tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ihmiskoe ja videokevennys

Tämä sairaslomailu ja laakereilla lepäily on ollut myös jonkinsortin yhden henkilön empiirinen ihmiskoe (jonka olisin kyllä mielelläni jättänyt suorittamatta). Muutamia juttuja olen laittanut merkille sekä muilta alansa ammattilaisilta kuullut tästä omasta kropastani.

Ensinnäkin tuo paino. Jollain lailla ironista se, että olen ehkä vuoden pari hokenut tuota pari kiloa pois -läppää ja nyt, humps vaan, olen siellä oman unelmapainoni huitteissa, eli 65-66 kilossa. Totta kai kyseessä on, jos ei täysin niin lähes täysin, lihaskudoksen menetys. Eli en ole ollenkaan innoissani. Ihmiskokeen kuuma peruna tuleekin olemaan tulevaisuudessa. Kuinka saan takaisin nuo menetetyt jalkalihakset ja pysyä samaan aikaan tässä painossa??? Tyhmempikin tajuaa, että se tarkoittaa rasvakudoksen korvaamista lihaskudoksella. Voisikohan se onnistua, vaikka tuo muutamamasta kilosta eroon hankkiutuminen oli niin turkasen hidasta (mutta kuitenkin tällä kertaa sentään etenevää) puuhaa silloin tapaturmaa edeltävästi? No se on ainakin käynyt selväksi, että lihaskudoksen hävittäminen on ihan helkkarin helppoa hommaa ja tässä asiassa elämä on niin epäreilua!

Toinen itsehavaittu asia on vedenjuonti. Mähän oon tuskaillut kaikenmaailman aineenvaihdunta- ja vatsantoimintaongelmien kanssa. Simsalabim, niitä ei enää ole. Liikunta auttaa, lisää kuituja ja sössönsöö. Varmasti totta ja omalla kohdalla ei siitä olekaan kyse. Ainoa minkä olen keksinyt syyksi, on vedenjuonti. Olen pyrkinyt juomaan riittävästi ja juomiseni onkin varmaan jotakuinkin samaa luokkaa, mitä aina on. Nyt on kuitenkin herännyt ajatus, että juonko sittenkään normaalitilanteessa (eli kun liikunta on vahvasti elämässä) riittävästi? Ehkä en. No tämäkin ihmiskoe saa päätöksensä sitten joskus.

Kolmas juttu on sydän. Matalasta leposykkeestä olen kyllä ollut tietoinen ja siitä kuulin joka käänteessä. Tilanteessa kuin tilanteessa syke vaihteli neljässä kympissä ja piirun päälle. No sitten tuossa ottivat EKG:n. Urheilet varmaan paljon? En oikein tiennyt oliko se kysymys vai toteamus. Myöhemmin hän kertoi EKG:ssä olevan muutoksia, joita runsaasti urheileville ihmisille saattaa tulla ja joista ei tarvitse huolissaan olla. Myöhemmin tekstistä luin, että pq-aika on normiarvoja pidempi ja joissain kytkennöissä esiintyi lievää varhaista repolarisaatiota. Tietty piti vielä googlata, että tarvitseeko ruveta odottamaan äkkikuolemaa. Ihan varmuuden vuoksi. Ei tarvitse. Nuo sydänmuutokset on kai tyypillisempiä kestävyysurheilun harrastajalle ja vaikka juoksu on ollut pari viimeistä vuotta kohtuu vähäistä, niin eihän se sydän sitä tiedä mitä sitä on harrastettu.

Loppuun vielä videokevennys (huomaa taustamusiikki!)



Joo. Olen siis alkanut harjoitella täysipainovarausta. Kuva eilisaamulta. Illalla sujui jopa tuota paremmin, mutta tänään onkin sitten paljon häjympää. Sekös kismittää. Nilkkaan juilii vähän, akilleeseen vähän enemmän ja eniten polven takana oleviin jänteisiin (tai jonnekin sinne taakse). Jostain kai se kroppa yrittää liikkuvutta repiä kävellessään, jos ei jalkaterä hievahdakkaan. Sätkimiseksi kutsuu Jarppa meikän menoa. Kotona pyrin nyt mahdollisimman paljon menemään ilman keppejä. Ulkona ne täytyy olla, koska tuntuma alustaan on niin heikko. Ilman ei onnistu mitenkään. Keppejä, molempaa, täytyy joskus myös käyttää siksi, että pitää ihan oikeasti päästä eteenpäinkin. Hidasta on nimittäin meno ilman tai yhden kepin turvin. Niin hidasta, että jos huomenna olis tarkoitus lähteä autolla jonnekin, niin voisin illalla lähteä ylittämään parkkipaikkaa.

2 kommenttia:

  1. Huomaatko että käytät kyynärsauvaa väärällä puolella. Yhtä sauvaa käyttäessä sen kuuluu olla terveen jalan puolella, toisin sanoen paino siirtyy kipsatulta jalalta terveelle ja terveeltä sauvalle. Kipsatun jalan puolella sauva ei tässä tapauksessa hyödytä mitään, päinvastoin. T. pikkutarkka pilkunviilaaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä huomasin sen aika nopeesti tuossa aamupäivän aikana.. Ei että olisin varsinaisesti tiennyt, mutta kokemus opetti :D. Empä ajatellutkaan, että se ton videon hetkellä vielä oli noin, hyvä kun huomasit! Kuhan ei kukaan ota opetusvideoksi :D. Meno on kyllä kohtuu haparoivaa muutenkin, heh!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3