sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Spinningmaraton

Viikonloppuna se sitten oli. Nimittäin elämän eka spinningmaraton. Flunssa oli ohi ja pääsin kuin pääsinkin sinne osallistumaan. Vähän sitä jännitin, että miten käy. Monta kertaa (tai niin monta kuin tuo kyseinen tapahtuma on ollut) oon meinannut sinne osallistua, mutta jokakerta on ollut jotain muuta tai tapahtuma on ollut jo loppuunmyyty. Nyt pelkäsin, että se jotain muuta on flunssa, mutta ei se sitten ollut ja hyvä niin. Oli nimittäin ihan superkivaa!

Miellän aika pitkälle niin, että pitkän treenin raja kulkee n. kahdessa tunnissa. Ainakin treenattaessa maratonille. Käytännössä tuo tarkoittaa n. 20 km.n juoksulenkkiä. Kilometreillä ei sinänsä ole väliä, vaan treenin kestolla. Yleensä kuitenkin suunnittelen treenini siten, että nytpä juoksen tietyn lenkin joka on tietyn mittainen ja aikaa menee sitten sen mitä menee. Tiedän, että myös juoksua harrastavat ihmiset toimivat toisin päin; nytpä juoksen kaksi tuntia, kilometrejä sitten menee mitä menee. Itse oon oikeastaan vasta nyt jalkavammaisena tutustunut tuohon aikaa vastaan treenaamiseen; crossaria tietyt minuutit, uintia tietyt minuutit jne. Kolmen tunnin pyöräilysessio oli siis asetelmana mulle uusi. Mikään oma toimenpide (ts. polkeminen lujaa tai hiljaa) ei siis vaikuta lopputulokseen, vaan lopputulos on se kolme tuntia oli intensiteetti mikä hyvänsä. Sekä tuon seikan että etenkin edesmenneen flunssan vuoksi selviytymissuunnitelma pyöräilyyn oli ottaa se rauhallisesti ja siinä onnistuinkin. Pyöräilyseurana mulla oli työkaveri Jane ja tietty muutamakymmentä muuta pyöräilijää ja pari tapahtuman ohjaajaa.

Loppujen lopuksi tuo kolmetuntinen sujui ihan superhyvin. Aika tuntui lyhyemmältä, kuin esimerkiksi puolimaraton, vaikka siihen käytetty aika on lähes puolet vähemmän. Intensiteetti tietysti on vähän eriluokkaa kuin nyt. Seuraavalla kerralla täytyy ehkä revitellä ihan vähän enemmän. Janesta olin kanssa ihan superylpeä! Tää oli (varmaan?) sen eka pidempi urheilu ja ylipäänsä sen tekeminen on niin innostunutta ja tahdonvoimaista, että siitä on varmana vielä vaikka mihin! Omat energiat oli turhaan mukana, sillä tapahtumassa oli sen verran hyvä tarjoilu. Ainoana miinuksena ehkä se, että screeniltä näytettävä pyöräilyvideo oli reitiltään aika lyhyt ja kuvattu ihan viime päivinä (= harmaa ja sateinen!). Vinkkinä voisi sanoa, että jos pyöritettävä video olis ollut kesäpäivänä kuvattua Keski-Suomalaista maisemaa, niin Kona Storessa olis maanantaina jonoa! Joskin tuon videon hyviä puolia on tietty se, että kuvaa oli mulle rakkaasta Laajavuoresta ja siinä pyöräiltiin myös vähän niinkun meille kotiin. Joskin siinä vaiheessa aikaa taisi olla jotain puoltoista tuntia jäljellä, heh!

Pyöräilyn jälkeiset fiilikset oli aika jännät; jaloilla oli jotain tehty, mutta pitkään juoksemisen iskutustuntemukset puuttui täysin. Oikeastaan nyt vasta oivalsin ihan konkreettisesti jutut korvaavista liikunnoista jalkojen säästämiseksi. Ehkä se siis olisi ihan fiksua ruveta taas katselemaan sitä oikeaa pyörää, vaikka oon kyllä päättänyt, etten tee mitään kalliita hankintoja ennen kuin tulevat opintovapaakuviot on selvillä. Loppulukemat oli 3h9min.23s. keskisyke 129 ja maksimitkin vajaan 160. Siinäpä ne tuli sitten kerrottua myös viikon liikunnat.

Keväällä uudestaan!


4 kommenttia:

  1. Aikaisemmin osoitit kiinnostusta blogissani mainitsemaan kestävyystutkimukseen, nyt siitä järjestetään uusinta: http://www.kihu.fi/kesto2014/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos ihan tosi paljon infosta! En taida jalkaoireilujeni kanssa uskaltaa hakea nyt tälläkään kertaa. Äääh. Ehkä noita joskus vielä tulee! Pyöritätkö muuten noita Jyväskylä trail runners -facesivuja. Mukava olis lähteä joskus porukkaan mukaan lenkille, kunhan tässä joskus (PIAN!) toipuis tästä sitkeääkin sitkeämmästä vammasta!

      Poista
  2. Noi spinnimaratonit on huippuja. No en oo kyl itse koskaan osallistunut, mutta noin niinkuin ajatuksena. Mun mielestä meidän salilla on ollut jotain 6 tunninkin settejä joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Näin niinkun periaatteessa kannatan sitä eteenpäin liikkumista, mutta kokemuksen arvoisia on kyllä myös nuo paikallaan tehtävät jutut. Omalla kohdalla se vaatii kyllä melkoista kanttia :D

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3