torstai 6. helmikuuta 2014

Oman ruhon verran rautaa!


Olipahan eilen hyvä sali, jonne vielä kaikenlisäksi pitkästä aikaa kuljin juosten. Eli lempi kulkuvälineellä, omin jaloin. Niinkun kuljen kyllä lähes aina ja joka paikkaan. Joskus on pyörä vähän apuna, mutta niitäkin renkaita täytyy ite omin jaloin pyörittää. Salista teki erityisen hyvän se, että pääsin siinä yhdenlaiseen etappiin. Nimittäin maastavedon sarjapainot on nyt mun oman painon verran (koittakaa te ihan oikeat salikundit ja -tytskät pidättää naurahduksia!). Mä en oo ikinä yrittänyt mitään ihan oikeita maksimisarjoja tai ykkösmaksimeita, vaan oon tasasen varmasti edennyt tähän.


Ihan alkuunsa mun progressiot meni silleen, että toistoja joka viikko kaksi kappaletta lisää (kun siis sarjat menee ja mavessa esim. on ollut jatkuva nousu) ja toistomäärät lähti kahdeksasta ja nousi aina kahteentoista. Sittemmin olen nuo toisto määrät muutin 6, 8 ja 10. Jossain liikkeissä on kyllä noita välisarjoja "joutunut" tekemään. Sitten on pitänyt punnertaa seuraavalla viikolla samaa painoa uudestaan. Lähinnä näin on käynyt penkin ja pystypunnerruksen kanssa. Jossain vaiheessa nuo kyykyn painot jäi vähän jälkeen, kun siellä ohjelmassa oli viimeisen kerran sarjat mun tulevalla omalla painolla. Mave tuntuu kyykkyyn nähden kevyeltä, joten ero tulee lienet kasvamaan.


Vähänkö tekis mieli mavemaksimeita kokeilla! Pitäisköhän ostaa mankkua? Taikka remmit? Anyway jotain pitää tehdä, koska selvää on se, ettei näppivoimat todellakaan tule samaa tahtia. Wannabe Juoksija ei tiiä tällasesta mitään. Se tietää vaan juoksemista. Eikä siitäkään kaikkee.

6 kommenttia:

  1. Tämä toinen wannabe-juoksija ei todellakaan naura ainakaan, koska itehän en tuommoisiin rautoihin pääsis! :) Eli huippuhyvä tulos kyllä, onnea :)!! Ja hyvä toi sun kuvio, että nostetaan kahella määriä! Kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, on se kiva, kun jotain ainakin muka vähän isompia fiiliksiä saa myös salin puolella aikaan, kun just mukisin niiden puutetta.. :D

      Poista
  2. Koska ite kokeilisin/kokeilen aina kaikki vippaskonstit jotka voivat parantaa juoksemista estävän jutun niin tässä yksi sellainen, jossa on mukana ehkä jopa hieman uskottavuuttakin... Varsinkin kun ne viralliset parannuskeinotkin vaikuttavat lähinnä vippaskonsteilta joista ehkä voi olla hyötyä joskus vuoden päästä.
    http://www.runnersworld.com/injury-treatment/key-curing-plantar-fasciitis-your-toes
    https://www.youtube.com/watch?v=tNPfbB2sX5Q#t=17

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa jutuissa oli kyllä tosiaan ihan järkeä. Joku aika sitten ostinkin "varpaiden levittimen" (joka siis kai kynsienlakkaamiseen on tehty), kun ajattelin, että se helpottais noihin jalkaterän päällä tuntuviin kiputiloihin. Taidan nyt vaan aktiivisemmin käyttää sitä. Noissa kenkäjutuissa oon vähän sellainen kultaisen keskitien kulkija..

      Kiitos linkeistä :).

      Poista
  3. Huikeeta nostamista! Hyvä Taru! Oot mun idoli! :)

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3