Uuden harrastuksen huumaa!

Tämän toistaiseksi vielä varsin lyhyen pyöräilyharrastukseni myötä olen erityisen hämmentynyt parista jutusta eniten. Jotain ihmellistä vapauden tuntua siinä on, kun varsin lyhyessä ajassa pääsee porhaltamaan maisemiin, jotka lähes maalta kotoisin olevasta tuntuu niin kovin kotoisilta. Eli tietysti sinne missä kakka haisee ja ihmiset liikkuu traktoreilla! Vielä vähän kauemmaksi pitäisi polkea, niin muuttuisi ne pellot aakeeksi laakeeksi millaisia olivat ne lapsuuteni pellot. Mun mielestä ihan kohtalaisen hyvä vastine sille, etten pääsee omin jaloin juoksemaan lähimetsään.Toinen hämmentävä juttu on pyöräilijöiden tapa nostaa toisillee kättä. En vaan mahda sille mitään, että se hymyilyttää mua noviisia. Harmillista, että juoksijoiden keskuudessa tapaan törmää vain harvoin, sillä kyllä siitä hyvä mieli tulee. Toki juostessakin tulee tsemppaavia ilmeitä ja hymyjä saatua ja jaettua itsekin, mutta harvemmin niin rehtiä ja reilua morjestamista kuin pyöräilijöillä (näemmä) on tapana.

Vaikka tässä vuoden sisällä olen kärsinyt mm. PF/jalkateräkipuilun huipennuksen sekä operatiivista hoitoa vaatineen nilkkamurtuman, on tässä vuoden sisään nautittu myös kuherruskuukausia uusien harrastusten parissa. Ei lainkaan huono siis. Ensinnä tuo hiihto ja nyt taas pyöräily. Eletään siis vaihetta kun joka ikinen lenkki menee paremmin kuin edeltävä ja pikkuhiljaa oppii lisää asioita. Joka kerta jotain uutta. Ihan sairaan hienoa! Vaikka ikävä lenkkipoluille ja maratonharjoittelunkin pariin on välillä kova, niin kyllähän nämä uudet ulkailmassa tehtävät kestävyysurheilulajit tuota tuskaa on helpottaneet ja paljon. Enkä epäile hetkeäkään etteikö nämä uudet lajit olisi juoksun rinnalla hamaan tulevaisuuteen saakka, kun näistä vastutuksista tämä jalka toipuu.

Kuntoutuvalla nilkalla pyöräily sujuu hyvin. Lukkopolkimien käyttöönottoa arkailin, mutta kun sen vasemman lukon sääti kaikkein löysimmällä, saa tuon kipeän jalan helposti irti. Joskus saattaa vähän tuntua, jos huolimattomasti irrottelee. Toki myös tunnen sen nilkan olevan paljon jäykempi ja pyörityksen olevan erilaista verratten oikeaan. Luulen, että siitä syystä Kovasti yritän kuitenkin keskittyä pyörittämään polkimia samaan malliin ja pyöräily lienet mitä parhainta kuntoutusta. Pikkuhiljaa myös lihakset alkaa tottumaan uuteen harrastukseen. Niin ja kansankielellä perse myös. Jn kanssa myös vähän säädettiin satulan paikkaa, joka helpotti alussa tuntuneisiin polvitaipeisiin ja nyt polvitaipeessa tuntuu lähinnä joskus tuossa vammaisessa jalassa. Nuo ajoasennon säädöt lienee ikuisuuskysymys ja todellisuus avautuu ehkä vasta sitten, kun tulee poljettua jotain ihan tosi pitkiä matkoja.

Sellaisia pyöräilykuulumisia tällä kertaa. Nyt lähden kävelylenkille kävelylle (hohhoijaa!) ja kyseisen kuolettavan tylsän puuhan aion hyödyntää käymällä tutustumassa läheiseen street workout -paikkaan. Jos vaikka saisi jonkinlaisen treeninkin tehtyä. Kertokaahan muuten te kaikki Keski-Suomalaiset pyöräilyharrastajat kivoja pyöräilyreittejä ja -lenkkejä. Ilolla otan vinkkejä vastaan!