lauantai 15. kesäkuuta 2013

Jukolaan? Sulkavalle? Joroisille?

Olen viimeisen vuoden aikana monesti miettinyt, että yksi mielenkiintoinen taito, joka olisi mukava osata, olisi suunnistus. Työni puolesta olen saanut viime aikoina kohdata muutamia takavuosina menestyneitäkin suunnistajia ja he ovat tarinoillaan inspiroineet tuota ajatusta. Tänään täällä Keski-Suomessa starttaa myös maailman suurin suunnistustapahtuma Jukolan Viesti, jota on kisattu vuodesta 1949 alkaen. Aamun lehdistä on saanut lukea tapahtumasta jo useampana päivänä ja onkin mielenkiintoista fiilistellä ajatuksella, että jonain päivänä olisi itsekin mukana tapahtumassa. Suunnistustaidon harjoittelussa olisi minulle todella haastetta, sillä kartanlukutaitoni on kyllä aivan olematon. Oon suunnistanut elämässäni tasan ne kerrat, kun peruskoulussa on siihen pakotettu. Ja silloinkin varmaan muutaman kerran vain ja ainoastaan sinne viimeiselle rastille, jossa sitten reippaammat ovat kertoneet mitä aiemmilla rasteilla on ollut. Harrastin tuolloin yleisurheilua, mutta suunnistus ei vain iskenyt muhun millään asteella. Viisitoista vuotta myöhemmin on kuitenkin ajatukset ja asenteet suunnistusta kohtaan muuttuneet ja haluaisin kuulua siihen osaan suomalaisista, jotka voivat reilusti sanoa omaavansa edes kohtalaisen suunnistustaidon!

Blogimaailman kuulumisia Jukolasta voi käydä lukemassa täältä ja täältä, kun Tahtoo kuntoon -blogin Aku ja Hearts & Minds -blogin sansu starttaavat tänään osuuksilleen Venlojen viestissä!

Toinen mielenkiintoinen laji on soutu ja soudun osalta tapahtumana tietysti tänä vuonna 46. kertaa järjestettävät Sulkavan Suursoudut. AKn kanssa on muutaman kerran puhuttu, että ensi vuonna kyllä lähdetään! En oikein osaa selittää mistä tuo mielenkiinto kyseistä tapahtumaa kohtaan nousee. Soutu on laji, joka vaatii sekä kestävyyttä että lihaskuntoa. Olisi myös mielenkiintoista osallistua tapahtumaan, joka vaatii "tiimityötä". Kirkkoveneeseen tuskin koskaan saa porukkaa kasaan, joten silläpä lähinnä tuota parisoutusarjaa on tullut funtsittua. Jos yhtenä vuotena osallistuisi niin maratoniin kuin tähän tapahtumaan voisi itseään todellakin kutsua monipuoliseksi kaveriksi. Soudussakin haastetta riittäisi, kysykääpä vaikka mun mieheltä! Se nimittäin tietää, sillä oon joskus ollut sen mukana kalastusreissuilla. Hyvän kunnon lisäksi tuo soutaminen vaatii myös kykyä mennä suorinta reittiä sillä veneellä. Kukapa haluaisi usean kymmenen kilometrin matkalle enää lisäkilometrejä ottaa?

Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin, on sitten triathlon. Sen osalta voisi tietysti mainita Finntriathlonin, joka on Joroisilla tänä vuonna 28. kertaa kisattava puolimatkan kisa. Olenkin jo aikapäiviä sitten päättänyt, että kun yllän maratonjuoksussa sinne itseä tyytydyttävälle tasolle, annan siitä itse itselleni palkinnoksi maantiepyörän. Myös uimakoulu olisi käytävä, sillä vaikka osaan uida kohtalaisella tekniikalla rintauintia, niin vapaauintia en kyllä handlaa. Triathlonissa olisi monenmoista haastetta, suurimpana haasteena lienee juuri tuo uinti. Nuo kaksi ensimmäiseksi mainittua olisi sellaisia mukavia vaihtelujuttuja, mutta triathlon on lajina niin huikea, että sitä voisin kuvitella ihan todella jonain päivänä harrastavani.

Triathlonmaailman kuulumisia voi käydä lukemassa täältä, kuinka aloitteleva niobe kyllästyi juoksusta seuranneeseen sitkeään rasitusvammaan ja monipuolisti harjoitteluaa ja täältä, kuinka ihan tavallinen kaveri Jupekki treenaa kohti elokuista ironmania.

Sulkavan Suursoutujen osalta mulla ei ole mitään blogia tarjota, mutta mikäli teillä on, niin vinkatkaapa ihmeessä. Niin paljon on muutakin kuin juoksu (okei, myöhemmissä postauksissa voinkin sitten kirjoittaa ultramatkoista ja etappijuoksuista). Kestävyysurheilu on onneksi "ikäystävällinen" laji ja siinä olen minä kohta kolmekymppinenkin vielä niin nuori kaveri! On ihana ajatella kuinka paljon on vielä mahdollista kokea ja tämänkaltaisilla haaveillahan on yleensä tapana toteutua, mikäli niitä oikeasti tahtoo :).




6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Oon itse kans suunnitellu alustavasti soudun alottamista, tänä vuonna Pirkan soutuun ekaa kertaa. Pirkan soutuun on mahdollista ilmoittautua kirkkoveneeseen niin, ettei tarvi olla koko veneellistä kavereita. Veneeseen kuuluu kokenut perämies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoo. Täytyykin pitää mielessä tuo soututapahtuma.. oon vähän jumittunut tuohon Sulkavan Suursoudut ajatukseen..

      Poista
  2. Minullehan tulee tänä kesänä täyteen kymmenes osallistumiskerta Sulkavan souduissa. Kaikki siis kirkkoveneellä. Maratonia en ole vielä juossut, mutta kaikkiin muihin tapahtumiin verrattuna Sulkavan soutu on raskain, mihin olen osallistunut. Monotonista liikettä 60 kilometriä ja tuhansia ja tuhansia toistoja. Juoksun lopettaa, kun tuska kasvaa riittävän kovaksi, mutta soutaessa täytyy vain jatkaa, kun kaveritkin jatkavat. Välillä tuntuu, että en pääse veneestä pois, kun kroppa on soudun jälkeen niin jäykistynyt. Kuulostaa raadolliselta, mutta joku taika tuossa on, kun vuosi vuoden jälkeen löydän itseni veneestä, vaikka aina soudun jälkeen ilmoitan, että ensi vuonna en lähde tähän rääkkiin. Joka tapauksessa suosittelen kokeilemaan. ;)

    Googlaamalla löytyy paikallisia kirkkovenejoukkueita. Jyväskylästäkin löytyy monia. Soita ja kysy, pääsisikö kokeilemaan. Uskon, että moneen otetaan mielellään mukaan Sulkavallekin. Toki ei kaksikko tai vuorosoutukaan huono vaihtoehto ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjottelehan oikeen inspiroiva postaus tulevasta soudusta :). Ihailtavaa kyllä toi sun monipuolisuus näissä jutuissa :).

      Poista
  3. Oho! Vähänkö hämmennyin kun mainitsit miut! :D Pakko sanoa, että hetkeäkään en ole katunut monipuolistamista, koukuttavaa on jo pelkkä treeni ja tapahtumia en oo edes ehtinyt vielä testata...

    Tsemp!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Sulla on niin hyvä tekemisen meininki :). Ja jos tällänen vähän triathlonista kiinnostunut lukis vain ja ainoastaan noita kokeneiden konkareiden edesottamuksia (joita joo, tulee lueskeltua myös), niin johan sitä säikähtäis ennen ku kerkee kärpänen edes purasta :D.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3