tiistai 13. tammikuuta 2015

Liikuntamotivaattorit ja... kuka on vuoden urheilija??



Tuossa taannoin hiihtoladulla jotakuinkin kasikymppinen pappa antoi ohimennessään pari hyvää tekniikkavinkkiä luisteluhiihtoon. Kyllä kasikymppinen, hiihtoladulla, ohimennessään. Ja oli muuten hyviä vinkkejä. Se, jos mikä laittaa nöyräksi ja muistuttaa siitä yhdestä liikunnan harrastamisen perimmäisestä tarkoituksesta: on paljon, jos sen ikäisenä jaksan itse kantaa omat kauppakassini saati että viettäisin onnellisia eläkepäiviä vaikka nyt hiihtoladulla. Toki siihen tarvitaan myös hieman tuuria ja sattumaa, mutta liikunnan harrastaminen on varmana yksi edullisimpia, helpoimpia ja vieläpä hauskimpia tapoja pedata itselleen terveempää loppuelämää. Kaikkien ei tarvitse tietenkään harrastaa ja tehdä samoja juttuja, mutta jokaiselle varmasti löytyy jotain ja ainakin se vähimmäismäärä terveyshyötyjen saavuttamiseksi olisi hyvä sitä jotain tehdä, sekä kestävyyskunnon ja lihaskunnon puolesta.

Toinen juttu mikä aina silloin tällöin tulee vastaan, on hämmästely siitä kuinka jaksaa olla niin reipas. Niin reipas, että useampana päivänä liikkuu ja vielä pitkän päivän päälle käy lenkillä. No, mä en pidä sitä oikein minään reippautena ja vielä vähemmän uhrautumisena. Kun se on ihan oikeasti kivaa ja kansankielellä sitä kutsutaan esimerkiksi liikunnan iloksi. Se on vieläpä kivaa monessa vaiheessa: ennen sitä liikuntasuoritusta, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. En ole ehkä ikinä tavannut ihmistä, joka katuisi sitä, että lähti harrastamaan jotain liikuntaa. Että joku tuumaisi päivän päätteeksi, että muuten oli mukava päivä, mutta se kaduttaa kun harrastin liikuntaa tunnin. Sekin jo kertoo siitä, että isolle osalle ihmisistä on varmasti joku muu juttu esteenä, kun se, että liikunta olis pahasta, tylsää tai jollain tapaa tosi kurjaa. Ehkä se on se lähtemisen vaikeus.  Se on juttu mistä pääsee kyllä ajan kanssa yli. En nimittäin oo varmaan koskaan tavannut myöskään ihmistä, joka olisi ottanut liikunnan osaksi elämää pitkäksi aikaa ja katuisi sitä.

Vaikka oon aika-ajoin hyvinkin tavoitekeskeinen, ei mikään suoritus tai tavoitteen täyttyminen koskaan mene edelle noiden kahden motivaattorin. Eli terveyden ja liikunnan ilon. Jokainen tietty saa harrastaa liikuntaa ihan mistä tahansa syystä, enkä minä taikka kukaan muukaan ole sanomaan mikä on oikein. Terveys on kyllä sellanen juttu, jonka liikuntaharrastus saa aikaan, jos ei itsetarkoituksena, niin bonuksena ikäänkuin kaupanpäälle. Tietysti sillä oletuksella, että mukana on tervettä järkeä. Tällaisia ajatuksia oon viime päivinä pyöritellyt päässäni. Omia liikuntamotivaattoreita olen pyöritellyt ihan muuten vaan ja muiden ihmisten liikuntamotivaattoreita vähän siksi, kun esimerkiksi tänään opiskeltiin koko päivä sydämen ja verenkierron sairauksia.

Ja sitten vielä loppukysymys:

Tänään TV2 ja Suomen Urheilugaala. Kenestä toivotte/toivoitte vuoden urheilijaa ja miksi? Mä toivon kyllä herroista Niskanen ja Jauhojärvi. Kummastakin. Ja syystä että, no kyllähän sen kaikki tietää. Olisihan moni muukin varmasti hyvä valinta, mutta jotenkin olympialaiset on vaan korkeammalla kaikkea muuta.

Saa toki kertoa myös omia liikuntamotivaattoreitaan :).


6 kommenttia:

  1. Melkein unohtui koko gaala, kun tulin vasta kasin maissa työreissulta! Jauhojärvi & Niskanen oli munkin suosikki. Meinas tulla ihan tippa silmään, kun näyttivät uudestaan sen maaliin tulon, niisk. Ja ihana, että tukijoukkojakin muistetaan.

    Aika samat ajatukset on noista motivaattoreistakin, ilo ja terveys ensin, sitten muita tavoitteita, voimaa, jaksamista, kuntoa, pienempää takamusta ;) Tänään jäi lenkki väliin, kun olin reissussa suunnilleen 05:30-20:00 ja univelkaa parilta yöltä alla. Huomenna pääsee taas ja pakkanen hellittää ainakin hetkeksi, jei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama homma. Oon kunnon urheiluvollottaja.. :D

      Poista
  2. Mä oon kans saanut kuulla kyllästymiseen asti tuosta reippaudesta. Meen aina ihan hämilleni enkä oikein tiedä mitä tilanteessa pitäisi vastata tai keskustelua jatkaa, kun reipas...? Siis kun mullahan oli vaan kivaa siellä salilla/lenkillä tms. :D

    Mä oon siitä erikoinen liikkuja et mua ei kiinnosta ammattiurheilu tippaakaan! Ei siis lainkaan, kaikki urheilu tv:stä tai mistä vaan saa mut tylsistymään. Mulle on ihan sama voittaako A,B vai C. Kun ei ole tuota kilpailuviettiä lainkaan niin liekö siitä sitten johtuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon penskasta asti tykänny seurata urheilua, jotain enemmän ja jotain sitten vähän vähemmän. Tiedä sitten mistä se johtuu.. Ehkä siitä, kun oon pienestä saakka elänyt ihmisten kanssa, jotka enempi vähempi penkkiurheilee. Hyvä vaan, ettei kaikkia kiinnostakaan :D

      Poista
  3. Mua motivoi enemmän liikunnan vaikutus henkiseen hyvinvointiin, mutta totta kai myös liikunnan vaikutukset fyysiseen terveyteen motivoivat. (Paitsi että tällä hetkellä en ole varma, mihin suuntaan liikunta vaikuttaa tuossa asiassa..) Ja sit se, että haluan, että jaksan arjessa. En haluaisi olla keski-ikäisenä tilanteessa, jossa rappuja noustessa loppuu happi.

    Oon hyvin samoilla linjoilla sun kanssa. Pisti kuitenkin silmään tuo yksi lause: " En ole ehkä ikinä tavannut ihmistä, joka katuisi sitä, että lähti harrastamaan jotain liikuntaa." No mä olen katunut, monta kertaa. Että piti nyt sitten mennä kipeällä koivella riehumaan ja kipeyttämään jalkaa lisää. Mut mä olenkin vähän tällainen erikoistapaus. :D

    Oikeille tyypeille meni voitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, myönnettäköön, että ehkei se kaikilta osin ja kaikilla (itelläkään :D) pidäkään paikkansa tuo lause, mutta näin niinkun pääosin. Ehkä se on juttu, jossa järkikulta pitäis olla mukana ja enempi sitten kaduttaa se, että jostain kumman syystä se just sillon oli... jossain hukassa. Toki liikunta voi ja monille muodostuukin eräänlaiseksi rasitteeksi, mikä on sitten käsiteltävä jollain tapaa.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3