maanantai 19. maaliskuuta 2018

Hän on yksivee!



Vuosi sitten olimme vasta kotiutuneet sairaalasta pienen vastasyntyneen käärön kanssa. Aloittelimme elämäämme kolmestaan. Kävi vieraita ja koti oli kukkia pullollaan. Nyt tuo pieni käärö on yksivuotias kävelyä ahkerasti harjoitteleva taapero, joka heittää pallon lipaston alle ja tuumaa "oho". Viikonloppuna vietimme juhlia ja kyllä, koti on taas kukkia pullollaan. Sen sijaan ääntä ja leluja on vuodentakaiseen enemmän. Olo on samaan aikaan iloinen ja haikea. Paljon enemmän kuitenkin iloinen, koska kuten olen ehkä ennenkin sanonut, tuo pieni ihminen on aina vaan enemmän ja enemmän opettanut tarttumaan hetkeen. Ylipäänsä tuo pieni ihminen on opettanut enemmän itsestä ja elämästä kuin mikään tai kukaan aiemmin.

Vuosikkaita juhlittiin perheen kesken viikonloppuna. Ee on onnekas ja omaa monta suurinpiirtein ikäistään serkkua, joten ääntä ja tohinaa riitti. Pienten ihmisten lisäksi lähellä on myös monia välittäviä aikuisia (yhtä teiniä yhtään väheksymättä!). Kaverisynttäreitä juhlitaan tulevina vuosina. Arjensankareita on toki myös ystävätkin. Tämä vuosi on antanut myös itselle sillä saralla. Oon tutustunut uusiin tyyppeihin. En pilvinpimein, mutta just sopivasti. Ihan uusiin tai sitten jollain tapaa ennestään tuttuihin. Onnekseni myös vanhat ystävät ovat pääpiirteittäin pysyneet matkassa mukana, vaikka elämänrytmi onkin tässä hetkessä hieman erilainen.

Veljen avovaimo seivas mut kakkukriisiltä ja loihti kaksi aivan taivaallista kakkua. Kermakakun kynttilöineen ja superherkullisen juustokakun. Siinä sivussa mä tyydyin askartelemaan vesimelonia ja tökkimään lihapullia cocktailtikkuihin, hah. Ihan riittävä saavutus mulle. En ole koskaan kunnostautunut juhlien järkkäämisessä. Yksiäkään juhlia en ole järkännyt itselleni, en edes bileitä. Eelle nämä juhlat olivat toiset ja täytyy sanoa, että sekä kastejuhla että nämä synttärit onnistuivat molemmat odotuksia paremmin. Juhlien järkkäily on kuin onkin ihan mukavaa puuhaa, eikä ollenkaan niin stressaavaa, millaiseksi aiemmin olen sen mieltänyt.



Niin sanottu vauvavuosi on siis ohi ja uteliain mielin kohti elämää taaperon kanssa. Uskallan veikata, että vauhti ei tästä ainakaan vähene!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3