maanantai 8. helmikuuta 2016

Uniasioita

Reilun kuukauden kerkesin paiskia töitä ennen kuin jäin tällä sairaslomalle. Paluu (vuoro)työhön oli aika haipakka monestakin syystä johtuen, postausideoita olisi ollut miljoona, mutta aika ja energia tietokoneen äärellä istumiseen oli rajallinen. Nyt on paketti kääntynyt päälaelleen, aikaa ja energiaa olisi tässä istua, mutta postausideoiden suhteen pää luo tyhjää. Postausideat kumpuaa yleensä arjen tapahtumista ja ajatuksista ja sillä saralla on nyt suhteellisen köyhää. Ehkä joku idealista olisi kätevä! Sellaista ei nyt ole, mutta kirjoittelenpa silti aiheesta, josta piti kirjoitella jo viikko, kaksi, sitten. Nimittäin uniasioista.


Uniongelmista olen kirjoittanut blogissani ennenkin, kuten myös siitä, että olen aamuihminen. Joskus tosi monta vuotta sitten kärsin todella pahan unettomussjakson elämässäni. Vastaavia ja vähän samanlaisia jaksoja on ollut silloin tällöin tämän jälkeenkin, mutta tuon vuosien takaisen jakson muistan ehkä siksi pahana, koska se oli ensimmäinen laatuaan ja hämmensi siksi aikalailla. En tiedä alkoiko uniasiat siitä, mutta ainakin se jäi mieleeni. Nuorempana mun unihäiriöt painottui unensaantivaikeuksiin ja nyt vanhempana taas aamuöiseen tai jopa öiseen heräämiseen, jonka jälkeen uni ei vaan enää kertakaikkiaan tule. Myös tämän vuoden alku on ollut aika heikkoa unien suhteen. Varsinaisesta unettomuudesta en kuitenkaan puhuisi, sillä joukossa on ollut ihan kelpo öitä ja enemmän sellaisia, joten totaaliseen kierteeseen en ole joutunut. Toisaalta luulen, että aika hyvin hallitsen nämä asiat tänä päivänä, eli todella pahaan unettomuuskierteeseen joutuminen ei enää käykään yhtä helposti mitä se kävi esimerkiksi viisi vuotta sitten. Tämänkertaiset uniongelmat juontaa varmaan monen asian summasta: vuorotyön aloitus, työssä tapahtuneet jutut, jotka kuitenkin jäi mietityttämään vapaa-ajalla, muutamat siviilielämän mietityttäneet asiat (ei mitään isoja, mutta yhtäaikaa monta) ja muutama unihygienian laiminlyönti. Ainaskin ne tuli mieleen, kun asiaa taannoin mietin.

Omalla kohdalla hyvän yöunen ja unensaannin kannalta keskeisiä asioita ovat:
  • tottakai terveellinen ruoka ja liikunta, ei tästä enempää.
  • säännöllisyys nukkumisessa. Siksipä laitan herätyskelloa soimaan vapaapäivänäkin, pyrin välttämään yksittäisten huonojen öiden korjaamista ylipitkillä yöunilla, ei päiväunia (paitsi poikkeustapauksessa ja sopivan lyhyet) jne.
  • rauhallinen ilta-aika kotona. Ei siis liian myöhäistä liikuntaa tai oikeastaan muutakaan myöhäistä heilumista missään noin niinkun pääsääntöisesti.
  • tietokoneen käytön rajaaminen pois illoista (on muuten vaikuttanut osaltaan siihen, että postausideat, kuten tämä, siirtyy ja siirtyy)
  • Clipperin "unitee", joka todennäköisesti on merkityksellinen ainoastaan rutiinien tuojana, hah.
  • tarvittaessa melatoniini.
  • stressaamattomuus´, mikäli ei saa unta tai uni keskytyy ennen aikoja. Väsyneenäkin nimittäin pärjää hetkellisesti jopa paljon tarkkuutta vaativassa työssä. Enää hyvin harvoin mulla iskee "miten mä huomisesta päivästä selviin" -paniikki. Oppia ikä kaikki.
  • tarvittaessa sitten menojen ja tekemisten uudelleen priorisointi.
Lisäksi olen miettinyt, että mua voisi palvella:
  • tietokoneen lisäksi myös älypuhelimen käytön rajaaminen pois illoista.
  • huolilista mielessä olevista asioista. Oon huomannut, että saattaa olla alitajunnassa pieniä mietityttäviä asioita ja etenkin, jos niitä on monta yhtä aikaa, alkaa ne kuormittamaan unta. Isot huolet ja murheet on helpompi tunnistaa ja siten myös käsitellä pois "päiväjärjestyksestä", tai pitäisikö sanoa pois "yöjärjestyksestä".

Ehkä keskeisin oppi on ollut se, että olen päässyt eroon "väsymyksen pelosta", minkä tuo jo kaukainen unettomuusaika jätti. Toki varmasti mietin nukkumisasioita ehkä keskimääräistä enemmän, mutta se lienee luonnollista. Toiset on vaan parempia nukkumaan kuin toiset. Itse en koe hyväksi sitä, että nousisin pois sängystä tekemään jotain muuta. Toki saatan lueskella tai jotain, mutta omalla kohdalla en ole kokenut sitä ratkaisevaksi teenkö sitä sängyssä vai sohvalla. Ilta-aikaan en kyllä mene "ennen aikojani" sänkyyn pyörimään. Sen sijaan jos yöllä herään, eikä uni enää tule, makoilen kyllä siellä sängyssä. Oon myös miettinyt, että vuorotyö ei ehkä loppuelämää tule minulle sopimaan. En kuitenkaan koe, ainakaan vielä, kärsiväni siitä niin paljoa, että vuorotyö estäisi tarttumasta muuten mielekkääseen työtarjoukseen. Vuorotyössä on vaan oltava todella paljon tarkempi unihygieniasta säännöllisyyden suhteen kun taas päivätyössä tuo säännöllisyys tuodaan lähes tarjottimella.

Kertookahan te lukijatkin kokemuksia aiheesta, jos haluatte. Tai vaikka hyviä vinkkejä hyville yöunille. Hyviä unia kaikille!

P.S. Mitä tykkäätte uudesta bannerista? No onhan se nyt ihan amatööri, mutta rakkaudella väännetty ja ihan meikäläisen ATK-skillsien rajamailla käyttäen apuna ilmaissivustoa nimeltä PicMonkey ja tietty kuvankäsittelyn kuningasohjelmaa nimeltä Paint, hah!

4 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä sulla! Itsekin tiedostan nuo asiat, mutta varsinkin noi illan rauhoittaminen ja tietokoneen käyttö iltaisin ovat kompastuskiviäni. Tänäänkin tulin agilitytreeneistä kotiin klo 22 ja nyt istun koneella, kellon ollessa yli puolenyön.. Kännykkää en en käytä iltaisin, mut ehkä se ei kauheasti tässä pelasta. :D

    Mä kyllä nukun normaalisti ihan ok, mutta liika stressi (psyykkinen tai fyysinen) näkyy unissa heti. Kuten nyt toi viime viikko, kun viisi peräkkäistä yötä heräilin tunnin-kahden välein miettien opiskelujuttuja. Siitä aina tietää, että nyt viimeistään pitäis rauhoittua.

    Hieno on banneri! Taidokasta työtä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, stressi on kyllä paha. Mä oon taas omalla kohdalla miettinyt, että aika tekopyhää luopua tietokoneesta ja kuitenkin surffailla kännykällä :D.

      Poista
  2. Paint on paras! :D Ja uusi banneri hieno :)

    Tuossahan nuo uniasiat sulla jo tulikin hyvin listattua. Tosin helpommin sanottu kuin tehty, ainakin itsellä. Tässä kukun nytkin... Mulla auttaa nukkumista ja unen laatua lisäksi, jos makuuhuone on sopivan viileä (tätä on tietty kerrostalossa välillä vähän vaikea toteuttaa) ja lakanat on ihan pehmeät. Niin ja kesällä pimennysverhot. Lisäksi mulla on maailman paras sänky. Siinä on vaan niiiin hyvä nukkua että! Olen kiitollinen :)

    Joskus on käynyt mullekin niin, että jo unen rajamailta jostain ihan pienestä sivuajatuksesta lähtee kauhea mylly käyntiin ja sitten voi vaan ihmetellä, että miten tässä kävi näin. Eikä unesta ole sen jälkeen enää tietoakaan. Auttaisko siinä sitten tuo kirjoittaminen, niin voisi rauhassa jatkaa nukkumista. Täytyy kokeilla seuraavalla kerralla - jos muistan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanssa pimennysverhot ja kohtuu viileetä. Etenkin Jarpalle tuo viileys on tärkeetä. Ja uus sänkykin ostettiin tuossa joku aika sitten. Oikeastaan sen olis joutanut uusimaan jo aikapäiviä sitten, mutta parempi myöhään jne. :D.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3