Hei hei vuosi 2016. Olit hyvä (ja mullistava) vuosi!

Joulu meni kivasti kotona oleillen. Lepäillen, syöden ja liikkuen. Kaikkea sopivassa suhteessa. Kivasti ja nopeasti. Joskus muinoin joulunpyhät ovat tuntuneet kulkevan tappohitaasti, mutta niin se vaan sekin juhla tulee ja menee vuosi vuodelta nopeammin. Kuten nämä kokonaiset vuodetkin. Tiesittekö muuten, että se johtuu siitä, että vanhetessa ihmisen sisäinen kello hidastuu ja siitä syystä ulkoinen aika tuntuu kulkevan nopeammin? Tästä syystä myös lapsen vilkas sisäinen kello kuvitteli parinkymmenen kilometrin automatkan päästä, että ollan vähintään Ruotsissa tai jossain todella kaukana!

Joulupäivän lenkkimaiset

Mulla oli aluksi ajatuksena tehdä samanmoinen vuosikooste, mitä aiempina vuosina. No päädyin kuitenkin kirjoittelemaan vuodesta muulla tavoin. Tänä vuonna kun on tapahtunut todella paljon todella isoja asioita. Vai miltä näyttää:

• ...yhdet paperit ulos ammattikorkeakoulusta.
• ...kolme eri työpaikkaa, joista kaksi ihan täysin uutta.
• ...ihan mieletön määrä etenkin uutta sydänosaamista.
• ...yksi nilkkaoperaatio ja tämän jälkeinen aika ortoosin ja kävelysauvojen kanssa.
• ...vauhdikasta kuntoutumista, paluu juoksutapahtumien lähtöviivalle ja pitkille patikoinneille.
• ...pikkusiskon häät.
• ...yksi vatsassa kasvava pikkuinen ja sitä kautta niin paljon uusia tunteita (ja tuntemuksia).

Joskus elämässä on tuntunut siltä, että se jumpsuttaa tasaiseen tahtiin eteenpäin. Tapahtumat koostuvat pikkuisista asioista, mutta mitään uutta mullistusta ei työ- eikä siviiliasioissa ole ollut eikä myöskään ole näkyvissä tai välttämättä minkäänlaisissa suunnitelmissakaan. Joskus olen jopa miettinyt, että jotain pitäisi jo ruveta tapahtumaan. Aika usein olen niinä hetkinä ottanut tarkasteluun pidemmän ajanjakson. Kolme, jopa viisi vuotta. Se on saanut ajatukseni muuttumaan, pakon edessä kun ei minkäänlaista muutosta tule. Ja kylläpä elämässä tapahtuu. Ihan valtavan paljon isoja asioita. Nyt on ollut vain seesteinen vaihe. Muutokset, toden totta, tulevat kun ovat tullakseen.

Tämä vuosi on sitten ihan yhtä-äkkiä arvaamatta ollut sitä muutoksen aikaa. Jos joku olisi vuosi sitten kertonut elämäni olevan nyt sellaista, kun se on, olisin vähintään hämmentynyt. Seitsemän vuoden seurustelun (+ muutaman vuoden on/off-tapailun :D) jälkeen on vauva toki ollut puheissa, mutta silti hän sai alkunsa varsin vauhdikkaasti. Työelämän suhteen taas ainoa todellinen päämäärä oli päästä työskentelemään juuri sinne, missä tuota teinkin lähes läpi tämän vuoden. Ja täytyy myös myöntää, että helmikuussa nappaillessani Oxynormia postoperatiiviseen kipuun ja maaliskuussa opetellessani jälleen kerran kävelyä, en välttämättä olisi uskonut juoksevani kesäkuussa kymppiä nelosella alkavaan lukuun. Tällä kertaa siis tällaisia positiivisia asioita hämmästelen ja vähän ikävämmät asiat eivät niin olekaan pinnalla, joita myös tähänkin vuoteen on mahtunut. Vaikkakin tällä kertaa aika vähän.

Tulevaan vuoteen toivon ennen kaikkea terveyttä! Sulle, mulle ja ihan jokaiselle!

Jos vuoden kuvista pitäisi valita yksi tätä vuotta kuvaavin kuva, olisi se ehdottomasti tämä rakkaan pikkusiskon otos Lyngstuvasta. Pikkuisen majakan mailta jäämeren rannalta. Pohjoisesta Norjasta. Uuden äärellä.