Kyllä täällä tarkenee!

Ehkä viisi vuotta sitten en ikinä olisi uskonut päästäväni suusta mitään vastaavaa, mitä tämä postaus tulee sisältämään. Olin henkeen ja vereen vannoutunut kesäihminen ja vihasin talvea. Vihasin sitä kaikissa sen muodoissaan, niin lumisena kuin lumettomana, kylmänä kuin leutona. En tiedä olenko ylipäänsä vihannut silloin enemmän vai ollut muuten vaan mustavalkoisempi, jälkimmäistä ainakin! Vanhemmiten sitä jollain erikoisella tavalla seestyy asioihin, eikä talvi tunnu enää yhtään niin pahalta. Ei edes silloin, kun ulkona paukku kolkyt raatia pakkasta. Kesä se on edelleen mun lempi vuodenaika, mutta onneksi meillä on myös kolme muuta vuodenaikaa.

Ulkoillen

Nuorempana, sanotaanko pikkuaikuisena, en harrastanut yhtään mitään talvijuttuja. Harrastin toki, mutta samoja asioita, kun kesälläkin: juoksua ja punttia lähinnä. Olin myös vakaasti sitä mieltä, että molemmat on paljon kivempaa kesällä. Jopa punttisali, koska onhan se ihan paskaa kävellä sinne salille talvella! Olen sillä tavoin onnekas, että kylmä (tai kuumakaan) ei vielä tähän ikään mennessä ole haitannut harrastamista, joten juoksu on sujunut lähes kelillä kuin kelillä. Edelleen olen sitä mieltä, että juoksu on pääosin miellyttävämpää niinä kolmena muuna vuodenaikana, ihan jo kevyemmän vaatetuksenkin vuoksi. Oon kuitenkin löytänyt sen oman talvijutun, eli hiihdon. harrastuksen, jota voi harrastaa vain ja ainoastaan (lumisena) talvena. Tää on varmasti vaikuttanut mun ja talven suhteeseen, jota voi jopa jonkinlaiseksi rakkaudeksi kutsua.

ja urheillen,

Toinen juttu on se, että vasta viime vuosina olen oikeasti oppinut pukeutumaan! Askel kerrallaan. Ensiksi silloin 15-16 -vuotiaana heiluttiin, salaa tietenkin, ilman pitkiä kalsareita ja pipoa. Ihan vaan, että tukka olis nätti ja reidet mahdollisimman ohuet. Aika nopeasti sitä tajusi, että aivoja nyt ei ainakaan kannata jäädyttää ja pipo löysi tiensä puusta päähän. No, jossain vaiheessa sitä tajusi, että pitkiin kalsareihin voi sijoittaa euron taikka pari, kunnes vihdoin viimein ne farkutkin muuttui toppahousuiksi tarpeen niin vaatiessa. Okei, yksi (puoli)kunnollinen talvipuku ja viisi toppatakkia Vilalta, Vero Modalta, Onlyltä, mistä milloinkin. Joka vuosi tietenkin uusi. Urheilu opetti pikkuhiljaa satsaamaan kunnon kerrastoihin, kunnes vihdoin ja viimein ne kukkaron nyörit aukesi myös kunnon talvitakille, joka ei tukehduta sua leudolla kelillä, pitää tuulen, rännän ja veden sekä on vielä lämmin, vaikka ulkona paukkuu pakkanen.

kyllä täällä tarkenee!

Kaksi juttua siis: talviharrastus ja ihan oikeasti oikeanlainen pukeutuminen. Pieni hinta siitä, että aamulla hymyilyttää pukkarilla. Taitaa se myös vähän olla niin, että ikä opettaa olemaan kapinoimatta asioita vastaan, joihin mikään kapina ei auta. Onneksi niin päin! Joka tapauksessa on ollut ihan hullua huomata, että nykyään jopa nautin talvesta, ihan vilpittömästi!

P.S. Näillä pakkasilla blogit on taas pullollaan asenne ratkaisee -hypetystä, mitä pakkasurheiluun tulee. Oon jollain tapaa aika täynnä sitä (vaikka syyllistyn samaan myös itse, hah) ja tahdonkin sanoa, että pukeutuminen ja omat tuntemukset ratkaisee. En näe mitään järkeä siinä, että joku lähtee vetämään lenkkiä kolmenkympin pakkaseen keuhkojen huutaessa hoosiannaa vain, koska asenne. Ei kai se synti ole matolla juosta, jos tykkää niin enemmän, kuin pakkasjuoksusta. Kukin tyylillään, kunhan jotain sen oman terveyden eteen.