Liikuntamotivaattorit ja... kuka on vuoden urheilija??

Tuossa taannoin hiihtoladulla jotakuinkin kasikymppinen pappa antoi ohimennessään pari hyvää tekniikkavinkkiä luisteluhiihtoon. Kyllä kasikymppinen, hiihtoladulla, ohimennessään. Ja oli muuten hyviä vinkkejä. Se, jos mikä laittaa nöyräksi ja muistuttaa siitä yhdestä liikunnan harrastamisen perimmäisestä tarkoituksesta: on paljon, jos sen ikäisenä jaksan itse kantaa omat kauppakassini saati että viettäisin onnellisia eläkepäiviä vaikka nyt hiihtoladulla. Toki siihen tarvitaan myös hieman tuuria ja sattumaa, mutta liikunnan harrastaminen on varmana yksi edullisimpia, helpoimpia ja vieläpä hauskimpia tapoja pedata itselleen terveempää loppuelämää. Kaikkien ei tarvitse tietenkään harrastaa ja tehdä samoja juttuja, mutta jokaiselle varmasti löytyy jotain ja ainakin se vähimmäismäärä terveyshyötyjen saavuttamiseksi olisi hyvä sitä jotain tehdä, sekä kestävyyskunnon ja lihaskunnon puolesta.

Toinen juttu mikä aina silloin tällöin tulee vastaan, on hämmästely siitä kuinka jaksaa olla niin reipas. Niin reipas, että useampana päivänä liikkuu ja vielä pitkän päivän päälle käy lenkillä. No, mä en pidä sitä oikein minään reippautena ja vielä vähemmän uhrautumisena. Kun se on ihan oikeasti kivaa ja kansankielellä sitä kutsutaan esimerkiksi liikunnan iloksi. Se on vieläpä kivaa monessa vaiheessa: ennen sitä liikuntasuoritusta, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. En ole ehkä ikinä tavannut ihmistä, joka katuisi sitä, että lähti harrastamaan jotain liikuntaa. Että joku tuumaisi päivän päätteeksi, että muuten oli mukava päivä, mutta se kaduttaa kun harrastin liikuntaa tunnin. Sekin jo kertoo siitä, että isolle osalle ihmisistä on varmasti joku muu juttu esteenä, kun se, että liikunta olis pahasta, tylsää tai jollain tapaa tosi kurjaa. Ehkä se on se lähtemisen vaikeus.  Se on juttu mistä pääsee kyllä ajan kanssa yli. En nimittäin oo varmaan koskaan tavannut myöskään ihmistä, joka olisi ottanut liikunnan osaksi elämää pitkäksi aikaa ja katuisi sitä.

Vaikka oon aika-ajoin hyvinkin tavoitekeskeinen, ei mikään suoritus tai tavoitteen täyttyminen koskaan mene edelle noiden kahden motivaattorin. Eli terveyden ja liikunnan ilon. Jokainen tietty saa harrastaa liikuntaa ihan mistä tahansa syystä, enkä minä taikka kukaan muukaan ole sanomaan mikä on oikein. Terveys on kyllä sellanen juttu, jonka liikuntaharrastus saa aikaan, jos ei itsetarkoituksena, niin bonuksena ikäänkuin kaupanpäälle. Tietysti sillä oletuksella, että mukana on tervettä järkeä. Tällaisia ajatuksia oon viime päivinä pyöritellyt päässäni. Omia liikuntamotivaattoreita olen pyöritellyt ihan muuten vaan ja muiden ihmisten liikuntamotivaattoreita vähän siksi, kun esimerkiksi tänään opiskeltiin koko päivä sydämen ja verenkierron sairauksia.

Ja sitten vielä loppukysymys:

Tänään TV2 ja Suomen Urheilugaala. Kenestä toivotte/toivoitte vuoden urheilijaa ja miksi? Mä toivon kyllä herroista Niskanen ja Jauhojärvi. Kummastakin. Ja syystä että, no kyllähän sen kaikki tietää. Olisihan moni muukin varmasti hyvä valinta, mutta jotenkin olympialaiset on vaan korkeammalla kaikkea muuta.

Saa toki kertoa myös omia liikuntamotivaattoreitaan :).