perjantai 16. tammikuuta 2015

Hiihtoäimäilyä ja -kysymyksiä

Hiihtoharjoittelut on edelleen hyvässä vauhdissa ja nyt jos koskaan on päästy talven suhteen itse asiaan: siihen, että on todellakin lunta. Niin paljon, ettei muutamasta nollakelin päivästä seuraa kahden viikon synkkyyttä ja pimeyttä.



Hiihtäessä merkille laitettua ja kysymysosastoon siirtynyttä:
  • Oon edelleen aika (umpi)surkea, mutta kuitenkin kehityn edelleen melkeimpä joka kerta jollain lailla.
  • Edelleenkin sykkeet onlähes poikkeuksetta VK:n puolella tai ainakin rajoilla, vaikka hiihtelisin mitenkä. Pääseekö x ajan kuluttua tilanteeseen, että luisteluhiihtäenkin voi käydä PK-sykkeisillä höntsäilylenkeillä ja kuinkakohan pitkä tämä x aika mahtaa olla?
  • Onko uusi lumi ja huonosti ajetut baanat myös kokeneiden hiihtäjien mielestä ihan hemmetin paljon raskaampaa hiihtää verrattaen hyviin baanoihin? (tai siis mikä tää uusi-/vanha lumi juttu oikein? Milloin uudesta lumesta tulee vanhaa?)
  • Vaikka täällä Laajavuoressa ainakin muutamana viimeisimpänä kertana ladut on ollut tosi pehmeitä (mikä nyt sinänsä ei ole jännä, koska useana jokusen kerran olen myös hiihdellyt melkoisessa lumimyräkässä), niin kuvittelen, että tuolla pehmeällä ladulla saa hyvän tatsin siihen kuinka sen painon sukselle tulisi asettua.
  • Ylämäet ja alamäet. Vitsi miten kehno olen niissä. Siellä missä viimeksi olen hiihdellyt joku 15 vuotta sitten, ei mäkiä ollutkaan. Tai oli pari sellaista, jotka näillä kulmin ei mäen statusta saisi mitenkään päin.
  • Ihan aluksi mulla oli ongelmana säären etuosan rasitus. Tadaa, sitä ei ole enää. Tottumattoman ihmisen vaiva siis.
  • Olisko järki ostaa sukset myös pertsaan? En ole kyllä yhtään varma. Kun sekin näyttää jotenkin mielenkiintoiselta jutulta.
  • Mikä on liippakeli?
  • Missä täällä meillä Jyväskylässä on teidän mielestä parhain hiihtää? Millaisia reittejä suosittelette, missä on hyvä huolto? Missä on kohtuu tasaista ja missä just ei ole?
  • Olen myös saanut hyviä voiteluvinkkejä ihan ammatikseen suksia voitelevalta. Mähän en toistaiseksi ole käyttänyt, kun pikaluistoja... Olen myös löytänyt pontentiaalisen huoltajan suksilleni, kun tarve myös pohjustukselle tulee. Edelleenkin tuo silitysraudalla laitettavien kelivoiteiden käyttö on aika mysteeri?
  • Jos ei kukaan vielä tiedä, niin Laajavuoren maastot on yks mun lempipaikka ja musta on ihan superhienoa, että pääsen niille kivoille reiteille ja paikoille nyt myös suksilla.



Loppuun vielä lainaan itse itseäni koskien ajatuksia hiihtämisestä vuonna 2012:

Talvi se on siis vääjämättä tulossa. Tuo talveen orientoituminen on vaan omalla kohdalla aina aika hidasta. Olen nyt parina viime vuonna juossut maratonin myöhään syksyllä ja jotenkin päässäni kuvittelen olevan kesän aina siihen saakka. Mun kesä on siis loppunut reilu kolme viikkoa sitten ja nyt on jo lunta! Monet juoksua harrastavat siirtyvät talvella hiihdon pariin. Mä en ole tuosta hiihdosta innostunut, paitsi ajatuksen tasolla. Haluaisin siis haluta hiihtää, mutta kun en vaan halua! Junnuna olen kyllä hiihtänyt paljonkin, joten väitän ettei se nyt ihan ennakkoluuloakaan ole. En sitäpaitsi pitänyt siitä silloinkaan, vaikka olin jopa keskitasoa parempi hiihtäjä. Taidan siis pysytellä tämänkin talven tuon juoksemisen ja sisäliikunnan parissa. Muutamana keväänä olen kyllä katsellut suksia ihan mielenkiinnosta, mutta näin syyspuolella talvea tuntuu vaan, ettei mikään talvitouhu innosta sitten pätkän vertaa. (postaus täällä)
---

Seuraavassa kuvasarjassa on lenkkipolultani ottamaa kuvaa eri vuodenaikoina. Hiihtopiireissä kyseistä mäkeä kutsutaan "murhamäeksi", näin olen kuullut. Varma en voi olla, sillä en tiedä hiihtopiireistä juuri mitään. Kuten en hiihtämisestäkään (Haluaisin kyllä, ehkä. Jos vaikka sietäisin sen ansiosta talvea edes vähän paremmin.) (postaus täällä)

Vitsi, miten hauskaa, että ostin kuitenkin ne sukset. Jos liikutut liikunnat harvemmin kaduttaa, niin harvemmin myös kaduttaa ostetut liikuntavälineetkään. Voisin myös kuvitella, että mun sukset saattaisi olla edelleen kaupassa, mikäli en olisi jalkavammautunut. Asioilla on kyllä aina kääntöpuolensa!

7 kommenttia:

  1. Mä haluan kans tietää onko olemassa joku aika jonka jälkeen luistelutyylillä voi mennä lepposasti pk alueella? Mulla on hyvin vahvasti vk alueella hiihdän hitaasti tai kovaa :/ juoksussa kuitenkin on ihan kohtuu kunto :) mä oon päättänyt että tänä vuonna hiihdän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästään luistelua. Ja nyt alkaa jo sujua, niin ilmottauduin Finlandia hiihtoon, oho :D

      Poista
    2. Hei hienoo :). Mäkin vähän surffailin ko. sivuilla, mutta järki palasi päähäni ja ajattelin, että josko tämän ekan talven nyt harjoittelisi tekniikkaa, kun tosiaan kaikennäköinen hiihtohomma ihan täysin alussa :D

      Poista
  2. Pertsa on kivaa! Vaikka se onkin vähän luistelua hitaampaa, niin tehokasta on :) Mukavasti tulee yläkropallekin hommia. Jyväskylässä on pirusti mäkiä. Oikeastaan kaikki liikuntapaikat on mäkien läheisyydessä. Itse oon hiihdellyt Hushtasuo- Vaajakoski alueella ja kumpareita on ollut riittävästi. Jos lunta saadaan lisää, niin Peurunkaan menee mukava reitti! No jäällä on ainakin tasaista. Kaikkein ihanimpia on keväthanget, jos sattuu olemaan vielä hankiaiset! En kyllä tarkaan tuota uusi/vanhalumi juttua tiedä, mutta sen voin sanoa, että jos on hyvä luistelukeli niin ei välttämättä ole hyvä pertsan keli. Jäisellä hangella on hyvä luistella, kun baanat on suht kovat (etenkni jos baana on ajettu), mutta jäisellä ladulla on vaikea saada pitoa perinteiden sukseen. Kai..? Ja sitten myös toisin päin.
    Mitäs muuta sää kysyitkään.... Niin, siitä kunnosta. Luulen, että sykkeet tippuu alaspäin sitten, kun uskaltaa ja osaa tarpeeksi liu'uttaa suksea ja luottaa ylipäänsä sukseen ja omaan tasapainoon. Samalla kasvaa myös vauhti. Luistavia latuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, esim. tuossa viikolla mulla tuli fiilis, että se pertsa oli tyypeillä jouhevamman näköistä kuin luistelu.. Nyt viikonloppuna ehkä taas toisin päin. Kyllä se taitaa olla, että pertsan kamojen hankinta on edessä päin, mutta ehkä fiksuin harjoitella vielä vähän pidemmälle tuota vapaata, ennen kun ottaa uusia asioita. Luulen, että mulla riittää melkoisesti hommia pertsankin tekniikassa, koska sillon penskana tosiaan hiihtelin luistelupainotteisesti.

      Poista
  3. Hei, täällä toinen umpisurkea aloitteleva luisteluhiihtäjä! Se x-aika, jonka kuluttua luisteluhiihtäen voi käydä höntsylenkeillä pk-sykkeillä, on varmasti olemassa! Sitä en uskalla sanoa että kuinka pitkä se kullakin on =) Minulle on sanottu, että "sitten yhtäkkiä huomaat hiihtäväsi pk-sykkeillä". Jaa-a, luulin jo päässeeni jutun juonesta kiinni, mutta sitten yksi nihkeä keli palautti maanpinnalle. Kyllä oli raskasta. Uskon silti, että muutaman talven hiihdon jälkeen hyvällä hiihtosäällä niin käy. Lentokelillä ainakin, eli sellaisella vähän jäisellä alustalla. Olisko se sama kuin liippakeli?

    Mä kirjoitin omista hiihtotuntemuksista viikko sitten: http://hietikolla.blogspot.fi/2015/01/15-vinkkia-aloittelevalle-hiihtajalle.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oli hyvä sun postaus ja aion kyllä tutustua koko blogiin vielä enempi :). Joo, mulla on käynyt vähän samanlaisia juttuja tuon kelin kanssa.. Ite oon ainakin niin pihalla vielä, etten oikein osaa edes varautua, vaan oon ihan äimänä, että täääh, homma ei sujukaan kuin viimeksi :D. Mutta sellaisen havannon tuossa tein, että oon oppinut hiihtämään vähän siten, etten ajattele koko ajan sitä, että nyt mä hiihdän, heh!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3