sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Hiihtohuumaa Laajavuoren baanalla

Tänään jotain vähän kolmen jälkeen meidän eteisessä:

J: Meinasikko hiihtää kympin? Se olis sellanen 45 minsaa..
T: Haahhaah. Empä tiiä, jos vaikka ainakin vitosen. Fiiliksen mukaan, en oo vielä niin hyvä, että voisin tolleen ajatella. Sitä paitsi mulla meni viime viikolla kymppiin jotain tunti viis minsaa!
J: No joo, läppä. Hyvää lenkkiä!
T: Moikka

--- Joku puolitoista tuntia myöhemmin, sama paikka ---

T: Mooooi.
J: Moi.
T: Vitsi arvaa mitä, hiihdin yli 15 kilsaa ja samassa kohin kun viimeks oli kymppi täynnä oli nyt jotain kakstoista...Vitsi miten siistiä, hei hirvee nälkä, hiihtokin sujui paljon paremmin taas kun viimeks. Joka kerta tuntuu paremmalta, joo ei sitä kuule tiiä vaikka voiskin hiihtää kympin 45 minsaa, heh. Kuules kun en vaan malttanut lopettaa, vähänkö oon innostunut ja kehittyykin niin vauhdilla ja, ja, ja....

--- Ties kauanko kestävä puheenvuoro hiihdosta, miten niin oon innostunut? ---

Hiihtopummi
Fiilikset on kieltämättä kovin samanlaiset kuin vuonna 2007 (vai oliko se 2006, taisi olla) kun tein niitä ihka ensimmäisiä juoksulenkkejä. Joka ikinen kerta jaksoi pidempään, juoksu oli helpompaa ja juoksu kulki kovempaa. Kehitys oli niin valtaisaa, että päätä huimaa. Oon ihan varma, että te lukijat tiedätte mistä mä puhun? Siitä kuherruskuukaudesta jonkun urheilulajin parissa ja sellainen mulla on nyt menossa luisteluhiihdon kanssa, totta tosiaan!

Tapissa oleva innostus ja (vielä toistaiseksi) nopea kehittyminen on kieltämättä vastustamaton kombo liikuntaharrastuksessa. Kyseisen harrastuksen jatkuessa ei homma tietenkään ole yhtä voittokulkua. En todellakaan väitä, että suhde muutuisi jotenkin huonommaksi harrastuksen jatkuessa, ehei! Oma juttunsa on kuitenkin tämä uuden oppimisen jalo ilo. Hyviä fiiliksiä ja oppimisen iloa saattaa saada myös liikuntajutuista, joista ei sitten pysyviä, ainakaan säännöllisiä, juttuja muodostukaan. Mitä ikinä mieli tekee, täytyy ihmisen kokeilla ja hetkessä eläminen on tärkeintä! Alkuhuumaa olen toki kokenut yhdessä jos toisessa lajissa. Samoin sellaista satunnaishuumaa, laji on aika-ajoin tiiviistikin "läsnä", painuakseen taas hetkeksi taaemmalle. Tämä alkuhuuma tuntuu kyllä sen sorttiselta, että tää on pian ihan pysyvä juttu. Sikäli mikäli terveys sallii eikä ilmastonmuutos multa talvikelejä vie!

Mistä te ootte viimeksi kokenut alkuhuumaa? Tai mitä vaan huumaa? Mistä kaikesta ootte kokenut sitä erityisesti?  Kertokaa, se on niin inspiroivaa!

P.S. Muistakaa mahdollisuus seurata blogia myös facebookissa, määkin yritän muistaa että se on siellä!

6 kommenttia:

  1. Tuo fiilis on kyllä yhden sortin parhautta :) Viime kesänä aloin käydä kuntorasteilla suunnistamassa - eka kerta sitä lajia kouluvuosien jälkeen. Jäin heti koukkuun ja loppukesästä oli ihan mahtava tajuta, miten paljon oli kehittynyt. Nyt odottelen ensi kevättä, jolloin rastikausi taas alkaisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut orastava haave oppia suunnistamaan ja tuossa alempana kommentoiva anuk onkin lupaillut mua vähän opastaa siinä. Oon siitä ihan tosi innoissani ja luulen, että varmana tykkään!

      Poista
  2. Viimeksi oli huumaa ennen joulua, kun pääsin kesän jälkeen taas eka kertaa suksille :) Nää on tämmöisiä toistuvia "alkuhuumia" useimmiten, mutta yhtä ihania. Liikunnanriemuunhan nämä mulla yleensä liittyy, mutta myös kaikkeen muuhunkin uuteen esim. opiskeluissa johonkin tosi mielenkiintoiseen juttuun tai johonkin muuhun, mihin alkaa perehtyä. Siitä haluaa tietää kaiken :) Tai vaikka, kun aloittaa tosi hyvän kirjan lukemisen, niin ei malttaisi lopettaa ollenkaan ja pitää etsiä kaikki muutkin saman tekijän tai samantapaiset kirjat. Luonnossa liikkuessa kokee monesti ihastunutta huumaa (en oo ihan höperö, ehkä ;), kun on kaunista tai näkee jonkin eläimen yllättäen. Pohjoisen revontulet oli jouluviikolla hienoimpia, mitä olen nähnyt, taivaantäydeltä värien leikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, revontulet kuulostaa kyllä hienoilta, mä en oo koskaan oikeen kunnolla nähnyt, höh! Joo, opiskeluissa toi on kyllä totta ja samaten kirjoissa.. Ja sitten jossain ihan jonnin joutavissa asioissa.. Esim. äsken lueskelin puhelimesta pitkän tovin Tšuktšeista (alkuperäiskansa koillisessa Siperiassa), ihan vaan kun telkkarista kattelin just Ville Haapasalon ohjelmaa ja se hengaili niiden kanssa.. :D.

      Poista
  3. Muistan kans tuon fiiliksen, kun alkoi juosta enemmän (aina oon juossut sellaisia pyrähdyksiä). Se oli tosi hyvä tunne, kun kerta kerralta jaksoi pidempään. :) Pitkän tauon jälkeen tunne ei ole sama. Sitä vaan jotenkin ei enää osaa arvostaa sitä vitosta tai kymppiä, vaikka ehkä pitäisi, kun välissä on pitkä tauko. Mutta kun se ei ole enää elämän eka vitonen tai kymppi. :)

    Mä koin tänään huumaa, kun uskalsin mennä avantoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi avantojuttu oli varmana siisti, luinkin sun kirjotusta ihan innoissan. Mulla on yhen työkamun kanssa ollut puhetta, että se joskus ottais mut mukaan.. Näinkö pitäis tänä talvena yrittää!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3