torstai 17. huhtikuuta 2014

Pikaiset kuulumiset

Reilu viikko blogihiljaisuutta takana, kuten myös liikuntahiljaisuutta. Tällä viikolla olen kylläkin palaillut liikuntoihin. Mitään ihmeitä ei tänäkään aikana ole kerinnyt tapahtumaan. Olen muun muassa..
  • ...tehnyt viikonloppureissun junalla pohjanmaalle. Oli mukavaa äitin, veljien ja siskon kanssa. Pitkään aikaan en myöskään ole matkustanut sillä niin kovin legendaarisella taajamajunalla, jossa eräskin hetki tuli vietettyä reilut kymmenen vuotta sitten muutettuani Jyväskylään opiskelemaan.
  • ...ollut äärinmäisen väsynyt. Joinain päivinä jopa niin väsynyt, että olen ihmetellyt sitä itsekin. Erilailla väsynyt, mitä koskaan ennen. Se on asia, josta olen hieman ollut hämilläni. Tuota väsymystä on ollut pitkin syksyä ja talvea, mutta nyt se on ollut jollain tavalla erilaista.
  • ...saattanut loppuun toisen työharjoitteluni. Ensi viikolla on muutama työpäivä sekä jonkin verran kouluhommia, mutta luvassa on huomattavasti rennommat kaksi viikkoa. Siitä syystä aion palata edelliseen komponenttiin vasta viikon kahden kulutta, mikäli vireys ei ala tasaantua.
  • ...käynyt toisen työterveyskustanteisen käynnin fysioterapeutilla, joka suopsitteli kiropraktikkoa. Epäili SI-nivelen aiheuttavan tätä problematiikkaa mitä on ollut. Kerroin varanneeni jo aiemmin ajan osteopaatille. Kuulemma ihan yhtä hyvä vaihtoehto.
  • ...tsempannut mun veljeä tulevalle extreme runille, johon ne mun toisen veljen kanssa extempore ilmottautuivat. Käytiin ihan kenkäostoksilla sen kanssa ja vähän myös hölkkäämässä. Oon niin iloinen siitä, että se on innostunut.
  • ...suorittanut onnistuneesti taas muutaman tentin ja pohtinut ahkerasti mihin sitä haluaisi suuntautua näissä opinnoissa.
  • Toipunut viime viikkoiasesta flunssasta varsin hyvin.

Sellaista näin päällisin puolin. Mitä teille kuuluu? 

Nyt alkakoon rento ja rauhallinen pääsiäisen aika kaikilla!

2 kommenttia:

  1. Tiivistettynä kauheesti töitä, arkirimpuilua (kotona vaatekasoja sekä puhtaista että käytetyistä vaatteista, lehtipinoja, villakoiria, kärsiviä kukkia, likaiset ikkunat jne), loppuopintojen kokoonhaalintaa, vaihtoehtohoitoja ja ihan mahottomasti unta. Koska muisti ja havainnointikyky on myös viime aikoina ollut tosi hyvä, löysin parvekkeelta sinne ehkä kaksi viikkoa sitten viileään laitetun tomaattikeiton ja jääkaapista kolme viikkoa vanhan makaronilaatikon jämän... Oujee. Kesää ootellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihan kun minä.. :D. Mua rupes naurattamaan kun ajattelin, että näillä keleillä se tomaattikeitto on mun mielestä kohta enemmänkin niinkun uudelleen lämmitettyä.. :D.

      Ihanaa kyllä kun tulee kesä!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3