipeä. Ihminen on uskomattoman sopeutuva olento. Maailmassa tapahtuu paljon ikävämpiäkin asioita, sairauksia, onnettomuuksia, niille perusterveille ihmisille. Ihan yhtä-äkkiä ja puun takaa. Sanomattakin on selvää, että olen onnellinen etten esimerkiksi ole sairastunut pahemmin.

Ultrajuoksija Pasi Koskista lainaten:

"Koskaan ei saa luovuttaa - pitää vaan välillä antaa vähän periksi"

Kas noin. Siisteimpiä lauseita mitä ikinä oon kuullut/lukenut. Paljon, paljon voimaannuttavampi, kuin mikä tahansa motivaatiobuustauslause koskaan!

Tässäpä oli tällainen tilannepäivitys heille, jotka tätä puuhasteluani on pidempään seurannut. Toisaalta myös infopläjäys mahdollisille uusille lukijoille, jotka pähkäilevät miksi blogini on muka juoksublogi, vaikka en edes juokse... Mutta vielä juoksen! Ja jos en, olkoon sitten niin. Jos jotain tiedän, niin sen, että nämä vajaat kaksi vuotta on valmentanut vähintäänkin yhtä paljon kuin täydellisen onnistuneet juoksutreenit ja suoritukset.

Kuvat jo aiemminkin blogissa nähtyjä... Sopivat tähänkin tunnelmaan.
 Evo 2014. Yksi aikainen aamuyö.

10 kommenttia:

  1. Ihan huippua että asia etenee!
    Itsellä myös homma käsittelyssä taas, sillä kortisonipiikin teho oli 2 kivutonta päivää ja kivut vaihtoivat tuonne ulkosyrjälle myös (vaihteeksi)! Maanantaina katsotaan taas lisää mitä tehdään, lisää kortisonia, kuvauksia vai mitä?
    Plantaarifaskiittiyölastasta ehken tullut kivasti yliliikkuvuutta isonvarpaan niveleen eli lasta ei enää venytä jalkapohjaa :( vaan nivelen yliliikkuvuus pahentaa kipua entisestään.
    Aika karseeta hommaa, mutta ihana ettei sulle ole kukaan sanonut ettei mitään olisi tehtävissä ja viimeinkin asia etenee konkreettisesti :) Ja jep, tuohon kipuun kyllä tottuu ja turtuu. Se tulee osaksi elämää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikkei niin pitäisi kellään olla. Mulla tuo lasta oli aika toimimaton tosi nopsaan.. Toivottavasti säkin saat pian jatkohoitoo, eli mun mielestä lähetteen ortopedille. Oot jo niin kauan sitkuttanut säkin tuon asian kanssa! Tsemppiä iive :)

      Poista
  2. Onpa tosiaan hyvä mietelause! Tuosta tuli heti uusi suosikkini. Kuvatkin on tosi ihania!

    Minullekin tuo kivun kanssa eläminen on hyvin tuttua reilun neljän vuoden ajalta ja se on niin totta, että ihminen tottuu. Kipuun, pettymyksiin, hankaluuksiin... Aika moneen asiaan. Joihinkin asioihin ei haluaisi tottua, mutta niin vaan käy.

    Toivottavasti MRI ei paljasta mitään ikävää ja toivottavasti saat hyvän hoitosuunnitelman.

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaan siihen tottuu jopa niin, että ihmettelee tilannetta, jos ja kun kipu on poissa.. Vakaasti uskon, että joku päivä on siten. Ihmisten tarinat antaa uskoa, esim. Teemu Selänne leffaassaan käsitteöi polvikipuja, jotka vaan yhtenä aamuna oli poissa. Tärkeintä, ettei pettymysten ja vastoinkäymisten äärellä tule katkeraksi. Niin eikä luovuta.

      Tsemppiä :)

      Poista
  3. Ihailtavan rauhallisesti osaat asioihin suhtautua! Itse olen stressaillut, pähkinyt ja pelännyt monia vaiheita omassa tarinassani ihan typerän paljon - ei siitä stressistä, pähkäilystä tai pelosta koskaan mitään hyötyä ole ollut :D

    Toivottavasti jalallesi saadaan hyvä hoitosuunnitelma, joka puree, löytyy sieltä magneetista mitä tahansa tai on löytymättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mäkin melkoinen vöyhä osaan olla ja tämänkin asian suhteen olen ollut :D. Nyt on tällainen rauhallinen vaihe, jonka pyrin pitämään pysyvänä olotilana tuli mitä tuli :D. En tiedä onko ihmisiä jotka luonnostaan ottavat asiat iisisti heti alusta saakka, mä vaadin kyllä x määrän aikaa panikoimiseen ja stressaamiseen, ennen kuin rauha tulee..

      Poista
  4. Oon niin iloinen sun puolesta, että asiat etenee! Jospa tuohon nyt tulisi lopulta selvyys ja jalka sitä myöten kuntoon jossain vaiheessa.

    Pasi Koskisella on hyviä tarinoita. Tuli luettua sitäkin blogia erityisesti sen viime kesäisen pitkän juoksun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa.

      Joo, sillä on kyllä hyviä tarinoita, sellaisia joita lukiessa tulee itsellekin rauhallinen ja tyyni olo.

      Poista
  5. Hienoa tosiaan, että asia etenee! Toi Pasin periaate on yksi munkin lempilauseista. Nimenomaan tuo loppu kuuluu siihen olennaisena osana. Että sitkeydestä huolimatta ei kuitenkaan saa olla tyhmä, vaan välillä pitää vähän antaa periksi. Se ei ole sama kuin luovuttaminen.

    Ihailen tuota sun suhtautumista kipuun. Itsehän marisen jatkuvasti siitä, kun sattuu, enkä ole ollenkaan tottunut noihin inhottaviin tuntemuksiin. Aina se on siinä muistuttamassa. Vaikka olen koittanut olla välittämättä tuosta takareidestä, niin en ole kovin hyvin onnistunut. Aina se vaan häiritsee ja vetää mieltä matalaksi. Prinsessalla on herne patjan alla ja sitä rataa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mullakin sellaisia vaiheita ollut ja varmaan tulee vielä olemaan monet kerrat, jos tää vaikka jatkuu seuraavat kaksi vuotta. Never know. Onhan kipu oikeesti perseestä. Ihan paskaa ja kyllä mun mielestä ihminen joka on kipeä, on oikeutettu valittamaan siitä. Mutta se mieli, sen ei olisi hyvä olla matalla, ainakaan pitkään.

      Tsemppiä Suvi, sä oot rohkeesti ja avoimesti käsitellyt sun juttuja, jota mä taas ihailen :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3