maanantai 30. toukokuuta 2016

Voi tätä autokansaa..

Luin muutama päivä sitten YLEn uutisen Liikenneviraston selvityksestä, jonka mukaan puolet automatkoista on mitaltaan alle viisi kilometriä ja neljännes alle kolmekilometriä. Vielä vuosi takaperin mulla ei ollut ajokorttia ja autollisen kansakunnan mielestä olin varmasti jäävi arvostelemaan tätä yksityisautoilun luvattua valtakuntaa. Nyt on kuitenkin asia toisin, eli hyvällä omalla tunnolla voin tuota asiaa edelleenkin hämmästellä.

Kuvituskuvana talvista työmatkapyöräilyä


Oon nyt reilut puolivuotta ollut ajokortillinen ihminen ja ajattelinkin vähän punnita, mitä hyvää ja hyötyä tuo ajokortti on mun elämään tuonut ja millaisia huomioita olen asian suhteen tehnyt. Autoa mulla ei edelleenkään ole, mutta jonkinlainen käyttöoptio mulla on Jarpan autoon ajatuksella, jos hän ei tarvi, niin voin kyllä käyttää. Edelleenkin kuljen pääosan matkoista pyörällä. Ihan jo siksikin, että mun perusarki pyörii suunnilleen kolmiossa, jonka sivut on noin kolmen kilometrin mittaiset. Eipä siinä paljoa autoa tarvitse.
  • Arvokkain hyöty liittyy liikuntaan ja harrastamiseen: on niin simppeliä heittää sukset autoon ja kurvailla jonnekin ladun varteen, jos Laajavuoressa ei latuja ole vielä tehtynä. Niin kävi viime talvena sen muutaman hassun kerran kun pääsin hiihtämään. Harrastusten ja liikunnan suhteen lienet myös muita etuja tulee myöhemmin ilmi.
  • On ihan jees, kun kaupasta voi ostaa enemmän ruokaa mitä käsin tai pyörällä saisi roudattua kerralla.
  • Huono homma on ollut tajuta, että autolliseen elämään pääsisi luiskahtamaan kohtalaisen helposti, jopa minä: kas vain, ulkona sataa vettä, menempä autolla uimahallille. Koska vesisade. Ikävä sitten polkea takaisin saunanraikkaana sateessa.
  • Hyvä homma on kuitenkin se, etten kovin pahasti ole siihen luisunut. Tai jos satunnaisesti luisun, yhytän oheen sen kauppareissun. Ehkä siinä fiilataan itseä linssiin, mutta olishan siellä kaupassa käytävä joka tapauksessa.
  • Ehdottomasti hyvä homma on se, että pääsee käymään siskon (ja etenkin hänen muksujen) luona ihan millon vaan. Reilu 13 km suunta on kuitenkin sellainen matka, jota ei ihan pienessä hetkessä iltasella taita. Ja treenitreffejäkin on yksinkertaisempi tehdä!
  • Lisäksi pääsee käymään Etelä-Pohjanmaalla päiväseltään. Tämä noin niinkun tarpeenakin on ilmaantunut vasta hiljan.
  • Muiden mielestä varmaan hyvä homma on se, että pitkillä matkoilla voi ajamista jakaa.
Siinäpä ne. Edelleenkään en kuitenkaan koe, että auto olisi mikään välttämätön väline. Jos olisin yksinäinen ihminen, en edelleenkään ole varma olisinko valmis maksamaan ensinnäkään autosta ja toisennakaan sen vuotuisista kustannuksista.

Tavallaan ymmärrän sen, kuinka helppoa on luiskahtaa taittamaan matka kun matka autolla. Ihminen kun perusolemukseltaan on laiska ja hakee aina helpointa keinoa suorittaa arjen velvollisuudet. Viiden kilometrin työmatka pyöräillen on kuitenkin ehkä maailman yksinkertaisin tapa lisätä arkiaktiivisuutta viikkoihin. Tämä asia koskee niin liikuntaa harrastavia kuin liikuntaa harrastamattomia ihmisiä. Se, että harrastaa paljon liikuntaa ei mun mielestä ole hyvä syy olla muissa asioissa inaktiivinen. Onhan inaktiivisuus todettu tutkimuksissakin itsenäiseksi terveysriskiksi. Työpaikkojen ja kuntien tulee toki tehdä pyöräily mahdollisimman yksinkertaiseksi, mutta vetovastuu on kuitenkin ihmisellä itsellään ja se vaatii omien toimintatapojen perinpohjaista tarkastelua ja sinnikästäkin ajattelutavan muutosta. Oli olosuhteet pyöräilylle kuinka kehnot hyvänsä, ei muutama kilometri suuntaansa ole oikeasti juuri mitään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3