keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Huilille hop!

Tämä viikko lähti varsin napakkaasti käyntiin, kunnes tämä aamu toi pienen vastaiskun. Vasen (kaikki mun kehon tapahtumat on aina vasemmalla) lonkka oli niin jäätävän kipeä, että hetken kelasin pääsenkö koko työharkkaan tänään. No lähdin kuitenkin ja hyvä, että lähdin. Joku (ehkä limapussi) on varmaan ottanut joko pumpista, todennäköisesti kuitenkin eilisestä spinningistä, nokkiinsa ja vähän nyt vihoittelee.

Tämän alustuksen tarkoitus ei ollut (jälleen kerran) valitella vaivoistani, vaan johdattaa itse asiaan. Nimittäin siihen, että aion nyt olla hurjaakin hurjempi ja pitää sekä tämän että ensi viikon liikuntataukoa. En yhtään epäile (tai no joo, epäilen kaikkea vähän) etteikö tuo lonkka rauhoitu muutamassa päivässä, mutta tämä juoksuton ja pomppimaton aika (jota on nyt ollut viime viikkokin) ei ainakaan ole ollut jalkaterälle haitaksi ja nyt tämän lonkan myötä tähän sitten päädyin. Toivottavasti lepo menee perille ja ensi viikon jälkeen tilanne olisi kaikkinensa mennyt taas hieman eteenpäin. Rupesin myös tuumasta toimeen ja varasin ajan osteopaatille ja se aika on sitten toukokuun alussa.

Suurinpiirtein ensimmäinen ajatus oli, että ompahan tässä nyt sitten paljon aikaa muihin juttuihin. joskaan en yhtään tiedä mihin (no vaikka siihen opiskeluun joo). Liikunta on kuitenkin tosi iso osa mun elämää ja jo ajankäytöllisestikin lohkaisee siitä ison siivun. Liikun ehkä keskimäärin 7-8h viikossa ja tuohon kun lisää matkat, varusteiden kasaamiset, pukemiset, riisumiset, suihkut ja pyykkäämiset, niin liikuntaan kulutettu aika helposti jopa tuplaantuu. Harvoin tulee pidettyä vastaavalla ajatuksella taukoa kuin nyt, joten jännä nähdä miten aika oikein kuluu. Uskon kuitenkin, että tämä on nyt viisasta hoitaa näin. Eipähän tarvitse sitten miettiä, että kannattaako tuolla lonkalla tänään urheilla vaiko ei ja samalla tulee myös tuo selkeä lepo tämän kantapään/jalkaterän osalta kokeiltua.

Näillä eväillä tulevaan viikkoon. Fiilis on anyway hyvä!

Menneen viikonlopun eväät: Suomalaista mättöö ja Espanjalaista leffaa.
Ehkä kerkeen nyt katteleen toisen, jos kolmannenkin, näistä.



4 kommenttia:

  1. Mä nyt näköjään kommentoin jokaiseen tekstiin.. Mutta toinen taukoilija täällä moi! Kummasti se aika sitten kuitenkin vaan menee, vaikka sitä ei liikuntaan käytäkään. Hyvä, että sait varattua ajan osteopaatille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, just hyvä! Ehkä ihan tervetullutta vaihtelua.. :). Joo, vähän niinkun teidän kommentoijien kannustuksesta rupesin tuumasta toimeen!

      Poista
  2. Pöydän antimet näyttää hyvältä! :P

    Toivottavasti tauko auttaa ja osteopaattikin kuulostaa hyvältä. Onneksi varasit vihdoin sen ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Oon samaa mieltä. Oon ollut aina huono varaamaan aikoja yhtään mihinkään ja tämän kanssa kun on tullut hypättyä siellä sun täällä, niin oon varmaan vielä huonompi..

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3