perjantai 23. joulukuuta 2016

Punttisaleilun uudet tuulet -ehkäpä.

Siitä on aika tasan vuosi, kun jahkailin monnarin kohtaloa mun elämässä. Korkeakoululiikunta ja kaupunki eivät tahtoneet päästä sopimukseen liikuntamaksuista ja uumoilin jo salin vaihtoa. Loppujen lopuksi oon tän vuoden punttaillut 18€/10x käyntimaksulla, monnarilla juurikin, Mulla oli aika huolella tankattu noita käyntikertoja, mutta nyt alkaa kortti vedellä viimeisiään. Seitsemän kertaa jäljellä, eli jos oikein ahkerasti hyödynnän Aalto Alvaria, saatan kitkutella vauvan syntymään saakka. Tänä vuonna tilanne on toinen. Korkeakoululiikuntalaiset saavat takaisin ilmaisen salin, mutta meitsipä ei enää ole korkeakoululiikuntalainen. Mun kohdalla tämä siis tarkoittaisi sitä että sekä hinnat että ruuhkat tulee pompsahtamaan.

Taitaa siis olla muutakin uutta edessä, kuin pikkuisen syntymä. Uusi kuntosali nimittäin. Vaikkei nyt ihan yhtä isosta asiasta puhuta, kuin vauva, niin iso asia kuitenkin. Ihan hullua, että ihminen voi kiintyä näin kovasti johonkin kaupungin hikiseen liikuntapaikkaan! Niin kovasti, että uusi sali tuntuu melkein erolta. Sitähän se tavallaan onkin, heh. Tiedän kuitenkin, että sellaisessa asiassa kuin kuntosalin valinta, voisi antaa järjenkin ohjailla. Niinpä aion ensi vuonna yrittää jotain muuta, koska ainahan sitä voi palata vanhaan, jos siltä tuntuu. Toki pidätän oikeuden pysytellä myös monnarilaisena, mikäli ei millään pysty ottamaan tätä askelta, hah.

Ihan ykköskriteeri tulee olemaan salin sijainti. Sitten joskus, kun sinne synnytyksen jälkeen palaan, haluan, että salille on nopea kulkea eikä sinne myöskään tarvitse mennä autolla. Tää rajaakin sitten jo aika monta salia pois. Vaihtoehdoiksi  on jäänyt seuraavat kaksi:

GoGo Express Savela:

+ lyhyt matka
+ ehkäpä aika kelpo sali (ainaskin miehen ja muutaman pro-harrastajan mukaan, joiden arviointikykyyn kannattaa luottaa)
+ edullinen hinta (18€/kk tai 198€/vuosi + 18€ liittymis maksu)
+ miehen kanssa sama sali (jossa tuskin vauvan synnytyä treenattais yhdessä kuitenkaan, hah)

- vuoden jäsenyys
- aukeaa viikonloppuisin vasta klo 10 (ja menee kiinni la jo klo 18, mikä aamuihmiselle ei tietysti oo niin just)

Buugi Liikuntakeskus (entinen Killeri):

+ lyhyt matka
+ lapsiystävällinen sali (vauva- ja taaperojumppia ja myöhempää vaihetta ajatellen myös lapsiparkkimahdollisuus)
+ ryhmäliikunnat (jos musta vaikka kuoriutuu synnytyksen myötä ryhmäliikkuja?)
+ paikallinen yrittäjä
+ edellistä paremmat aukioloajat

- paska sali (no ehkä paska on vähän liiottelua, sanotaanko että ei omantyylinen)
- korkeahko hinta (59€/kk, tod. näk. tarjouksia tulee taas tammikuussa)
- vuoden jäsenyys

Tässä pientä vertailua, mitä oon päässäni käynyt. Tuo vuoden jäsenyys on oikeasti jotenkin raskas ja se on negaa molemmissa paikoissa. Babyjumppa taas on positiivinen juttu, mutta on vähän siinä ja tässä, tuleeko sitä kuitenkaan hyödynnettyä. Lapsiparkkia tuskin tulee vauvavuonna edes harkittua. Oon myös miettinyt, että kevätvauvan kanssa tulee todennäköisesti aika mukavasti treenattua myös ilmaisissa "ulkoliikuntakeskuksissa" vaunulenkkeilyn lomassa. Spinningiä mun kieltämättä on vähän ikävä, mutta normi salitreeni on kuiteskin sen ykkösjuttu. Siksipä tuntuukin vaikealta mennä salille, johon jo lähtökohtaisesti tuntuu haastavalta kiintyä. Realistisesti ajateltuna mulla tuskin tulee olemaan myöskään on aikaa (tai menohaluja) juosta jumpasta toiseen, etenkin kun niin moni liikuntajuttukin (sali, juoksu jne.) menee ryhmäliikuntojen edelle. Go Gon maksu on myöskin niin edullinen, että mahdollisest ryhmäliikuntahalut voi käydä hukuttamassa jossain muualla -jopa äitiyslomalaisen tuloilla.

...että eiköhän se ratkaisu vaikuta sitten loppuviimein aika selvältä.

Ja hei. Asioita tosiaan kannattaa kirjoittaa auki. Tässä kirjoitellessa tuli nimittäin mieleen, että tosiaan. Mun salille paluu tuskin tulee tapahtumaan kertarysäyksillä vanhoihin käyntimääriin. Niin ja se kesäkin. Ja street workout. Voiskohan siitä monnarista sittenkin pulittaa sitä suurempaa kertamaksua?

Millaisella salilla sä käyt? Mikä sulle on salin valinnassa tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää?



3 kommenttia:

  1. Tääh, muuttuuko monnari taas ilmaiseksi meille opiskelijoille?! Mistä oot kuullut?

    Toi on kyllä aika paha. Mä kaihdan noita jäsenyyksiä viimeiseen asti, mutta aika yleinen käytäntöhän tuo on, että pitää sitoutua jäsenyyteen. GoGo:lla käy moni kaveri ja ovat tykänneet. Buugista en tiedä mitään (muuta kuin että yksi kaveri on siellä töissä ja tykkää kovasti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun mielestä joo. Joku julkaisu oli facen feedissä, mut en kyl yhtään muista minkä instanssin toimesta.. :).

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3