tiistai 3. helmikuuta 2015

Nuhanenän bataattisosekeitto


Aamun lehdellä oli teemaan sopiva juttu. Flunssa jatkuu siis edelleen. Tämän ja huomisen päivän sairaslomailen. Jos torstaina sitten aamuvuoroon. Viikonloppuna olisi luvassa yövuoroja, joten toivottavasti tämä flunssa selättyy ennen sitä täysin, sillä yövuorot on omalla kohdalla melkoinen infektioportti. Vähän harmittaa, koska treeneissä oli hyvä buusti meneillään, mutta minkäs teet. Mulla tahtoo tuo nuha mennä silmiin aina aika pahasti ja niistämisestä aukiolevan nenänpään lisäksi ruvella on nyt myös silmäkulmat. Se on pirullinen tunne se.

Eilen keräsin kaikki voimanrippeet (sekä ruokatähteet) ja värkkäsin bataattisosekeiton. Ainoa ruoka, jota kuvittelin voivani syödä ja sillä elelinkin aamupuuron jälkeen koko päivän. Suurinpiirtein sama kadenssi jatkuu tänäänkin, keittoa tuli sen verran runsaasti. Tällä kertaa bataattisosekeitto sisälsi seuraavaa:
  • yksi jättiläisbataatti
  • kaksi sipulia
  • kolme valkosipulin kynttä
  • tilkka oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • parasta ennen päiväykset ylittänyt ranskankerma
  • yrtti-ruohosipuli koskenlaskijan jämät
Helppoo kun mikä. Senkun keittelee kasvikset kypsäksi, soseuttaa, heittelee loput jutut joukkoon ja keittelee vielä hetken. Sosekeitot on yksi niistä sapuskoista, jonne voi työntää parhaat päivänsä nähneitä juttuja ja ruoka on silti ihan superhyvää.


Nyt on selkeesti menossa bataattikausi. Siis meikäläisellä, kasvukaudesta en mene sanomaa, kun suoraansanoen en tiedä. Syön kyllä kasviksia ja vihanneksia monipuolisesti, mutta aika usein on joku suosikkikasvis meneillään, mistä tekee mieli kokkailla. Milloin kesäkurpitsa, milloin ruusukaali ja nyt se taitaa olla bataatti. Palatakseni tähän kasvukautaan, perus kurkku-tomaatithan kannattaisi jättää tällä hetkellä hyllyyn, maku ei todellakaan ole parhaimmillaan ja hinnat hipoo pilviä. Silti ihan perus salaattisalaatti kuuluu mun päivittäiseen ruokaan, enkä ole osannut siitä luopua. Yksi ihan mielenkiintoinen (ja ennen kaikkea järkevä) näkökulma ruokailuihin voisikin olla enemmän sesongin mukaan syöminen.

4 kommenttia:

  1. No voi kökkö, toivottavasti flunssa menee nopeasti, että päästään taas treenaa yhdessä! Toi bataattujuttu alkoi kiinnostaa. Mulla alkoi selvästi slowfood-kausi kun päivät oon itsekseni. Tänään tein lasagnee ja runebergit :D

    VastaaPoista
  2. Mäkin tykkään bataatista. Viime kesänä grillattiin bataatteja, joita oli kieritelty öljyssä ja kanelissa. Nam! Ja voi flunssa sentään. Toivottavasti menee ohi pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitsi, grillattua bataattia, vähänkö kuulostaa hyvältä. Flunssa onneksi on ehkä menossa pois. Ainakin tänään tuntuu sille. Ihan tervetullutta koska järjestyksessään viides päivä neljän seinän sisällä alkaa pikkuhiljaa hajottamaan :D

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3