tiistai 19. marraskuuta 2013

Ortopedin vo:lla

Eilen tuli tosiaan käytyä ortopedin juttusilla tuosta jalasta.

Tuomio oli seuraava: Plantaarifaskiittia, sitäpä sitä. Pienikin oireilu tai outouden tunne treenatessa muuttaa pidemmän päälle jalkaterän toimintaa siten, että sekundäärivaivana oireita ilmenee akillesjänteessä, jossa ei mitään "vikaa" ole. Plantaarifaskian kiinnityskohdassa sensijaan oli palpoiden arkuutta, joten siellä se jyllää vaikka ei lyhyillä lenkeillä varsin ole tuntunutkaan. (Varsinaista kipua mulla ei siinä kohdassa ole tuntunut, mutta "outoutta" ja "eriparin tunnetta" kyllä. Olemassaolon tunnetta.) Mulla on rakenteeltaan korkea jalkaholvi ja se (ainakin/myös) tuolle plantaarifaskialle altistaa.

Hoidot: Venyttely, venyttely, venyttely. Kylmä ja hieronta. Venyttely. Ja se kortisoni-injektio. Yölasta on sitä puutuilua aiheuttanut, eikä siitä ole merkittävää vastetta tullut (nyt siis oon jo tovin ollut sitä käyttämättä), joten sen voi heittää hevonkuuseen. On kuulemma enemmän sellainen villitys. Vuoden kuluttua oireiden alkamisesta voisi leikkaushoidon arviointi olla tarpeen, mutta yli 90% PF-vammaisista on vuoden kuluttua oireettomia. Tässäkin tapauksessa tarkoitus olisi, että leikkaushoitoa ei vaihtoehtona tarvitsisi pohtia. Yhtenä uutena hoitovaihtoehtona se mainitsi veren oman plasman, mutta siitä on vielä aika vähän näyttöä ja se hoito on vielä myös siihen nähden aika kallista. Tottakai mun piti fanaattisena, (ei vaan, oikeesti kriittisenä) kehittyvän lääketieteen kannattajana tarkistaa suomi24:stä (ei vaan, oikeesti Terveysportin tietokannoista) mistä on kyse ja se tarkoitti ilmeisesti tätä.

Mitäs sitten? No vaikka mulla on vähän tuota kortisonia kohtaan kammo, niin kuitenkin sen injektion otin. Etenkin kun sitä toukokuussa tulksetta kokeiltiin. Suositus siitä oli niin vakuuttava ja kuulemma vielä toisen injektion voisi ottaa, mikäli tämä ei vastetta anna. Tuo mun kortisoni-injektiokammo liittyy lähinnä siihen, että se mukama pistettäisiin väärään kohtaan. Tuo väärään kohtaan pistäminen ei tietysti tuo toivottua tulosta, ei siinä mitään, mutta ihan väärään kohtaan pistäminen saattaa taas aiheuttaa mittaviakin haittoja. Pikaisen kelailun tuloksena ajattelin, että ehkä tuon luokan ammattilaiselle kortisoni-injektio on samanlainen rutiinitemppu kun meikäläiselle grammasen Panadolin antaminen. Näin kärjistettynä.

Mitä vielä? No ensinnäkään en aio juosta yhtään tippaa niin kauan kun jalassa on outoja olemassaolon tuntemuksia. Pelkästään kipua en aio pitää mittarina, vaan noissa kahdessa jalkaterässä on oltava täysin samanlainen tuntemus kun aamulla nousen sängystä ylös. Näin alkuun laitan mun rakkaan juoksuharrastuksen, joka ei ole kunnolla vielä alkanutkaan, pakettiin. Vähän käyn ajatuksissa pyyhkimässä pölyjä pois sen päältä ja aukaisen vasta jouluaattoaamuna hölkkäämällä 30 minuuttia aamuvuoroon. Tarvittaessa siirrän tuotakin päivää vielä. On kohtalaisen helppoa tehdä tuollaiset selkeät säännöt. Helpompaa, kuin kuulostelu.

Mies kysyi kortisoni-injektiosta kerrottuani, että sainko kiiltokuvan. En saanut, mutta sain...

NÄITÄ

JA TÄMÄN.

8 kommenttia:

  1. Voi hemmetin PF.. Toivottavasti toi kortisoni auttaisi.

    Oot käyny varastamassa mun Karhun rullan sillä aikaa kun olin töissä! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vein sulle irttareita pussin tilalle.. :D

      Poista
  2. No mutta hyvä kuitenkin, että kävit lääkärissä. Varmasti hyvä päätös olla nyt kokonaan juoksematta. Ja ajattele, mikä ihana joululahja tuo olisi. <3 Toivoisin itselleni samanlaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä Paras kun hetkeks unohtais koko juoksemisen mahdollisuuden.. Tsempit!

      Poista
  3. Saitko sä mitään venyttelyohjeita tuolta, että miten pitäisi venytellä? Pitäisikö tuon kortisonin auttaa tuossa paranemisessa vai pelkästään poistaa oireita?
    Hassua että sinulla korkea jalkaholvi altistaa tuolle, minulla altistuksen taas tekee madaltunut jalkaholvi. Itse pidän lastaa uskollisesti joka yö ja ehkä se auttaakin, mulla on tosin omaan jalkaan tehty muotilla tuo lasta.
    Tää vaiva on kyllä aika peestä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne perusjutut, jalkapohja ja pohkeet jne. Varmaan sen kortisonin teho kaikenkaikkiaan riippuu pitkälti siitä paljonko siinä on tulehduksellisia elementtejä mukana. Sikäli mikäli osuu sen lisäks just oikeeseen kohtaan..

      Musta tuntuu, et just sen korkean jalkaholvin takia tuo lastakaan ei oikein pelitä. Kauheeseen paniikkipuutuiluun heräilin, jos vähänkään liaan iso kulma. Ehkä tää joskus..

      Poista
  4. No olisi voinut muistinkin antaa.

    Pikaisia tervehtymisiä sinne päin.

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3