maanantai 9. kesäkuuta 2014

Jännän äärellä

Hiljaista on ollut blogirintamalla. Muutenkin tuntuu ikäänkuin olisi jossain välitilassa, kun odottelee sitä lääkärin soittoa. Olen juossut jonkinverran, mutta kuntosalin suhteen olen ollut kohtalaisen laiska. Juokseminen on sujunut jotenkuten ja siihen olen myöskin ne energian rippeet halunnut käyttää. Kesäopintoja olen paiskinut lähestulkoon joka päivä. Viime viikonloppu oli ansaittua taukoa arjesta, olin nimittäin viikonlopun vietossa velipojan luona Helsingissä.

Tuon lääkärin soittoajan lisäksi tällä viikolla on tiedossa kaikennäköistä jännää:
  • Keskiviikkona aloitan kesätyöt. Poliklinikkatyössä. Todella, todella jännittävää. Teen ensin lähihoitajan työsuhteella muutaman viikon, kunnes kesäkuun loppuun mennessä olen saanut tarvittavat opintopisteet kasaan sairaanhoitajan sijaisuutta ajatellen. Jotenkin huimaa, että oon käynyt tuota koulua nyt tammikuusta 2013 ja ihan kohta koossa n.145/210 op. Tää kesätyö todennäköisesti tietää myös sitä, että saan hieman hyväksilukua syksyn harkoista. Ihan superjännittävää!

  • Mun sisko saattaa ehkä jo ensi yönä olla tekemässä musta kolmannen lapsen tätiä.. Tädiksi niistä kukaan ei kyllä mua sano, onneksi. Jännittävää. Kohta on taas pikkuinen vauva perheessä. Lotta (tuo tulevan vauvan isosisko) kun alkaa olla jo pikkuneiti ja Oliver (mun veljen lapsi) on vielä vähän niinkun vauva, mutta juoksee jo suuna päänä pallon perässä.

  • Viikonloppuna me lähdetään mun toisen siskon kanssa Evolle vaeltamaan. Ajateltiin kävellä noin 40 kilometriä. Perjantai-iltana pieni pätkä, lauantaina suurin osa ja sunnuntai aamuna vähän enemmän. Tästä seurannee raporttia myöhemmin. Jännittävää. Ei olla mitään eräneroja kumpikaan, mutta ajateltiin opiskella sellaisiksi. Hah.
Tässä jännää kerrakseen!


  • Edit. Yks jännä meinas ihan unohtua. Meinaan futiksen MM-kisat. En ole mikään fanaattinen jalkapallofani. Perheen arvoja on toki kunnioitettava (katso alempi kuva). Arvokisoista kyllä tykkään ihan tosi paljon. Ja nyt on silleen vielä hauska tilanne, että oon osallistunut entisen harkkapaikan leikkimieliseen kisailuun (niin leikkimieliseen, kun fanaattisten futisfanien kanssa voi, hah) jokaisen pelin lopputuloksesta, maalikuninkaasta ja neljästä parhaasta maasta. Jos onni käy, ensimmäisen pelin voisttaa Brasilia 2-0.


4 kommenttia:

  1. Hyvälle kuulostaa, että juoksu sujuu ihan mukavasti siellä :)

    Ja extrapeukku tuolle Futis-jutulle. Kyllähän nuo ylihuomenna alkavat kisat on koko kesän kohokohta. Tuo sun ensimmäisen ottelun lopputulosarvaus on melkein oikein :) Ja jos haluut pärjätä tuossa kisassa, niin kait sulla on Italia listoilla? Muuten ei tarvi odotella mainetta ja kunniaa tosta kisasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Italian fani.. Nyt joudut kyllä pettyyn 😃. Se on kyllä jännä tuossa futiksessa, et on niin monta vaihtoehtoo miten voi käydä. Itellä ei mitään selvää suosikkia oo.. Paitsi nyt vedon myötä tietty 😊.

      Poista
  2. Hienoja uutisia! Toivottavasti tätien eräjormailu on täynnä kunnon seikkailua niin saadaan päräyttävää luettavaa blogiin :) 40km on jo kunnon matka, varsinkin jos mukana on painavat rinkat ja maasto ei ole ihan helppokulkuisinta.

    Oon vähän miettinyt pitäiskö osallistua johonkin kisaveikkaukseen vai ei. Kai mun nyt pitää jos kerran sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon kanssa samaa! Vähän myös jännittää, meitä kumpaakin. Varmaan on kummallakin sellanen fiilis, et nyt on kaks amatööriä lähössä liikenteeseen. Täytyy bloggailla sekä etko- että jatkotunnelmia 😊.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3