perjantai 23. tammikuuta 2015

Ostohysteria


Oon ostellut vähän juttuja: kuvissa olevat lasit, pikkupakkaskelin hiihtohanskat ja juomapullosysteemin. Kaikki taisi olla jonkinlaisessa alennuksessa ja tarpeeseen tulevia. Etenkin nuo lasit, koska silmien vuotaminen näkökyvyn äärirajoille jossain keskittymistä vaativassa laskussa ei todellakaan ole mikään maailman paras tunne. Juoksussa mun ei ikinä ole tarvinnut kummemmin hanskajuttuja miettiä, mutta hiihdossa on eri. Samoin tuo juomapullo on pakkaskelillä hiihtämiseen aika must, jos haluaa hiihtää pitkään. Toisaalta aika pitkälle olisin kuitenkin varmasti pärjännyt ilman näitäkin hankintoja.

Ostokäyttäytyminen on juttu, joka on mietityttänyt mua jo pitkään ja kauan. Saattaa kuulostaa naurettavalta, että esittelen täällä hankkimiani juttuja ja samalla kritisoin tämän päivän ostohysteriaa ja omistamisen pakkoa. Kesällä keräilin isot kassit vaatteita kaapistani, mutta lähiaikoina taidan tehdä saman vielä uudelleen. Se, että perkaa kaapit ja heittää turhaa pois, ei todellakaan tarkoita sitä, että voi tilalle ostaa taas kaikkea uutta. Ennen ostelin herätysostoja ja vaatteita alesta, ikään kuin piristääkseni itseä. Enää tänä päivänä siitä ei vaan tule hyvä mieli (poislukien satunnaiset treenivaate ostokset).


Koska tämä on pääasiassa treeniblogi, niin pitäydytäämpä urheiluvaateostoksissa. Harrastaakseen mukavasti, ei ihminen oikeasti tarvitse, kun yhden siihen sopivat vaatteet. Yhdet trikoot, paidat ja sen sellaiset. Myönnän ihan reilusti, että omalla kohdallani tilanne ei ole sellainen. Myönnän myös sen, että satunnaisesti ostan urheiluvaatteita ikäänkuin piristääkseni itseäni. Toisaalta annan armoa sille, koska urheiluvaatteet lienet omalla kohdallani ainoa asia, josta voin olla varma, että ne tulee todellakin käyttöön! Toisin on kaikenmaailman kesämekkoloiden ja ritirimpsujen laita. Tekstiiliurheilijana en silti itseäni pidä.

Toki on lajeja, jotka vievät vähän enemmän rahaa verrattaen toiseen. Eittämättä varustekustannukset nousevat välineurheilussa (esim. pyöräily/hiihto) korkeammalle verrattuna johonkin toiseen lajiin (juoksu). Toki tässäkin on hyvä huomioida se, että sukset on ihan todellakin pitkäikäisempi hankinta, kun esimerkiksi juoksukengät. Musta on ihan ok ja jopa tarpeellista sijoittaa näissä asioissa laatuun. Jos resurssit mietityttää, on ehkä viisaampaa odottaa uuden harrastuksen aloittamista, mitä aloittaa harrastus heti ja huonoilla varusteilla. Toisaalta taas mistään tähtitieteellisistä summista ei mielestäni harrastajan kohdalla ole kysymys. Tarkoitan tuolla sitä että jos budjetti on rajallinen, ei monen sadan euron lisäpanostus esimerkiksi suksien tai pyörän ominaisuuksiin sen perushyvän päälle tuo, merkittäviä muutoksia käyttökokemuksiin harrastajalla. Tähtitieteellisillä summilla tarkoitan summia joita ei säästämällä saisi kokoon. Onko tärkeämpää omistaa kymmenen pari erivärisiä trikoita saliharrastusta varten, jos kuitenkin haluaisi myös hiihtää?

Tätä pohdintaa voisi jatkaa ties kuinka pitkään ja pienen pohdiskelun jälkeen ajattelinkin kirjoittaa postauksen omista hankinnoistani. Mitä kannatti ostaa ja mitä ei. Kaikennäköistä tilpehööriä ja roinaa sitä on tullut myös urheilun suhteen hankittua.

2 kommenttia:

  1. Täällä kanssa löytyy kaikenmaailman treenivaatetta, mutta toisaalta on pula ihan arkivaatteista. En myöskään omista minkäänlaisia talvikenkiä, vaan kärvistelen villasukilla + vaelluskengillä (jotkut siistimmät kengät ois ihan jees). Että ihan oikeasti tarpeellista olisi ostoslistalla, jos jaksaisin etsiä sopivat ja sellaiset vielä löytyisi, mutta silti helposti retkahdan niihin trikoisiin ;)

    Miten tuo juomapullohässäkkä puhdistuu, lähteekö siitä se pullo erilleen? Se varmaan siis istuu sen verran hyvin, että sen kanssa voi hiihtää? Mulla ei ole nimittäin yksikään tuommoinen vyötärömallinen vyö käynyt, pyörii tai nousee liian ylös vyötärölle ahistamaan.

    Blizin lasit on hyvät ja kohtuuhintaiset minunkin kulutuskäyttöön, lasit pyörii milloin missäkin ja ottaa risusta osumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jotain juoksuun tehtyjä vöitä ja en oo kanssa tykännyt, mutta toi on hiihtäessä ihan jees. Pullo lähtee irti takaata, mutta siinä on ympärillä sellaiset made in china -pehmusteet, joten ihan lungisti sitä ei voi tiskata. Sitä en tiedä kuinka paljon ne pehmusteet vaikuttaa juoman lämpöön, kun sisältäkin tuo laukku on sellainen metallin harmaa ja varmaan jotenkin eristetty. Täytyy myöntää, että sisuksia en kaupassa ees katsonut.

      Mäpä muuten tarttisin kunnolliset ja hyvät vaelluskengät :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3