Päivä elämästä, päivä sairaslomasta

En ole (ehkä?) hetkeen kirjoittanut näitä päivä elämästä -postauksia, mutta nytpä sellainen tulee. Päivä ei niin mielenkiintoisesta elämästä. Jossain tilanteessa tämmönen sluibailupäivä saattaisi olla unelmien täyttymys, mutta nyt nää on tällästä sitkuttelua, ainakin toisinaan. Pari viikkoa on nyt mennyt leikkauksesta ja vajaa kolme viikkoa jäljellä, kunnes pääsen kuntoutuksen makuun ihan todenteolla. Oon parantunut ihan hyvin, eikä enää ole mitään kipuja. Ainoa pikku hankaluus on se, kun tikit rupesi hankamaan tuota pohkeen haavaa ja koska se on just tuon ortoosin tukiraudan kohdalla, niin se vähän ärsyttää sitä lisää. No, tikit on nyt poissa, joten eiköhän se siitä aika nopsaan nyt.

Eletään siis eilistä, eli torstaita. Herään aamulla puoli kuuden maissa, kun Jarppa lähtee töihin. Nukahdan kuitenkin vielä ja torkun aina puoli seiskaan saakka. Keittelen aamukahvit ja syön aamupuurot. Luen lehden ja rötvään sohvalla. Pakko olla yön jäljiltä ilman tuota ortoosia ja sehän tietää sitten sitä, että ei voi myöskään touhuilla mitään. Lähes joka-aamuinen kanavasurffailu Ylen ja Maikkarin aamuohjelmien välillä siis alkakoon. Kerrottakoon, että Yle vie yleensä voiton. Siinä on rauhallisempi tatsi. Rupeen tekeen jotain hommia: laitan tiskit likoamaan, viikkaan pyykkejä jne.

Jos kaipaa vaihtelua, niin lautasen voi vaihtaa, mut kaurapuuroo ei!

Oon yökkärissä aina siihen saakka kun amutv:n jälkeen päätän tehdä kotitreenin: vatsoja, selkää, käsiä, olkapäitä. Saan kuin saankin ihan hyvän treenin aikaan kymppikilon kahvakuulan, voimapyörän ja vastuskuminauhan avulla. Jälkimmäinen antaa mukavasti haastetta esimerkiksi "naisten tyylillä" tehtäviin punnerruksiin nyt, kun "miesten tyylillä" ei niitä pysty tekemään. Treenin jälkeen teen aamupesut ja vaihdan jotain vaatetta ja juon tietysti lisää kahvia. (edit: tänään perjantaina voin kertoa, että kyllä meni treeni perille)

Hyvä juttu on se, että voi voimapyöräillä. Viimeksi oli lihakset niin huonossa jamassa, että jos kun yritin voimapyöräillä, tuntui, että polvilumpio lähtee paikaltaan.

Laitan USB-kajarin, jonka hankintaa vastustin, eteiseen ja viritän radiosta Mikko "Peltsi" Peltolan ohjelman, jossa ne puhuu triathlonista. Jatkan tuusailujani: tiskaan, teen kauppalappua, lähetän pari viestiä, surffaan netissä, rötvään. Lisäksi luen Juha Itkosen kirjaa Ajo, joka vaikuttaa ihan hyvältä. Niinkun nyt Itkosen kirjat lähes poikkeuksetta on. Jossain vaiheessa rupeen kokkailemaan falafelejä oman pään reseptillä, jota en tietenkään muista. Yllättäen ne pysyy aika heikosti kasassa, mutta sellaista se on, kun laittaa vähän sinne päin kaikkea. Hyviä ne kuiteskin on, vaikka muistuttaa paikoin falafelmuusia.

Aika usein käy niin, että mä pidän ihan turhana jotain (esim. nyt tätä kaiutinta) joka sitten osottautuu tosi käteväksi.

Joskus siinä puolen päivän jälkeen syön. Otan taas tuon Walkerin jalasta, venyttelen vähän pohjetta ja päätän, että nyt oon hetken paikallaan. Jatkan Itkosen parissa, kunnes kello tulee puoli kaksi. Ollaan Jarpan kanssa sovittu, että lonksuttelen reilun kilsan matkan S-markettiin ja hän sitten tulee sinne jeesaamaan kauppatavaroiden kanssa. Haluan mennä itse kauppaan, koska huomenna aion kokkailla yhdelle kaverille brunssia. Lisäksi on kiva, että ulkoilulla on jokin järkevä päämäärä. Matkaan menee vähän reilu puoli tuntia. Koetan tietoisesti aktivoida berberiä, vaikka kävelyn ponnistusvaihetta ei olekaan. Jos asuisin Etelä-Pohjanmaalla, voisin ihan hyvin ulkoilla yhden kepin turvin, mutta täällä mäkisemmissä maastoissa se ei oikein ole mahdollista.

Kun makaa olkkarin sohvalla selällään ja kattoo ulos, on näkymä suunnilleen tämä.

Jarppa syö ja mä keitän itselleni teetä. Clipperin vihreää. J aikoi nukkua päikkärit ja mä taas rötvään hetken. Luen päivän uutisia, ihan kun en jo osaisi niitä ulkoa. Mietin jälleen kerran uutisia Turun tapauksesta. En vaan kertakaikkiaan voi ymmärtää että sellaista tapahtuu, että sellaista annetaan tapahtua ja että sitä ei hoideta järeimmin mahdollisin keinoin! Ihan käsittämätöntä, niin ihmisenä kuin hoitajanakin. Jarppa herää ja mä jauhan sille aikani tuosta asiasta. Jossain vaiheessa syön leipää ja Skyr-rahkan. Vannoutuneena valion maitorahkojen ystävänä oon löytänyt nuo Skyrrit vasta. Onhan ne hyviä ja ihan kivaa vaihtelua, vaikka mieluiten suosin kotimaista.

Tiistaina tosiaan kävin astiakaupoilla ja ostin valkoisen teeman kaveriksi lisää vaalean vihreää ja uutena värinä turkoosia.

Ilta menee paljon nopsempaa. Jarppa-ressukka on varmaan kommunikoinut koko päivän ihmisten kanssa ja sitten sitä odottaa kotona papupata, joka on viettänyt keskenään koko päivän. Ei oo helppoa hänelläkään, hah! Jossain vaiheessa iltaa teen appelsiinisorbettia seuraavaksi päiväksi, värkkään meille iltaruokasalaatit, siivoilen sitä keittiötä. Sairasloman hyvä puoli on ehdottomasti se, että voin toteuttaa tätä keittiöpöytienhinkkausneuroosiani ihan kaikessa rauhassa. Katselen myös telkkarista salkkarit (!) ja Ihon alla sarjat, joista jälkimmäisen jälkeen menen nukkumaan. Siinä kympin aikaan siis.

Tälläisiä nää päivät on välillä ja joskus ne on aika tylsiä. Oon kuiteskin ottanut tästäkin ajasta irti positiivisia asioita, vaikka joskus se pitääkin tehdä ihan tietoisesti. On mulla toki myös aktiivisempia päiviä. Kuten maanantaina, kun haahuilin yhden kaverin kanssa kaupungilla monta tuntia, kävin Jarpan kanssa hänen äitillään ja kaupassa ja just kun olin päässyt kotiin, soitti mun siskon perhe mua mukaan raveihin ja siellä kikkailtiin koko ilta. Ei siis ihme, että välillä lonkkaa ja selkää jäytää ("jalkojen" pituusero) ja haava ärtyy. Raveista kerrottakoon, että suurista odotuksista huolimatta musta ei tullut totomiljonääriä!