keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kohti kahvakuulatuntia!

Eilen aamulla kävin vetämässä monitoimitalolla tässä taannoin suunnitellun salitreenin. Kroppa tuntui aika tuoreelta ja kävi jopa mielessä, että kohtapuoliin voisi hieman kokeilla nostaa harjoituspainoja. Eilen en sitä kuitenkaan tehnyt, sillä tälle aamulle on varattuna kahvakuulatunti Killerin liikuntakeskukseen. Ja hyvä, etten tehnytkään, sillä pieniä domsseja tässä on siitä huolimatta nyt ilmoilla! Ajattelin siis hommata kymmenen kerran kortin tuonne Killerille. Siitäkin huolimatta, etten mikään ryhmäliikuntaihminen olekaan. Ja vastoin aiempia kokemuksia, aion kokeilla myös muita jumppia, kuin spinningiä.

Periaattessa tuo ryhmäliikunta on ihan kivaa, mutta oon silti selkeesti sellainen yksinäisiä lajeja harrastava ihmistyyppi. Tykkään touhuta ja suunnitella kaiken itse. Toiset kaipaa ohjaajasta tsempparia, musta taas tuntuu, että tuo tsemppari saattaa joskus jopa sotkea oman pään sisällä käytyä tsemppausta. Lisäksi kavahdan vähän sitä, että täytyisi vapaa-ajalla olla menossa johonkin tiettyyn kellon aikaan. Mulle sopii se, että lähden lenkille heti kun siltä tuntuu, tai vaihtoehtoisesti vasta kun siltä tuntuu. Jokatapauksessa tulen lenkille lähtemään, vaikkei sille ole tiettyä kellonaikaa määriteltykään.

Miksi siis salikortti? No tuo salikortin hankinta sovittiin parin työkaverin kanssa ja kyllä musta tuntuu, että se voisi olla hyvää vaihtelua tähän yksin puurtamiseen. Meillä oli suunnitelmissa käydä kerran viikossa jollakin ohjatulla tunnilla. Näin tuo kortti kestää sopivasti sinne vuodenvaihteeseen. Salitouhuni aion hoitaa jatkossakin monnarilla. Lenkilläkin on tarkoitus käydä. Liikuntamääriä on tarkoitus pitää yhtä korkeina kuin Vaarojen maratonin alla, mutta vuodenvaihteeseen saakka aion tehdä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu kaikkein mielekkäimmältä.

Ensi vuoden alusta on tarkoitus taas suunnitelmallisemmin ruveta juoksemaan. Tuon lihaskuntotreenin toivon kyllä jäävän osaksi liikuntaviikkoja vaikka viikottaiset juoksukilometrit nousisivatkin korkealle. Ajatuksena olisi myös tässä talven aikana katsoa vähän syömisten perään. En ole ylipainoinen eikä mulla ole mitään laihduttamisen tarvetta, mutta ei lienee haittaa olisi, jos paino muutaman kilon tippuisi. Tuo pieni painonpudotus voisi tälläiseen syys-/talvihöntsäilyyn sopiakin. Varsinaiseen maraton treenaukseen ei kuitenkaan (ainakaan itsellä) sovi minkäänlaiset painonpudotus -ajatukset. Siinä saattaa helposti mennä ojasta allikkoon ja kehitys ottaakin takapakkia.

Mutta nyt tää lähtis sinne kahvakuulatreeniin, heippa!

P.S. Oon tosiaan joskus sitä painoa tiputtanutkin, siitä jonkin verran Taustaa -välilehdellä blogini yläreunassa. Käykäähän lukaisemassa, jos kiinnostaa :).

3 kommenttia:

  1. Mahtavaa reeniä sinne! Ite oon kans enemmän sellanen yksin uurastaja, mut kyllä sitä joskus kaipais lenkkiseuraa. Miula ei oo ketään kaveria joka juoksis. Eilen pyyhälsin jonkun lenkkiporukan ohitse ja melkein kysäsin jo, että mahtuuko mukaan ja ketä työ ootte, mutta heidän vauhtinsa oli sen verran hidasta, ettei sit tullu siihen peesiin jäätyä. Joskus kävin jumppaamassa ihan urakalla noilla ryhmätunneilla, kyllä niissä hien hyvin pintaan sai ja hommat tuli hoidettuu hyvin, mut ahdistuin siitä akkojen määrästä aivan hirveesti :D not for me, mut viimeaikoina oon taas alkanu haaveilla just kahvakuula tunneista ja pumpista.

    VastaaPoista
  2. Ei vitsi, että nauratti toi Hiluvitkun kommentti :D Tiedän tunteen, vaikka mulle onkin aika sama onko ne akkoja vai ukkoja. Välillä vaan tulee semmonen ihmiskammo, että mieluummin menee pimeeseen metsään juoksentelemaan kuin salille tai uimahalliin.

    VastaaPoista
  3. Mä oon kuulkaa pohjimmiltani ihan samanlainen :D.

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3