keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kuukausi sitten kävin uimassa ja nyt taas!

Käytiin Pn kanssa huhtikuun alussa Aalto Alvarilla järjestetyssä tunnin (vai puolentoista?) mittaisessa "uimakoulussa". Kyseessä oli siis kertaluontoinen juttu, kaupungin liikuntapalvelujen järjestämä. Kerran ennenkin oon kyseisen minikurssin käynyt. Noin niinkuin periaatteessa tarvitsisin varmaan uimiseen ihan pidempiaikaista opetusta, mutta tällä hetkellä mulla ei riitä innostus taikka aikakaan siihen. Haluaisin kyllä oppia uimaan vapaa-uintia ja sen verran luottamusta tuo pieni oppituntikin asiaan antoi, että kyllä sitä voi ihan keskenänsäkin harjoitella.

Muutaman kerran oon sen jälkeen käynyt uimassa. Joo, tarvitsisin varmasti sitä harjoitusta myös paljon enemmän kuin kerran kuukaudessa, mutta alku se kai sekin on, heh! Ekalla kertaa mulla oli kaverina uintia enemmänkin harrastava entinen työkaveri ja häneltä sain myös muutamia vinkkejä asiaa. Ennen kaikkea sain sitä puuttuvaa itseluottamusta, kun hän mun uintia katsellessaan totesi, että ihan samanlaista, jopa heikompaa, oli hänenkin menonsa kun vuosi takaperin uimisen uimakoulussa aloitti. Ja niinpä hän tänä päivänä painattaa menemään volttikäännösten siivittämä kuin vanha tekijä. Uimaan kun ei kuulemma opi kun uimalla vaan.

Niinpä oon päättänyt hylätä mun tasaisen tappavan rintauintijunttaamisen, olkoonkin että joudun altaan päässä haukkomaan happea ja muuta mukavaa. Tähän saakka oon rakastanut 50 metrin allasta ja mun puolesta allasväli olis saanut olla kuinka pitkä hyvänsä. Nyt joudun kuitenkin toteamaan, että 50 metriä on ihan liian pitkä pätkä mun vapaauintiharjoitteluun. Se menee kyllä, päästä päähän, vapaauintia, mutta hengityksen palautuminen ottaa kärsivällisyyteen nähden ihan liian kauan aikaa. Viimeisellä kerralla hylkäsin kovapäisyyteni ja vaihdoin puolen välin jälkeen rintauintiin ja taas uusi lähtö onnistui vapaauinnilla. Niinpä uiskentelin puolituntia salin päälle ihan sujuvasti... Ja joo, ehkä treenienkin pitäisi kestää kauemmankin kuin puoli vaivaista tuntia!

Vapaauinnissa mulla menee enemmän tai vähemmän vettä nenään ja mulla se tuntuu kyllä ihan saakelin ärsyttävältä limakalvoilla, joten oon ottanut käyttööni nenäklipsin. Se on siitäkin hyvä, että opin kunnolla hengittämään ulos myös suun kautta, rintauinnissa kun mulla oli pitkään tapa hengittää ulos vain nenästä. Oon myös päättänyt, että yritän keskittyä vaan yhteen komponenttiin kerrallaan ja se on se, etten nostaisi sitä päätä liian ylös vaan kääntäisin sitä. Riittävästi. Ihan sama missä kulmassa on kyynärpää ja miten jalat potkii. Katsotaan nyt kuinka tässä ominpäin edistyn vai edistynkö ollenkaan. Oon kyllä aika varma, että edistyn, jos vaan jaksa itseni raahata sinne uimahallille. Ehkä tästä syntyy sellainen positiivinen kierre, että kun edistyn, myös motivoidun siitä enemmän.

Aika hullulta tuntuu kirjoitella ja jaaritella liikunnasta, joka tavallaan kiinnostaa ja tavallaan taas ei. Kovin on kompleksinen tämä mun ja uinnin suhde. Yleensä kun olen aina into piukassa menossa tekemään milloin mitäkin, niin tämän asian kanssa on vähän eri fiilikset. Uinnin suhteen siis poikkean (en kovin usein, kuten harrastusaktiivisuudesta huomaatte) säännöstä, jonka mukaan liikunnan pitää olla ennenkaikkea hauskaa. Ja poikkean siitä siksi, koska en vaan yksinkertaisesti osaa vielä uida riittävän hyvin sanoakseni onko se homma hauskaa vai ei.

Hommasin myös triseminaarista talvella Headin uimalasit, jotka on parhaat ikinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3