sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Inspiroitumista

Yhdessä jutussa oon hyvä. Nimittäin inspiroitumaan ja välillä suunnittelemaan etenkin harrastuselämää varsin korkealentoisestikin. Kuitenkin käytännöntasolla oon ihminen, joka tykkää tehdä sitä tiettyä juttua paneutuen. Niinpä, jos juoksuttaa, tulee päästä juoksemaan enemmän kuin kerran viikossa ja sitä rataa. Tosiasia siis on, että kaikkia harrastushaaveita ei ainakaan yhtäaikaisesti ole mitenkään mahdollista toteuttaa. Siellä ne kuitenkin hautuu päässä (tai vaihtoehtoisesti unohtuu ja sekin on ihan okei). Onhan tässä elämä aikaa.



Varsin helppoa tuo inspiroituminen ja korkealentoisuus on varsinkin tässä tilassa, kun hikiliikunnan kokemisesta on aikaa ja oma kroppa on kaikinpuolin hidas ja kankea. Ei ollenkaan oma. Tosiasia varmaan on myös se, että tää korkealentoisuus kaikenmaailman uusien juttujen suhteen lässähtää vasten seinää, kun ihan todenteolla pääsen tekemään ja palautumaan. Nimittäin silloin oon varmaan niin liekeissä ihan vaan juoksulenkkeilystä, mavesta ja leuanvedosta. No nyt kuitenkin kehiin sitä korkealentoisuutta:

~Aikuisten telinevoimistelu / Tankotanssi

Mähän oon pikkulapsena telinevoikannut ihan kilpaa ja olishan se hauska kokeilla kaikkee. Ja kun ne telinevoikkaajat on niin käsittämättömän voimakkaita ja notkeita yhtäaikaa. Tankotanssissa sama homma. Kaikenlaisia siistejä temppuja. Oikeastaan the thing voisi olla ihan mikä vaan sirkuskoulu, jossa opetella omalla kropalla tehtäviä temppuja. Koska temppuilu on vaan niin parasta. Seuraan instassa Oona Kivelää (@oonakofficial) ja se on kyllä yks inspiroivimpia tyyppejä siellä.

~Läskipyöräily

Ja nimenomaan läskipyöräily talvella tai syksyllä metsässä taikka jäällä (jälkimmäisellä joo tosiaan talvella, hahhah). Oon nähnyt tuolla poluilla pyöräilijöitä pimeässä ihan tosi kirkkaiden valojen kanssa ja melkein nään ittenikin siellä kruisailemassa. Varmana supersiisti harrastus sekin.

~Lumikenkäily ja/tai retkiluistelu

Ylipäänsä talvihaikkailu talvisin kulkuvälinein kiinnostaa. Miksei myös retki-/tunturihiihto? Retkiluisteluradat Jyväsjärvellä on ollut nyt mitä parhaimmassa terässä. Joku talvi vielä pitää päästä pohjoisen tuntureille toteuttamaan itseensä.

~Aikuisten yleisurheilukoulu

Yleisurheilua oon kanssa joskus harrastanut kilpailumielessä. Tarkalleen ottaen noin 14-vuotiaaksi saakka. Oon kirjoittanut siitä ja sen aikaisista tuloksista postauksenkin, klik. Edelleenkin nuo tulokset ovat aikuisiällä testaamatta. Ihan ohjattukin yleisurheilukoulu saattaisi kiinnostaa.

Sellaisia inspiroitumisjuttuja tällä kertaa. Harrastusten lisäksi pari urheilutapahtumaakin on to do -listalla. Juoksutapahtumia tietysti siellä sun täällä ja useammansorttisia, mutta myös jotain muuta on vähän fiilisteltävä. Nimittäin Jukolan viesti ja Sulkavan soutu. Niin ja puolimatkan triathlon, Joroinen tietysti olis aika klassikko. Näihin on joskus mentävä.



Sellainen huono puoli itessäni on, että oon tosi huono menemään mukaan uusiin juttuihin ihan yksikseni. Sellaisiin ohjattuihin juttuihin. Lisäksi mulla on tosi vähän kavereita, jotka on yhtään samanlaisia inspiroitujia, kuin itse oon. Joitain vuosia sitten tutustuinkin yhteen tyttöön, joka oli mun ohjaaja yhdessä sairaanhoitajaharkassa. Hänen kanssaan oon viime vuosina käynyt mm. painonnostokoulussa ja suunnistuskoulussa. Hän kuitenkin muutti syksyllä Tampereelle ja se on surettanut mua vähän väliä. Aikuisena ei todellakaan oo yhtään helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja siksi onkin erityisen yllättävää ja iloista ollut tutustua häneen. Toki voisin itse olla parempi tutustumaan tai parempi tarttumaan juttuihin ihan itekseenkin, mutta vaikeaa se on. Varmasti kuitenkin ihan saavutettavissa oleva juttu, jos tarpeeksi haluaa.

Nähtäväksi jää, kuinka kauan nuo asiat kutkuttaa ja tuleeko joskus jotain tehtyäkin. Vaikka noin pääsääntöisesti oonkin sitä mieltä, että haaveet tulee toteuttaa, on asia myös niinkin, että tälläisen inspiroitujan elämä olisi varsinaista kaaosta, jos lähtisin kaikenlaista touhuamaan. Lisäksi, kun kuitenkin pedanttiudessani tykkään tehdä sitä yhtä juttua vähän enemmän ja vähän keskittyneemmin. Eli kyllä, haaveilua voi olla vain haaveilunkin vuoksi. Sen päivän varalle, että se yksi juttu ei yhtä-äkkiä enää kiinnostakaan. Tai onnistu. Sekin päivän oon kohdannut erinäisten vammojen vuoksi ja siksi varastosta löytyy mm. luistelusukset ja cyclocrossi.

Mistä sä oot inspiroitunut? Ootko sä hyvä menemään itekseen vai tarvisitko kaveria? Entä onko sulla paljon harrastus kavereita?

2 kommenttia:

  1. Niin tai sit ne sun kaverit on vaivaisia eivätkä pysty tekemään tollasia juttuja. :p Kyllä mä lähtisin sun kanssa vaikka minne (no en kyllä ihan minne tahansa sentään), jos tilanne olisi eri kuin se todellisuudessa on. Ainakin läskipyöräily olis superhauskaa!

    Mä kyllä voin hyvin mennä juttuihin itseksenikin. Saahan niitä kavereita yleensä sit sieltä jutusta, mikä se ikinä sit onkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no sulla on vähän erilainen tilanne joo :). Ja ehkä myös aika tiukka aikataulu, kun koirat jne. vie paljon aikaa. Vaikka niin on kyllä välillä ollut itelläkin :D. Paitsi nyt ei oo kummallakaan, heh :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3