torstai 3. tammikuuta 2013

Bodupumpissa vuosi käyntiin!

Uusi vuosi on jo kolmatta päivää tulilla ja tänä aamuna on myös vuoden liikunnat startattu uusin kujein käyntiin, nimittäin kävin elämäni ekan kerran bodypump -tunnilla. Tottakai tein sen klassisen mokan ja latasin tankoon ihan liian paljon painoja.. Tai ehkä just sen maksimin, mitä kykenin tekemään, sillä keventämiseen ei kuitenkaan ylpeys antanut myöten. Myönnän kyllä, että sitä harkitsin :D. Ihan noin räväkkää treeniä ei tarkoituksena ollut vetää, nyt sitten täällä tärisevin käsin hörpin kahvia ja bloggaan.

Tää joulunaika sekä vuodenvaihde on a) liiasta syömisestä ja b) liian vähäisestä liikkumisesta huolimatta ollut kaikenkaikkiaan aika rentoutattavaa ja mukavaa aikaa. Jouluaatto tuli vietettyä mukavalla porukalla rennossa tunnelmassa töissä, eikä harmittanut pätkääkään. Joulupäivänä pystyi sitten kotonakin ottamaan vähän rennommin, kun alkoi vapaat. Tapsantanssien merkeissä tapasin ystäviä ja uuttavuotta vietettiin miehen kanssa kahdestaan ja oikein mukavaa oli. Ollaan siis mässytelty, tissuteltu ja pelailtu mm. Carcassonne nimistä lautapeliä, jota kyllä voin suositella teille lukijoille :).

Nyt on sitten paluu arkiseen aherrukseen ja joo, sekin tuntuu ihan tosi hyvälle nyt! Tänään lähtee vuoden ensimmäinen työputkikin käyntiin ja ensi viikolla olisi tiedossa sitä ammattikorkeakouluakin... OMG, jännää. Oon ollut koko tämän vuoden (ajatella!) jotenkin niin hyvällä tuulella, että jos tää vähääkään kuvastaa tätä alkanutta vuotta, niin tästä tulee paras ikinä!

Mukavaa viikkoa ja mukavaa alkanutta vuotta. Tää lähtee nyt paikkaan bodypumpin tuomaa ravintovajetta, eikä todellakaan aio syödä suklaata. Jopa mulla se alkaa jossain vaiheessa tulla korvista ulos.. :D.

2 kommenttia:

  1. Mukavaa alkanutta vuotta myös sinne, toivottavasti se on kyllästetty hyvillä asioilla.

    VastaaPoista
  2. Carcassonnesta onkin hyvä jatkaa sitten muihin vielä viehättävämpiin lautapeleihin :) Voin suositella useita! ;)

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3